Postia hukassa

Onko keltään muulta hävinnyt postia laatikosta Hirsimäen alueelta ? Tuntuu että sen jälkeen kun laatikot ryhmiteltiin yhteen on postia hävinnyt. Varsinkin laskuista on tullut jo kymmenkunta karhua vaikka ensimmäistäkään ei olla nähty eikä löydy etsimälläkään. Alkuun pidin asiaa omana mokana, mutta nyt muutama viime kerta on ollut tarkassa harkinnassa, eikä paljon muita vaihtoehtoja ole. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Laatikossamme ei ole lukkoa eikä tule.
8590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä on hävinnyt, mutta tämä on tapahtunut muussa kaupunginosassa.
varsinkin laskut olivat mieluisaa saalista, karhuja puski pitkään niin että alkuperäistä laskua en nähnyt ikinä, tosin nyt tätä ei ole enään muutamaan kuukauteen tapahtunut

Äänestä

Itse yllätin naapurin penkomassa postilaatikkoani. Ei osannut selittää, muksi seisoi siinä nippu postiani kädessään. Hermostuin sen verran, että otin siltä senkan nenästä. Nyt on lukko laatikossa ja naapurilla nenä paketissa.

Äänestä
  • Voihan ne postit postinjakaja pudottaa väärään laatikkoon, Ja nämä väärät postit kenties jää sille tielleen.
    (tänään juuri vein parin korttelin päähän laatikkoomme virheellisesti pudotetun kirjeen.)

    Äänestä

  • naapurin postia kirjoitti:

    Voihan ne postit postinjakaja pudottaa väärään laatikkoon, Ja nämä väärät postit kenties jää sille tielleen.
    (tänään juuri vein parin korttelin päähän laatikkoomme virheellisesti pudotetun kirjeen.)

    kyllähän tuota väärin jaettua postia usein tulee. dumppaan ne aina takaisin postin keltaiseen laatikkoon.
    meillekin tuli kerran myöhässä lasku joka oli tarroilla peitelty. höyrytin tarrat irti ja alla oli teksti "väärään osoitteeseen tullut" ja "eikö perkele mene perille että väärä osoite!".
    posti oli ilmeisesti yrittänyt tarroilla sensuroida saamansa palautteen :D

    Äänestä

Meillä naapurikunnassa samaa ongelmaa ilmennyt. Joskus ovat postimme löytyneet eri kadulta (henkilöllä sama sukunimi ) ja joskus viereisen postilaatikon omistajalta. Joskus ovat kokonaan jääneet kadoksiin ja tosiaan karhuja tippunut laatikkoomme muutaman kerran. Meillä tämä ongelma oli jo ennen laatikoiden ryhmittämistä. Omaan laatikkoommekin on tullut muiden ihmisten postia jotka on joko siirretty kyseisen henkilön laatikkoon tai palautettu postiin.

Äänestä
  • huomioon sekin mahdollisuus, että rikollisetkin varastavat posteja tavoitteenaan päästä käsiksi henkilötietoihin, joita tarvitaan henkilöllisyyden varastamiseksi ja taloudellisen hyödyn saamiseksi toisen tietoja käyttämällä. Tutultani "varastettiin" henkilötunnus ja nimi, ja sitä käytettiin puhelinliittymän aukaisuun, jolla oli soiteltu ulkomaille ja laskut karhut menivät täysin asiasta tietämättömälle rikoksen uhrille. Ja siinä olikin sitten homma todistaa, että kyseessä oli petos.

    Joten suosittelen sitä lukkoa:)

    Äänestä

  • En koskaan jaa väärin minulle tuotua postia oikealle saajalleen vaan vien aina postiin, näin saavat palautetta. Yhteen aikaan väärinjaettua postia tuli paljonkin, nyt ei ole tullut moneen kuukauteen joten lienee palaute tällä alueella tehonnut.

    Äänestä

  • vastaus = 8 kirjoitti:

    En koskaan jaa väärin minulle tuotua postia oikealle saajalleen vaan vien aina postiin, näin saavat palautetta. Yhteen aikaan väärinjaettua postia tuli paljonkin, nyt ei ole tullut moneen kuukauteen joten lienee palaute tällä alueella tehonnut.

    Meilläkin laskut tuppaa häviämään. Aika outoa on kun alkuperäisiä laskuja ei näy eikä aina karhulaskukaan tule perille. Onneksi aina itse olemme ajoissa muistaneet alkaa anomaan laskuja laskuttajalta ennenkuin perintään saakka ovat päässeet.
    Asumme Itäisellä alueella Riihimäellä, ja meillä on lukollinen postilaatikko, että en usko kyllä että kukaan on laskujamme varastanut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Frank Kostaja kirjoitti:

Onko keltään muulta hävinnyt postia laatikosta Hirsimäen alueelta ? Tuntuu että sen jälkeen kun laatikot ryhmiteltiin yhteen on postia hävinnyt. Varsinkin laskuista on tullut jo kymmenkunta karhua vaikka ensimmäistäkään ei olla nähty eikä löydy etsimälläkään. Alkuun pidin asiaa omana mokana, mutta nyt muutama viime kerta on ollut tarkassa harkinnassa, eikä paljon muita vaihtoehtoja ole. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Laatikossamme ei ole lukkoa eikä tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu