onko

ihan oikein, työvoimatoimistot ovat siirretty isoille paikkakunnille, minulle tulee matkaa 2 :lle eri toimistolle toiseen 69 kilometriä, ensin polkupyörällä 5 km.josta linja-auto menee puoli yhdeksän koulu-aikoina,sitten'3 tuntia odotusta ja jatketaan toisella linkalla 44 km. sitten odotellaan klo 17 asti jolloin tullaan takaisin 44km,klo on silloin n,18.00 sitten odotamme taas tunnin ja pääsen loput 20 km,sitten pyörällä 5km ja olen kotona rahaa kulunut 29.60 pelkkiin matkoihin, toiseen työkkäriin 67 meno ensin polkupyörä, tällä kertaa
25 km. klo 7.10 menaa linja-auto takaisin päin tultaisiinkin jo klo 14.20 autolla jolla olisi ainoa yhteys koulubussiin joohn ei oteta polkupyörää,hyvä jos itse mahtuu,joten taas pyöräillään 25km. rahaa meni 21 euroa, ruokaa tai joumaa ei kumpaankaan päivään ole laskettu, KOSKA peruspäivära on 25.63 € kuka ja koska ottaa asian käsittelyyn, ennenkuin toimistoja oli joka pitäjässä,ilmoittautua voi puhelimitse, nyt kun ne on yhtä kaukana kuin työssäkäynti alue pitää itse mennä paikalle, linja-autojen kulkemattomuus ei ole este, Kuka maksaisi matkat. se on yhden päivän työttömyyskorvaus jonka tarvitsisin elämiseen.
5251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työkkäreitä siirretään vain isoihin kaupunkeihin, koska työvoimaa on vähennetty TE-toimistoissa. Tämähän oli tämänkin palstan toive, vähennetään byrokratiaa ja virkailijoita. Sitä saa, mitä tilaa.

Hyvä puoli on se, että työttömien kansanryhmä saa samalla uutta verta.

Äänestä

ilmoittautumaan uusimismielessä vai ensimmäiseen? Ensimmäiseen on pakkokin mennä itse. Uusintaan - voit itse ottaa asian puheeksi työvoimatoimiston kanssa, voithan vaikka kysyä nytkin jos sulla uusiminen on tulossa, että eikö kävisi puhelimitse, tai sitten kysyt myös sitä, kun työvoimatoimistostahan saa esim. kurssihaastatteluihin menosta matkakuluista kilometrikorvausta,niin kysy, että käykö se noin pitkän matkan ollessa kyseessä myös ilmoittautumisen aiheuttamiin matkakuluihin, jos on pakko käydä henk.koht.

Äänestä
  • uusimaan vain, ja olen kysynyt kerran voi käyttää puhelinta ilmoittautumiseen, joka täällä meillä on ainakin 3 n.kk,n välein. Siksi hirvittääkin kun talvi on tulossa, ja toi polkupyöräily ei oikein onnistu maaseudun rauhallisilla sivuteillä, joilla aura käy sitten kun muualta ehtii, viime talvenakin n, kerran viikossa.

    Äänestä

  • sivussa asuja kirjoitti:

    uusimaan vain, ja olen kysynyt kerran voi käyttää puhelinta ilmoittautumiseen, joka täällä meillä on ainakin 3 n.kk,n välein. Siksi hirvittääkin kun talvi on tulossa, ja toi polkupyöräily ei oikein onnistu maaseudun rauhallisilla sivuteillä, joilla aura käy sitten kun muualta ehtii, viime talvenakin n, kerran viikossa.

    Puhelinilmoittautuminen sisältää myös riskin, jos ei netin kautta voi tarkistaa sitä, että virkailija on todella uusinut työnhaun myös tietojärjestelmään.

    On aika kummallista, että vaaditaan tuollaisen matkan päähän menemään. Ainakin ilmoittautumisvälejä pitäisi pidentää reilusti, sillä kulkeehan posti, jos jotain on tarjolla.

    Kai perimmältään kyse on simputtamisesta, siinähän työkkärit ovat mestareita.

    Äänestä

Kysyppä voisitko käyttää työkkärin työlinja-numeroa? Kannattaa ehkä ottaa kirjallisena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


25.63€/pv kirjoitti:

ihan oikein, työvoimatoimistot ovat siirretty isoille paikkakunnille, minulle tulee matkaa 2 :lle eri toimistolle toiseen 69 kilometriä, ensin polkupyörällä 5 km.josta linja-auto menee puoli yhdeksän koulu-aikoina,sitten'3 tuntia odotusta ja jatketaan toisella linkalla 44 km. sitten odotellaan klo 17 asti jolloin tullaan takaisin 44km,klo on silloin n,18.00 sitten odotamme taas tunnin ja pääsen loput 20 km,sitten pyörällä 5km ja olen kotona rahaa kulunut 29.60 pelkkiin matkoihin, toiseen työkkäriin 67 meno ensin polkupyörä, tällä kertaa
25 km. klo 7.10 menaa linja-auto takaisin päin tultaisiinkin jo klo 14.20 autolla jolla olisi ainoa yhteys koulubussiin joohn ei oteta polkupyörää,hyvä jos itse mahtuu,joten taas pyöräillään 25km. rahaa meni 21 euroa, ruokaa tai joumaa ei kumpaankaan päivään ole laskettu, KOSKA peruspäivära on 25.63 € kuka ja koska ottaa asian käsittelyyn, ennenkuin toimistoja oli joka pitäjässä,ilmoittautua voi puhelimitse, nyt kun ne on yhtä kaukana kuin työssäkäynti alue pitää itse mennä paikalle, linja-autojen kulkemattomuus ei ole este, Kuka maksaisi matkat. se on yhden päivän työttömyyskorvaus jonka tarvitsisin elämiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu