Uskonnot peittelevät

Täällä kun on näkynyt ketju helluntaiseurakunnan pedofiiliystävällisestä sanomasta siitä kiinnijääneiden suojelusta niin laitetaan Hesarista uutinen ettei tuo yksi kultti joudu ottamaan koko lapsiseksijuttua yksin kontolleen. Näkyy olevan lapsiin kohdistuva lähimmäisenrakkaus yleistä kaikkialla kristikunnassa.

"Hampuri. Maailman ensimmäinen luterilainen naispiispa Maria Jepsen erosi perjantaina Saksassa. Häntä on syytetty hyväksikäyttötapauksen salaamisesta Hampurin hiippakunnassa.

Arvostelijoiden mukaan hän tiesi pappiin kohdistuneista epäilyistä vuosia mutta ei ilmoittanut asiasta viranomaisille.

Kyseisen papin on epäilty käyttäneen poikia ja tyttöjä seksuaalisesti hyväkseen 1970–80-luvuilla. Yksi todistajista on kertonut puhuneensa piispalle epäilyistä vuonna 1999.

"Uskottavuuteni on asetettu kyseenalaiseksi. Tästä syystä en voi enää jatkaa tehtävässäni", Jepsen, 65, sanoi.

Jepsen vihittiin piispaksi vuonna 1992. Hänet valittiin toiselle kymmenvuotiskaudelle vuonna 2002.

Hyväksikäyttöskandaalit ovat aiemmin koetelleet erityisesti katolista kirkkoa."

Onkohan takana se ettei lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kielletä Raamatussa kun nimenomaan siihen kirjaan uskovat kultit jäävät jatkuvasti kiinni pedofiliasta? Ei tämäkään piispa sano etteikö olisi salannut tietoja hyväksikäytöstä, vaan jupisee jotain uskottavuuden asettamisesta kyseenalaiseksi.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näkyy olevan tuo salailu kovin yleistä uskontojen keskuudessa. Kiinnijääneitä pappeja ja saarnaajia siirrellään toisiin seurakuntiin ainakin katolisuudessa ja helareissa. Mitenhän evluteissa?

Marx sanoi aikanaan uskonnon olevan oopiumia kansalle, mutta oli siinäkin karkeasti väärässä: Ei uskonto ole muuta kuin plasebo; sitä luulee että sillä on jotain todellista vaikutusta mutta kaikki onkin vain mielikuvituksen tuotetta ja ongelmat säilyy, jopa pahenee.

Erotkaa kirkosta ja kirkkokunnistanne, jättäkää tuo mielikuvitusolentoihin uskominen lapsille joille mielikuvitusolennot kuuluvat ja alkakaa elämään todellisuudessa.

Äänestä
  • Salailu jatkuu,se on tosi!
    Tukahdutettu seksuaalisuus on siihen syy.!
    Kaikki kielletty on jännää.
    Sitä en vain ymmärrä lapsuuden kokemusten perusteella.
    Tuo kultti pilasi lapsuuteni,ja koko elämäni.
    Vain yhden papin vuoksi,
    joka piti pieneistä tytöistä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pedofiliaa kirjoitti:

Täällä kun on näkynyt ketju helluntaiseurakunnan pedofiiliystävällisestä sanomasta siitä kiinnijääneiden suojelusta niin laitetaan Hesarista uutinen ettei tuo yksi kultti joudu ottamaan koko lapsiseksijuttua yksin kontolleen. Näkyy olevan lapsiin kohdistuva lähimmäisenrakkaus yleistä kaikkialla kristikunnassa.

"Hampuri. Maailman ensimmäinen luterilainen naispiispa Maria Jepsen erosi perjantaina Saksassa. Häntä on syytetty hyväksikäyttötapauksen salaamisesta Hampurin hiippakunnassa.

Arvostelijoiden mukaan hän tiesi pappiin kohdistuneista epäilyistä vuosia mutta ei ilmoittanut asiasta viranomaisille.

Kyseisen papin on epäilty käyttäneen poikia ja tyttöjä seksuaalisesti hyväkseen 1970–80-luvuilla. Yksi todistajista on kertonut puhuneensa piispalle epäilyistä vuonna 1999.

"Uskottavuuteni on asetettu kyseenalaiseksi. Tästä syystä en voi enää jatkaa tehtävässäni", Jepsen, 65, sanoi.

Jepsen vihittiin piispaksi vuonna 1992. Hänet valittiin toiselle kymmenvuotiskaudelle vuonna 2002.

Hyväksikäyttöskandaalit ovat aiemmin koetelleet erityisesti katolista kirkkoa."

Onkohan takana se ettei lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kielletä Raamatussa kun nimenomaan siihen kirjaan uskovat kultit jäävät jatkuvasti kiinni pedofiliasta? Ei tämäkään piispa sano etteikö olisi salannut tietoja hyväksikäytöstä, vaan jupisee jotain uskottavuuden asettamisesta kyseenalaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu