Nyt ois hyvät neuvot kalliit. Jos joku endometrioosista kärsivä hoksais, et voisko tää olla sitä. Jostain syystä kuukautiskivut muuttuneet ihan karmeiksi ja olleet nyt 3 kertaa peräkkäin sitä luokkaa et pakko ottaa päivässä 3-4 särkylääkettä, että pystyy edes jotenkin toimimaan. Kipu on välillä niin kova että tekee mieli kävellä kumarassa kun koskee. Kivun aikana tuntuu myös siltä, että vatsa on arkana ylempääkin kuin vaa alavatsan kohdalta. Siispä kyselisinkin niiltä, ketkä endometrioosia sairastavat tai ovat siitä kärsineet, että voisko tämä olla sitä?
Endometrioosia?
Kipuileva
5218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hei!
Itselläni on noita samanlaisia oireita, eli maha on parin vkn ajan ennen menkkoja ja selkä, ollut todella kipeä..ja nyt sitten hätäpäissäni menin neuvolaan, ja siellä ehdottivat ensi avuksi runsaisiin menkkoihin, hormoonikierukkaa, koska minulla kierron väli on 25-28pvää, ja vuotaa 6pvää vähintäänkin kun seula. Kipujen perusteella epäilivät, että endoa voisi olla, mutta sehän selviää sitten vasta ku gynegologi tekee ultaääni tarkastuksen, että onko niitä pesäkkeitä mahassa..myös itellä nuo yht äkkiä voimistuneet mahakivut vähän viiittaisi siihen..mikään ei ole niin kamalaa, kun ne kivut, ja kamalat vuodot! :(
Googlellakin olisit löytänyt vastauksen: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00119
ei se pakosti ole endoa. ja yleensä sitä ei ees näy ultrassa. ainut varma tapa tietää onko se sitä on tähystys. ja oikeastaan eikös se ole ihan sama onko se endoa vai ihan vaan kuukautiskipuja? ei endolle tehä mitään jos ei ole tekemässä lapsia. ainut hoito on e-pillerit se lopettaa kudoksen kasvamisen. jos haittaa lapsien saamista silloin niitä pesäkkeitä leikataan pois.
enpä tuota muistanut heti että tähystämällä saavat sen selville parhaiten..ja todellakin olisin vain helpottunut onko se tosiaankin vain normaalia kuukautisten aiheuttamaa oiretta, kun sitä on muullonkin alkanut olla, vaiko tuota endoa..mulle sanottiin kyllä että se pitää hoitaa siittä huolimatta vaikka ei olisikin lapsen teko vielä suunitelmissa.
Sinänsä ihan mielenkiintosta, jos hoitona on vaan e-pillerit. Niitä en enää koskaan ala käyttämään, koska ne ei käy mulle. Parissa vuodessa sain parin eri merkin seurauksena migreenin ja vulvodynian. Näissä oli ihan riittävästi syitä jättää moiset hormoneilla leikittelyt sikseen. Eikä oo tosiaan lapsia tarkotus tehä, joten siinä mielessä ei oo huolta tän suhteen. Olis vaan ihan kiva pystyä ees normaalisti toimimaan kuukautisten aikaan eli kai se on sit lähdettävä kyselemään jotain vahvempaa särkylääkettä. Kiitos ja kumarrus vastauksista kuitenki.