analysointi

Vaihdoimme lapsen hoitopaikkaa ja saimme päiväkodista lapsen varhaiskasvatussuunnitelmat kuluneilta vuosilta. Saako päiväkodin henkilökunta pitää muutakin analysointi kirjaa ilman vanhempien lupaa lapsista?
Kirjekuoressa oli runsaasti materiaalia analysoinneista lapsestamme, eikä siinä mitään mukana oli jonkin toisenkin lapsen vastaavat paperit. No sen tiedän ettei olisi saanut olla (salassapitovelvollisuus), mutta molemmista lapsista oli saman tyyppisiä analysointeja. Meidän lapsen toilauksista oli jopa vihkonen.
Siis onko lupa henkilökunnalla kirjoitella lastemme edesottamuksista paperille, tietämättämme?
Jos on, harmi etten ole hoksannut pitää kirjaa hoitsujen toiminnasta näiden vuosien aikana:( ei sekään
niin perfektiä ole ollut.
13406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

saa dokumentoida omaan käyttöön ja varhaiskasvatussuunnitelma tehdään ja täydennetään yhdessä vanhemman kanssa.

Äänestä

Ei tämä nyt oikeen siltä hyvältä kasvatuskumppanuudelta kuulosta.Kerätty tieto lapsesta päiväkodissa pitäisi olla hoitajan ja vanhempien yhteistä. Jos teillä vanhemmilla tunne siitä että olette jääneet jonkun ulkopuolelle ei ole nk pitäisi. On kuitenkin tilanteita joissa päiväkoti ja vanhemmat syystä tai toisesta eivät riittävästi kommunikoi keskenään silloin saattaa kyseinen tilanne myös syntyä.Päiväkodin pohdinta lapsen asioista on silloin tietoa johon vanhempi voi tutustua milloin haluaa, tämä mahdollisuus myös on teille annettu lapsen siirtyessä toiseen päiväkotiin. En tiedä miksi yhteistyönne on takkuillut mutta selvää on että ns. kasvatuskumppanuus ei ole kohdallanne toteutunut.

Äänestä
  • en ihmettele, miksi hoitsujen aika ei ole riittänyt normaaleihin lasten kasvatuksellisiin asioihin, vaan kaikki ovat eläneet kuin pellossa. Ovathan he päivät pitkät kirjoitelleet lasten edesottamuksia vihkoihin ja paperilappusiin, siihenhän on kulunut koko henkilökunnan aika. Edelleen ketuttaa, etten ole nämä kaikki vuodet pitänyt samanlaista vihkosta heistä ja antanut heidän työnantajalleen!!

    Äänestä

  • ketuttaa04 kirjoitti:

    en ihmettele, miksi hoitsujen aika ei ole riittänyt normaaleihin lasten kasvatuksellisiin asioihin, vaan kaikki ovat eläneet kuin pellossa. Ovathan he päivät pitkät kirjoitelleet lasten edesottamuksia vihkoihin ja paperilappusiin, siihenhän on kulunut koko henkilökunnan aika. Edelleen ketuttaa, etten ole nämä kaikki vuodet pitänyt samanlaista vihkosta heistä ja antanut heidän työnantajalleen!!

    No ei sentään koko henkilökunnan aika, mutta kyllä meilläkin noita paperinpyörittäjätätejä on. Aina luistavat "toimistohommiin". Joillakin kuluu työajasta suurin osa toimistossa.

    Äänestä

  • Näinpä! kirjoitti:

    No ei sentään koko henkilökunnan aika, mutta kyllä meilläkin noita paperinpyörittäjätätejä on. Aina luistavat "toimistohommiin". Joillakin kuluu työajasta suurin osa toimistossa.

    on pakko sopeutua, ja myös pph:ssa.On kasvunkansiot,vasut,
    valokuvataan lapsia(vanhempien luvalla), on kasvatuskumppanuutta,
    aloituskeskustelua lasten vanhempien kotona, huh huh sanon minä.
    Työaika ei tähän riitä, en voi mennä toimistoon tekemään hommia, sillä
    kuka niitä lapsia hoitaisi sen aikaa. Eli työajan ulkopuolella, yleensä.
    Lapset ovat kuitenkin yhtä ihania kun 20 vuotta sitten, paitsi ehkä
    enemmän syliä vailla.

    Äänestä

  • aika ei riitä kirjoitti:

    Kaikki mitä lapsesta kirjoitetaan on oltava avointa ja näytettävä lapsen vanhemmille. Sinähän ap. sait nyt itsellesi kaikki ne paperit. Tietysti olisi ollut oikein jos nämä kaikki asiat olisi tiedotettu sinulle ja kanssasi asioista keskusteltu heti kun nämä asiat ovat ajankohtaisia. Olisi myös pitänyt kertoa sinulle että asiat kirjataan ylös. Olisit voinut milloin tahansa pyytää nähtäväksesi kaikki asiakirjat mitä lapsestasi on kirjoitettu.

    Äänestä

  • sdfgadgfs kirjoitti:

    Kiinnostaisi tietää ketä palvelee nämä asiakirjat jotka on salaisesti kirjoitettu? Saimme kirjekuoren nyt kun lapsi on eskarissa ja vaihtoi hoitopaikkaa. Mielestäni olisi pitänyt kertoa, että joka naksahdus mitä lapsi tekee kirjataan ylös, miksei samalla ole laitettu valvontakameraa?
    Mielestäni tekstit ja analysoinnit olivat asiattomia ja asiat olisi voinut selvittää puhumalla kanssamme, koska monessa asiassa oli selvästi väärin käsitystä. Mitä tykkäisitte jos lapsestanne olisi kirjoitettu: agressiivinen, arvaamaton, hallitsematon, leikinrakentaja, pomo, sitten isolla teksti:
    KYLÄN HUHUJA. Viittaukset eivät tosin kuuluneet omalle lapsellemme vaan tuon toisen lapsen
    papereihin. Omani taas onkin itsekseen viihtyvä ja höpöttävä haahuilija:) analysoinnin mukaan!
    Joka ei totta vie pidä paikkaansa tuokaan.
    Kyllä päiväkoti teki pohjanoteerauksen, ainakin tiedän miten meidän lapsia on paimennettu:
    kylän huhupuheiden perusteella!

    Toivottavasti annoit päiväkodille palautetta.Uskon että päiväkodit pyrkivät jatkuvasti kehittämään käytäntöjään ja "tekevälle sattuu".Olen varma siitä ettei tarkoitus missään vaiheessa ole ollut "ilkeä".
    Kun vanhemmat antavat palautetta asioista jotka eivät ole tuntuneet hyvältä uskon että tämä otetaan vastaan ja asiaa mietitään, näinhän ne asiat kehittyvät.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Toisaalta, jos joku lapsi on ollut agressiivinen jne. siihen pitää puuttua ja asia on varmasti (toivottavasti) puhuttu tuon lapsen vanhempien kanssa. Ehkä hän on jopa erityisen tuen tarpeessa ja sitä on arvioitu. Toivottavasti lapsi saa apua. Kaikki asiakirjat pitää silti olla vanhempien tiedossa ja nähtävillä, eikä huhupuheista saa välittää.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Arvioinnit (vasut) myös vanhemmat allekirjoittavat mitä siihen laitetaan.
    On kyllä tosiaan aika oudot analyysit lapsista.Kehoittaisin antamaan
    palautetta edelliseen päivähoitopaikkaan. Eivät olleenkaan asiallisia
    havaintoja.

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    juuri sitä, että miksi näitä analysointia on tehty niin paljon ohi tuon varsinaisten vasujen jotka olemme itse nähneet ja allekirjoittaneet. Selvää on, että henkilökunta on analysoinut lapsia. Molemmista lapsista ja heidän piirteistään oli selkeät listat, joissa ei ollut allekirjoituksiamme ja ne oli tehty aivan muulla ajalla kuin silloin kun meillä on ollut tapaaminen. Eikö lapsemme enää saa olla persoonia? Vanhempina emme kaipaa ulkopuolista analysointia
    lastemme piirteistä, emme hetkeäkään! Varsinaisissa Vasuissa tulee aika hyvin selville lastemme parhaat ja huonot puolet. Lisäksihän omalla lapsella oli aivan pikku vihkonen johon oli kirjoitettu esim. näin: "lapsi (nimellä) ei suostunut syömään tänään, kiljui sopassa pippuria, huusi äitiä ja isää, veimme sivummalle, raivosi pippurista, kieltäytyi syömästä"
    Lapsi on ollut tuolloin n. 4vuotias, eikä sietänyt pippuria, mistään ei käy ilmi, että pippuri
    olisi otettu sopasta pois, eikä itse asiassa oltu otettukaan, vaan lapsen oli annettu huutaa.
    Pippurifarssi oli toistuvaa, henklökunnan kommentti oli: etteivät he ehdi jokaisen lapsen lautaselta pippuria ottaa pois (vaikka olin ymmärtänyt että omamme oli ainoa joka sitä vaati) Aikaa heillä oli kyllä antaa lapsen raivota ja mennä sivummalle ja olla lapsen kanssa siellä kahdestaan. Talonpoikaisjärki on ollut hiukka hukassa, lapsi nimittäin olisi syönyt ruokansa mukisematta ilman pippuria. Mutta saihan siitä mukavan pienen vihkosen ja
    soppapäivälle merkinnän: erityislapsi:syömishäiriöitä! Sitäpaitsi onko päiväkodin henkilökunnalla koulutusta moiseen analysointiin? Eipä taida olla...

    Tuo kuulostaa kyllä epäasialliselta. Ainoa selitys, jonka keskin tuon vihkon pitämiseen, on se, että jos henkilökunta vaihtuu esken päivän ennenlapsenne kotiin lähtöä, niin hoitaja, joka on paikalla lastanne hakutilanteessa voi kertoa teille päivän tapahtumista, kun ne on muistiin kirjoitettu. Jos näin ei ole tapahtunut, eikä teille ole näistä asioista kerrottu on toimittu väärin. Väärin olla kertomatta teille, vaikka vihkon tarkoitus olisi päätyä erityislastentarhaopettajan tai psykologin apuvälineeksi. Kaikki tällainen pitää tehdä yhteistyössä vanhempien kanssa.

    tuo vihko oli ajalta jolloin silloinen lastentarhanopettaja oli päättänyt että lapsellamme on Asperger. Hän keskittyi hakemaan tukea diagnoosilleen. Vihkoa kun lukee, saa sen käsityksen, että lasta on tahallaan ohjattu tilanteisiin mitkä on tiedetty ärsyttävän. Päiväkoti olisi saanut yhden työntekijän lisää, mikäli joukosta olisi löytynyt
    tällainen erityislapsi. Tiedän, että oli muitakin ehdokkaita, sitä en tiennyt että heistä
    pidettiin vihkosta. Lastentarhanopettajan perusteet lapsemme mahd. Aspergeriin oli nämä: hänen sukulaispojallakin on, lastamme häiritsee koko lappu paidassa niskassa, (niin minuakin ja monta muuta), lapsi laittaa kädet korville kun on kova meteli, (päiväkodissa on joskus ollut niin kova meteli, että on kyllä itekin tehnyt mieli tehdä niin), niin ja tuo syömishäiriö, pippurifarssi (lapsi kun muuten söi kohtuullisen normaalisti) Lastentarhanopettajan oli hirmuisen vaikea luopua ajatuksesta, kun olimme lääkärineuvolakäynnillä lasta siltä kantilta tutkituttaneet ja tuloksena oli normaali ikäisekseen.
    Kun olen lukenut lööppejä teippauksista ja pakkosyöttämisestä päiväkodeissa niin
    en ole epäillyt ollenkaan etteikö niin olisi tapahtunut. Kyllä se ammattitaito lasten kanssa on niin kortilla kun päiväkodista on kyse. Ammattitaito löytyy vanhoilta konkareilta, perhepäivähoitajilta jotka ovat lapsia kauan hoitaneet. Eipä ole heillä
    ollut mitään ongelmaa koskaan lapsen kanssa kun ovat joskus tilapäisesti lasta hoitaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ketuttaa04 kirjoitti:

Vaihdoimme lapsen hoitopaikkaa ja saimme päiväkodista lapsen varhaiskasvatussuunnitelmat kuluneilta vuosilta. Saako päiväkodin henkilökunta pitää muutakin analysointi kirjaa ilman vanhempien lupaa lapsista?
Kirjekuoressa oli runsaasti materiaalia analysoinneista lapsestamme, eikä siinä mitään mukana oli jonkin toisenkin lapsen vastaavat paperit. No sen tiedän ettei olisi saanut olla (salassapitovelvollisuus), mutta molemmista lapsista oli saman tyyppisiä analysointeja. Meidän lapsen toilauksista oli jopa vihkonen.
Siis onko lupa henkilökunnalla kirjoitella lastemme edesottamuksista paperille, tietämättämme?
Jos on, harmi etten ole hoksannut pitää kirjaa hoitsujen toiminnasta näiden vuosien aikana:( ei sekään
niin perfektiä ole ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu