Kun kävin vuosia sitten lavatansseissa,mieleeni jäi erityisesti Rönnin lava.Tanssitaito on unohtunut,mutta lavan muistan vielä.Sitten kun en enää muista lavoistakaan mitään,niin olen painanut mieleeni,että Rönni on yksi hienoimpia kesälavoja.
Rönniä oli vaikea löytää,jos ei tiennyt entuudestaan,missä se oikein sijaitsi.Onneksi tätänykyä on olemassa
hakukone Google.
Kun ensin on saunottu,sitten syöty vaikkapa sitä kuuluisaa karhunlihaa ja juotu palan painikkeeksi sahtia,tämän jälkeen tarvitaan myös tanssia.
"Ihanasti korvissani aina
Nalle Lehtosen trumpetti soi"
Korvat vinkuivat illan jälkeen vielä pitkään.
Rönnin lavalla soitettiin hyvää tanssimusiikkia ja tarjottiin muutakin ajanvietettä Valokuvanäyttelyn muodossa.60 -luku palaa hetkittäin takaisin "lapikasta lattiaan"-muisteloin.
Täkäläisen kanttiinin bravuurit on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen unohtamatta megamunkkeja ja
mozzarellatikkuja.Kun Äinäänmiäs oikein innostuu;tulee voimallista tekstiä;tästä ei palvelu enää parane.
Eräjärveläistä koreutta!
"Seisoin musiikin pauhus,
kitara soi ja rummut kumisi,
soitto hymisi ja rattaat ryskyi
komiasti nousi askel,
harpun hakemal.
Olipa mukava pyörähdellä 1950- ja 1960-luvuilla sen oikean kadottaneiden vanhojen piikojen kanssa,joille hyvin lihotettu mulli kelpasi.Tästä karjantalutuskokemuksesta saadut muistot pysyvät pitkään.
Alkukesästä kesäkahvion hyttyskarkoite tuli tarpeeseen.Ja kaasupullotkin.
Läheisessä venesatamassa olen yhden kerran majavan kanssa kilpaa uinut.
Paskahuussiosio siitä kiinnostuneille lyhyesti:Ulkosaniteettitiloissa ei liiemmin tarvinnut jonotella.
Linjuriautolla pääsee lavalla ja sieltä poiskin,jos on tarkkana."Äijä perkele,maksat taksin",totesi joku
kerran jäätyään pitemmäksi toviksi pubiin.Kyllä linjuriauto kulkee.Ei ollut tietoa oliko seuralainen aviomies.
Rönni tarkoittaa junttia;mikä tuossa näki päivänvalon.
Tämän seuraavan asian kerron vain teille ja toivottavasti säilytätte perimätiedon;läheisellä kunnan pitämällä
Uimala-nimisellä uimarannalla on mahdollista virkistäytyä hikikarpaloista puhdasvetisessä Eräjärvessä.
Yleissuomalaisittain poikkeuksellisen hyvät talkoot kesällä 2010.
Jartsalle Anno Domini 2010

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä fiilis on joka kerta ollut aivan "käsin kosketeltava" Rönnin lavalla tänä kesänä, eikä poikkeusta tehnyt viime lauantaikaan, myön Nallen trumpetti teki oman osuutensa. Kiitos! Mutta eniten taisin jäädä kaipaamaan "Pispalan tyttöä", hänelle terkkuja, ja kyllä ne cha-chan askeleet sieltä vielä löytyy.
Kahdet tanssit olisi vielä tänä vuonna, ainakin päättäjäisiin pitää mennä.