same old song

Lapsesta asti luulin olevani bisse, mutta nyt aikuisiällä vuosi vuodelta identiteetti on vahvistunut ja tullut todeksi. Lepakkohan minä.
Miesten kanssa lähinnä ollut, mutta ne naiskokoemusket, pienetkin, ei ne ole verrattavissa miesten kanssa oleviin.
Väkisinhän ylä asteella pojista koitin kiinnostua, en halunnut seksiä heidän kanssaan enkä mitään, mutta jo aikaisemmin ei pinellä tytöllä ollut olemassakaan mitään sellaista kuin lesbo (tai silloin "edes" bi. Ei semmosta vaan ollut olemassa. Lesboksi haukkuivat koulussa mua vaikka ainoa siihen oleva syy on se, että en muiden tyttöjen tavoin puhunut pojista, ihaillut, kiinnostunut vaan mulla oli omat jutut aina ja minusta naiset ovat aina olleet kauniita ja viehättäviä, heitä joita katseeni seuraa)
Sitte se vaan alko miesten kans oleminen. Saa valita kenen kanssa on ja faneja löytyy. Jonkun naisen unelmaa ehkä? No imartelevaa onkin, mutta kun ei kiinnosta..
Miesten kanssa pidempiä suhteita ja miehen kanssa suhteessa nytkin. Aina jokainen mies ollut viimeinen mies, mutta tullut taas uusi. Nykyisen suhteen aikana palat loksahtanu kokonaan kohalleen.
Tämä mies on ihana, oikea saalis, timantti...sanat ei riitä siihen millainen ihminen hän on. Tunneside on häneen todellakin välittävä ja ainutlaatuinen, mutta rakastellessa, hellinä hetkinä muutenkin ja toisinaan kun yhdessä tehdään asioita päähän pamahtaa tunne ja ajatus jonka melkein sanon jostain syystä väkisin äänen (joskus pelkään, että sanonkin kun on niin vahva olotila ja puhun ajtuksiani usein vahingossa ääneen) "Olisipa sä nainen!"
En ole koskaan tiennyt mitä on viedä jalat alta, alkuhuuma tms..en ole niitä kokenu, mutta ne kohtaamiset naisen kanssa..ne opetti mitä ne on..

Tälle suhteelle ei loppua näy. Mies on todella ihana ihminen (mutta ei se nainen jota haluan ja tarvitsen) ja hänestä välitän. Ehkäpä sitten omaa hautaani kaivan. Rakkautta on, mutta aito rakkaus parisuhteessa...se on sitä oikeaa
4351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lesbona jatkaa suhdetta miehen kanssa koska se on niin kiva ja timantti vaikka et saa hänestä sitä mitä kaipaat parisuhteelta, jotain muuta kuin ystävällisiä tunteita?
Mitä tuohon voi sanoa muuta kuin et sä yhtä hautaa kaiva vaan kahta, ajatteletko sä ollenkaan että sun poikaystäväsi, se timantti, luottaa ja uskoo sun rakkauteen. Miten monta elämää pitää tuhota vain siksi että ei uskalla olla rehellinen itselleen siitä mitä on. Mitä sinä haluat muistaa elämästäsi kun olet vanha? Senkö että uskalsit melkein etsiä onneasi ja melkein elää omaa elämääsi etkä sitä mitä kuvittelet että muut sinulta vaatii.

Sille suhteelle ei loppua näy siitä syystä että se on jo ohi, sinä olet siinä "suhteessa" syistä joilla valitaan lemmikkiä itselleen.

Äänestä

tuntuu riittäneen sun elämässäsi, ja nytkin olet suhteessa mieheen eikä loppua näy... kuule, tää on lesbopalsta, eikä kiinnostahittojakaan sun parisuhtees miehes kanssa, joten painu bi-puolelle hehkuttamaan ah niin ihanaa miestäsi, kato täällä kun naiset tykkää vaan naisista. Ja mikä sulla oli se ongelma, kun niin onnellinen oot sen miehes kanssa. Heterohan sinä olet, äläkä yritäkään itsellesi muuta selittää. Jos olisit lesbo, et harrastaisi seksiä miehen kanssa, etkä olisi parisuhteessa mieheen, etkä ainakaan sellaisessa missä loppua ei näy.
Buhahahaaa vaan sulle.

Äänestä

suosittelen, että puhuisit asiasta miehellesi, ja pohtisit myös itse, mitä haluat elämältäsi.
JOs pidät naisista, oletko varma, että haluat viettää loppuelämäsi miehen kanssa? Lapsia voit saada myös naissuhteessa.

Inhottaa tuollaiset kauheat "mene pois täältä ihanaa miestäsi hehkuttamasta!" siinä on joku joka käy
kolmikymmentävuotista sotaa heteroutta vastaan. Ihmisiä me kaikki ollaan, ja toivon, että yhteiskuntakin muuttuisi siihen suuntaan, että jo lapsille kerrottaisiin että on ok tykätä samasta sukupuolesata, ilman että löytäisimme itseämme sinun tilanteesi kaltaisesta. Ja minusta oli tärkeä huomio, että sanoit miehesi olevan "ihana timantti", eli et vain ole kyllästynyt miehiin, vaan tajuat että tämän miehen ihanuudesta huolimatta et saa suhteesta kaikkea mitä tarvitsisit fyysisesti ja henkisesti.

