löytyi eilen uusi sieni kuin hirvikärpänen lensi poskelle. Eli koko ajan piti olla nitistämässä näitä ruskeita otuksia. Oikeastaan koriin poimittavia oli harvakseltaan. Lehdessä suositeltiin kosteita paikkoja, mutta minun kokemukseni mukaan parhaiten sieniä löytyy mäntykankailta. On kantarelleja, haperoita, kehnäsieniä, tatteja. Valko-, puna- ja ruskokärpässieniä on paljon. Onneksi noita hirvikärpäsiä ei tullut parvea yhdellä kertaa kimppuun, silloin olisin jättänyt sienestämisen. Kerran olen sen kokenut. Nyt löytyi auton luona takista ja puserosta parikymmentä lymyämästä.
Samaa tahtia
1943
22180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kuivilta kankailta löytyisi jotain syötävää, jotenkin meni usko sienisatoon kun mustikat ja näköjään osin puolukatkin metsistämme puuttuu..
Tänään pitää käydä tiedusteluretkellä tuolla hieman kauempana, onhan vapaa "päiväni"..
tällä korkeudella on ollut jo pari vuosikymmentä, ellei pitempäänkin, enkä niitä osaa pitää minään, menen metsään ja tultuani saalistan kärpäset :)
näkyi mustikkasaarekkeita. Mustikat olivat suuria, mutta jo mauttomia. Täällä on ollut melko kuiva kesä, mutta kuivempaa on ollut jossain muualla. Saa vaeltaa enemmän, jos poimittavaa ei ole kovin tiheästi, antoisaa retkeä Sinulle.
idempänä ja eikös nämä kärpäset sieltä päin tulleet? Mutta jos joka kerta metsään mennessä kokonainen parvi hyökkäisi päälle, niin käynnit kyllä harvenisivat. On kyllä huppukin hankittuna.
Minulla on ollut onni olla kohtaamatta hirvikärpäsiä. Taitavat olla enemmän etelän eläviä ; )
Katselin eilen uutisia ja siellä kerrottiin muoti-ilmiöstä homnig, vaikka tuskin se nyt uusi ilmiö on sitähän on harrastettu iät ja ajat aina ja kaikkialla. Siis kotikeskeinen elämä jossa mm. säilötään vanhanaikaisesti satoa jne.
Minä kuivatan kasvattamiani persiljoita, tilliä ja loppuja salaatin lehdistä voipaperin päällä. Aijon tehdä niistä yrttimaustesekoituksta lisään joukkoon viime syksynä Sammokselta ostamiani pasilikan ja oreganon kuivattuja lehtiä.
Sienimetsään halajaisin näin vilpoisina syystunnelmaisina päivinä, mutta olen arka menemään yksin metsään eikä Petteri lähde mukaan kyykkimään ; ) Olen silloin tällöin mökin lähipiiristä kerännyt haperoita ja tehnyt salaattia.
niitä sääskiä enemmän. Muistan kesän Lapissa, kun pitkähihaisia ja -lahkeisia piti pitää ynnä OFFilla sivellä paljaat paikat. Huomasin pakasteessa viimevuotisia rouskuja, otin sulamaan ja teen suolasieniä ja niistä sienisalaattia. Tyttäreni varoitteli karhuista tänään, kun olen lähdössä metsään. Siellä teillä niitä saattaa kohdatakin?
Kainuu sijaitsee suomineidon uumalla ja Lappiin on pitkä ja mutkainen matka ; ) Minun mökkini on niemen kärjessä joten hyttyshaittaa ei ole ollut koskaan. Äkäisiä paarmoja tosin kertyi ympärilleni kun pesin mäntysuovalla räsymattoja laiturilla kesäkuumalla. Saman ilmiön olen huomannut muinakin vuosina mistä johtunee en tiedä ; 9
mutta koskaan en ole edes yöpynyt Kainuussa. Miten on mäkäräisten laita, onko niitä?
Vaikka kirjoitan asuvani korvessa tuntuma korpeen on hyvin suppea, olen enemmän cityihminen ja tavannut lähinnä Mäkäräisiä ; )
hirvikärpäset. Siedän kyllä hyttyset ja paarmat, mutta hirvikärpäset ovat inhokkejani. Täällä "etelässä" suojaudun näillä verkkohökötyksillä. Kotipaikkakunnallani hirvikärpäsiä on, mutta ei joka puolella. Siellä on sellainen uskomus, että karhu ja hirvi eivät viihdy samalla tontilla ja kun minun marja- ja sienimaani ovat karhupuolella, olen saanut riittävän työrauhan.
Odottelen kyllä jo innokkaana metsiin menoa. Eilen teimme pitkän vaelluksen ilman sanottavaa tulosta. Kotipaikkakunnalle pääsemme vasta syyskuun puolenvälin aikaan ja mietin, onko silloin enää mitään poimittavaa. Kehnäsienet ovat runsassatoisia ja minun makuuni. Luin vain jostakin, että ne ovat juuri niitä, jotka ovat eniten keränneet cesiumia ja kun kotipaikkakuntani oli pahinmpia laskeuma-alueita, varovaisuus voisi olla paikallaan. Minun sieni-intoani rajoittaa vielä se, että olen allerginen joillekin sienilajeille.
hirvikärpäsiä paremmin kuin karhuja. Niin luulen, vaikka jälkimmäisistä ei ole kokemusta.Sienissä on sokereita, joita kaikki eivät pysty pilkkomaan ja saavat siksi vatsaoireita, verrattavissa laktoosi-intoleranssiin. En ole tuota radioaktiivisuutta pohtinut, sieniä tulee syötyä siksi vähän. Jospa on siedätyshoitoa ja sietää yhä enemmän. Säteilee ainakin, kun posket punaisina metästä tulee.
että hirvikärpäset ovat karhuja vaarattomampia. Olisi ehkä pitänyt puhua karhuhavainnoista... Itse en ole alueella majailevaa kontiota nähnyt, pari tuttua sensijaan on.
Näin kuulin martoilta, että sieniallergia johtuu sienisokerista. Harmi, koska minulla tulee oireita näistä parhaista sienistä, kuten kantarellista ja suppilovahverosta.
syksyn ensimmäiset suppilovahverot näin metsäpolulla tänään.
sienen sientä vaikka toista tuntia vaelsin... No pari koivuhaperoa, mutta kun en arvaa niitäkään syödä.
täälläkään..
on maukas ja hyvä sieni. Viihtyy hieman ravinteikkaammassa maastossa. En sienestänyt tänään, ihan tarpeeksi kertyi perattavaa (perkaan metsässä) ja kuumennettavaa eilen eli sienimuhennos kahdelle eilen, tänään paistettuja sieniä kahdelle ja vielä yksi annos on jääkaapissa odottamassa. Isohapero on isonakin usein madoton ja törmäsin muutamaan ryhmään. Parempaa onnea Sinulle seuraavalla kerralla.
yrittäville hyvän sienisaaliin. Tämä kesä oli erikoinen, sillä litran kantarelleja poimin jo kesäkuun lopulla. Jätin pikkuiset kasvamaan, mutta en ole käynyt katsomassa, miten kävi. Sinullekin parempaa onnea vastaisuudessa.
Itä-Suomessa ei satanut oikeastaan koko kesänä, ja nyt se näkyy sienimetsässä - ei mittää, ei alun alkua, toivottavasti ilma vielä lämpenee, jotain voitaisiin sitten saadakin kun tuota vettä on pikkuisen nyt satanut.
Pakkasessa on kyllä talven tarvis entisiä, kanttarellejakin, mutta tuoreet oisi tuoreita..
Hirvikärpäsiä meillä ei onneksi ole... Kipaisin aluksi pari ämpäriä karvarouskuja tuolta lähitienoon koivikosta... Pitää moiset "ryöpätä" talven liharuokien kastikeaineksiksi... Kuiva kevät antoi heikon korvasienisadon, joten korvataan harvat korvasienimuhennokset karvalaukku-vastaavalla... Noita voitatteja kuitenkin on joten tattimuhennostakin on nautittu uusien perunoiden kyytipoikana, pakastetta unohtamatta... :)
juuri nyt eri sienet kuin täällä. Yhtään karvarouskua en ole nähnyt ja rouskuista vain yhden kangasrouskun. Ne jätän yleensä metsään, jos muita sieniä on. Nuo Lapin korvasienet ovat jääneet mieleen. Polkujen varrella valtavia ruskeita möykkyjä silmän kantamattomiin. Hirvikärpäsistä sain nauttia tänäänkin, ilmeisesti hien haju houkuttelee niitä, kun työn alkuvaiheessa ei ollut. Mutta viitisen tuntia riehuttuani niitä alkoi lennellä päin poskia.
Lapissa noita korvasieniä yleensä on... Parikymmentä vuotta sitten valtauksemme ympäristöstä poimittiin juhannuksen aikoihin parikin jätesäkillistä... Vietiin Haaparantaan kotiinpäin tullessa saaden kunnon bensarahat... :) Kotimaassa maksoivat moisista niin paljon heikommin... Nykyään kai "Sveamaassa" korvasieni on myyntikiellossa, vai???
Kyllähan kangasrouskukin käy ryöppäyksen jälkeen heti käytettynä... Sienisalaattina hienoksi hakattuna sipulin, pippurin ja etikan maustamana tai sienikastikkeena... Suolattuna ja käytettäessä liotettuna menettelee mutta pakastaminen pilaa moisen...
Tattimuhennos säilyy onneksi pakkasessakin...
huomasin sen tuolla Ruotsinlapissa käydessä, sieniastia oisi kannattanut olla mukana, tosin rinkan paino sanoi ettei yhtään sientä..:)
P.s. Karvarouskuja nimenomaan siellä huomasin.