sitä söis?,onko muilla samaa ikäluokkaa olevilla tämä ongelma. Niin,hyvää kun oliskin perunat ja sianlihakastike ym.,mutta vatsa ei vaan pidä niistä enää.
Olen ihmetellyt kun jotkin paljon vanhemmat voi syödä ja juoda kaikenlaista,eikä tule ähky olo.
Olen ihmetellyt kun jotkin paljon vanhemmat voi syödä ja juoda kaikenlaista,eikä tule ähky olo.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erilaiset keitot, on minun lemppareita. Samoin laatikot. Molempia helppo lämmittää, osaa pakastaakin.
Juuri nyt teen kanarisottoa, sen tähteen käytän täytelettuihin, juustokuorrutuksella. Siitäkin pakkaseen pari.
Taitaa ainoa kokoliharuoka olla kauan haudutettu karjalanpaisti. Sitä teen pari padallista kerralla, eli n, 3-4kg lihasta. Pakasteesta sitten helppo ottaa, kun on lastenlastenkin lemppari.
Eilen keitin oikeaa riisipuuroa, ja pakastin kerta-annoksiin, pussiin. Toki söin lounaaksi, ja sitten illalla ehkä tänään, annos vielä jk.
Eilen leivoin myös porkkana-ja nokkossämpylöitä, ovat jo kaikki pakkasessa, otan yhden kerrallaan aamuisin, niin on aina tuore kokojyväsämpylä aamiaisella.
Luulisi kasvistyyppisen ruuan sopivan ongelmavatsalle. Jogurtitkin käy tai jokin hapantuote. Kohtuus on aina hyvä ohje, oli kyse mistä tahansa.
Meillä oli muuten erilaisia kasviksia, perunoita ja lisänä muutama nakki. Kaikki eivät olleet syömässä, joten aivan kasvislinjalle en päässyt.
Pakastin on niin täynnä marjoja, mehuja ja hilloja leivän yms. lisäksi, etten tuollaista kaiken ruuan pakastelua harrasta. Jokainen tyylillään. Varmaan myrskyalueiden naisilla meni paljon pakasteita piloille. Keittelykään ei onnistunut pelkällä sähköhellalla.
ähkyttään, jos syö joka päivä raskaita ja ah, niin hyviä ruokia. Perunoita en syö enää ollenkaan, poikkeuksena oli uudet perunat. Niiden tilalla on jotain vihannespuolta. Nyt ostin kauppareissulla tuoreita kantarelleja ja niistä jotain väsään illaksi. Tuskin kermaan sekoitan ja menee ne leivän päällysenäkin.
Kun teen isomman satsin laatikoita, niin jaan ne nykyään entistä pienempiin annoksiin pakkaseen. En kuluta energiaa enää siinä määrin kuin ennen ja aika pienestä ruokamäärästä tulee vatsa täyteen.
Luumut oli tarjouksessa, vain 99 senttiä kilo, niitä ostin kanssa. Ovat vatsaystävällisiä ja aika mietoja.
Kivennäisvesi on hyvä ähkynpoistaja, röyhtäsyttää. Sitten kun vielä jonkinverran liikkuu/kävelee niin kummasti helpottaa. Mutta ei heti syönnin jälkeen.
Jätä se peruna pois, se on pelkkää hiilihydraattia ja täysin tarpeeton, tilalle kasvis-vihannes puolta.
ole ongelmaa. Kotona on aina peruselintarvikkeita. Tänään söimme porkkanasosekeittoa, vastaleivottuja grahamsämpylöitä juuston kera ja jälkiruoaksi mustikkapirtelöä. Pidän yksinkertaisesta ruoasta, en pakasta valmiita ruokia. Tähteet säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.
Joopa joo. Minulla on vain rukkasen kokoinen pakaste lokero, jossa mikään ei pakastu pitkään, niin kaiholla ajattelen meidän entisiä pakastearkkuja, joissa oli aina hirveä, jänistä, sorsia, possua ja lohtakin. Maalta tuotuja muikkuja ja siikaa umpijäässä ämpärilliset suolattuna sieniä ja siikoja.
Silti pyrin tekemään aina itse ruokani tuoreista aineista ja aniharvoin ostan valmiita ruokia, koska niissä on lisäaineita minulle ymmärtämätön määrä, mutta paljon.
No, siskonmakkara on kyllä herkkuani ja maksapasteijoita ostan leivän päälle, että välttäisin voin kulutusta. Onhan tuolla aina joku Becel, joka yleensä ehtii homehtua, kunnes muistan sitä käyttää ja noita juustoja.
Yksineläjän on kyllä harkiten osteltava, varsinkaan, kun ei ole pakastinta, mutta leivätkin yritän tehdä itse pieninä annoksina ja jääkaapissa ne säilyvät. Harmi, että jääkaappikin on "kahdenrukkasen" kokoinen!!
hyvistä vinkeistä, ihan vesi kielelle herasti nätä lukiessa.
pieni kokoisia, eikös semmoinen kannattaisi hankkia, - saisit niitä ennenvanhaan -herkkuja sinne ? :)
ettei tule poisheitettävää kovin usein, mulle joskus käy niin. Mulla oli kanssa ennen vain pakastelokero se rukkasen kokonen, mutta keittiörempan yhteydessä hankin uuden jääkaapin, alapuolella pieni pakastin (3 hyllyä) ja on tarpeeksi riittävä. Eikä tule pakastettua liikoja ja tavara kiertää sopivan nopeasti.
Kaupassa, jossa käyn, on lihatiski ja usein ostan vain yhden pihvin tai vastaavan. Ne valmiiksi pakatut on liian suuria määrältään. Mitään järkeä ostaa kilon pakkausta, onhan se kauppa auki joka päivä. Leipää ostan sitä, paperipussiin pakattua ja sen jaan pienempiin osiin. Olen aina ollut huono leipuri. Enkä enää viitsi edes yrittää koko hommaa.
Valmiit einekset jätän muille, syököön kelle maittaa.
enkä edes pakasteista. Silti niitä tulee harrastettua, kun elämä on meillä liikkuvaista. Odotan kyllä paikalleen asettumista ja sitä, että alamme kokata kunnolla. Syksyn tullen tututkin palaavat näille seuduille ja voidaan taas järjestää yhteisiä syöminkejä. Minäkin pidän perinneruuista: kasvispohjaiset keitot, laatikkoruuat, niistä meillä tykätään.
Ähkyyn oloon ja yleensä vatsan toimintaan auttaa liikkumisen lisääminen tavalla tai toisella, eli sellaista liikuntaa mikä itselle sopii. Ja kasviksia sekä yleensä kuitupitoista.
aina uskonut,että liikunta auttaa,sen olen kylläkin huomannut miten röyhtäilen kun olen lenkillä.
Pitää vaan uskoa ja lenkkeillä,eikä lässähtää sohvalle :)