mietityttää

seuaavanlainen asia: olen jo melkein loppusuoralla gradussani. Teen graduni kielitieteestä. Olen käyttänyt osittain melko samoja lähtökohtia tutkimuksessani, kuin eräs aiempikin gradun kirjoittaja. Analysoitava aineisto on kyllä ihan uutta, enkä ole siitä vastaavia graduja löytänyt. Mutta haittaako, jos käytän samoja menetelmiä, kuin aiempikin kirjoittaja? Tai tämän aiemman kirjoittajan menetelmät perustuvat myös ihan aiempiin tutkimuksiin, mutta voinko käyttää niitä samalla tavalla kuin aiempi gradun kirjoittaja? Olen kyllä ainakin yhdessä kohdassa graduani maininnut tämän ko. gradun tekijän, ja kertonut, että hänkin on käyttänyt samaa tiettyyn teoriaan perustuvaa lähestymistapaa. Jos teen näin kärsiikö oman työni omaperäisyys, vai voinko vapaasti käyttää samaa lähestymistapaa, sillä kyseinen gradun kirjoittaja ei ole se, joka on aiheesta alunperin teorian tehnyt...olipa sekavaa, ymmärsiköhän kukaan??? Muuten tekstini on mielestäni omaperäistä, ja tulokset perustuvat täysin omaan analysoitavaan aineistooni.
2589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei gradulta vaadita uusien tutkimusmenetelmien kehittämistä, vaan sellainen on jo väitöskirja-asiaa. Riittää, että menetelmä on tarkoitukseensa pätevä ja sitä on oikein sovellettu.

Äänestä
  • juu, eli voi siis käyttää samanlaista esitystapaa (taulukointia) kuin aiempi/ aiemmat kirjoittajat, kun niissä on aivan oman aineiston materiaalia sovellettuna. En ainakaan keksi mitään muutakaan tapaa ilmoittaa tutkimaani asiaa visuaalisesti...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


GRRRRR:) kirjoitti:

seuaavanlainen asia: olen jo melkein loppusuoralla gradussani. Teen graduni kielitieteestä. Olen käyttänyt osittain melko samoja lähtökohtia tutkimuksessani, kuin eräs aiempikin gradun kirjoittaja. Analysoitava aineisto on kyllä ihan uutta, enkä ole siitä vastaavia graduja löytänyt. Mutta haittaako, jos käytän samoja menetelmiä, kuin aiempikin kirjoittaja? Tai tämän aiemman kirjoittajan menetelmät perustuvat myös ihan aiempiin tutkimuksiin, mutta voinko käyttää niitä samalla tavalla kuin aiempi gradun kirjoittaja? Olen kyllä ainakin yhdessä kohdassa graduani maininnut tämän ko. gradun tekijän, ja kertonut, että hänkin on käyttänyt samaa tiettyyn teoriaan perustuvaa lähestymistapaa. Jos teen näin kärsiikö oman työni omaperäisyys, vai voinko vapaasti käyttää samaa lähestymistapaa, sillä kyseinen gradun kirjoittaja ei ole se, joka on aiheesta alunperin teorian tehnyt...olipa sekavaa, ymmärsiköhän kukaan??? Muuten tekstini on mielestäni omaperäistä, ja tulokset perustuvat täysin omaan analysoitavaan aineistooni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu