Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Panomies

Voin myöntää ilman itsekehun häivää olevani kaupunkini kovin panomies. Minä olen saanut naista 25-vuotisen elämäni aikana enemmän kuin useimmat muut omaa kättään. Normaalisti isken naisen baarista näyttämällä hänelle alastonkuvaani, jota kannan aina lompakossani. 23-senttiselle jormalleni harva nainen sanoo ei.

Tavalliset miehet, jotka kuvittelevat jotain naisista tietävänsä, ostavat naisilleen kukkia ja vievät elokuviin. Minä tiedän, että kun kerran tarjoan naiselle housuissani sykkivän tulppaanini, niin muita kukkia hän ei enää halua. Jos elokuviin haluan, menen yksin.

Nuorempana tein muutaman kerran sen virheen, että kerroin naisille osoitteeni. Heräsin tuohon aikaan usein siihen, kun joku aamukiimainen vanha hoito tuli vaatimaan lisää. Nainen on kertakäyttöhyödyke, eihän kukaan jaksa juoda samaa viiniä koko elämäänsä.

Viime viikonloppuna matkustin Forssaan, koska en ollut saanut forssalaista naista pariin vuoteen. Cumuluksen baaritiskiltä löysin Pirjon, noin 23-vuotiaan blondin. Normaalin taktiikkani mukaan kyselin tytöltä perhesuhteet ja opiskelut. Sitten mukamas vahingossa tiputin lompakkoni hänen eteensä siten, että alastonkuvani osui Pirjon silmiin. Jälleen kerran temppu onnistui. Pirjo tahtoi nähdä kuvan paremmin. Esitin vastentahtoista, mutta näytin kuvaa. Pirjo kysyi samantien asuinko tässä hotellissa. Joimme juomamme nopeasti ja kiiruhdimme huoneeseeni.

Ovi tuskin ehti sulkeutua, kun Pirjo oli jo kiinni etumuksessani. Hän sanoi, että hänen poikaystävällään oli paljon pienempi kulli. Tiesin, ettei hän valehdellut. Annoin Pirjon ottaa suihin, vaikkei hän oraaliseksistä tuntunut mitään tietävänkään. Kohtelias pitää kuitenkin aina olla.

Pirjon nuollessa kalun vartta, minä revin häneltä paidan ja rintaliivit pois. Naiset tykkäävät kovista otteista. Rintaliivien hakasten avaaminen on heikkouden merkki. Liivit nostetaan aina rintojen yli. Pirjon tissit olivat parhaat sillä viikolla näkemäni. Puristelin niitä ja nännit kovettuivat sormieni välissä. Pirjo riisui itse farkkunsa ja pikkuhousunsa. Hän oli trimmannut häpykarvansa sydämen muotoiseksi. Sanoin antavani hänelle seuraavaksi sydänhierontaa. Pirjo nauroi kuin heikkopäinen huonolle vitsilleni. Onneksi tyhmät naiset osaavat kuitenkin usein naida hyvin.

Menimme sängylle. Nuolin Pirjoa muutaman lipaisun verran. Tyttö oli jo valmiiksi märkä kuin syyskuun sää. Hieman sormileikkiä reiässä sekä klitoriksella ja tyttö vaati mulkkuani sisään. Aloitin varovasti lähetyssaarnaaja asennossa. Useimmille tytöille ensimmäiset työnnöt suurella meisselilläni ovat kivuliaita. Pirjon voihkinnasta päätellen kipua ei tuntunut. Työntelin muutaman minuutin perinteisellä tyylillä, sitten halusin Pirjon ratsastavan.

Rinnat pomppivat kivasti, kun Pirjo ratsasti. Puristelin hänen pakaroitaan ja työnsin sormea anukseen. Tyttö laukesi samantien. Itse en ollut vielä lähelläkään. Käänsin Pirjon polvilleen ja aloitin voimallisen takaapäin nainnin. Pidin pakaroista kiinni niin lujaa, että seuraavana päivänä tytöllä oli varmasti poikaystävälle selitettävää.

Tunsin Pirjon pillun jo tarpeeksi hyvin. Olin valmis laukeamaan. Tyttö ei ollut edes kysynyt kondomia. Onneksi ei kysynyt. Vedän mielummin käteeni kuin puen kyrpäni kondomiin. Halusin tällä kertaa laueta kasvoille. Forssassa en sitä ollutkaan koskaan tehnyt. Pirjo kääntyi ja runkkasin muutaman vedon. Ammuin lastin Pirjon naamalle, josta hän pyyhki spermaan käsiinsä ja nuoli ne. Siitä näystä pidin. Makasimme hetken sängyllä ja sitten pyysin Pirjoa poistumaan. Hän antoi minulle puhelinnumeronsa, jonka heitin tytön poistuttua tuhkakuppiin.

Ensi viikolla taidan käydä testaamassa Joensuun naisia. Ilosaarirockista onkin aikaa jo kohta vuosi.
32563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei voi enää itseään täynnä olevaa miestä olla kuin olet!!!ei haittaa kalun koko mitään , jos ei korvien välis oo mitään...

Äänestä

Kyllä mulla olisi seuraavana päivänä maha kipeä.

En suostu yhdyntään ellei kulli/orhi pysty 4-6 ajeluun samana tapaamisena.
Minä en suostu mihinkään akropatiaan, lähetys saarnaaja ja päällä.
MUTTA
Ei mitää edestakas hinkaamista.
Minä haluan: puristaa kalua/orhia ja imeä, pyörittää tussuani.
HUOMIO en suullani vaan tussullani.
Olen sukukypsän ikäni asiaa tehnyt, en saa orgasmia jollen tee itsekin töitä.
Hyvä kalu on aare.
Pituutta pitää olla yli 18cm.
Lisäksi en siedä kiirettä.
Kun kalu/orhi sykähtää (tekee niin kun sperma ponnahtaa) haluan tuntea sykkeen tussussani.
Orgasmin kruunaa orhin vetäytyminen, hitaasti, sykkimisen jälkeen pois tussusta.
Suorastaa kiihoittaa ajatuskin vetäytyvästä kullista.
Kivesten olisi hyvä olla, myös suurehkot, kun ne päällä naiden paukuttaa pyllylle' tiedän kunnon tavaraa ja se lisää nautintoa.

Minä en huoli sormea sisälläni on käynnyt vain kerran ja minun tussuni on vain kullille/orhille.
Minulle 4-6 ajelua rauhassa otan itse 2-4 orkua, ajelua kohti.
Orhi palaa hitaasti vetäytyen.
Kumia ei kanssani käytettä, minä olen puhdas.
Miten Sinä takaat olevasi.

Äänestä
  • Unohdin mainita syyn miksi en halua kuin kullin/orhin sisääni.
    Kaikki muu saa aikaan seuraavana päivänä kipuja.
    Minulla on kait "pieni", mutta vikkelä ja osaan käyttää sitä.
    Minuun ei saa kiinitystä kuin HYVÄLLÄ nainnilla. silloinkin vain seuraavaan naintiin,
    joka ei ole selviö,
    joka kerta on täytettävä minimivaatimus 4 ajelua.

    Avustan kyllä, jos ei heti nouse, mutta kuoleista en herätä, laiskaa en tussuuni ota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuonamagneetti kirjoitti:

Voin myöntää ilman itsekehun häivää olevani kaupunkini kovin panomies. Minä olen saanut naista 25-vuotisen elämäni aikana enemmän kuin useimmat muut omaa kättään. Normaalisti isken naisen baarista näyttämällä hänelle alastonkuvaani, jota kannan aina lompakossani. 23-senttiselle jormalleni harva nainen sanoo ei.

Tavalliset miehet, jotka kuvittelevat jotain naisista tietävänsä, ostavat naisilleen kukkia ja vievät elokuviin. Minä tiedän, että kun kerran tarjoan naiselle housuissani sykkivän tulppaanini, niin muita kukkia hän ei enää halua. Jos elokuviin haluan, menen yksin.

Nuorempana tein muutaman kerran sen virheen, että kerroin naisille osoitteeni. Heräsin tuohon aikaan usein siihen, kun joku aamukiimainen vanha hoito tuli vaatimaan lisää. Nainen on kertakäyttöhyödyke, eihän kukaan jaksa juoda samaa viiniä koko elämäänsä.

Viime viikonloppuna matkustin Forssaan, koska en ollut saanut forssalaista naista pariin vuoteen. Cumuluksen baaritiskiltä löysin Pirjon, noin 23-vuotiaan blondin. Normaalin taktiikkani mukaan kyselin tytöltä perhesuhteet ja opiskelut. Sitten mukamas vahingossa tiputin lompakkoni hänen eteensä siten, että alastonkuvani osui Pirjon silmiin. Jälleen kerran temppu onnistui. Pirjo tahtoi nähdä kuvan paremmin. Esitin vastentahtoista, mutta näytin kuvaa. Pirjo kysyi samantien asuinko tässä hotellissa. Joimme juomamme nopeasti ja kiiruhdimme huoneeseeni.

Ovi tuskin ehti sulkeutua, kun Pirjo oli jo kiinni etumuksessani. Hän sanoi, että hänen poikaystävällään oli paljon pienempi kulli. Tiesin, ettei hän valehdellut. Annoin Pirjon ottaa suihin, vaikkei hän oraaliseksistä tuntunut mitään tietävänkään. Kohtelias pitää kuitenkin aina olla.

Pirjon nuollessa kalun vartta, minä revin häneltä paidan ja rintaliivit pois. Naiset tykkäävät kovista otteista. Rintaliivien hakasten avaaminen on heikkouden merkki. Liivit nostetaan aina rintojen yli. Pirjon tissit olivat parhaat sillä viikolla näkemäni. Puristelin niitä ja nännit kovettuivat sormieni välissä. Pirjo riisui itse farkkunsa ja pikkuhousunsa. Hän oli trimmannut häpykarvansa sydämen muotoiseksi. Sanoin antavani hänelle seuraavaksi sydänhierontaa. Pirjo nauroi kuin heikkopäinen huonolle vitsilleni. Onneksi tyhmät naiset osaavat kuitenkin usein naida hyvin.

Menimme sängylle. Nuolin Pirjoa muutaman lipaisun verran. Tyttö oli jo valmiiksi märkä kuin syyskuun sää. Hieman sormileikkiä reiässä sekä klitoriksella ja tyttö vaati mulkkuani sisään. Aloitin varovasti lähetyssaarnaaja asennossa. Useimmille tytöille ensimmäiset työnnöt suurella meisselilläni ovat kivuliaita. Pirjon voihkinnasta päätellen kipua ei tuntunut. Työntelin muutaman minuutin perinteisellä tyylillä, sitten halusin Pirjon ratsastavan.

Rinnat pomppivat kivasti, kun Pirjo ratsasti. Puristelin hänen pakaroitaan ja työnsin sormea anukseen. Tyttö laukesi samantien. Itse en ollut vielä lähelläkään. Käänsin Pirjon polvilleen ja aloitin voimallisen takaapäin nainnin. Pidin pakaroista kiinni niin lujaa, että seuraavana päivänä tytöllä oli varmasti poikaystävälle selitettävää.

Tunsin Pirjon pillun jo tarpeeksi hyvin. Olin valmis laukeamaan. Tyttö ei ollut edes kysynyt kondomia. Onneksi ei kysynyt. Vedän mielummin käteeni kuin puen kyrpäni kondomiin. Halusin tällä kertaa laueta kasvoille. Forssassa en sitä ollutkaan koskaan tehnyt. Pirjo kääntyi ja runkkasin muutaman vedon. Ammuin lastin Pirjon naamalle, josta hän pyyhki spermaan käsiinsä ja nuoli ne. Siitä näystä pidin. Makasimme hetken sängyllä ja sitten pyysin Pirjoa poistumaan. Hän antoi minulle puhelinnumeronsa, jonka heitin tytön poistuttua tuhkakuppiin.

Ensi viikolla taidan käydä testaamassa Joensuun naisia. Ilosaarirockista onkin aikaa jo kohta vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu