myönnän näin julkisesti erheeni siitä että toin kotiin 8 viikkoisen tyttöpennun, sen "perinteisen" syyn takia; olisi tapettu muuten. En pystynyt jättämään sinne. Heikko kun olen.
Haluaisin kysyä nyt teiltä joilla on myös ollut liian varhain vieroitettu pentu kotona, onko myöhemmin tullut minkälaisia mahdollisia kommervenkkejä/seurauksia siitä että toinen on ollut liian pieni siirryttyään uuteen kotiin?
(ja kyllä olen vastuuntuntoinen,vaikka näin pääsi käymään ja kyllä olen tunnontuskissa ollut asian tiimoilta. Tämä heille jotka varmasti laittavat jotain kelvottomuudestani lemmikinomistajaksi.)
Haluaisin kysyä nyt teiltä joilla on myös ollut liian varhain vieroitettu pentu kotona, onko myöhemmin tullut minkälaisia mahdollisia kommervenkkejä/seurauksia siitä että toinen on ollut liian pieni siirryttyään uuteen kotiin?
(ja kyllä olen vastuuntuntoinen,vaikka näin pääsi käymään ja kyllä olen tunnontuskissa ollut asian tiimoilta. Tämä heille jotka varmasti laittavat jotain kelvottomuudestani lemmikinomistajaksi.)
Vastaukset 64
Vanhimmat
olisi tapettu? Miksi kannatat tuollaista julmuutta eli otat pennun kun vähän uhkaillaan? Seuraavan kerran emon poikiessa taas uhkaillaan ja pennut annetaan alaikäisinä pois?
Tuossa tietoutta:
http://www.resy.fi/artikkelit/kissanpentujaluovutusika.htm
Oman kissani kohdalla ilmeni muutaman kk ikäisenä aggressiivisuutta ihmisiä kohtaan ja todella pahaa eroahdistusta. Se oli myös todella huono syömään, mutta siisteysongelmia ei ollut. Ensin mainitut ongelmat korjautuivat kun kissan ollessa 3 vuotias otin sille pennun kaveriksi ja kisu lopetti minun kiusaamiseni joka oli välillä todella rankkaa vaikka parhaani tein sitä aktivoiden, ulkoiluttaen ym. Muita kissoja kissani vihasi sen sijaan silmittömästi koko elinikänsä.
Tuon linkin takaa löytyvästä tekstistä ei tietoa löydy. Se on pelkkää perusteetonta olettamusta, joka ei perustu mihinkään asiallisesti tutkittuun tietoon.
se asiallisesti tutkittu tieto joka todistaa että kissan voi aivan hyvin luovuttaa alle 12 viikkoisena ja että se ei siitä tule kärsimään mitenkään, ei pentuna eikä aikuisuudessa.
Nyt niitä tieteellisiä tutkimuksia pöytään jotka todistavat että kissan oikea luovutusikä ei ole 12 viikkoa vaan jotain muuta!!
Muuten, missä ovat ne tieteelliset tutkimukset joissa sanotaan että koiran luovutusikä on 8 viikkoa, lapsi on kypsä esikouluun 6-vuotiaana ja kouluun 7-vuotiaana ja 18-vuotiaana hän on täysi-ikäinen?
Tervejärkiset ihmiset kun luottavat asiantuntijoihin ja näiden lausuntoihin!
Mikään ei ole niin varmaa, kuin että tutkimuksella saatu tulos tullaan vielä ennen pitkää kumoamaan!
Eihän tuossa mitään erhettä ole tapahtunut. Kissoilla ei ole mitään yleistä luovutusikää.
Kissan luovutusikä on 12vk. Sen saa selville jos ottaa silmän kauniiseen käteensä ja lukee vähän ennen kuin avaa suunsa.
Ennenhän kissat luovutettiin juuri 8 viikon iässä ja koiratkin luovutetaan nykyäänkin...ei siinä mitään ihmeellistä ole. Turhaan kannat murhetta siitä, uskon että kissastasi kasvaa aivan tasapainoinen aikuinen kissa! Itsellä on kaksi "aikaisin" luovutettua kissaa, toinen kohta 2vuotta ja toinen kohta vuoden ja aivan normaaleja ovat! Erittäin ihania ihmisrakkaita ja fiksuja kissoja.
Toinen siis luovutettiin 7vk iässä viikin löytöeläintalosta ja toinen oli villikissan pentu joka ei huolehtinut poikasistaan ja tämän otin huostaani jo hieman aikasemmin..
Ennen oli ennen. Ennen oli ihan ok raiskata vaimo tai hakata oma kakara, mutta nyt eletään 2010-lukua ja asiat on toisin kun ollaan viisastuttu. Monesta hakatusta lapsestakin kasvoi tasapainoinen aikuinen ja moni raiskattu vaimo alistui nätisti kohtaloonsa. Onko se sitten sopivaa kun kerta osalle ei mitään vahinkoa aiheudu?
Pentu oli tullessaan korkeintaan 8 viikon ikäinen. Melko pian sai ripulin ja kuihtui tosi pieneksi, vaikka lääkäriin oltiin yhteyksissä ihan heti. Jälkeenpäin ajateltuna, olisi pitänyt juottaa kissalle vielä kissojen maitoa, eikä syöttää pelkästään kosteaa penturuokaa. Mutta sen verran kokematon olin, etten tajunnut, että pentu oli pienempi kuin mitä oli sanottu.
Mutta sen koommin ei ole ongelmia ollut. Ei siitä sylikissaa tullut, mutta ihan lauhkea se on ja hyvä kissa. Siliteltäväksi suostuu ja rapsuteltavaksi. Mutta ei suostu toimenpiteisiin, vaan silloin pyrkii näyttämään kynttä.
Ei kissasi niin nuori ole,että sille sen takia tulisi ongelmia elämässään.
Toki jos se päivät pitkät on yksin kotona niin se ei tietenkään ole hyväksi.Ainahan voit hankkia sille pikaisesti kaverin?
Vietä pentusi kanssa paljon aikaa ja väsytä sitä saalistusleikeillä ym. Niin kyllä siitä hyvä tulee.
v*tusta sinä sen tiedät?
Ai että julmuuden tunnustamalla sen saa hyväksytymmäksi tai jopa anteeksi?
Nyt kyllä moni nousee takajaloilleen, mutta kokemuksesta voin sanoa että monelle liian nuorena vieroitetulle kissanpennulle olisi ollut parempi kohtalo nopea lopetus pikkupentuna.
Miksikö? Jos pentu lopetetaan nopeasti ja asiallisesti niin se ei kärsi hetkeäkään, mutta jos tuollainen liian pieni pentu annetaan ihmisten hoiviin ja pois emonsa ja pentuesisarusten parista, altistuu se aikamoiselle traumalle. Se ei myöskään ole kerinnyt kasvaa psyykkisesti kissaksi ja tästä syystä sillä ei elämä välttämättä niin helppoa ja ongelmatonta ole kuten hyvää tahtovat ihmiset näin luulevatkin jos kaikki on pinnalta katsoen ok.
Ihan sama jos ihmislapsi kiskastaisiin pois äitinsä helmoista liian varhain ja ihan eri lajin olento alkaisi sitä hoitaa ja kasvattaa. Ehkä siitä jonkinlainen eläjä tulisi joka pärjäisi päällisin puolin kohtuullisesti, mutta ihmistä, aitoa onnellista ihmistä siitä ei tulisi koskaan.
Kissa pitää kasvaa ja sosiaalistua kissaksi jotta se olisi onnellinen ja jottei sille tulisi psyykkisiä ongelmia tai kehityshäiriöitä. Ja kissaksi sosiaalistutaan vain oman emon ja sisarusten kanssa.
Suosittelen epäilijöille tutustumaan kissojen kehityksestä ja psyykestä kertovaan kirjallisuuteen!
nuorempana otin liian nuoren kisun.. Maalainen kun olin nii siellä tuppaa käymään noin paljonkin :S
Noh, kissa söi hyvin ja käytti laatikkoa ja kaikki kisun osaamiset ja terveys oli kunnossa.
Mutta. Käytöshäiriöitä tuli sitten, oli liian raju ihmisten kanssa, piti meitä leluina ja hyökkäili kimppuun. Tuli mökkihöperöksi jolloinka siitä tuli ulkokissa ja se rauhottui vähän..
Nyt fiksumpana en koskaan tekis tuota virhettä enää, en mistään syystä.
Kyllä niitä käytöshäiriöitä on varmasti muillakin kissoilla kuin vain näillä "liian aikaisin" vieroitetuilla! 8 vk on ihan hyvä ikä vieroittaa jo emostaan. Itsellä kaksi 8vk vieroitettua ja aivan normaaleja ovat! Ei mitään käytöshäiriöitä! Tietysti jos ei osaa kouluttaa kissaansa vaan antaa käyttää kynsiä ihmiseen jne niin totta kai se niin tekee aikuisenakin! Oli aikaisin vieroitettu tai ei..
Ja kissa ei ole sama kuin ihminen joten turha vertailla asiaa, kissa on eläin!! en tietenkään tarkoita että huonosti pitäisi kissoja kohdella, mutta järki käteen kuitenkin ihmiset!!!!
Ja eletään tosiaan jo 2010 luvulla ja en sanois että se mitään tarkoittaisi, sotia on edelleen, sairauksia on ja kohta ollaan jo 2050 luvulla ja silloin on taas uutta tietoa, tiedä sitten onko parempaa tietoa... elvytyksen eri vaiheetkin vaihtelee koko ajan ja silti ihmisiä on saatu pelastettua näillä ns. väärillä ja vanhoilla ohjeilla.....
Hohhoijaa............
koulutus ei korjaa kissan psyyken ja kissaksi sosiaalistumisen puutteita. Ainoastaan oma emo ja pentuesisarukset kasvattaa kissasta kissan.
Eli voin tulla mätkimään sinun lastasi remmillä, koska nykyään ei olla yhtään viisaampia kun ennen. Eihän se remmillä mätkitty lapsi ole yhtään sen alttiimpi mätkimään omaa lastaan aikanaan remmillä, koska lähtökohta oli mikä oli. Naapurin Pena jota ei ikinä mätkitty remmillä on tietenkin aivan selväjärkinen ja äärimmäisen fiksu eikä tekisi pahaa kärpäsellekkään!
Miten me tyhmät ihmiset olemmekaan saaneet poistettua maailmasta niin paljon sairauksia rokotuksilla ym. Miten meidän elinikäodotukset onkaan nousseet niin korkealle kun emme kerta osaa hoitaa ihmisiä yhtään sen paremmin kun ennen?
Ja mitäs ne rokotukset taas toikaan....kyllä kaikki edistyy...jepsjeps ;)
En nyt mitenkään sano etteikö joissain asioissa olisi edistytty, mutta kyllä jotkin asiat ovat menneet pahasti pieleen..lasten vapaa kasvatus jne......mitä onkaan tuoneet....
Eli ei kaikki uusi ole aina se ainut oikea vaihtoehto..järkeä saa itsekin käyttää asioissa... se että kissan ottaa 8vk nuorena ei tarkoita etteikö siitä voisi tulla aivan normaali kissa...eikä tarkoita että maailmanloppu tulee...siis ennenhän kun kaikki luovutettiin tuossa 8vk iässä tarkoittaa sitä että nämä nykyiset aikuiset kissat ovat noiden aikasin luovutettujen pentuja olleet..eikö??? ja aivan normaaleja ovat...
tiedät missä iässä pentuja on kulloinkin luovutettu ja millaisia niistä on aikuisena tullut?
ennenhän se luovutusikä oli tuo 8viikkoa!! eli kaikki nykyiset aikuiset kissat polveutuvat noista 8viikkoisina luovutetuosta pennuista :D haloooo urpot!! :DDD eli kaikki kissat pitäis olla jollain lailla päästään sekoja jos kerta 8viikkoa on nykyään sellanen ikä joka TEIDÄn mielestä tekee kissoista aikuisina häiriökäytöksisiä....
Ennen pennut luovutettiin kun luovutettiin, eihän niiden todellista ikää edes tiedetty kun ne oli pihalle syntyneet. Aina ei mennyt edes heti kaupaksi niin osa pääsi kasvamaan reilusti sen 12 viikon ylikin!
Miksi ihmeessä ottaa se riski, että pennusta ei kasva täysjärkistä? Jos odottaa neljä viikkoa pidempään voi olla paljon varmempi, miksi siis pitää saada pentu aiemmin? Mikä ihmeen kiire teillä ihmisillä on? Miksi hosua ja hoppuilla kun hitaammin hyvää tulee? Onko siitä hirveä harmi jos odottaakin neljä viikkoa? Jos niin kenelle?
Miksi tämäkin palsta on täynnä ihmisiä kyselemässä mitä tehdä kun kissa pissii nurkkiin, käy kimppuun jne. Kun tarkemmin kyselee paljastuu taustalta monesti liian aikaisin luovutettu kissa. Jos 8 viikkosena luovutetut eivät kerta ole sen kummosempia kun 12 viikkosena luovutetut niin miksi tämä palsta on täynnä näitä kyselijöitä? Luuletteko, että tämä 12 viikkoa on ihan päästä keksitty?
Varmasti 12 viikkosena luovutetuistakin osa on päästään viallisia, mutta prosentit on takulla pienempiä kun 8 viikkosella. Kyllähän sitä voi sairastua keuhkosyöpään vaikka ei tupakoisi, mutta jos tupakoit niin riskit on takulla suuremmat. Riskeistähän tässä kyse on!
huomioon se, että tuo 4 viikkoa on todella iso asia ja pitkä aika kissanpennun elämässä, mutta ihmiselle se ei ole muuta kuin vaivainen kuukausi kymmenien elinvuosien virrassa!!
Eikö siis kannattaisi unohtaa itsekkyytensä ja jääräpäisyytensä ja antaa kissanpennulle vielä tuo neljä viikkoa aikaa olla emonsa ja pentuesisarusten kanssa, eikä riuhtaista sitä pois siitä yhteydestä?!!
Eikö kuitenkin eläimen etu ja paras ole se tärkein? Jos nykyisin suositellaan 12 viikkoa, niin miksi vedota vanhentuneeseen käytökseen?
Ihan sama jos sanoisin että en käytä turvavöitä kun niitä ei ennenkään tarvinnut käyttää, en laita lapselleni pyöräilykypärää kun en itsekään sellaista kakarana tarvinnut ja leikkaan dobermannini korvat ja hännän kun ennenkin sai niin tehdä, sekä tapan kaikki irtokissat kun niin ennenkin sai jopa lain mukaan tehdä!
Ennen oli ennen ja nyt on nyt!
Lopettakaa hyvät ihmiset itsekkyys ja alkakaa ajattelemaan eläimen hyvinvointia ja parasta! Vaikka olisitten kuinka rakastavia ja taidokkaita kissojen hoitajia, niin oma emo on kuitenkin pikkupennulle se kaikkein paras!
Ethän halua altistaa kissavauvaasi psyyken ja käyttäytymisen ongelmille? Eikö jo tieto siitä, että niitä VOI ilmaantua liian aikaisin vieroitetulle kissalle riitä siihen, että annat pennun olla vielä vähän aikaa emonsa hoivissa?
Hyvät ystävät, hieman nyt empatiaa ja lämpöä sydämeen noita pikkuruisia kissoja kohtaan! Unohtakaa itsekkyys vaan toimikaa armollisesti ja antakaa kissanpennuille sellainen lapsuus kun ne ovat oikeasti ansainneet.. oman emon hoivissa ja opetuksessa!
Ainakin meillä maalla ennen vanhaan kun kissat tekivät pentuja varsin vapaasti, ne saivat kasvaa vapaasti jopa useiden kuukausien ikäiseksi ennen kuin emo ne itse päätti vieroittaa ja sitten niille yritettiin etsiä uusi koti jottei oltaisi hukuttu kissoihin.
En muista että koskaan olisi laskettu ja mietitty kissanpennun ikää, mutta johan se maalaisjärkeen menee että ihan pikkupentuja ei maailmalle laiteta.
En tiedä miten kaupungeissa toimittiin, mutta maalla toisiaan eri-ikäisiä pentuja vilisteli jaloissa ja navetoissa ja aina vanhimmasta päästä kissanpentu uudelle omistajalle annettiin. Meillä maalla kun on aina eletty eläinten kanssa ja opittu se, että emät ja emot ovat parhaita hoitajia. Näkeehän se jo nykyään vasikoista että eivät ne onnellisia ole kun heti syntymän jälkeen otetaan emältään pois jotta saadaan vasikoineesta lehmästä oikein kunnon annos maitoa. Onneksi itsellä on pihatto ja emolehmäkasvatusta joten meillä vasikat saavat olla laitumella emojen kanssa.
Miksei samantien anneta niiden pentujen kasvaa puol vuotiaiksi enne kuin ne luovutetaan uuteen kotiin niin sais olla vähän emonsa kanssa pidempään??? hahahahah :DDDD
eläimillä on tietty ikävaihe jolloin ne helpommin leimautuvat uuteen kotiinsa..koirilla se on yleensä siinä 8 viikon iässä... kissoille se neljä viikkoa lisää aikaa emonsa kanssa ei muuta niiden psyykettä ynnä muuta mitenkään.....mutta minulle se on aivan sama minkä ikäsenä kukin pentunsa haluaa luovuttaa tai ottaa pentunsa..jokainen kantaa oman vastuunsa..turhasiitä on kenellekään alkaa saarnaamaan jos joku ottaa hieman aikasemmin kuin sen hetkinen luovutus ihanne olisi.. maailmassa on niin paljon muitakin murheita..
ihmekiihkouskovaisia hulluja ootte kyllä asian suhteen ...
ennen on jopa luovutettu reilusti alle tuon 8 vk iän, heti kun pennut on oppineet syömään maitoa lautaselta. Ennen ei pentuja opetettu sisäsiisteiksi, koska ne eivät aina edes syntyneet sisälle vaan navettaan. Ennen annettiin maitoa, nykyään ei "kaupan" maitoa suositella, koska kissat ovat laktoosi-intolerantikkoja. Ennen ihmisetkin joi suoraan lehmästä lypsettyä maitoa, joka ennen soveltui kissoillekin. Nykyään ihmiset eivät halua tuollaista maitoa juoda, miksei, vaikka se olisi jopa terveellisempääkin?
On paljon asioita joita ennen on tehty eri tavalla, on paljon asioita joita nykyään tehdään paremmin koska tietoa on enemmän ja sen tiedon levittäminen helpompaa. Kissojen kohdalla vaan pidetään kiinni siitä, että pennut pitää luovuttaa aikaisin ja VAIN ihmisten itsekkyyden vuoksi. Ottajat haluaa mahdollisimman pienen pennun, joka on söpö ja läheisriippuvainen. Kun siitä kasvaa iso kissa ja läheisriippuvainen kaikkine ongelmineen, se kissa laitetaan uuteen kotiin, vapaaksi kissaksi tai multiin. Antaja taas haluaa eroon pennuista kun niistä alkaa olla vaivaa ja kun he ajattelee, ettei isompia pentuja sitten kukaan enää halua ottaa ja ne jää käsiin.
Kun kasvattajat pitää kiinni myöhemmästä luovutusiästä (jopa reilusti yli 12 vk), sitä kritisoidaan sillä, että kasvattajat haluaa pitää itsellään pennut niiden pentuajan. Tai toinen kritiikki koskee, että he haluaa pennuista isommat tulot. Molemmat näistä ovat sellaisia asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Lauma kasvavia pentuja on sellainen hässäkkä, ettei niitä kasvattajat halua pitää yhtään ylimääräistä, ellei siitä ole niille pennuille todellista hyötyä. Eikä se pentuaika loppu vielä 12 viikkoon. Isompaa hintaa vanhemmista pennuista ei oteta, vaikka niiden kulutus kasvaakin joka viikko melkoisesti tuosta 8 vk:sta eteenpäin. Siis 12 viikonkaan jälkeen ei hinta nouse, vaikka pennut luovutettaisiin vasta 14-16 viikon iässä. Nämä on kaikki sellaisten ihmisten keksintöä jotka olettavat asioita, jotka eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa ja jotka vain haluaa hämmentää eri palstojen kirjoitukissa. Tämäkin on selvääkin selvempi yritys hämmennykseen vaikka on yritetty peittää se, huonosti ja onnistumatta.
sitten toiseenkin suuntaan. Turhaa siitä on tulla tänne sitten paasaamaan kun niitä ongelmia on, että "mikä mun kissaa vaivaa ku se puree ja raapii ja pissaa mihin sattuu". Jokainen todellakin ottaa itse sen vastuun, mutta kun niitä vastuunottajia ei sitten olekaan tarjolla kun/jos ongelmia tulee. Mihin ne vastuunottajat siinä vaiheessa katoaa? Kuinka moni edes tunnistaa, että tietyt käytöshäiriöt johtuu liian aikaisesta luovutuksesta, varsinkaan ne joiden kissat "on aina luovutettu sen ikäsinä, eikä koskaan oo mitään ongelmii ollu". Miten he pystyy arvioimaan eron myöhemmin luovutetun ja aikaisin luovutetun pennun välillä? Täällähän saa paasata mitä vaan, että on mukamas kokemusta molemmista ja ne vanhempina luovutetut onkin niitä ongelmaisia. Totuus kun näillä palstoilla on melkoisen hukassa kirjoittajien keksiessä uusia keinoja riidan haastamiseen. Moni kirjoittaja on todella nuori, eikä edes kokemusta ole kovin pitkältä ajalta ja monesta kissasta. Kirjoitusasu paljastaa kirjoittajan iän niin helposti, ettei siitä epäselvää kellekkään ole.
Sinunkin kannattaisi vähän miettiä ennen kuin painat "lähetä". Tuollainen toisten nimittely ei ole sopivaa, eikä aikuismaista vaan lapsellista käytöstä.
omistajat ja ns. fanit taitavat olla aika kovapäistä ja itsekästä porukkaa kuten jo niin monta kertaa on huomattu tälläkin palstalla monenkin asian suhteen olipa sitten kysymyksessä mm. kissan luovutusikä tai vapaa ulkoilu.
Unohdetaan omaan napaan tuijottaessa se, mikä kissalle on parasta, vaan kiihkomilelisesti julistetaan omaa mielipidettä ja oppia vaikka sille ei löytyisikään mitään järjeen meneviä perusteita, tai vaikka se olisi jopa säädösten tai asiantuntijoiden suositusten vastaista!
En aio tähän sotaan nyt mukaan lähteä, mutta sen voin sanoa että omista seitsemästä kissasta kaksi oli alaikäisenä luovutettuja ja ainoastaan näillä kahdella on ollut varsin vakavia käytöshäiriöitä ja muita ongelmia, joista pahin oli Eetun silmitön aggressiivisuus jopa ihmisiä kohtaan ja kissaviha.
luovutusikä perustuu rotukissojen luovutukseen. Tälläin pennuille voi ensimmäistä kertaa antaa oma rokotus,koska tähän asti ne ovat pärjänneet emon rokotuksilla. Rotukissoja ei haluta luovuttaa ilman rokotusta tautien pelossa. Ja onhan se loogista kun ajattelee minkä hintaisia ne ovat. Tähän 12 vkon luovutus perustuu. Toki tämän voi myös perustaa maatiaispennuillekin,mutta harva on edes tietoinen emon rokotuksista.
Muuta näyttöä tälle asialle ei ole.
Itse otin 8 vkon tyttöpennun. Ja onneksi otin. Omistaja oli luovuttamassa jo 6 vkon ikäisenä mutta pidin pääni ja sanoin että haen vasta parin vkon kuluttua. Paikalle saapuessani,talo oli törkyinen ja paikalla känninen mies. Joka kehuskeli kuinka on jo tappanut monta pentuetta,hukuttamalla ne. Ei kun pentu kainaloon ja kiireen vilkkaa talosta ulos. Tällä hetkellä tämä pentu on 2 v. 5 kk ja maailman kiltein ja ihanin kissa. Ei käytösongelmia,ei mitään. Kehräävä,tyytyväinen ja kyljessä nukkuva kaunokainen. Kolli onkin sitten luovutettu 12 vkon iässä ja ongelmia tässä pakkauksessa riittää...
Kehen/mihin se kissa on leimaatumassa? Koiran voi kyllä luovuttaa 8 viikkoisena ja siihen on oikea hyvä syy, se sopeutuu paremmin uuteen kotiin, leimautuu perheeseen jne. Kissalla ei tälläisiä ole, ei kissa ole laumaeläin, ei se leimaannut ihmisiin tai eläimiin. Ne viimeiset viikot nimenomaan vaikuttavat kissan psyykkeeseen, niiden aikana emo (ja sisarukset) opettaa pennulle mitä on olla kissa, miten käyttäytyä toisia eläviä olentoja kohtaan.
Jokainen todellakin kantaa vastuun, mutta onko se kovin reilua kissan kannalta? Mitäpä jos oman navan sijaan tuijotettaisiin kissan "napaa". Mikä on sille kissalle parhaaksi. Kissahan se eniten niistä häiriökäytöksistä ja ongelmista kärsii, ei omistaja. Vastuun voi kantaa, mutta mites selität kissalle, että hän kärsii sinun teoistasi?
Maailmassa on paljon murhetta juu, vedä nyt vielä sen "Afrikassa lapsen näkee nälkää"-kortti niin saadaan tämäkin keskustelu lopetettu. :P
Ja vielä kehuskelet miten "pelastit" jälleen yhden kissa. Mitähän se känninen äijä teki sen jälkeen kun pennut meni maailmalle? Leikkautti emon? Huolehti emosta paremmin? Vai kenties niitä pentuja pukkaa vielä tänä päivänäkin se säälittävään kuntoon joutunut emo jolla on voimat vähissä ja elämä aika kurjaa. Ottamalla pennun tälläisestä paikasta ja vielä alaikäisenä kannustit tuota miestä jatkamaan toimintaansa. Kuten monesti sanottu, ottamalla nyt 8 viikkoisen, yrittää se idiootti ensi kesänä kaupata 6 viikkoisia...
täysin paikkaansa. 1.) Rokotukset voi antaa jo paljon aiemminkin, tietyissä tilanteissa jo 6 vk iässä, mutta silloin ne annetaan 3 krt (6-9-12 viikkoisina). Viimeisen rokotuksen tulisi olla 12 viikon iässä tai sen jälkeen, ei ensimmäisen. 2.) Sääntö 12 viikon luovutusiästä on ollut olemassa vaikkei sääntöä pakollisesta rokotuksesta ole ollut. 3.) Luonnossa emo häätää pennut luotaan vasta 14-16 viikon paikkeilla, ihminen on keskinyt tuon alaikäisenä luovutuksen omista lähtökohdistaan, kun haluaa pennuista eroon. 4.) Tautien pelosta ei ole kyse vaan säännöstä joka koskee rokotuksia ja luovutusta - ne taudit muuten iskee niihin maatiaispentuihin ihan yhtälailla, on ne ilmaisia tai maksullisia.
Muuta näyttöä ei mielestäsi ole se, että kasvattajat, eläinlääkärit, eläinsuojeluihmiset ovat todenneet sen, että 12 viikkoa on hyvä luovutuikä muillekin kuin rotukissoille. Missä on se näyttö jossa tuo 8 viikon ikä on todettu sopivaksi tai oikeaksi iäksi luovutukselle? Sitä ei ole, jos tuosta 12 viikon iästä todetaan, ettei ole näyttöä, ei sitä ole toiseenkaan suuntaan. Kokemus on vain osoittanut, että myöhempi luovutusikä alentaa riskiä käytösongelmille.
Mutta tämä on tätä samaa mitä täällä suolletaan jatkuvasti, ilman että mitään yksimielisyyttä siitä tulee. Eikä ole tarviskaan kun kyseessä on vain trollaaminen.
Totta, trollausta ja provoilua ihan vain piruilun ja kiusanteon halusta.
Periaatteessa on ihan turha näille trolleille perustella asioita ja vaatia heiltä järkiperäistä keskustelua, sillä he eivät halua eivätkä osaa muuta kuin jänkyttää ja nillittää. Helpompaa olisi jättää trolliketjut ja -viestit huomioimatta ja antaa heidän kirjoittaa p*skaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta toisaalta sekin kun täytyy ottaa huomioon että näitä kirjoituksia lukee paljon myös kissoista ei niin paljon tietäviä ihmisiä jotka saattavat uskoa trollien kirjoituksia todeksi. Meillä nimittäin on vastuu siitä tiedosta jota täällä jaamme, sillä kysymyksessä on kuitenkin elävät ja tuntevat eläimet!!!
Piiri pieni pyörii, eli vuosi vuoden jälkeen kierrätetään vanhoja kaluttuja aiheita mm. kissan vapaa ulkoilu, sisäkissa, kissan oikea ruokinta, kissanpennun luovutusikä, kissan yksin jättäminen, saako kissan tappaa, miten irtokissat kuriin, rotukissojen kasvatus jne. jne.
Pakko todeta, että tämän palstan trolleilla on kaiken lisäksi helvetin huono mielikuvitus!
Trollaus 12 viikon puolesta on jatkunut jo vuosia, vaikka mitään kunnollista tietoa asian tueksi ei ole pystytty esittämään. Olet toki oikeassa siinäkin, että olisi hyvä jättää nuo kiihkoilijat ilman huomiota, mutta joku tietämätön saattaa jopa uskoa heidän sokeaa kiihkoiluaan. siksi valistus on tärkeää.
Sääntöä 12 viikon luovutusiästä ei ole ollut ennen rokotuspakkoa. Luonnossa kissan elämä on melkoisesti erilaista kuin lemmikkinä elävän kotikissan, joten vertaus on naurettava.
Eläinlääkäreillä on erilaisia käsityksiä asiasta, samoin on muillakin asiantuntijoilla. Ei tarvitse kuin mennä kirjastoon lukemaan kissakirjoja ja edellä mainitsemalleni saa todisteen. Tätä tosiasiaa 12 viikon puolesta provoilevat eivät ota huomioon.
Jotta nämä trollit saadaan kuriin, niin esitä sinä kunnollista ja mielellään tieteellisesti tutkittua tietoa siitä, että 12 viikkoa ei ole oikea ja puolusteltu kissan luovutusikä vaan joku muu.
Vihdoinkin joku on oikealla asialla eli trollit kuriin ja sen voit toisaankin aloittaa itse iskemällä ne kaivatut faktat pöytään!
Samalla voit kirjoittaa myös siitä, että miksi eläinlääkärit ja eläinsuojeluväki nykyisin suosittaa tuota 12 viikkoa vaikka se on silkkaa mielikuvitusta ja hatusta tempaistu luku. Eli miksi asiantuntijat ja eläinten parasta ajavat näin suosittelevat! Ovatko hekin trolleja?
Eli, oi sinä viisas ihminen joka selvästikään ei ole provoiluhaluinen trolli vaan asiallinen kirjoittaja, ESITÄ SINÄ SE TODISTUSAINEISTO ETTÄ KISSANPENNUN SUOSITELTAVIN JA PARAS LUOVUTUSIKÄ EI OLE 12 VIIKKOA!
Me tyhmät kun haluamme tutkittua tietoa jotta uskomme!!!
P.S.
Kävin muuten lukemassa kirjastossa kirjoja, mutta kuten sinä varmaan tiedät niin suositukset muuttuvat ajan kuluessa ts. vanhoista kirjoista tai huhaa-kirjailijoiden teoksista ei ole apua nykypäivässä!!!
Ei ole mitään kunnollista tutkimustietoa, kuten olen kymmeniä kertoja kertonut. Siksi kissityttöjen kiihkoilu 12 viikon puolesta onkin niin naurettavaa. Ja kuten kerrottu, asiantuntijoiden käsitykset vaihtelevat. Sekin kertoo sen, ettei kunnollista tietoa asiasta ole. Mutu-tuntumalta heitellään erilaisia lukuja ja kissitytöt nyt vain ovat pienissä päissään päättäneet 12 viikon olevan joku maaginen raja.
Kerro hieman tarkemmin mitä kirjoja luit ja mitkä katsoit vanhentuneiksi ja millä tavoin? Ketä oli ne huhaa-kirjailijat?
voidaan netistä kaivaa esiin kymmeniä sivuja joilla eläinlääkärit, luonnon- ja eläinsuojeluyhdistykset, kissaeläimiä tutkineet henkilöt, kissojen kokeneet kasvattajat joista kaikki eivät ole rotukissojen kasvattajia jne. asiantuntevat tahot suosittavat 12 viikkoa kissanpennun luovutusiäksi.
Esitä sinä edes pari sivua joissa nykypäivän asiantuntevaa tietoa tuota vastaan! Ihan turha sinun on täällä turpaasi pieksää virtuaalisesti kun sinulla ei ole tarjota mitään väitteesi tueksi.
Kumma muuten että koira- ja jyrsijäpuolella ei ole tällaista sotaa luovutusiästä, vaan kasvattajat noudattavat yleisiä suosituksia ja ostajat siihen tyytyvät itkemättä. Kissa on älykäs eläin, mutta valitettavasti osa kissojen omistajista on täysiä ääliöitä!
faktat että me 12 viikon kannattajat olemme VÄÄRÄSSÄ!
Me väitämme että sinä olet, koska ei sinulla ole mitään todisteita tai tutkimustuloksia!
Meillä vaan on puolellamme ihan oikeita ASIANTUNTIJOITA, mutta sulla vain oma mutsis!
Hei haloo, sulla on vain MUTU tietoa että sä olet oikeassa!
on elämässä vaikeaa, kun kaikki pitää olla tutkittua ja todistettua.
Osaatko edes p*rsettäsi oikein pyyhkiä kun oikeasta pyykimissuunnasta ei ole tieteellistä tutkimusta vaan ainoastaan suositus?
Miten sinä pentupaha pärjäät Eu-Suomessa kun suurin osa Eu-lainsäädännöstä on direktiivejä eli suosituksia ja sinä et niitä usko etkä tottele?
Hanki itsellesi elämä ja lopeta täällä provilu, sillä kyllähän sinut jo kaikki vakikirjoittajat tuntee ja pellenään pitävät! Toisaalta, jotain hupia meillekin!
tiedän tuon asian kun olen niin monta vuotta kasvattanut ja niitä sääntöjä noudattanut ;) 12 viikon sääntö on ollut olemassa jo monta vuotta, mutta rokotuspakko ennen luovutusta on tullut vasta äskettäin.
Reilut pari vuosikymmentä sitten oli myös rotukissoilla sääntönä 10 viikon luovutusikä, joka nostettiin 12 viikkoon - vuosilukua en nyt muista mutta siitä on aikaa jo varmaan se 20 vuotta. Kun itse ostin ensimmäisen rotukissani (v. 1985) oli 10 viikkoa vielä luovutusikänä.
Sinä se vaan jaksat tuota samaa mantraa hokea mille ei ole mitään muuta faktaa kuin iänikuisen vanhat kissakirjat (nykykirjat kertovat 12 viikon luovutusiästä). No, mutta sehän on tiedossa, ettei sinulla niitä faktoja ole esittää mitä muilta jatkuvasti vaadit ;) Toivottavasti saat edes itsellesi jotakin kiksejä näistä trollaamisista. Jos todella luulet, että näistä joku ärsyyntyy, niin voin kertoa etten minä ainakaan. Nämä yritykset kun ovat lähinnä vain huvittavia.
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=516215&category=148&pagesize=40&page=0&first=1
8 viikon luovutusikäkäsitys on syntynyt kun koirat voidaan luovuttaa 8 viikkoisena jotta he leimaantuvat uuteen perheeseen. Aiemmin oletettiin saman toimivan myös kissoilla. Nyt on viisastuttu ja tajuttu kissan olevan ihan eri eläin. :D
Sitä minä en näissä vänkääjissä tajua, että miksi he eivät voi odottaa sitä neljää viikkoa? Onko se neljä viikkoa oikeasti niin pitkä aika? Jos sillä säästetään yksikin kissa käytöshäiriöiltä niin eikö se ole sen arvoinen? Voihan se olla, että joku pentu on valmis uuteen kotiin kahdeksan viikkoisena, mutta mitä jos ei olekaan? Eikö kannattaisi mennä varman päälle? Eihän tässä ole kyse siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä vaan siitä mikä on parhaaksi sille kissalle. Vai?
Minä uskon mielummin kissaliiton ja eläinsuojeluyhdistyksien nykysuosituksia kun vanhoja ylimalkaisia kissakirjoja tai suomi24-anonyymejä. Ennen kaikkea, otan varman päälle sillä kissa se siitä häiriökäytöksestä eniten kärsii enkä todellakaan halua olla vastuussa kissani turhasta kärsimyksestä.
on aina tärkein, ei ostajan tai kasvattajan halut!!
Useita lemmikkisivustoja seuranneena voin kyllä todeta, että melkein niissä kaikissa pyörii samoja provoilijoita joilla ei ole muuta ideaa kuin ärsyttää ja nostattaa kinaa. Luulen että näillä tyypeillä ei edes ole sammakkoakaan lemmikkinä, vaan he ovat karvaisia setiä joilla ei ole elämässään muuta iloa kuin kiusata puskasta lemmikkipalstojen kirjoittajia joista hyvin monet nuoria tyttöjä.
Eli helppo vetää johtopäätös. Faktat 12 viikon tueksi puuttuvat yhä.
toiseen suuntaa, nekin kun puuttuu;)
löytyy kunhan vain jaksat lukea moneen kertaan linkitetyt sivut läpi ja ajatella pienillä aivoillasi!
Faktoja 12 viikon luovutusiän perusteeksi on siis paljonkin, mutta lyö sinä tiskiin ne faktat jotka ovat em. vastaan!
Turha mussuttaa ja jänkätä samaa vanhaa mantraa, joten iske sinä puolestasi ne faktat pöytään ja todista että ne myös faktoja ovat!
Kysy siltä äidiltäsi, sillä sehän se sun ylin auktoriteetti on oman napasi lisäksi!
Mitään todellisia faktoja ei ole esitetty. Ne linkitetyt tekstit ovat yhtä tyhjän kanssa, eivätkä ne perustu tutkittuun tietoon.
Etkö sinä lapsi hyvä vieläkään ymmärrä, ettei niitä faktoja ole olemassakaan. Siksi tuo naurettava kiihkoilu 12 viikon puolesta onkin niin naurettavaa.
anna sitten sinä naurettavan kiihkoilusi tueksi ne todelliset faktat jotka todistavat että mm. eläinlääkäreiden, kissaihmisten ja eläinsuojelujärjestöjen suositukset kissan luovutusiästä 12 viikkoa ovat vain yhtä tyhjän kanssa eivätkä perustu tutkittuun tietoon!
Ja hei, mikä on sinun (ja mutsisi) mielestä kissan oikea luovutusikä ja miksi siihen päädyit (ja mutsisi päätyi), vai onko ihan sama että kiskooko pennun emänsä hoivasta päivän vai 12 viikon iässä?
Kerro nyt tietosi (ja mutsisi tiedot) meille!
Ja niin, muista sitten perustella ne tedot tieteellisesti ja erinäisin tutkimusmetodein todistetuiksi!
Muuten, oletko täysi-ikäinen? Jos olet, niin lähettäiskö välillä bisselle?
Kauankohan äitisi jaksaa kirjoittaa hölmöyksiä sanelusi mukaan tänne palstalle? Hienoa kuitenkin että vietätte yhteistä aikaa, vaikkakin hölmöyksiä tehden.
Voi kun sinä reppana et vieläkään ymmärrä ns. asiantuntijoiden käsitysten vaihtelevan tässäkin asiassa. Samoin kissaihmisten. Olen myös monta kertaa kertonut että koska luovutusiästä ei ole tutkittua tietoa saatavilla, on kissan kasvattajan tehtävä arvioida koska kunkin pennun kohdalla, koska pentu on valmis uuteen kotiin.
Kun äitisi seuraavan kerran laittaa sinut rattaisiin ja vie ulos, niin pyydä häntä viemään sinut kirjastoon ja siellä lukemaan sinulle kissakirjoja. Voit vaikka oppia jotain ja tiedon myötä mustavalkoiset mielipiteesi saattavat hieman muuttua. Muista kuunnella tarkasti ja jätä tuttipullo rauhaan siksi ajaksi.
riittääkö sulla ikä lähteä bisselle?
Anna puhelinnumerosi niin soitan ja sovitaan aika ja paikka.
puhelinnumero julkiselle palstalle? Kas kun ei vielä sotu ja saldokin! Huumoriveikko olet!
Ilmoita aika, paikka ja tapa niin ilmestyn paikalle.. sovittu kukka rinnassain!
Ei kaktus nyt kuitenkaan!
Valitettavasti ne provoilijat todennäköisesti ovat juuri niitä tietämättömiä nuoria tyttöjä. Vielä valitettavampaa on se, että heillä todellisuudessa lienee kissa tai jopa useampia. Niitä sitten inhimillistetään kilvan ja unohdetaan kissan olevan eläin. Heille se edustaa pehmolelusta hieman jännempää haliotusta. Voi kissaparkoja ja heidän tietämättömiä omistajiaan.
Kun kissoja inhimillistetään ja unohdetaan niiden olevan eläimiä eikä pehmoleluja, aletaan vähät välittämään kissan omista tarpeista.
Hyvä esimerkki tästä on kina luovutusiästä kun nuoret tietämättömät tytöt haluavat väen vängällä saada itselleen alle 12-viikkoisen kissanpennun välittämättä tosiaankaan pentuparan lajityypillisestä tarpeesta olla riittävän kauan emonsa ja pentuesisarustensa kanssa.
Nämä provoilijat eivät tarvitsisi omistaa tosiaankaan Anttilan pehmolelua kummempaa eläintä, sillä he pikkumaisessa itsekkyydessään ja/tai tietämättömyydessään vähät välittävät kissan, oikean eläimen parhaasta. Ja nimenomaan varhainen pentuaika on kissan elämässä tärkeää että se saalistuu oikeaksi eläimeksi, oikeaksi ja tervepäiseksi kissaksi!
Mutta ei, nämä kissan inhimillistäjät ajattelevat vain omaa parastaan, ei eläimen!
PO. että se sosiaalistuu oikeaksi eläimeksi..
Vaikka voihan se saaliiksikin toki joutua ellei siitä kunnolla huolehdita.
Tiesitkö, että pentu on silloin luovutusikäinen, kun emo niin päättää? eli silloin, kun se on vieroittannut pennut. tämä tapahtuu 8-14 viikkoisille kissanpennuille. eli kun emo on suorittanut vieroituksen, niin pentu on valmis uuteen kotiin. toisin sanoen jo 8 viikkoinen pentu on valmis, kunhan emo on hoitanut hommansa. jos ei ole, niin silloin pentu ei ole valmis. 12 viikkoa on suositus, mutta maalaisjärkeä saa ja pitää käyttää.. eri asia on jos ei osaa lukea kissaa, eikä ymmärrä kissojen käyttäytymisestä mitään. kissa ei ole mikään yleinen kirjatieto, kissa on yksilö!! kohdelkaa eläimiänne yksilöinä, niin huomaatte että ne eivät ole kuin kissakirjasta suoraan, vaan ne ovat yksilöitä, eivätkä ollenkaan yksiselitteisen tylsiä.
vaikka emo vieroittaisi pennut eli lakkaisi imettämästä, se ei tarkoita sitä että kissanpennut olisivat luovutusikäisiä psyykkisesti. Vaikka emo ei enää pentuja imettäisikään, tarvitsevat pennut silti vielä emon kasvatusta, ohjausta ja pentuesisarusten kanssa olemista. Ottakaa sekin huomioon, että luonnossa elävät kissat pitävät pentunsa luonaan huomattavasti pitempään kuin 12 viikkoa!
Kannattaa kirjoittaa jotain mistä oikeasti tietää, eikä sitä mistä luulee tietävänsä.
ero luonnossa elävien kissojen ja kotikissojen elämällä. Kannattaisi hieman miettiä asioita ennen kehnoa pätemisyritystä.
muillekin millä tavalla nämä eroaa toisistaan.
toimitaan jos emo onkin sitä mieltä, ettei se halua imettää pentujaan ollenkaan? Tai se imettää niitä vain ensimmäiset 3 viikkoa ja sitten on sitä mieltä. että nyt riittää. Se on silloin vieroittanut pennut nisiltään, mutta ei 3 viikon ikäiset pennut ole vielä luovutuskunnossa.
Kun on niin paljon kokemusta, että on nähnyt kaikenlaisia emoja, osaa kyllä ymmärtää asioita vähän paremmin. Kaikki emot eivät ole ns. emonvaistoilla varustettuja, vaan pitävät pentujaan lähinnä taakkana. Osalla ei edes erity maitoa riittävästi kuin ensimmäisille viikoille, pitäisikö nämä pennut jättää ensinnä kuolemaan nälkään? Jos ne selviää hengissä, sitten vielä luovuttaa uuteen kotiin liian aikaisin - kun emo on ne jo vieroittanut.
Luonnossahan näin tapahtuukin, luonto on raaka ja sen pitääkin olla. Mutta näissä puhutaankin ihmisten kotona kasvaneista lemmikkikissoista, joista ihminen pitää huolta ja antaa mahdollisimman hyvät eväät elämään. Luonnossa ne jäljelle jääneet ja vahvatkin pennut ovat emonsa ja sisarusten kanssa oppimassa asioita vielä vieroituksenkin jälkeen. Miksei sitä pidä sallia myös lemmikkipennuille, kun kissa ei leimaudu omistajaan kuten koira vaan se tarvitsee kaikki opit pystyäkseen elämään itsenäistä elämää. Kissa tarvitsee sen itsenäisyyden myös lemmikkinä, se on kissan vaistonvarainen tarve sitä silmällä pitäen, että joskus tulee tarve hallita kissan kielen kaikki vivahteet. Lemmikkikissa ei voi tietää, ettei sen elämässä koskaan tule tarvetta selvitä ilman omistajan apua.
Kissa on kissa vaikka omistaja muuta usein näyttääkin kuvittelevan. Eläintä pitää kunnioittaa, kohdella ja hoitaa niin, että sen luontaiset tarpeet tulee huomioiduksi. Se ei ole pikkukoriste-esine jota voi muokata oman mieltymyksen mukaan. Ne jotka ovat katsoneet televisiosta nykyään tulevia useita koiran koulutusohjelmia, saavat varmasti havaita miten vieraantuneita omistajat ovat, eivätkä ymmärrä koiran luontaisia tarpeita. Ihan sama koskee myös kissoja ja niiden omistajia.
sen kyllä huomaa kun emo on pennut vieroittanut. eikä se pentu siitä sitten enää mitään opi, sillä emo ei päästä lähelleen vaan "hylkää" pennut, jotta ne alkaisivat itsenäistymään! siinä ei emo enää ohjaile eikä kasvata. ja mitä tulee sisaruksiin, ottakaa huomioon, että kaikilla pennuilla ei ole sisaruksia, ja silti niistä kasvaa täysin tasapainoisia kissoja ;) luonto osaa paremmin kuin ihminen, joten lakatkaa tuijottamasta 12 viikkoa, vaan tarkkailkaa, koska emo oikeasti pennut vieroittaa, opitte siinä sitten jotain ihan uutta. nimittäin käyttämään järkeänne ja vaistojanne ja opitte kuuntelemaan kissaanne. itselläni on ollut kissanpentuja, osa pennuista on mennyt uuteen kotiin n. 9 viikkoisina, jotkut 14 viikkoisina. kuuntelen kissaemoa, hän nämä luovutusiät paremmin tietää kuin ihminen! :)
"No miten toimitaan jos emo onkin sitä mieltä, ettei se halua imettää pentujaan ollenkaan? Tai se imettää niitä vain ensimmäiset 3 viikkoa ja sitten on sitä mieltä. että nyt riittää. Se on silloin vieroittanut pennut nisiltään, mutta ei 3 viikon ikäiset pennut ole vielä luovutuskunnossa."
sitten olisi hyvin järkevää etsiä "keinoemo" jolla on pentuja ja tulee maitoa ja antaa pentujen olla uuden emonsa huomassa vieroitukseen saakka! ei sen kummempaa. tai sitten antaa olla biologisen emonsa kanssa ja hoitaa ruokinta maidonvastikkeella, sellaiset pennut ovat mielestäni jo 8 viikkoisina kypsiä, jos emo viis veisaa pennuista.
ja kukaan meistä ei pysty määräilemään että koska edes ihmislapsi on valmis muuttamaan omilleen. ei se ole se tasan 18 vuoden ikä ;) voidaan verrata kissoihin. jotkut aikaisemmin ja jotkut myöhemmin. ärsyttää, kun ihmiset eivät ymmärrä, että kissatkin ovat yksilöitä niinkuin ihmisetkin eivätkä kirjatietoa..
olisi hienoa, jos ihmiset osaisivat käyttää järkeään tapauskohtaisesti.
ja kyllä kissakin itseasiassa voi leimautua ihmseen kuten koira.. minulla oli löytökissa, joka tuli hoiviini n. 6-7 viikon ikäisenä. se oli hyvin ihmisrakas, ja kävimme yhdessä kävelemässä metsässäkin, kissa seurasi minua aina ja kaikkialle mihin vain pystyi koko sen elämän ajan. osasi se kyllä kotonakin olla yksinkin, jolloin sille maistui torkut ja ruoka vuorotellen. oli todella hyväluonteinen kissa, jonka sain pitää luonani vähän päälle 12 vuotta. yksikään kissa ei ole pystynyt täyttämään aukkoa sydämessä, jonka tuo poikkeuksellisen ihmisrakas kissa jätti jälkeensä.
tuon minäkin haluan tietää!
kissaemoa?
No mitä hää sul haastaa?
P.S. Emolle pentujen läheisyys ei ole niin tärkeää kuin pennuille emon ja sisarustensa, joten ihan turhaa sitä äitikissaa tarkkailet. Pennut ne sitä sosialistumista ja kissaseuraa kaipaavat, ei emo!
ei pidä leimautua ihmiseen vaan kissaan jotta siitä tulisi täysipäinen ja hyväkäytöksinen kissa!
emo imetä pentujaan, ei tarkoita ettei se viis veisaa niistä tai ettei se pysty opettamaan niille mitään. Emon tehtäviin kuuluu paljon muutakin kuin imetys ja juuri siksi pentujen on saatava olla emonsa kanssa riittävän pitkään. Pentuesisarusten kanssa oppiminen on lähes yhtä tärkeää, eivätkä nekään toisiaan imetä. Vaan ne opit on tarkoitettu niitä tilanteita varten kun pentu jossakin vaiheessa tapaa muita kissoja. Nuo muut kissat voivat olla joko läheisiä tai sitten täysin vieraita, mutta niiden kanssa pitää osata käyttäytyä oikein jotta ei tulisi turhia tappeluita. Kissahan ei tappele ellei sen ole ihan pakko, vaan kissa vetäytyy mieluummin tilanteesta. Sellainen kissa jolta puuttuu taidot kohdata toisia kissoja, joutuvat tappeluihin ja joskus vakavin seurauksin. Tämä on sitä mitä ihminen ei koskaan kissalle pysty opettamaan. Emo joka kurittaa pentujaan tai ei ole kovin kiinnostunut niistä, opettaa juuri sitä miten vältetään yhteenottoja.
Vaikka ajateltaisiin, ettei pentu koskaan tule tapaamaan muita kissoja, se tarvitsee ne käytöstavat myös ihmisten kanssa. Liian aikaisin luovutetuilla on juuri näiden oppien puuttuessa kiinnikäymistä, kynsimistä ja puremista.
Ihmisten pitäisi ymmärtää, että kissa käyttäytyy tietyllä tavalla ja miksi se niin tekee. Kun kissaa pidetään pikkuihmisenä ja kuvitellaan, että "kyllä se oppii mitä tarvitaan ilman emon ja sisarusten kanssa elämistäkin" ollaan niin metsikössä kuin olla voi.
Kissan ei tarvitse leimautua ihmiseen, kun/jos se niin tekee on se läheisriippuvainen ei itsellinen ja itsenäinen kuten kissan kuuluu olla. Kissa on suurelta osin yksin saalistava petoeläin, jonka on pärjättävä omillaan ilman muiden apua. Kissa ei syntyessään ja varttuessaan tiedä, millaisiin oloihin se aikanaan päätyy ja siksi luonto on järjestänyt asian niin, että opit otetaan ja saadaan emolta sekä sisaruksilta. Koira saa oppinsa lauman mukana ja oppii laumakäyttäytymisen myös ihmisomistajalta, mikäli omistaja ymmärtää sen.
Sinun yhden kissan esimerkki ei sovellut kovin monelle kissayksilölle ja kertoo kyllä enemmän läheisriippuvuudesta kuin leimautumisesta. Aloitit jo itsekin sanomalla "minun mielestäni", se vaan ei ole faktaa vaan vain mielipide. Sinä se vaan jaksat tuota "kirjatieto" hokemaa viljellä edelleenkin ja sillä auta tunnistamaan itsesi samaksi trolliksi joka täällä jatkuvasti puuhii ;)