Se on

systeemi tämä uusien suunnitteilla olevien rakennusten myynti Virossa. Ensin tulee tietyt hinnat joilla lähdetään myymän hyvin piirustuksilla kuvattuja asuntoja ja rakennuksia. Tässä vaiheessa vielä rakennusluvatkin on kaupungilta saamatta. Sitten hinnat alkavat kehittyä kysynnän mukaan, eli jos kysyntä on hyvää niin hinnat joustavat ylöspäin.
Minä varasin ihan ensimmäisenä mieleisimmän ylimmän kerroksen asunnon yhdestä tällaisesta omalle tontille tulevasta rakennushankkeesta Tallinnan keskustasta Keskilinnan alueelta. Pari viikkoa sitten tuon varaukseni tein, mutta en kuitenkaan käsirahaa tuolloin vielä maksanut(käsiraha on jotain 15-20% kauppahinnasta. Minä sain 15% käsirahalla). Oli helppo varata mieleisin kun ei kukaan muu vielä ollut tehnyt varauksia ja kaikki asunnot olivat vielä vapaita(ei ne hyvät kaveritkaan olleet varanneet jotka meillä aina pakkaavat ne mieluisimmat päältä viemään).
Nyt sitten on parissa viikossa näiden asuntojen hinnat nousseet noin 10% niin, että niitä mitä vielä on myymättä myydään nyt niin paljon kaalliimmalla koska kysyntää on hyvin ollut. Minä kuitenkin maksan asunnostani vain sen hinnan joka siinä silloin oli kun tuon varauksen 2 viikkoa sitten tein. Eli voisin 150000€ maksaneen asuntoni arvon nousuksi laskea tuon 15000€ parissa viikossa. Harvemmin sitä näin hyvää onnea on asuntosijoittajalla, jolla kuitenkin on aina kaikki riskit investoinneistaan.
Ensimmäiset kaupat tästä kohteesta tehdään vasta parin viikon päästä ja silloin tuo käsiraha notaarille maksetaan, joka sitten sen edelleen rahottajalle ja rakentajalle siirtää ja perii meidän varainsiirtoveraoa vastaavan summan veroina ja myös oman palkkionsa. Itse rakentaminenkin lähtee myös alkuun vasta tuolloin.
No minun oli aika helppo olla rohkea tämän kohteen suhteen kun rakentaja on tosiluotettava ja tunnetusti tekee laatua ja antaa vuosien takuutkin ja talo tulee todella hyvälle paikalle.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

uusien asuntojen hintaheilahtelu on 35-50 % luokkkaa. Usein juuri alas päin. Viimesin romahdus tapahtu 2008-2009 aikana ja silloin hinnat putosivat uusissa taloissa yli 35 %. Hinnoissa on ilmaa enemmän kuin suomessa. Älä nuolase vielä.

Äänestä
  • menen tämän homman kanssa tasan tarkkaan niinkuin sen silloin päätin kun Tallinnassa varauksen kävin tekemässä ja siihen tontille ja ympäristöön johon tämä rakennus tulee kävin tutustumassa.
    Minulla on nimittäin tässä aivan poikkeuksellinen tilanne sikäli että voin hyödyntää tuon asunnon omana asuntonani, kun voin hoitaa yhtä hyvin Tallinnasta käsin bisnekseni ja työni Suomessa.

    En minä niistä uusista 2000 luvulla rakennetuista Narva-maanteen asunnoista kyllä olisi niin vaan mennyt maksamaan sitä hintaa mitä niistä nyt pyydetään. Niissä on isoja lasitettuja parvekkeita tai terasseja, mutta rakentamisen laadusta ei ole tietoa. Tämä asunto jonka varasin on kyllä ihan toista maata ja sille annetaan vielä vuosien takuutkin niinkuin sama firma antaa takuut Suomessakin. Helsingin keskustassa vastaava saman rakentajan uustuotantoasunto maksaisi nyt joka tapauksessa yli kaksi kertaa niin paljon kuin mitä minä tuosta asunnosta maksan.

    Niin ja minulla on aikaa odottaa jos hinnat putoavat. Vielä sekin on että jos asuntojen hinnat putoavat niin ei sitten muutkaan elinkustannukset paljon nouse ja ne taas ovat Tallinnassa tällä hetkekellä jotain puolet Suomen tasosta. Minähän hyödynnän tätä asuntoa myös omana asuntonani. Ei uutta hienoa asuntoa niin vain vuokrattavaksi uskaltaisikaan ostaa, kun ei tiedä minkälaisia vuokralaisia sattuu saamaan.

    Tietenkin kaikissa sijoituksissa on myös riskinsä ja sen aina ottaa kantaakseen se joka varansa peliin pistää.
    Minä olen kuitenkin tullut vanhemmiten rohkeammaksi ottamaan riskejä, ja nyt vielä muuttamaankin ihan outoihin oloihin asumaan. Otan asiat enemmänkin vain haasteena, ja olen utelias näkemään maailmaa ja uusia oloja. Ja nettihän on ihan sama Tallinnassa kuin mitä se on täällä meillä.

    Äänestä

  • minä kyllä----- kirjoitti:

    menen tämän homman kanssa tasan tarkkaan niinkuin sen silloin päätin kun Tallinnassa varauksen kävin tekemässä ja siihen tontille ja ympäristöön johon tämä rakennus tulee kävin tutustumassa.
    Minulla on nimittäin tässä aivan poikkeuksellinen tilanne sikäli että voin hyödyntää tuon asunnon omana asuntonani, kun voin hoitaa yhtä hyvin Tallinnasta käsin bisnekseni ja työni Suomessa.

    En minä niistä uusista 2000 luvulla rakennetuista Narva-maanteen asunnoista kyllä olisi niin vaan mennyt maksamaan sitä hintaa mitä niistä nyt pyydetään. Niissä on isoja lasitettuja parvekkeita tai terasseja, mutta rakentamisen laadusta ei ole tietoa. Tämä asunto jonka varasin on kyllä ihan toista maata ja sille annetaan vielä vuosien takuutkin niinkuin sama firma antaa takuut Suomessakin. Helsingin keskustassa vastaava saman rakentajan uustuotantoasunto maksaisi nyt joka tapauksessa yli kaksi kertaa niin paljon kuin mitä minä tuosta asunnosta maksan.

    Niin ja minulla on aikaa odottaa jos hinnat putoavat. Vielä sekin on että jos asuntojen hinnat putoavat niin ei sitten muutkaan elinkustannukset paljon nouse ja ne taas ovat Tallinnassa tällä hetkekellä jotain puolet Suomen tasosta. Minähän hyödynnän tätä asuntoa myös omana asuntonani. Ei uutta hienoa asuntoa niin vain vuokrattavaksi uskaltaisikaan ostaa, kun ei tiedä minkälaisia vuokralaisia sattuu saamaan.

    Tietenkin kaikissa sijoituksissa on myös riskinsä ja sen aina ottaa kantaakseen se joka varansa peliin pistää.
    Minä olen kuitenkin tullut vanhemmiten rohkeammaksi ottamaan riskejä, ja nyt vielä muuttamaankin ihan outoihin oloihin asumaan. Otan asiat enemmänkin vain haasteena, ja olen utelias näkemään maailmaa ja uusia oloja. Ja nettihän on ihan sama Tallinnassa kuin mitä se on täällä meillä.

    50% raomahduskaan Tallinnan hinnoissa kaada, mutta se sitten jo kaataa jos Suomessa olevat asuntojuttuni alkavat touttaa tappiota(realitermeissä) politikkojen nyt kaavaileman asumiseen liittyvän verotuksen kiristämisen seurauksena.
    Se vaaan että on minulla Tallinnassa ainakin edullista laadukasta Viro Valge vodkaa mielin määrin juotavaksi, ja voin vaikka sekoittaa siihen sellaiset hömpsyt että pääsen saman tien autuaammille metsästysmaille jos nämä asuntosijoitusjuttuni oiken pahaan jamaan menevät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jännä---- kirjoitti:

systeemi tämä uusien suunnitteilla olevien rakennusten myynti Virossa. Ensin tulee tietyt hinnat joilla lähdetään myymän hyvin piirustuksilla kuvattuja asuntoja ja rakennuksia. Tässä vaiheessa vielä rakennusluvatkin on kaupungilta saamatta. Sitten hinnat alkavat kehittyä kysynnän mukaan, eli jos kysyntä on hyvää niin hinnat joustavat ylöspäin.
Minä varasin ihan ensimmäisenä mieleisimmän ylimmän kerroksen asunnon yhdestä tällaisesta omalle tontille tulevasta rakennushankkeesta Tallinnan keskustasta Keskilinnan alueelta. Pari viikkoa sitten tuon varaukseni tein, mutta en kuitenkaan käsirahaa tuolloin vielä maksanut(käsiraha on jotain 15-20% kauppahinnasta. Minä sain 15% käsirahalla). Oli helppo varata mieleisin kun ei kukaan muu vielä ollut tehnyt varauksia ja kaikki asunnot olivat vielä vapaita(ei ne hyvät kaveritkaan olleet varanneet jotka meillä aina pakkaavat ne mieluisimmat päältä viemään).
Nyt sitten on parissa viikossa näiden asuntojen hinnat nousseet noin 10% niin, että niitä mitä vielä on myymättä myydään nyt niin paljon kaalliimmalla koska kysyntää on hyvin ollut. Minä kuitenkin maksan asunnostani vain sen hinnan joka siinä silloin oli kun tuon varauksen 2 viikkoa sitten tein. Eli voisin 150000€ maksaneen asuntoni arvon nousuksi laskea tuon 15000€ parissa viikossa. Harvemmin sitä näin hyvää onnea on asuntosijoittajalla, jolla kuitenkin on aina kaikki riskit investoinneistaan.
Ensimmäiset kaupat tästä kohteesta tehdään vasta parin viikon päästä ja silloin tuo käsiraha notaarille maksetaan, joka sitten sen edelleen rahottajalle ja rakentajalle siirtää ja perii meidän varainsiirtoveraoa vastaavan summan veroina ja myös oman palkkionsa. Itse rakentaminenkin lähtee myös alkuun vasta tuolloin.
No minun oli aika helppo olla rohkea tämän kohteen suhteen kun rakentaja on tosiluotettava ja tunnetusti tekee laatua ja antaa vuosien takuutkin ja talo tulee todella hyvälle paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu