Studio 55+ aamu

Studio 55 vieraili syntymäpäiväänsä viettävä aina niin korrektisti esiintyvä Jukka Kuoppamäki. Yli 1500 sanoitusta, sovitusta, sävellystä on hän meidän kaikkien iloksi luonut. Ison perheen huoltajana varsin mallikkaasti kaiken työn ja touhun keskellä pitänyt huolta perheestään.

Saksassa jossa hän toimut 1970-luvulta alkaen Ruhrin alueella Kristiyhteisön pappina ja toimii edelleen.
Laulu sininen ja valkoinen on yksi hänen suosituimmista teoksista. Onko niin ettemme me suomalaiset osaa arvostaa ja antaa arvoa monella tavalla lahjakkaille ja laadukkaille suomalaisille.
4203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jotka osaavat antaa arvoa niin Jukka Kuoppamäelle kuin muillekin suomalaisille.
Laulu "Sininen ja valkoinen" on kaunis, se on mestarin tekemä ja tulkitsema.

Pitkän tarinan voisin siitä kertoa,
mutta nyt pitää mennä.

Äänestä
  • pidettäisi! Sekä sävellys, että sanat menevät suoraan sydämeen:)

    Äänestä

En erityisemmin pidä Jukka Kuoppamäen äänestä, mutta moni hänen laulunsa käy sanoiltaan suoraan sydämeen. Yksi niistä on Pieni mies, jossa näkyy valtava isänrakkaus. Hänellä ja Sirpalla on seitsemän lasta, sekin kertoo lapsirakkaudesta.

http://www.youtube.com/watch?v=D-LL_5s8e7A&feature=related

Jukka Kuoppamäki on suoraan alenevassa polvessa Sakari Topeliuksen jälkeläinen. Mikael Nyberg oli suomalainen säveltäjä ja runoilija, joka sävelsi varsinkin hengellistä musiikkia. Hän oli kirjailija Sakari Topeliuksen tyttärenpoika ja muusikko Jukka Kuoppamäen isoäidin veli.

Äänestä
  • nuo kirjailijan juuret Jukka Kuoppamäellä. Niinpä hänen sanoituksensa ovat vailla vertaa ja omaa luokkaansa. Pidän kaikista hänen lauluistaan, ainoa mikä ei oikein kolahtanut, oli viime jouluna ilmestynyt joululaulu. Siinä oli hieman sellainen pakoitetun maku. Ei soljunut sanat niinkuin häneltä on oppinut kuulemaan.

    Nyt en enää muista koko laulun sisältöä, mutta sen muistan, että sanoin miehelleni, kun kuuntelimme sitä, että tuo ei nyt oikein onnistunut.

    Laulu"Pieni mies" on todella liikuttava ja saa aina kyyneleet silmiini. Myös "Sininen ja valkoinen"
    aina sykähdyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lorena* kirjoitti:

Studio 55 vieraili syntymäpäiväänsä viettävä aina niin korrektisti esiintyvä Jukka Kuoppamäki. Yli 1500 sanoitusta, sovitusta, sävellystä on hän meidän kaikkien iloksi luonut. Ison perheen huoltajana varsin mallikkaasti kaiken työn ja touhun keskellä pitänyt huolta perheestään.

Saksassa jossa hän toimut 1970-luvulta alkaen Ruhrin alueella Kristiyhteisön pappina ja toimii edelleen.
Laulu sininen ja valkoinen on yksi hänen suosituimmista teoksista. Onko niin ettemme me suomalaiset osaa arvostaa ja antaa arvoa monella tavalla lahjakkaille ja laadukkaille suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu