akateemisesta ei

"Uusimpien työttömyystilastojen mukaan sekä tutkijakoulutettujen että ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on kaikkien aikojen huippulukemissa. Lisäksi työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yhä. Työttömiä on lähes 11 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana ja noin 60 000 enemmän kuin taantuman alkaessa vuonna 2008."

Antaisiko pankki näille muuli-ikeen?
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Akateeminen työttömyys ei yllätä, koska Suomen valtion tavoitteena tuntuu olevan tehdä kaikista korkeakoulutettuja. Sen pitäisi tuoda kuulemma kansainvälistä kilpailuetua. Sen vuoksi opistoista tehtiin ammattikorkeakouluja, yliopistojen sisäänpääsyyn halutaan helpotuksia kuten pääsykokeiden poistamista, sekä tohtorituotanto on moninkertaistettu. Kukaan ei ole vain pohtinut, tarvitaanko niin paljon korkeakoulutettuja työmarkkinoilla eikä sitä, miten aiottu kansainvälinen kilpailuetu toteutuu lisääntyvän työttömyyden ja koulutukseen nähden riistopalkkojen kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuliksi!? kirjoitti:

"Uusimpien työttömyystilastojen mukaan sekä tutkijakoulutettujen että ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on kaikkien aikojen huippulukemissa. Lisäksi työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yhä. Työttömiä on lähes 11 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana ja noin 60 000 enemmän kuin taantuman alkaessa vuonna 2008."

Antaisiko pankki näille muuli-ikeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu