vanhat kuskit

Ajelin tänään torikatua,jatkaakseni kohti Hagströmin kulmaa oikealle niin vasemmalta,kolmion takaa hakalahdenkatua paukkas farmari passat eteen,ei muuta kuin servot pohjaan ja samalla rääkkä,niin tämä ko.kuljettaja pysähtyi ja kysyi:"onko asiaa?" johon vastasin että on, jos ei reaktio-tai huomiokyky ei riitä tämän päivän liikenteeseen niin kannttaa viedä vapaaehtoisesti kortti pois,oli meinaan niin tökeröä ajelua että huh huh,varokaa harmaa hapsi kuljettajia arvaamattomia!!!!!!!!!!!
6300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Menikö päiväsi ihan pilalle!!!Tulet myös vanhaksi.Ja kyllähän niitä oikosulkuja tulee nuorimmellekin.siksi autoon on keksitty jarrut.Kumpikohan nyt toimi asiattomasti.40 rajoituksella et pääse päälle ajaan kun ilkeyttäsi.Nähtävästi ei sinulla ole pienintäkään kohteliaisuuden tunnetta.

Äänestä
  • Jestas hoi. Jos kaikki Kokkolan oikosulkuiset saisivat anteeksi, niin olisipa tuota vahtimista ja romua kaduilla, kun paikalle ei osuisikaan kohteliasta kuskia, vaan liikennesääntöjä noudattava. Olen toki väistänyt kymmeniä tilanteita yli 20 vuoden aikana Kokkolassa asuessani, mutta pari kertaa olen antanut mennä kylkeen, jotta oppisivat kunnioittamaan ja noudattamaan liikennesääntöjä ja -kuria.
    Varsinkin tuo vanhempi rottelo on hyvä korjauttaa joskus ennen katsastusta...
    Toista oli ajella Helsingissä. Siellä sentään osataan liikennesäännöt. Usein tuntuu ja näyttää siltä, että Kokkolassa on varsin moni käynyt autokoulun kirjekurssina ja senkin väärin päin...

    Äänestä

  • Tosirealisti kirjoitti:

    Jestas hoi. Jos kaikki Kokkolan oikosulkuiset saisivat anteeksi, niin olisipa tuota vahtimista ja romua kaduilla, kun paikalle ei osuisikaan kohteliasta kuskia, vaan liikennesääntöjä noudattava. Olen toki väistänyt kymmeniä tilanteita yli 20 vuoden aikana Kokkolassa asuessani, mutta pari kertaa olen antanut mennä kylkeen, jotta oppisivat kunnioittamaan ja noudattamaan liikennesääntöjä ja -kuria.
    Varsinkin tuo vanhempi rottelo on hyvä korjauttaa joskus ennen katsastusta...
    Toista oli ajella Helsingissä. Siellä sentään osataan liikennesäännöt. Usein tuntuu ja näyttää siltä, että Kokkolassa on varsin moni käynyt autokoulun kirjekurssina ja senkin väärin päin...

    Olenpa nähnyt tapauksia jossa kotona on hieman suurennettu näitä kolarijäkiä että on saatu lunastukseen kun tarkastaja tuli.

    Äänestä

osoitit olevasi oikeassa painamalla rääkkää kuin mielipuoli ja tämän lisäksi kertomalla sille vastapuolelle kommenttisi hänen ajotavoistaan? ei sekään nyt ihan fiksua ollut

Äänestä

Ja mihin sinulla on kiire?Hautaanko??

Äänestä
  • Eihän nykyään tarvi kun lehti aukasta niin näkee mihin näillä kuskeilla on kiire.Jättäisivät silti nämä kyytiläiset pois silloin kun itse pitää leikkiä hyvää"kuskia".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahtarisince1980 kirjoitti:

Ajelin tänään torikatua,jatkaakseni kohti Hagströmin kulmaa oikealle niin vasemmalta,kolmion takaa hakalahdenkatua paukkas farmari passat eteen,ei muuta kuin servot pohjaan ja samalla rääkkä,niin tämä ko.kuljettaja pysähtyi ja kysyi:"onko asiaa?" johon vastasin että on, jos ei reaktio-tai huomiokyky ei riitä tämän päivän liikenteeseen niin kannttaa viedä vapaaehtoisesti kortti pois,oli meinaan niin tökeröä ajelua että huh huh,varokaa harmaa hapsi kuljettajia arvaamattomia!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu