Kysyisin paljon matkustaneilta, onko eroa matkustaa isolla tai pienellä koneella? Lähinnä lentokoneen nousu? Olen matkustanut suurimmaksi osaksi pienemmillä koneilla, nousu ei juurikaan tunnu miltään. Mutta kerran matkustin hieman isommalla, keskikokoisella koneella, ja nousu oli aivan järkky, pää tuntui raskaalta ja tuntui kun puristuisin penkin ja ilman väliin littanaksi. Tunne ei kestänyt kauaa, mutta sen verran epämiellyttävä oli että jäi mieleen.
Nyt onkin edessä pitkä lentomatka toiselle matereelle isolla koneella air francen boeing 747:lla joten mietin selviänköhän noususta lainkaan, koska tämähän on googlen mukaan ISO kone jossa varmaan moottorit sen veroiset..
Olisi ihanaa jos joku voisi jakaa kokemuksia :)
Nyt onkin edessä pitkä lentomatka toiselle matereelle isolla koneella air francen boeing 747:lla joten mietin selviänköhän noususta lainkaan, koska tämähän on googlen mukaan ISO kone jossa varmaan moottorit sen veroiset..
Olisi ihanaa jos joku voisi jakaa kokemuksia :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
"pää tuntui raskaalta ja tuntui kun puristuisin penkin ja ilman väliin littanaksi."
Vai niin. Avohoito on kyllä hyvä homma. Lääkitys taitaa olla vaan tarkistamatta.
Ihan normi tuntemuksia. Tuntuvat alkuun (tottumattomalta) pahalta,eikä tuo herkkua ole yleensäkään.
Pienkoneissa lennetään matalammalla pienenmillä nopeuksilla. Myöskin lähtökiihdytys on sellainen
lepsu hyppäys.
Näissä jättikapseleissa on käsittämättömän kova voima,millä tuo massa työnnetään ilmaan. Pelkkä kiihdytys-
nopeus aiheuttaa eräillä pahan olon tunteen. Toinen kiusaava tekijä on nousukulma. Koneen
paineentasausjärjestelmä ei ehdi mukaan. Eli paine voi ennakoivasti nousta tai jäädä alle normaalin.
Tämä on se korvien kiusa muiden harmien lisäksi. Kaikkien elimistö ei suhtaudu tasaisen viileästi tähän
voimakkaaseen nousuponnistukseen.
Tuolla yläilmoissa isot koneet leijuu kuin pumpulissa. Ilmakuopatkaan ei putkauttele järin häijysti.
mitä isompi ja painavampi lentokone sitä hitaammin ja loivemmin se nousee........."ilmakuopat" vasta tuntuvatkin isommissa lentokoneiaa koska niin laajat pinnat.
pidä paikkaansa sillä lähes kaikilla matkustajakoneilla on sama nousukulma ja nousunopeus (n.2700-3000 jl/min.). Ja mitä isompi kone niin sitä vähemmän ilmakuopat tuntuu...tietenkin kun on massaa enemmän jne. Isoissa koneissa on mukavampi matkustaa kun on ilmatilaa ja tilaa liikkua enemmän...vaikkakin on myös matksutajia. Samoin esim. vesssoja on tuplasti enemmän ja samoin henkilökuntaa.
matkustajamäärään nähden henkilökuntaa ja huusseja sama määrä kuin muissakin konetyypeissä.
täällä tyhmät eivät tajua että henkilökunnan,huussien,matkatavarahyllyjen määrä on suhteessa matkustajamäärään
Kyllä finnairin työtön lentoemo tietää. Siksipä finskillä osa huusseista (ei riuku) naulataan
kiini,jos matkustajia ei ole täyttä määrää. Samoin myös hyllyt lukitaan ja henkilökunta puolitetaan.
Kaikki pitäisi tasapuolisuuden nimissä tasata. Löytyisikö täältä henkilöä joka antaisi tuolle
emolle vähän aivokapasiteettia.
paikkaansa sillä 120 hengen koneessa( esim. b0737) on 2 vessaa ja bo747 on 8 vessaa ja porukkaa n. 350 henkeä. Osaatko itse laskea vai kerronko minä.
taas näitä saman virtuaaliolennon jutustelujen alku kehittelyjä. Älkää menkö provoihin mukaan.
Kiitos asiallisesti vastanneille.
Vaikee ymmärtää miten ihmisten on vaikee olla kirjottamatta asiallista kommenttia. Jossei siihen pysty niin helvetti olkaa hiljaa.
Hesarin toimittaja ja fsfsfsdaf keksikööt itelleen parempaa tekemistä kun vittuilla muille.
"pidä paikkaansa sillä lähes kaikilla matkustajakoneilla on sama nousukulma ja nousunopeus (n.2700-3000 jl/min.). Ja mitä isompi kone niin sitä vähemmän ilmakuopat tuntuu...tietenkin kun on massaa enemmän jne. Isoissa koneissa on mukavampi matkustaa kun on ilmatilaa ja tilaa liikkua enemmän...vaikkakin on myös matksutajia. Samoin esim. vesssoja on tuplasti enemmän ja samoin henkilökuntaa. " Eikä pidä paikkaansa tuokaan. Lähtönopeus riippuu paljon koneen painosta, mutta yleisesti ottaen isompi Jumbo kuten vaikkapa 747 ottaa vähäsen enemmän nopeutta kuin vaikkapa B737, puhumattakaan vaikkapa ATR:stä ja muista vastaavista potkurikoneista joiden lähtönopeus on huomattavasti hitaampi, ja nekin ovat matkustajakoneita.
sen lähtönopeus on pienimmillään nolla.
Paikaltaan ne lähtevät muukin koneet. Ikiliikkujia ei ole pihlajainensinttusirutar.
Siinä turpa tärisee.
että lähes sama...ja kyllä ATR ei ollut minun laskuissa vaan suihku matkustajakoneet...Cessnakin on matkustajakone ja nousee n. 200 km/t nopeudella. Pysytään asiassa eikä aleta vääntää rautalankaa.
Suurin osa suihkukoneista(matkustaja) nousee n. 280-330km/t nopeudella. Riippuu tietenkin monesta asiasta...tuuli, säätila yleensä, paino, jne jne mutta noin....
Matkustajakoneen lentoonlähtö nopeus, kulma ja moottoreista otettava teho riippuu niin monesta seikasta ettei niitä ole tässä järkevää eritellä. Tietysti mahdollista vikatilannetta ajatellen kone pyritään saamaan joutuisasti mahdollisimman ylös koska nämä suihkukoneet eivät ole ominaisuuksiltaan kovin liitävää sorttia.
Istuin kannattaa valita siiven päältä niin on mahdollisimman kaukana pomputtavasta/heilahtelevasta koneen peräosasta.Väljyyden vuoksi exit tai käytäväpaikalta.
Muutoin pitää huolta että on itse mahdollisimman terve koneeseen mennessä.
Muuta tietoa lentomatkoista löytyy: http://lentomatka.blogit.fi/
Hyvää lentomatkaa!
Kaikkein vauhdikkain kokemani nousu (ja lasku) oli 7-paikkaisella Learjetillä, ja mitä isompi kone on sen rauhallisemmalta kaikki tuntuu, moottorit eivät täristä konetta jne.