Kuntaliitos ei

Kun Jyväskylän ja Jyväskylän maalaiskunnan sekä Korpilahden kuntaliitoksesta kerrottiin unohdettiin kertoa, että viranhaltijoille tulee viiden vuoden irtisanomissuoja. Nyt Jyväskylässä on neljä kaupunginjohtajaa pyörittelemässä samoja papereita. Ja tietysti on muitakin turhia byrokraatteja. Kaupunginjohtaja Anderssonin palkka kuukaudessa noin 14.000 euroa työnantajan maksut.
Jos asukkailta olisi kysytty emme olisi menneet liitokseen. Nyt palvelut ovat huonontuneet ja hinnat nousseet huomattavasti. Palvelua ei saa enää samassa ajassa läheskään. Kuntaliitokseen ei saa mennä missään tapauksessa. Te osaatte hoitaa omat asianne paremmin ja edullisemmin pienessä piirissä.
0172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kusessa ollaan kirjoitti:

Kun Jyväskylän ja Jyväskylän maalaiskunnan sekä Korpilahden kuntaliitoksesta kerrottiin unohdettiin kertoa, että viranhaltijoille tulee viiden vuoden irtisanomissuoja. Nyt Jyväskylässä on neljä kaupunginjohtajaa pyörittelemässä samoja papereita. Ja tietysti on muitakin turhia byrokraatteja. Kaupunginjohtaja Anderssonin palkka kuukaudessa noin 14.000 euroa työnantajan maksut.
Jos asukkailta olisi kysytty emme olisi menneet liitokseen. Nyt palvelut ovat huonontuneet ja hinnat nousseet huomattavasti. Palvelua ei saa enää samassa ajassa läheskään. Kuntaliitokseen ei saa mennä missään tapauksessa. Te osaatte hoitaa omat asianne paremmin ja edullisemmin pienessä piirissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu