Hei
Osaako kukaan neuvoa? Isoäitini on syntynyt 1909 ja saannut naimattomana isäni 1932. Isoisä on tavallaan hukassa ja sitä kautta juureni. Voisiko olla mahdollista, että olisi joku asiakirja olemassa, josta selviäisi isoisäni eli isän isä? Mitenkä niihin pääsisi käsiksi?
Isoäiti kertonut tarinan ja kertonut kuka isoisä oli, mutta haluaisin jotenkin pystyä tarkistamaan asian.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vähän samanlainen tapaus serkuilla. Äitinsä kertoi (kuka oli hänen isänsä) vanhimmalle lapselleen ja sanoi, ettei saa kertoa muille ennen kuin hän kuolee.
Nyt sitten jokainen muistaa erilailla, kun kukaan ei kirjoittanut muistiin mitään. Sukunimestä toki ovat yhtä mieltä, mutta etunimiä ja kotipaikkoja ja muitakin tapahtumia on jo useita versioita...
Mitä opimme tästä?
Emme mitään. Sama toistuu aina ja iäti. Kun salaillaan niin salassa pysyy. Jos ei aikalaiset naapurit kerro. Sitäkin joskus tapahtuu...
Jos isoisäsi on maksanut lapsenruokkoa niin niistä papereista löytyy tietoa.
Jos olet mies, niin dna-testillä voidaan selvittää sukulaisuus, jos löytyy toinen mieslinjainen sukulainen.
Mistä voisin tarkistaa onko isoisä maksanut lapsenruokkoa vaiko ei. Epäilenpä ettei. Kuulemani mukaan mummulle olisi maksettu könttäsumma "häviämisestä" ja vaitiolosta.