Pappi kysyi ohi mennen,
”mitä kuuluu” kysymyksen.
Mitä vastas mustalammas,
erakoksi eroteltu.
Pahaseksi paneteltu,
syyllisenä syrjäytetty.
Isä paimen tosissaanko,
kysymyksen asettelit.
Vaiko ihan tavan vuoksi,
tutun vastauksen vaatinet.
Minä kerron paimen hyvä,
edessäsi näet miehen.
Helpompi ois minun kertoo,
mitä ehjänä on vielä.
Näyttäisinkös isä sulle,
kylkiluuni murtuneen.
Tukisitein teipattuna,
oikeassa kyljessäni.
Vaiko oikean jalkani,
jalkapohjan tulehtuneen.
Rautanaulan lävistämän,
laastarilla teipatun.
Yhdessäkö kurkistamme,
sieluni tilaan salattuun.
Aukaisenko koko mielen,
tulisit sitten tuntemaan.
Ei en isä hyvä sulle,
sieluani aukaise.
Ethän sinä ymmärtäisi,
vielä murtuisit itsekin.
Taidanpa mä näyttää sulle,
pelkät ruumiin vammani.
Jalkapohjan tulehtuneen,
kuten murtuneen kylkeni.
”mitä kuuluu” kysymyksen.
Mitä vastas mustalammas,
erakoksi eroteltu.
Pahaseksi paneteltu,
syyllisenä syrjäytetty.
Isä paimen tosissaanko,
kysymyksen asettelit.
Vaiko ihan tavan vuoksi,
tutun vastauksen vaatinet.
Minä kerron paimen hyvä,
edessäsi näet miehen.
Helpompi ois minun kertoo,
mitä ehjänä on vielä.
Näyttäisinkös isä sulle,
kylkiluuni murtuneen.
Tukisitein teipattuna,
oikeassa kyljessäni.
Vaiko oikean jalkani,
jalkapohjan tulehtuneen.
Rautanaulan lävistämän,
laastarilla teipatun.
Yhdessäkö kurkistamme,
sieluni tilaan salattuun.
Aukaisenko koko mielen,
tulisit sitten tuntemaan.
Ei en isä hyvä sulle,
sieluani aukaise.
Ethän sinä ymmärtäisi,
vielä murtuisit itsekin.
Taidanpa mä näyttää sulle,
pelkät ruumiin vammani.
Jalkapohjan tulehtuneen,
kuten murtuneen kylkeni.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Pysähdytti paha olo,
jaksanuthan oisin vielä.
Vahva kun olen ja voimakas,
järkenikin järkkymätön.
Elämä vain oli outoa,
poistunut ol` onni mainen.
Persoonani repaleinen,
rikkoutunut minuuteni.
Luvallani annoin tulla,
kaatumisen kaikkinensa.
Palapelini kasatun,
hajoitinhan haavoitettu.
Piilopirttiini pakenin,
joen rannalle raahauduin.
Siellä aivan yksinäni,
uudet palaset valitsin.
Unohdin täysin järkeni,
istuen vain ihmettelin.
Hiljaisuutta kuuntelin,
viisaita viestejä odotin.
Totuus tuli ja viestitti,
sanoitta minua kosketti.
Antoi aina uuden tunteen,
jonka järkeni valaisi.
Älä mieti itse liikaa,
älä kuuntele ohjeita.
Piilopirttiisi pakene,
hiljaisuudessa oivalla.
niin...
palallakin
tuntuma kuvasta
mutta vasta
kun
kruunu riisutaan
_ _
tämä runosi puhutteli minua
tässä runossasi viehätti. Erittäin hyvin riimitelty ja mieleenpainuva runo.
Herra tulee toisen kerran,
itse meille sen lupasi.
Tulo ajan yksin tietää,
kaikkivaltias Jumala.
Ennustajat ehdottomat,
maailmanlopun julistajat,
tuomionpasuunain pauhatessa,
ahdistavat alituiseen.
http://www.youtube.com/watch?v=6ztHh2T4ZRs
Kultakruunut kuninkaalla,
päänsä päällä näenkö.
Tullessansa taivahasta,
hevosella valkealla.
Minä ihminen syntisin,
kauhistuen katselen,
nähtyäni tulisilmät,
tuomioni tunnossani.
Jospa onkin kaikki toisin,
puuttuu kruunut kuninkaalta.
Hevonen valkea haihtunut,
aasin varsaksi vaihtunut.
Tulee silloin hyvin moni,
anelee myös armahdusta.
Enhän Herra voinut tietää,
katsonut en tulisilmiin,
puuttui kruunut kuninkaalta,
ratsu myöskin valkoinen.
Parempi heikkolahjainen hyväsydäminen, kuin älykäs kivisydäminen.
but the only thing that counts - is the heartbeat.
There are enough we for every train, also to the stations.
mutta toivotaan, että MrKivi uskaltaa seurata sydäntään, ettei hän, joka Kiveen rakastuu, särje sydäntään.
Toivon, että MrKivi oppisi käyttämään järkeään, niin ettei eläisi pelkällä sydämellään, täten altistaisi läheisriipuvaisiksi.
hyvä renki, mutta huono isäntä. Tosin tässä kohtaa täytyy sanoa, että MrKiven äly ylittää hitaan junan järjenjuoksun. :) Terve riippuvuus ja toisesta välittäminen on kai ihan hyvä asia, mutta kun se muuttuu ahdistavaksi puolin tai toisin, niin järki on hyvä ottaa mukaan. Kommunikaatio on tärkeää.
Puulämmitteinen tunneälyjuna ohittaa mennen tullen kivisydämisen luotiälykköjunan.
Miksi mietit menneitäsi,
elelet vain entisissä.
Ajatukset ahdistavat,
alakulo alituinen.
Mitä voitat mietinnällä,
tuskaisella tunnollasi.
Jos et tunne olemusta,
alkuperää ajatusten.
Tulevaakin tutkiskelet,
oudonlaista olettelet.
Pelko valtaa jälleen mielen,
esteenä on ilonkielen.
Elä vain siis tätä päivää,
tämän päivän murhe kanna.
Silloin ei ole huolen häivää,
ilolle siis itsesi anna.
niinpä, mutta ei ihan helppoa kuitenkaan. Mikä olikaan se hyve, joka oli vastakkainen murehtimiselle? Pyhä huolettomuus. Lukija ottaa neuvosta vaarin.
Juuri näin. Pyhä huolettomuus.
Jess, olen löytänyt jeesuksen.
torilla hänet kohtasin.
Kiitos lappusten jakajat,
totuudestansa kertojat.
Jess, olen löytänyt jeesuksen,
olen uudesti syntynyt.
Kastetatin ihan uudestaan,
pelastun nyt - olen varma niin.
Jess, olen löytänyt jeesuksen,
olen nyt niin iloinen.
Lenkkareillakin palkittiin,
kääntymystäni arvostettiin.
Jess, olen löytänyt jeesuksen,
synnitön olen tästä lähtien.
Saarnaajaksiko aikonen,
käsissä kaikki on jeesuksein.
Jess, olen löytänyt jeesuksen,
ilosanomaa julistelen.
Teehän sinäkin parannus,
lopeta syntinen vaellus.
on vaikea laji, luin sen jostain, mutta niin se on. Tulkinnan vaikeus on suuri kun ei kuule äänen painoa, kun katse on tyhjä. Kokonaisvaltainen ymmärtäminen vaatii kokonaisvaltaisen kokemuksen.
Kuka mittaa määrät minun,
aavistaen alkuperät.
Tiedostaen koko mielen,
tarkistaen tarkoitukset.
Vettä sataa, tuuli piiskaa.
Iskee vasten kulkijaa.
Syyllistetty syytettynä,
nauttii tuskaa koleaa.
Vieras olen maailmassa,
kuvittellen kummastelen.
Ajatuksein aukottomat,
rakkauden rajattoman.
Unelmani utopiat,
löytää rauhan siellä viihtyy.
Kuvitelmaa luuloharhaa,
kaikki käsistäni karkaa.
Epätoivo,
tuska syvin.
Viiltää rintaa,
mihin pyrin?
Tulee apu mulle jostain,
viestittäen viisaudessaan.
Kokemus tuo muuttaa kaiken,
lohtuna on vajavaisen.
tuskastako nauttii? Mikä lie miehen mieli, miksi luovuta ei tuosta. Pehmeämmän käden varaan, miksi antaisi ei mieltä, laskusiltaa toisen tulla. Oman muurinsa vain valaa, jos kaikilta sen salaa.
Ei mieli eikä sydän vaan keskustassa kaiken ydin. Jos yksi onkin kaksi, liittymään sen yhteen ytimeen on mieli, jossa kaksi onkin yksi.
Vihdoinkin yksin kotona,
voi kun nautin olosta.
Hiljaisuus kuten rauhani,
mitähän oikein laulaisin.
Katselen olohuonetta,
keittiötä tutkailen.
Paha haju omituinen,
oudot pienet otukset.
Mistä tulivat hyttyset,
pienet lentävät elukat.
Paikallistin pesän heidän,
elin lähteensä läheltä.
Keittiön kulmakaapissa,
jossa säilytys tavarain.
Siellä astiat useat,
suurinpiirtein sullottuina .
Siivosin kaikki kauhistuin,
koko kaluston ahdetun.
Likaisina liikuttelin,
pesin paskoista pahimmat.
Johan löytyi otukset,
kotinsa iki ihana.
Kolmessa eri kattilassa,
hapanneet haisevat perunat.
Missä lienee ahtaaja,
perunain kattilaan laittaja.
Juhlissa ihan omissa,
sukunsa dynastiassa.
Jk. Revi tuosta sitten jotain.
Koettelit koko ajan,
syyllistäen sydänyöhön.
Valvottaen vajavainen,
mieltäni taas masentaen.
Paiskoit ovet,
särjit lasit,
tulistuithan turhan tähden.
Aikansahan tuota kesti,
kunnes vaihtui olomuoto.
Kestänyt et rasitusta,
elämäsi tarkoitusta.
Vaivuit toiseen maailmaan,
väriin musta-valkeaan.
Siellähän on hyvä olla,
poissa piilossa pahasta.
Luulin vaivojen alussa,
henkimaailman harhoja.
Kuvittelin oikeasti,
sarvipääksi perkeleestä.
Mitä muuta olisin,
olettanut oikeaksi.
Itse olinhan syytön,
minä kaikessako kauhea.
Olisin vielä jaksanut,
jos yksin oli tuo onneton.
Eipä ollut aivan yksin,
kiitos sukunsa dynastian.
Keskisormet heilahtaa,
syttelyitä sikiää.
”Voihan sua paska jätkä,
ajatukses alapäässä”.
Ihme viimein tapahtui,
kissa nousi pöydän päälle.
Enää en ollut syyllinen,
poistui turhat epäluulot.
Pahoitinhan mieleni,
katkeroiduin liian kauan.
Heikkoa en mä hylännyt,
rakastaa mua yli kaiken.
Noille muka terveille,
sukunsa dunastioille,
lähetin mä tekstiviestit,
lähestymiskiellon toteutin.
en osaa muuta runoilla!
Piika mää oon
pillu mulla on
sitä mää en phitaa
mustilt, kun mull on ,
ällöttävää vanhojen ukkojen huumoria.
Kahdesta viimeisestä rivistä en onneksi tajunnut mitään. Olikohan kirjoitusvirheitä vai jotain vienankarjalaa?
Sieluni sisin sijaitsee,
sen seitsemän lukon takana.
Ulko-ovelta alkaen,
uudet kamarit kahlitut.
Keneltä löytyy avaimet,
kaikille osastoilleni?
Yhden oven kun aukaiset,
tunnet jo vähän enemmän.
Hyvin moni on yrittänyt,
ulko-ovelle juuttunut.
Ehkä pariin huoneeseen,
parhaimmillaan saapuneet.
Pysähtyivät paikallensa,
luulivat minut löytäneen.
Siitä sitten johtopäätös,
käsitys koko minuutein.
Voihan teitä pikkusielut,
kuinka olette harhassa.
Kuvittelette kuulevanne,
näette pelkkiä näkyjä.
Olen joki,
alati virtaava.
Joessa kuohuvat kosket,
runsaasti karikoita.
Joen alajuoksu on tyyni ja suojaisa.
Usein olen jokeni laskenut,
ylhäältä alas ajelehtinut.
Aluksi yritin aivan liikaa,
kivikkoihin ajauduin.
Viimein annoin virran viedä,
vapaasti vastustelematta.
Selviydyin vammoitta.
Poistuit luotamme liian varhain,
ikävän jätit jälkeesi.
Aika aivan pysähtyi,
tyhjä on nyt sieluni.
Kaikki tuntuu turhalta,
mikään ei nyt kiinnosta.
Olenko toivoton tapaus,
suuren surun murtamana.
Mistä löytyy lohdutusta,
haavoitetulle lääkettä.
Aikako haavat parantaa,
rukousko ainoa apuni.
Miksi kalleimmat valitaan,
parhaimmat aikaisin otetaan.
Tämä lienee tahto Herran,
koskettaa hyvin monia.
Älä itke rakkaintasi,
uhraus meidän tähtemme.
Taivaasta meitä tarkkailee,
odottaa sinne myös sinua.