Kertoisiko kukaan minne etelän kohteeseen
kannattaa lähteä lasten kanssa? Olen jo pitkään
harkinnut ja jopa käynyt matkatoimistossa
kysymässä, mutta en ole saanut varmuutta
lähtemiseen. Ongelmanani on kokemattomuus ja se
että lähden kolmen lapsen kanssa yksin.
kannattaa lähteä lasten kanssa? Olen jo pitkään
harkinnut ja jopa käynyt matkatoimistossa
kysymässä, mutta en ole saanut varmuutta
lähtemiseen. Ongelmanani on kokemattomuus ja se
että lähden kolmen lapsen kanssa yksin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kävin siellä joskus 12-vuotiaana ja pikkusisko
oli silloin 6, joten se oli ainakin lapsen silmin
mitä parhain matkakohde! Huvipuisto, vesipuisto
ja akvaario, hyvät rannat (ja niitä riittää!),
siisti hotelli ja uima-altaat, hyvää ruokaa ja
kaikkea mahdollista mitä lomalta voi toivoa!
Matkanjärjestäjänä oli Aurinkomatkat ja asuimme
huoneistohotelli Pueblo Quintassa - isot
huoneistot (ei tarvitse olla pikku
hotellihuoneessa). Suosittelen!
Ps. Kysele vielä Tenava- tms. kerhoista, silloin
saat päivisin vähän aikaa myös itsellesi :)
Costa del Sol jo esitetyin lapsen perusteluin on
turvallisin. Olen itse ollut golfmatkalla ja
nauttinut suuresti siitä turvallisuudesta vähän
järjestetymmällä matkalla.
Varmaan hyvä vaihtoehto.
Mitäjärkeä on lähteä "etelän kohteeseen"?
Siksikö, kun kaikki kaveritkin käy? Mitä lähdet
sieltä hakemaan? Jos tietäisit mitä matkalta
haluat (muutakin kuin näyttämisen halu), niin
olisit jo matkan tilannut, etkä vinkuisi täällä.
Matkusta Suomessa! No, siihen tarvitaan tietysti
rahaa. Halvempiahan nuo työväenluokan
etelänmatkat on, mutta mitä niistä saa?????
Lapsesi ainakaan eivät mitään.
Kesällä Kreikka ja talvella Lanzarotte. Riippuu
tietysti lasten iästä. Jos ovat sen ikäisiä että
haluavat vähän liikkua itsekseen (10-15v):
Valitse paikka joka on pieni niin voivat
turvallisesti liikkua vähän itsekseen, Tieysti
ranta ja uima-allas on tärkeät. Lanzarotella
Costa Teguise tai Playa Blanca-ko se oli.Niissä
ei suuria korkeuseroja jos joutuu lastenrattailla
kulkemaan. Rannat molemmissa ok. Tietysti
huoneistohotelli (Lanzsarotella valinnanvaraa)
jossa ei tarvitse olla tähtiä kolmea enempää,
yleensä meininki on silloin rennompaa, ei turhan
rikkaita nipottamassa. Kreikassa varmaan löytyy
monia pieniä paikkoja eri saarilta. Itse olen
ollut Haniassa-Plataniassa, Agios Nikolauksessa
ja Halkidikissa sekä sitten Turkissa ja Eilatissa-
Clup Inn huoneistohotellissa (hyvä lapsille).
Agioksessa rannat ei oo mitenkään hyvät lapsille.
On tietysti monia muita, mutta näistä on
kokemuksia lasten kanssa.
Miten olisi Pohjois-Italian Gardajärvi?
Hasse/Fritidsresor tekee ainakin matkoja. Jossain
kylässä oli vesipuistoa ja muuta. Järvi taitaa
kyllä olla sorarantainen, mutta kyllä siellä
tutun lapsi ui ja tämä lapsiperhe oli
tyytyväinen. Itse olimme Gardan kylässä(kuten
hekin), oli rauhallista. Ei ehkä hirveän halpaa
ruokaa yms. verrattuna johonkin Espanjaan, mutta
ihan upeaa ja hyvää jädeä!
on mielestämme (2 aik. ja 5 v lapsi) sopiva
lomakohde lapsen/lasten kanssa matkustettaessa.
Saari on sopivan pieni (välimatkat lyhyet) ja
rauhallinen. Liikenteessä on paljon polkupyöriä,
joka rauhoittaa kummasti liikennettä (toisin kuin
esim Rhodoksella, jossa mopot ovat enemmistönä).
Huoneistohotelli on ehdoton valinta. Hotellien
laatutasoon olemme olleet tyytyväisiä. Käytämme
Finnmatkoja, koska heillä on parhaat (50%)
lapsialennukset.