Itse tajusin aika vasta että olen lesbo. Sain uskonnollisen kasvatuksen, joten en edes tiennyt kunnolla mitä tarkoittaa olla gay. Miesten kanssa olen siis lähinnä ollut (kun lopetin uskomisen), kunnes hiffasin, että ei näin. Nyt olen tavannut aivan ihanan tytön, ja pelkkä yksipuolinen ihastuminen on jo niin paljon parempaa kuin mikään miesten kanssa tehty. Ny jo pelkkä ajatus miehen kosketuksesta tuntuu vastenmieliseltä.

Äänestä

Tajuan, mistä puhut. Tajuan, millaista on huomata heterosuhteessa olevansa lesbo. Siitä on ihan helvetin vaikea lähteä. Vaikka miten yrittää järkeillä, että tämä on vain tilapäistä kyllästymistä tai tilapäinen kriisi, niin silti huomaa vatvovansa sitä samaa asiaa viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.

Oletko koskaan yrittänyt etsiä naisseuraa? Olet kuitenkin jo ennen nykyiseen suhteeseen ryhtymistäsi tiennyt pitäväsi naisista. Entä miksi aloit olla nykyisen miehesi kanssa? Varmaan kuitenkin olit johonkin hänessä ihastunut?

En osaa sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä. Itse olen puhunut omista tuntemuksistani miehelleni. Puhuminen helpottaa omaa oloa ja on mielestäni reilua myös toista kohtaan. Ehkä voisitte pitää taukoa, jonka aikana voisit miettiä, mitä elämältäsi oikein haluat. Ehkä eroaisitte, mutta eihän sen tarvitse tarkoittaa sitä, että toinen katoaa elämästä lopullisesti.

Kehotan sinua ja palstalaisia lämpimästi lukemaan Patti Smithin omaelämäkerran Ihan kakaroita. Se kuvaa todella osuvasti sitä, miten oma seksuaali-identiteetti voi todellakin löytyä vasta parisuhteessa. Patti Smithin ensimmäinen vakava suhde kariutui siihen, kun hänen poikaystävänsä tajusi olevansa homo. Saman tien käy niin moni meistä läpi. Jotkut jäävät puoleenväliin eli siihen heterosuhteeseen, jos se on edes jollain tavalla tyydyttävä. Jotkut haluvat saada elämältään enemmän ja kokea sen aidon romanttisen rakkauden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


23 kirjoitti:

Lapsesta asti luulin olevani bisse, mutta nyt aikuisiällä vuosi vuodelta identiteetti on vahvistunut ja tullut todeksi. Lepakkohan minä.
Miesten kanssa lähinnä ollut, mutta ne naiskokoemusket, pienetkin, ei ne ole verrattavissa miesten kanssa oleviin.
Väkisinhän ylä asteella pojista koitin kiinnostua, en halunnut seksiä heidän kanssaan enkä mitään, mutta jo aikaisemmin ei pinellä tytöllä ollut olemassakaan mitään sellaista kuin lesbo (tai silloin "edes" bi. Ei semmosta vaan ollut olemassa. Lesboksi haukkuivat koulussa mua vaikka ainoa siihen oleva syy on se, että en muiden tyttöjen tavoin puhunut pojista, ihaillut, kiinnostunut vaan mulla oli omat jutut aina ja minusta naiset ovat aina olleet kauniita ja viehättäviä, heitä joita katseeni seuraa)
Sitte se vaan alko miesten kans oleminen. Saa valita kenen kanssa on ja faneja löytyy. Jonkun naisen unelmaa ehkä? No imartelevaa onkin, mutta kun ei kiinnosta..
Miesten kanssa pidempiä suhteita ja miehen kanssa suhteessa nytkin. Aina jokainen mies ollut viimeinen mies, mutta tullut taas uusi. Nykyisen suhteen aikana palat loksahtanu kokonaan kohalleen.
Tämä mies on ihana, oikea saalis, timantti...sanat ei riitä siihen millainen ihminen hän on. Tunneside on häneen todellakin välittävä ja ainutlaatuinen, mutta rakastellessa, hellinä hetkinä muutenkin ja toisinaan kun yhdessä tehdään asioita päähän pamahtaa tunne ja ajatus jonka melkein sanon jostain syystä väkisin äänen (joskus pelkään, että sanonkin kun on niin vahva olotila ja puhun ajtuksiani usein vahingossa ääneen) "Olisipa sä nainen!"
En ole koskaan tiennyt mitä on viedä jalat alta, alkuhuuma tms..en ole niitä kokenu, mutta ne kohtaamiset naisen kanssa..ne opetti mitä ne on..

Tälle suhteelle ei loppua näy. Mies on todella ihana ihminen (mutta ei se nainen jota haluan ja tarvitsen) ja hänestä välitän. Ehkäpä sitten omaa hautaani kaivan. Rakkautta on, mutta aito rakkaus parisuhteessa...se on sitä oikeaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu