Tyytymättömyys

paistaa tällä palstalla, mutta: Onko ketkään tyytyväisiä asennettuun pienpuhdistamoonsa? Oletko lisäksi sitä mieltä, että kyllä kannatti?
18343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja myyjät alkavat kilvan kehumaan kuinka hyviä ecot ovat....uskoo ken haluaa minä en...

Äänestä
  • joo, tietenkin. Eihän täällä mitään asiallista voi olla. Ilman laitteen nimeä tietenkin voi kirjoittaa, mutta tuskin sekään onnistuu.

    Äänestä

Laitettiin 2 vuotta sitten Ecolator 10 kiinteistöön. Olen ollut todella tyytyväinen laitteen toimintaa. Otin huoltosopimuksenkin ja sillä varmistan että laite toimiin niinkuin pitää. Oli myös erittäin edullinen ja sisältää jopa kemikaalisäiliön täytön! Naapuri ostanu jonkun muun laitteen ja koko ajan on ainakin heillä ollut murhetta. Raja-ojasta tulee meille asti epämiellyttävä haju ja olenkin jo ehdottanut että kaivauttaa ylös ja asennuttaa Ecolatorin tilalle. Silloin ei tarvisi itsekään kärsiä kovasta hajusta kesäisin. Kyllä se naapuri tuli katsomaan minun puhdistamoa ja totesi että on todella helppo hoitoinen. Esittelin hiukan mitä itse pitää tehdä ja ei siinä huoltosopimuksen jälkeen paljon jää omaksi vaivaksi. Sen kuin soittaa puhelimella loka-auton välillä tyhjäämään. Sekin riittää 2 kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Suosittelen lämpimästi ja heillä on ilmainen kartoituspalvelu. Sen kun soittaa ja pyytää mukavaa kaveria käymään niin siitä se lähtee.

Äänestä
  • Sait järjestysnumeron 1

    Äänestä

  • sitten tuli. Tuntuu olevan pelkkä myyjien palsta. No, missäpä muualla te voisitte valehdella? Harmittaa varmaan, kun ei voi laittaa omaa numeroaan perään. Nyt se saattaa mennä jollekin muulle. No, oikeesti näiden perusteella ei kyllä kauppoja tule, jos vain hiukankin on lukenut muita kirjoituksia.

    Jos nyt hiukankin noita testejä olet casio humalus lukenut, niin olisit huomannut, että sieltähän se haju tulee. Omasta laitteesta. Ulos tuleva vesi on tummempaa kuin sisään menevä.
    " pyytää mukavaa kaveria käymään niin siitä se lähtee" - nimenomaan - käsistä!

    Äänestä

Täällä toinen tyytyväinen. Tai ainakaan ei tyytymätön.

Panospuhdistamo ollut käytössä reilun vuoden. Toistaiseksi on toiminut hyvin ja ilman ongelmia.

Jotta ei haukuta myyjäksi niin en sano merkkiä, mutta malli on xxxxx6, eli 6:lle henkilölle tarkoitettu. Meitä on perheessä 4.

Kerran olen toistaiseksi vain tyhjentänyt. Kohta joku haukkuu että aivan liian harvoin kun nämä pitäisi tyhjentää joka toinen kuukausi TMän mukaan, mutta teen laskeutuskokeen (se, joka tämän palstan mukaan on kuluttajalle käytännössä mahdoton tehtävä, mutta todellisuudessa harvinaisen helppoa) kerran kuukaudessa, ja sen mukaan ei ole useammin ollut tarvetta.

Puhdistustuloksista en tiedä, mutta ihan hyvältä näyttää. Purkuvesi on kirkasta.

Vuoden päästä voin olla täysin eri mieltä, mutta tällä hetkellä näin.

Äänestä
  • Jos nyt sitten yleensäkään piti mennä hommaamaan tuollainen värkki (ei nimeä, mutta *****5) kolmelle henkilölle. Vuosi myös ollut käytössä, ei ongelmia VIELÄ. Kerran vuodessa tyhjennetty. Aivan sama mitä tuottaa, mutta varmaa on, että puhtaampaa on ja reilusti kuin että suoraan laskisi luontoon. Poistovesi ainakin on kirkasta. Mitään laskeutuskokeita en tee, vasta sitten kun laki määrää. Kun pumput pimahtaa, voi olla että annan olla. Samahan se. Toimii sitten samanlaisena imeytyskenttänä kuin naapurissa, ehkä.
    Yllättävää kyllä toimi edellisen kylmän talven ongelmitta. Saas nähdä kuinka kauan. Tiki tik tik ....

    Äänestä

  • KuivatKäymälätkös kirjoitti:

    Jos nyt sitten yleensäkään piti mennä hommaamaan tuollainen värkki (ei nimeä, mutta *****5) kolmelle henkilölle. Vuosi myös ollut käytössä, ei ongelmia VIELÄ. Kerran vuodessa tyhjennetty. Aivan sama mitä tuottaa, mutta varmaa on, että puhtaampaa on ja reilusti kuin että suoraan laskisi luontoon. Poistovesi ainakin on kirkasta. Mitään laskeutuskokeita en tee, vasta sitten kun laki määrää. Kun pumput pimahtaa, voi olla että annan olla. Samahan se. Toimii sitten samanlaisena imeytyskenttänä kuin naapurissa, ehkä.
    Yllättävää kyllä toimi edellisen kylmän talven ongelmitta. Saas nähdä kuinka kauan. Tiki tik tik ....

    No meille asennettiin sellainen E***** 5 ja hyvin on toiminut jo 3 vuotta. Olin ajoissa liikkeellä ja siinä ne naapuritkin naureskeli että mitäs se Pentti on taas hankkinut. Kyllähän minä olen nyt saanut hymyillä kun naapurit ihmettelevät kun hinnat on karkaamassa. Minun putsari ei maksanut kuin 5000€ ja nyt niistä jo yli 6500€ saa kuulemma maksaa. On muuten ollut edullinen jopa käyttää. Kemikaalia en ole lisännyt kuin kerran 3 vuoteen kun on niin iso tilava säiliö. Eikä kertaakaan ole ollut häiriötä eikä ole tarvinnut haistella pahaa hajua ojasta. Täytyy sanoa että turhaan on parjattu kaikkia laitteita TM testeissä. On varmasti suurin osa todella hyviä ja toimivia. Taitaa olla maajussien propagandaa koko testi.

    Äänestä

  • Yrittäjä Oulusta kirjoitti:

    nro 2

    Nyt Pentti kärähti, on niin monta virhettä tai valhetta (valitkaa itse) viestissä.

    Ensinnäkään kolme vuotta sitten mainitsemaasi merkkiä ei saanut laitetoimituksena ja 5000 toimitettuna laite menee alle omakustannushinnan.
    Toiseksi on kaikkien testien mukaan kallein puhdistamo käyttää.
    Kolmanneksi käyttöohjeidenkin mukaan kemikaalia lisätään useammin kuin kerran vuodessa, testien mukaan vielä useammin. Tai jos et ole lisännyt, niin ei taatusti ole fosforia poistanut.
    Neljänneksi vain muutama merkki on nostanut hintoja, loput ovat laskeneet.

    Hajuista, hyvyydestä ja toimivuudesta saa olla em. ja TM testin perusteella jokainen omaa mieltänsä

    Äänestä

  • fyi fyi kirjoitti:

    nämä E**** - miehet ymmärrä miten tekevät hallaa omalle myynnilleen. Vai mitä ajattelet siitä, että joku KEKSII tarinoita myymästään tuotteesta, kun ei sitä muuten saa myydyksi. Myyntiä syntyy hyvästä maineesta, eikä keksityistä tarinoista. Sääli. Tuota menoa en kovin hyvää E**** - firmallenne veikkaa.

    Äänestä

  • kakkonen ilmoittautui

    Äänestä

  • TM:n testin ongelma: jäteveden lämpötila puolet pienempi kuin normaali kiinteistön tapauksessa. Lietteen laskeutuvuus ominaisuudet heikkenevät kylmillä vesillä dramaattisesti.

    Äänestä

  • tietoinen2 kirjoitti:

    TM:n testin ongelma: jäteveden lämpötila puolet pienempi kuin normaali kiinteistön tapauksessa. Lietteen laskeutuvuus ominaisuudet heikkenevät kylmillä vesillä dramaattisesti.

    Jos lähdet talvella -30 asteen pakkasella viikoksi Leville, niin kotona sinua odottaa 5 asteen jätevesi ja kaatunut biologia.

    Äänestä

  • ladatmies kirjoitti:

    Jos lähdet talvella -30 asteen pakkasella viikoksi Leville, niin kotona sinua odottaa 5 asteen jätevesi ja kaatunut biologia.

    Onko tällä varaa lähteä Leville? Korkeintaan lähikapakkaan

    Toisekseen varattomat eivät asenna toimivia laitoksia. Heidät tulisi häätää Suomesta.

    Olen hiukka vihainen. En ymmärrä

    Äänestä

  • käyjhädökfj kirjoitti:

    Onko tällä varaa lähteä Leville? Korkeintaan lähikapakkaan

    Toisekseen varattomat eivät asenna toimivia laitoksia. Heidät tulisi häätää Suomesta.

    Olen hiukka vihainen. En ymmärrä

    biologia kotona odottamassa loman jälkeen ??? So what? Kyllä se siitä jaloilleen pääsee, kun kakkiminen alkaa.

    Äänestä

  • Bioroottori kirjoitti:

    biologia kotona odottamassa loman jälkeen ??? So what? Kyllä se siitä jaloilleen pääsee, kun kakkiminen alkaa.

    5 on vielä kaukana testin 2 asteen lämpötilasta, mitä testissä pahimillaan oli. Toisekseen jos kesähelteilläkin päästään vai 10 asteeseen, mikä on vialla?

    Äänestä

  • Bioroottori kirjoitti:

    biologia kotona odottamassa loman jälkeen ??? So what? Kyllä se siitä jaloilleen pääsee, kun kakkiminen alkaa.

    Ensimmäisten viikkojen aikan puhdistamo sylkee osittain lietteet pihalle ja 7 viikon kuluessa palautuu typenpoisto optimaalisissa olosuhteissa.

    Äänestä

  • ladatmies kirjoitti:

    Ensimmäisten viikkojen aikan puhdistamo sylkee osittain lietteet pihalle ja 7 viikon kuluessa palautuu typenpoisto optimaalisissa olosuhteissa.

    So what? Onko viranomainen ratsaamassa kun tulee kotiin? Sinnehän se on mennyt kivipesään, minne imeytysmiehet laskee tavaransa ympäri vuoden, jote mitä väliä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tilastoguru kirjoitti:

paistaa tällä palstalla, mutta: Onko ketkään tyytyväisiä asennettuun pienpuhdistamoonsa? Oletko lisäksi sitä mieltä, että kyllä kannatti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu