Teinit vihaa OK-asumista

Pikkulapsille on aivan sama missä asuvat, OK-talokin käy mutta teini-ikäiset vihaavat omakotiasumista. Kaukana kaikesta, julkinen liikenne ei toimi, ei mitään tekemistä. Paitsi istua ja ihmetellä pihalla.

Joten arvoisat vanhemmat, jos yhtään ajattelette lapsianne niin muuttakaa ajoissa pois omakotitalosta kaupunkien keskustoihin. Turha toive, nykyvanhemmat ovat niin itsekkäitä että vain heidän tarpeensa merkitsee. Se että isäntä pääsee grillaamaan ja samalla kittaamaan kaljaa ja ryyppäämään konjakkia on tärkeintä, ei lasten etu, sille viitataan kintaalla. Valitettavasti kaikki saa tehdä lapsia!
23338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Meillä on lapset 12, 14 ja 16, eli kaikki teinejä. Asumme omakotitalossa rauhallisella omakotitaloalueelle, lähes maalla. Lapset tykkäävät, mutta haluaisivat ihan oikeasti malle, siis sillätavalla että pihassa olisi eläimiä ja kaikkea. Itse en ole hierveän innostunu sellaisesta, mutta lapsille se olisi mieleen. Kerrostalo asumisesta nuo teinit eivtä todellakaan välitä, toteavat vaan että olisi kamlaa jos ei olisi edes omaa pihaa.

Se on tietysti vähän eri asia jos ei ole koskaan kokenut porvarillista elämää, vaan on tottunut tuhnuttamaan kerrostaloissa ja ostarin nurkat toimii toisena olohuoneena. Hyi kamala, en millään laskisi lapsiani tuollaiseen ympäristöön. Vasta oli lehdessä juttua miten kaupunkien ostoskeskuksissa alaikäiset tytöt myy pillua siideripalkalla. KAMALAA

Äänestä
  • Raukat joutuneet asumaan "rauhallisella", lue keskellä ei mitään koko elämänsä. Eihän silloin osaa sellaisesta edes haaveilla mistä ei mitään tiedä. Tynnyrissä kasvatettuja, eihän sitä lapsia saa päästää edes käymään "syntiseen" kaupunkiin.

    Minä olen 21 ensimmäistä vuottani asunut omakotitalossa joten tiedän sen ns. ihanuuden. Lapsena meni, teini-ikäisenä ei. Nyt olisi varaa ostaa ok-talo jostain Espoosta tai Vantaalta mutta lapset eivät suurin surminkaan tahdo muuttaa. Eikä kyllä vaimokaan.

    Äänestä

  • Surullista... kirjoitti:

    Raukat joutuneet asumaan "rauhallisella", lue keskellä ei mitään koko elämänsä. Eihän silloin osaa sellaisesta edes haaveilla mistä ei mitään tiedä. Tynnyrissä kasvatettuja, eihän sitä lapsia saa päästää edes käymään "syntiseen" kaupunkiin.

    Äläpä yritä päteä asioilla joista et kerran tiedä mitään. Keskustastan kerrostaloläävästähän me tänne omakotitaloon muutimme. Keskinmmäinen meinaa vieläkin pillahtaa itkuun kun muistaa miten pyörvarastossa oli rikottu hänen pyöränsä. Tuollaista lapsuutta en soisi edes tuhnujen äpärille.

    Jos olisit asunut 21 ensimmäistä vuotta kerrostaloläävässä, niin olisit ihan eri mieltä.

    Kun sinullekkin tulee vähän ikää ja ymmärrystä niin mieli muuttuu. Sano minun sanoneen.

    Äänestä

  • Surullista... kirjoitti:

    Raukat joutuneet asumaan "rauhallisella", lue keskellä ei mitään koko elämänsä. Eihän silloin osaa sellaisesta edes haaveilla mistä ei mitään tiedä. Tynnyrissä kasvatettuja, eihän sitä lapsia saa päästää edes käymään "syntiseen" kaupunkiin.

    Minä olen 21 ensimmäistä vuottani asunut omakotitalossa joten tiedän sen ns. ihanuuden. Lapsena meni, teini-ikäisenä ei. Nyt olisi varaa ostaa ok-talo jostain Espoosta tai Vantaalta mutta lapset eivät suurin surminkaan tahdo muuttaa. Eikä kyllä vaimokaan.

    Aika säälittävää kun pitää lainata toisten sanomisia ja kääntää ne päälaelleen.

    No kai sitä tulee aika aloitekyvyttömäksi kuin asuu jossain tylsässä kerrostaloläävässä.

    Äänestä

teinit vaan vielä parikymppisetkin itsenäistä elämää hakevat oipiskelijat haluavat pois vanhempiensa omalkotitalonurkista ja nimenomaan kerrostaloihin kaupunkien keskustoihin joissa menoa ja meininkiä on.
Vanhempien ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi muuttaa omakotitaloistaan keskustan kerrostaloihin, sillä he voivat myös ostaa tai vuokrata lapsilleen näitä kerrostaloasuntoja kaupunkien keskustoista. Jo täysi-ikäiset opiskeliujat saaavat KELA:sta asumistuenkin omaaan kerrostaloasuntoonsa.

Se halu omakotitaloon tulee sitten joskus nuoremmassa keski-iässä, ja katoaa taas vanhemmassa keski-iässä, ja on kokonaan poissa vanhana jolloin taas ihan hakeudutaan kerrostaloihin ja kaupungin keskustaankin jos siihen varaa on.

Äänestä

Vanhin tyttäreni on 17v. Ajattelin että voisin ostaa keskustasta yksiön tai kaksion ja tyttö voisi vuoden parin päästä muuttaa siihen. Otin asian puheeksi työtön kanssa, mutta hän tyrmäsi ehdotuksen saman tien. Ei kuulema huvita lähteä mihinkään ahdistavaan kerrostaloluukkuun. No ostan silti, eiköhän sen kämpän kuitenkin saa vuokrattua, kun on onneksi sellaisiakin jotka eivät tiedä paremmasta.

Äänestä

keskustan pieniä lääviä joissa wc:t ja suihkutkin on tungettu porraskäytävän puolelle. Aikansa kutakin.

Äänestä

Itse kasvoin porvarillisella ok-alueella, jonka lähistöllä oli kaikkea normaalia tekemistä mitä nuori tarvitsee. Opin ajamaan polkupyörällä, nikkaroimaan, uimaan, sienestämään ja sen sellaista. Toki opin myös tekemään kaikkea sitä mitä kaupungissa asuvat kaverini tekivät kuten maleksimaan kaupoissa ja mäkkäreissä ja lorvimaan pitkin katuja.

Välillä ihmettelin toki sitä, miten tässä maassa voi ylipäätään asua oppimatta ajamaan pyörällä tai uimaan. No vanhemmat ovat ilmeisesti näin halunneet.

Murrosiässä panin kampoihin ja ok-elämä oli aivan "hirveetä". Uhosin faijalle, että aion asua vain kerrostalossa kunhan muutan pois kotoa. Näin ei tarvitse raataa pihahommissa (eli leikata nurtsi pari kertaa kuussa).

Kävin armeijan ja muutin kerrostaloon. Meni vuosi, meni kymmenen ja olin aivan rikki sitä meteliä. Toistakymmentä luukkua takana eikä mitään omaa rauhaa. Askeleet, poraus, lapset, koirat, voi prkl kun ajatteleekin. Etätöiden teosta ei tullut mitään puhumattakaan, että olisi saanut parantaa rapulaa lauantai-aamuna rauhassa.

Nyt onnellisesti omakotitalossa. Murrosikä takana ja nyt naurattaa se uho mitä silloin harrastin. Jotkut asiat vain on opittava kantapään kautta.

Äänestä

Mistäköhän johtuu että kaupungin kerrostaloissa asutvat teinit viihtyvät meidän luona niin hyvin.
Ehkä siksi että:

Meillä voivat katsoa leffoja kunnon soundeilla ilman että naapuri soittaa poliisin.
Meillä voivat korjailla mopoja ja fillareita kun siihen on kunnon tilat.
Meillä voivat rauhassa oleskella pihalla auringosta ja tilasta nauttien ilman että naapurin kyylämummo vahtaa.
Meillä voivat viikonloppuna pitää kotibileet musiikkia soittaen ilman että naapurin vanhapiika soittaa poliisit.
Meillä voivat lauantaina nukkua vaikka puoleen päivään ilman että naapureista kantautuva melu herättää.
Meillä voivat nauttia tilasta koko sielun voimalla.
Meillä voivat lämmittää saunan kun haluavat, ei ainoastaan torstaina klo 20.
Meillä ei naapurista tule tupakansavu sisään.
Jne jne jne jne............

Kyllä se on vaan fakta, että lasteni kaverit ovat enemmän meillä kuin kotonaan, eivät varmaan viihdy ahtaassa kuutiossa jossa omia vanhempiakaan ei pääse pakoon, istuttava samassa huoneessa.

Äänestä
  • "Meillä voivat korjailla mopoja ja fillareita kun siihen on kunnon tilat. "

    Kasarmilla asujilla ei edes ole mopoja tai fillareita, kun ne kuitenkin RIKOTTAISIIN. No joku elämäntapaintiaani jaksaa raahata fillarinsa parvekkeelle mutta tuskin kuitenkaan koko perheen pyöriä.. ne nyt vaan jää ostamatta.

    Äänestä

  • On leffoja kuunneltu kotiteatterissa ihan tarpeeksi kovalla, ei kukaan ole tullut valittamaan. Mopoja, fillareita, maalla kai niillä ajetaan, ei kaupungissa. Aurinkoa voi aivan rauhassa ottaa Helsingin kymmenissä puistoissa, jokaisen lähellä joku on. Bileitä voi pitää kunhan ei kymmenen jälkeen hirveätä meteliä pidä. Teidän teinit ja heidän kaverinsa humalassa mekastavat yötä päivää? Lauantaina ja sunnuntaina voi nukkua niin pitkään kun tahtoo, ei naapurista kuulu mitään.

    Oletkohan ikinä kerrostalossa asunutkaan kun et mistään mitään tunnu tietävän. Omistusasunnoissa asuu työssäkäyviä ihmisiä, ei heillä ole mahdollisuutta eikä edes haluja öisin ja aamuisin mekastaa.

    Äänestä

  • Surullista... kirjoitti:

    On leffoja kuunneltu kotiteatterissa ihan tarpeeksi kovalla, ei kukaan ole tullut valittamaan. Mopoja, fillareita, maalla kai niillä ajetaan, ei kaupungissa. Aurinkoa voi aivan rauhassa ottaa Helsingin kymmenissä puistoissa, jokaisen lähellä joku on. Bileitä voi pitää kunhan ei kymmenen jälkeen hirveätä meteliä pidä. Teidän teinit ja heidän kaverinsa humalassa mekastavat yötä päivää? Lauantaina ja sunnuntaina voi nukkua niin pitkään kun tahtoo, ei naapurista kuulu mitään.

    Oletkohan ikinä kerrostalossa asunutkaan kun et mistään mitään tunnu tietävän. Omistusasunnoissa asuu työssäkäyviä ihmisiä, ei heillä ole mahdollisuutta eikä edes haluja öisin ja aamuisin mekastaa.

    Itse asuin nuorena mm. Mannerheimintiellä, ja kyllä minulla oli sekä fillari että myöhemmin mopo.
    Mahtaa virikkeet lapsillasi olla vähissä kun eivät edes filalrilla ajele.
    No sporalla mäkkäriin ja takas, siinä se 2-tyypin diabetes saa taas hyvää jalansijaa.

    Joo puistossa on kiva makoilla aurinkoa ottamassa, kun vaan rauhassa saa siihen mahdollisuuden, ja katsoo ettei makoile kusessa tai muissa eritteissä, ja on tarkkana ettei pienimmät jää auton alle, syö käytettyjä kondomeita tai leiki käytetyillä neuloilla. Vessahätä tai muu tarve kun tulee niin on hyviä puskia. Meillä voi menä sisälle vessaan, vaikka suihkuun välillä, syödä, käydä päikkäreillä ja palata taas pihalle. Ei tarvitse erikseen "Lähteä" minnekään nauttimaan päivästä, senkun avaa oven.

    Ja kyllä, kun nuorisolla on bileet, niin ne menevät yli kymmeneen, siksi kai ne kasarmien nuoret ovat läsnä, kun kasarmilla se ei ole mahdollista. Joskus nuo juhlat ovat kestäneet aamuun asti. On se ihanaa että jossain on paikka missä juhlia turvassa, ettei tarvi espalla ja aseman liepeillä juhlia. Siellä noita kaupunkiasumisen tulevia toivoja näkee viikonloppuöisin.

    Ja kyllä, me ajelemme nuoria harrastuksiin ja muuhun toimintaan, me haluamme olla läsnä heidän elämässään, ja hekin nauttivat siitä kun tuntevat että heistä ollaan kiinnostuneita ja heidän tekemisistään, luo heille turvaa.
    Mutta eipä täällä juuri näykään nuorisoa niinkuin kaupungissa, jossa huomaa että vanhempia ei juuri kiinnosta, kulkupelit saa olla ehjinä, kaupan edustat eivät ole täynnä räkää ja tyhjiä kaljapulloja.

    Äänestä

  • Onnellinenmies.a kirjoitti:

    Kerrostaloasuminen menee nippanappa siinä välissä kun irtautuu kotoa eikä ole vielä löytänyt puolisoa. Useimmilla tämä muutaman vuoden vaihe on jossain 20 ja 30 ikävuoden välissä.

    Elintapatuhnulla voi tietysti vierähtää keski-iän ehtoo puolellekkin, ennen kuin saa narrattua jonku asumaan kanssaan, sekin yleensä suostuu kustannussyistä, kun vuokralla asuminen yksin on vaan niin saatanan kallista.

    Äänestä

Vanhemmat illat ja viikonloput tukka putkella kärrää lapsia harrastuksiin ja kavereille. Kylä ne sit jää isompina norkoo kaupunkiin bileisiin öiksi. Osta niille autot, että pääsevät takametsästä liikkelle.

Äänestä
  • 15 ajaa skootterilla minne lystää, ei tarvi norkoilla juoppojen kanssa bussipysäkeillä.

    Äänestä

  • laatuelmää kirjoitti:

    15 ajaa skootterilla minne lystää, ei tarvi norkoilla juoppojen kanssa bussipysäkeillä.

    Edelleen muistelen kauhulla niitä aikoja kun joutui vaihtaa raitiovaunua esim sörnäisissä ilta myöhällä.
    Miten siinä kukaan voi asua sellaisessa?

    Äänestä

  • Onnellinenmies-a kirjoitti:

    Edelleen muistelen kauhulla niitä aikoja kun joutui vaihtaa raitiovaunua esim sörnäisissä ilta myöhällä.
    Miten siinä kukaan voi asua sellaisessa?

    Katos joskus millasia töölöön ratikat on. Istumapaikasta ei puhettakaan, hiki ja paska haisee ja haiseva spurgu terrorisoi koko sillipurkkia.

    Ei ole kokolihaa syövän heteromiehen hommia siellä kököttäminen. Eikä työssäkäyvän.

    Äänestä

  • ei enää koskaan kirjoitti:

    Katos joskus millasia töölöön ratikat on. Istumapaikasta ei puhettakaan, hiki ja paska haisee ja haiseva spurgu terrorisoi koko sillipurkkia.

    Ei ole kokolihaa syövän heteromiehen hommia siellä kököttäminen. Eikä työssäkäyvän.

    Mistähän se johtuu että raideliikennevälineet haisee aina vessalta? Sama homma se on ulkomaillakin.

    Äänestä

  • laatuelmää kirjoitti:

    15 ajaa skootterilla minne lystää, ei tarvi norkoilla juoppojen kanssa bussipysäkeillä.

    Mopoaika aika lyhyt.

    Äänestä

  • yleismaailmallista. kirjoitti:

    Mistähän se johtuu että raideliikennevälineet haisee aina vessalta? Sama homma se on ulkomaillakin.

    Kas kun julkisia ja erityisesti raideliikennettä käyttävät lähinnä tuhnut. Jokunen omistusasujanainen toki on seassa parfyymeineen.

    Äänestä

  • talvellakin? kirjoitti:

    Mopoaika aika lyhyt.

    Omistusasujan jälkikasvullakin on järki päässä ja taito hyppysissä.

    Tuhnujen penikat seisoo bussipysäkillä odottaa valmista.

    Äänestä

  • ihan helposti kirjoitti:

    Omistusasujan jälkikasvullakin on järki päässä ja taito hyppysissä.

    Tuhnujen penikat seisoo bussipysäkillä odottaa valmista.

    Räkivät maahan, sen he osaavat.

    Äänestä

  • Onnellinenmies.a kirjoitti:

    Räkivät maahan, sen he osaavat.

    Terve. Asuin vielä 5v sitten omakotitalossa, ihan vähän matkan päässä tästä, n. 7km päässä jyväskylän keskustasta.
    Kyseessä oli 50 luvun vanha omakotitalo isolla tontilla, josta todella pidin. Nyt asun rivitalossa ja vieläkin ikävöin tuohon taloon.
    Itse toivoisin muuttavamme juurikin tuollaisiin maisemiin jota kuvailit, maaseudulle kaukana kaikesta, hienot maisemat, mielellään vanhaan kauniiseen rintamamiestaloon. Ehkä joskus aikuisena unelma toteutuu ?
    Kesämökillä tykkään olla todella paljon, olin siellä melkein koko viime kesän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surullista... kirjoitti:

Pikkulapsille on aivan sama missä asuvat, OK-talokin käy mutta teini-ikäiset vihaavat omakotiasumista. Kaukana kaikesta, julkinen liikenne ei toimi, ei mitään tekemistä. Paitsi istua ja ihmetellä pihalla.

Joten arvoisat vanhemmat, jos yhtään ajattelette lapsianne niin muuttakaa ajoissa pois omakotitalosta kaupunkien keskustoihin. Turha toive, nykyvanhemmat ovat niin itsekkäitä että vain heidän tarpeensa merkitsee. Se että isäntä pääsee grillaamaan ja samalla kittaamaan kaljaa ja ryyppäämään konjakkia on tärkeintä, ei lasten etu, sille viitataan kintaalla. Valitettavasti kaikki saa tehdä lapsia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu