%#!¤! "leikkaus"

Aalto taas otsikoissa. Kiva että sai töitä. Mutta voi HYVÄN TÄHDEN, onko se aina niin vaikeaa median tajuta että kyse on muustakin kuin leikkauksesta?! STT:n kautta höpinä Aallon muka jo kauan sitten läpikäymästä leikkauksesta levisi tehokkaasti muuhunkin mediaan.

Asiavirheenä samaa luokkaa kuin jos Vanhasen olisi ilmoitettu kertoneen eronsa syyksi, että hänen jalkansa on amputoitu.
65907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

STT ei valitettavasti viitsi tarkistaa omia juttujaan.
Puihelimen käyttö on ylivoimaista. Tärkeintä on olla nopea "tiedon" välittäjä, ei tietojen oikeellisuus.

Äänestä

Linkkikin uutiseen olisi ollut kiva ettei tarvitsisi arvuutella mitä nyt taas on kirjoitettu.

Äänestä
  • nettisivuillaan alkuperäisen "leikkauksen" "korjaukseksi", hyvä niin.

    Hesarin keskustelupalstalta poimittua - trolli vai tosissaan?

    "Onko "sukupuolenkorjaus" lääketieteellinen termi vai miksi hesarin toimittaja käyttää tällaista sanaa. Oliko kyseessä siis jokin vamma tai sairaus, ennen kuin sukupuoli sitten "korjattiin". Mitä helvettiä? Ei minulla ole mitään homoja, lesboja tai transuja vastaan, mutta tällaiset ammattitaidottomat toimittajat saavat toisinaan verenpaineen nousemaan."

    Äänestä

  • oli nyt korjannut kirjoitti:

    nettisivuillaan alkuperäisen "leikkauksen" "korjaukseksi", hyvä niin.

    Hesarin keskustelupalstalta poimittua - trolli vai tosissaan?

    "Onko "sukupuolenkorjaus" lääketieteellinen termi vai miksi hesarin toimittaja käyttää tällaista sanaa. Oliko kyseessä siis jokin vamma tai sairaus, ennen kuin sukupuoli sitten "korjattiin". Mitä helvettiä? Ei minulla ole mitään homoja, lesboja tai transuja vastaan, mutta tällaiset ammattitaidottomat toimittajat saavat toisinaan verenpaineen nousemaan."

    näyttää lehtimiehillä olevan sama väärä olettamus johon törmäsin heti prosessini alussa. Jotkut todellakin luulevat että transsukupuolinen menee ensimmäiseksi korjausleikkaukseen. Ilmeisesti M-S:llakin se on vielä edessäpäin vaikka virallinen sukupuoli onkin jo nainen.

    Äänestä

Pappi pääsi töihin, mitä uutta. Aallolla oli sikapaljon onnea, huhtikuussa jäi työttömäksi ja jo syyskuussa on takaisin työssä ja vielä hyvin maksavassa työpaikassa. Kansainvälisesti ajateltuna transihmisille ei niin tapahdu.
Nyt hän tietysti rupeaa valittamaan, ettei se ole sellaista seurakuntatyötä, mihin hän on tahtonut. Kun näkisi sen päivän, jolloin Aalto on tyytyväinen johonkin.

Äänestä
  • Minulla on Marja-Siskosta se käsitys, että hän poikkeuksellisen positiivinen ja tasapainoinen ihminen.

    Kun näkisi sen päivän, että Kolmois-S olisi tyytyväinen johonkin.

    Äänestä

  • mitä työtä saa. Joutui hakemaan pariakymmentä työtä turhaan. Suunnilleen vastaavasta virasta ponnistettiin juuri piispan virkaan, Wille taitaa olla kylläkin samaa ikäluokkaa joten Kuopiossa ei taida onnistua. Tuossa pidemmässä uutisessa kerrottiin että hän aikoo jatkaa papin työtä seurakuntatyössäkin. Riippuu siis asiakkaista (seurakunnista tai seurakuntalaisista) kuinka paljon häntä tilataan hoitamaan messuja, häitä tai hautajaisia.

    Äänestä

  • älä marmata kirjoitti:

    Minulla on Marja-Siskosta se käsitys, että hän poikkeuksellisen positiivinen ja tasapainoinen ihminen.

    Kun näkisi sen päivän, että Kolmois-S olisi tyytyväinen johonkin.

    Milloin on vika imatralaisissa, Imatran seurakunnassa tai missä tahansa seurakunnassa mikä ei satu häntä ottamaan töihin. Siltikin oli huono, kun hän sai keikkatöitä.
    Minä en tiedä, minkälainen Aalto on yksityishenkilönä, mutta julkisesti hän aina valittaa. Hengenmieheltä odottaisi tyytymistä vähään ja kärsivällisyyttä.

    Minä nyt en ole mikään hengenmies, mutta minä joudun pikemminkin toppuuttelemaan ihmisten valittamista. Katso vaikka päivän Hesarista.

    Äänestä

  • on tyydyttävä kirjoitti:

    mitä työtä saa. Joutui hakemaan pariakymmentä työtä turhaan. Suunnilleen vastaavasta virasta ponnistettiin juuri piispan virkaan, Wille taitaa olla kylläkin samaa ikäluokkaa joten Kuopiossa ei taida onnistua. Tuossa pidemmässä uutisessa kerrottiin että hän aikoo jatkaa papin työtä seurakuntatyössäkin. Riippuu siis asiakkaista (seurakunnista tai seurakuntalaisista) kuinka paljon häntä tilataan hoitamaan messuja, häitä tai hautajaisia.

    Yhden ihmisen työnsaanti saa aikaan kauheaa polemiikkia. Samoin se mitä joku lehti kirjoittaa. Mielestäni jokainen sukupuolenkorjaaja joutuu leikkaukseen, ainakin siihen minä olen varautunut, että se minulle tehdään. Minulle on aivan sama korjataanko vai vaihdetaanko sukupuoleni koska lopputulos on aivan sama. Me olemme aina tavis ihmisille "sukupuolenvaihtajia" kirjoittaa lehti mitä tahansa. Tavis ei osaa muulla tavalla asiaa ajatella. Yrittäkää hakeutua johonkin hoitoon, jos saisitte sieltä helpotusta vainoharhaisuuteenne.

    Äänestä

  • tosi lapsellisia kirjoitti:

    yli 60-vuotiaille? Miksi mennä rankkaan leikkaukseen eläkkeellä, kun se ei ole pakollista?

    Äänestä

  • niitä nykyään kirjoitti:

    Tuttavani oli 64 kun leikattiin. (SRS)
    Jos on terve ei siinä ole mitään vaaraa.
    Hän voi paljon paremmin nykyään kuin ennen
    leikkausta.
    Jaa...miksikö leikkaukseen?
    Ei nainen voi kulkea jotain ylimääräistä haarojensa
    välissä. Niin tekee she-malet mutta se onkin eri asia
    koska eivät ole naisia.

    Äänestä

  • xynainen kirjoitti:

    Onpa ihqua tämä sukupuoliajattelusi ja tuomarointisi. Ja ihan XY-nainen olet oikein. No mutta katsos kun eihän naisella voi olla XY-kromosomit, sehän on miehen kromosomiyhdistelmä. Semmonen she-male väliviivan kera eli hän-mieshän se sinäkin olet, synnyitkin peniksen kanssa. Eikös vaan?

    Asiantuntijat taas vauhdissa, asennemaailmat laulaa hoosiannaa. Onnea vaan sinnekin täydelliseen naiseuteesi.

    Menin provoosi. Paitsi että se ei edes ollut provo.

    Äänestä

  • provinssiprovo kirjoitti:

    Oletko kovinkin ihastunut omaan pippeliisi?

    Äänestä

  • xynainen kirjoitti:

    Tuttavani oli 64 kun leikattiin. (SRS)
    Jos on terve ei siinä ole mitään vaaraa.
    Hän voi paljon paremmin nykyään kuin ennen
    leikkausta.
    Jaa...miksikö leikkaukseen?
    Ei nainen voi kulkea jotain ylimääräistä haarojensa
    välissä. Niin tekee she-malet mutta se onkin eri asia
    koska eivät ole naisia.

    Oliko se 64-v Suomessa, veikkaan ettei.

    Äänestä

  • provinssiprovo kirjoitti:

    Onpa ihqua tämä sukupuoliajattelusi ja tuomarointisi. Ja ihan XY-nainen olet oikein. No mutta katsos kun eihän naisella voi olla XY-kromosomit, sehän on miehen kromosomiyhdistelmä. Semmonen she-male väliviivan kera eli hän-mieshän se sinäkin olet, synnyitkin peniksen kanssa. Eikös vaan?

    Asiantuntijat taas vauhdissa, asennemaailmat laulaa hoosiannaa. Onnea vaan sinnekin täydelliseen naiseuteesi.

    Menin provoosi. Paitsi että se ei edes ollut provo.

    xynaisen kirjoituksessa oli? Vai oletko se, joka vastailee koko ajan itselleen...

    Äänestä

  • niitä nykyään kirjoitti:

    yli 60-vuotiaille? Miksi mennä rankkaan leikkaukseen eläkkeellä, kun se ei ole pakollista?

    joku menee rankkaan leikkaukseen, kun se ei ole pakollista. Naurettavaa sairaanhoidon rahan haaskausta.

    Äänestä

  • provinssiprovo kirjoitti:

    Onpa ihqua tämä sukupuoliajattelusi ja tuomarointisi. Ja ihan XY-nainen olet oikein. No mutta katsos kun eihän naisella voi olla XY-kromosomit, sehän on miehen kromosomiyhdistelmä. Semmonen she-male väliviivan kera eli hän-mieshän se sinäkin olet, synnyitkin peniksen kanssa. Eikös vaan?

    Asiantuntijat taas vauhdissa, asennemaailmat laulaa hoosiannaa. Onnea vaan sinnekin täydelliseen naiseuteesi.

    Menin provoosi. Paitsi että se ei edes ollut provo.

    Menepä selittämään Helsingin Lastenlinnan kirurgeille että tytöllä ei voi olla XY kromosomeja he kun väittävät vanhemmille näin ja leikkaavat tytöksi.

    Äänestä

  • yleensäkään kirjoitti:

    joku menee rankkaan leikkaukseen, kun se ei ole pakollista. Naurettavaa sairaanhoidon rahan haaskausta.

    Miksi joku menee vaikkapa tekonivelleikkaukseen kun se ei ole pakollista. On vieläpä kalliimpi leikkaus ja tehdään yleisesti vanhempana. Pärjäisi elämässä yhtä hyvin kuin transsukupuolinenkin ilman leikkausta. Juu, ei leikata ketään eikä minkään sairauden vuoksi. Kuollut potilas on kuluiltaan halvempi yhteiskunnalle. Hei haloo mietipä vähän tarkemmin!

    Äänestä

  • miettimistä kirjoitti:

    ja tehdään tekonivelleikkaus, niin se auttaa elämänlaatuun. Ilman tekonivelleikkausta voi olla todella kivuliasta elää. Ei transihmisellä ole mitään kipuja vaikka ei leikkausta tehdäkään. Transsukupuolisellekin voidaan aivan hyvin laittaa tekonivel, mutta sukuelinleikkaus pitäisi tehdä vain niille jotka sen itse maksavat. Kyllä ilman sellaista leikkausta pystyy hyvin elämään.

    Äänestä

  • pääse liikkumaan kirjoitti:

    "Kyllä ilman sellaista leikkausta pystyy hyvin elämään."

    Se nähtiin vuosia sitten kun hoitoja ei saanut tai vielä silloinkin kun niiden saanti oli vaikeaa, moni ei pystynyt elämään ja teki itsemurhan. Jotkut pystyvät elämään ns. välimallinakin kunhan saa edes jotain hoitoja. Tämä on suomalaisen lain positiivinen ansio, leikkaukseen ei ole pakko mennä, pelkkä lääkityskin riittää. Mutta aikaisemmin tätäkään ei saanut. Suomalainen translaki ja -asetus on hyvä ja takaa tasavertaisuuden. Täällä pystyy tulotonkin lähtemään sukupuolen korjausprosessiin, ei tarvita rikasta isäukkoa maksamaan sairaalalaskua, eikä tarvitse huorata saadakseen leikkausrahat.

    Henkinen kipu on yhtä invalidisoivaa kuin fyysinenkin kipu. Nähdäänhän se jo siitäkin kuinka moni ihminen käyttää nykyisin masennuslääkkeitä säännöllisesti. Nivelrikkoinen pystyy liikkumaan lääkkeiden ja apuvälineiden avulla ilman leikkaustakin. Transsukupuoliselle eläminen ulkoisesti väärän näköisenä on pahimmillaan niin suuri henkinen rasitus ettei pysty edes työhön. Mutta kun fyysinen ulkomuoto on saatu korjattua todellisen sukupuolen mukaiseksi, elämänlaatu paranee yhtä paljon kuin nivelrikkoisen tekonivelellä. Molemmat pystyvät parhaimmillaan palaamaan työelämään leikkausten jälkeen kun ennen sitä oli sairauslomalla.

    Äänestä

  • pääse liikkumaan kirjoitti:

    ja tehdään tekonivelleikkaus, niin se auttaa elämänlaatuun. Ilman tekonivelleikkausta voi olla todella kivuliasta elää. Ei transihmisellä ole mitään kipuja vaikka ei leikkausta tehdäkään. Transsukupuolisellekin voidaan aivan hyvin laittaa tekonivel, mutta sukuelinleikkaus pitäisi tehdä vain niille jotka sen itse maksavat. Kyllä ilman sellaista leikkausta pystyy hyvin elämään.

    Mitään et, Taneli, taaskaan tiedä!

    Äänestä

  • kaksisilmäinen kirjoitti:

    Menepä selittämään Helsingin Lastenlinnan kirurgeille että tytöllä ei voi olla XY kromosomeja he kun väittävät vanhemmille näin ja leikkaavat tytöksi.

    Olipa hienoa tietoa sinulla, oikein supervalaisevaa. Kiitos.

    Tulikohan sinulle ja kahdelle muulle ylläolevalle kirjoittajalle mieleen se, että kyse oli kritisoinnista sitä ajattelua kohtaan että penis = mies ja pimppi = nainen? Ajatteletteko te oikeasti näin? Onko nainen, joka on käynyt korjausprosessit läpi kaikilta muilta osin, paitsi alapään leikkaukselta, ja joka elää ja on juridisestikin jo tunnustettu omaan sukupuoleensa (nainen), silti oikeasti kuitenkin mies? Älkää nyt viitsikö. Mies transitioituvat miehet? Heillä kun tuo alapääleikkaus ei ole ollenkaan niin yksinkertaista, se rekonstruktio on vaikea prosessi, eikä kaikki todellakaan päädy komplikaatioiden ym. syiden takia siihen ratkaisuun. Ovatko he sitten "oikeasti" naisia? Kun alakerta ei ole oikeanlainen? Ovatko alakertansa korjanneet naiset ainoita oikeita todellisia sukupuolensa korjanneita ihmisiä, koska näin päin alapääkirurgia tuottaa parhaita tuloksia?

    Täällä haukutaan shemaleiksi ihmisiä, jotka elävät täysin omana itsenään naisina yhteiskunnassa, mutta ovat eri syistä valinneet olla ilman täyttä alapääkirurgiaa, eikä kunnioiteta heidän kokemaansa, elämäänsä ja laillisesti saavuttamaansa sukupuolta. Pitäisikö tällaista pelleilyä jotenkin kompata sitten? Mitäkö ihmeellistä siinä on? Se on transfobiaa tai ihan vaan pelkkää fobiaa ja alentamista, arvon rouvat. Älkää harjoittako sitä, sillä teillä ei ole siihen sen enempää loogisia perusteita kuin muillakaan. Niillä samoilla "logiikoilla" joilla te haukutte leikkauksessa pre- tai non-oppeja, voi myös teidän "naiseutenne" kyseenalaistaa. Biologiset "faktat" voi aina viedä niin pitkälle kuin huvittaa, myös teidän tapauksessanne. Kapeakatseista.

    "Mies transitioituvat miehet?"

    piti lukea:

    MiTes transitioituvat miehet?

    Äänestä

  • yhteiskunta maksaa joidenkin prosessissa olevien kaikki kulut elämistä myöten. Samaan aikaan sydänpotilaita kuolee leikkausjonoon. Sellaisia ihmisiä jotka ovat koko elämänsä tehneet töitä ja maksaneet veronsa eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Samaan aikaan työtävieroksuvat transpummit saavat kaiken, kunhan vain käyvät parkumassa tutkimusyksikössä surkeuttaan.

    Jos joku haluaa tehdä tosiaan itsemurhan, niin siinä myös onnistuu. Moni vaan "yrittää" itsemurhaa ja varmistaa, että hänet "löydetään" viime hetkellä. Turha selittää viidestä itsemurhayrityksestä, sillä ensimmäinenkin onnistuu jos halua on.

    Äänestä

  • merkillistä kun kirjoitti:

    yhteiskunta maksaa joidenkin prosessissa olevien kaikki kulut elämistä myöten. Samaan aikaan sydänpotilaita kuolee leikkausjonoon. Sellaisia ihmisiä jotka ovat koko elämänsä tehneet töitä ja maksaneet veronsa eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Samaan aikaan työtävieroksuvat transpummit saavat kaiken, kunhan vain käyvät parkumassa tutkimusyksikössä surkeuttaan.

    Sydänsairauksiin vaikuttavat omat elämäntavat. Transsukupuolisuus ei ole mikään elintasosairaus.

    Transihmisissä ei ole mitään työtävieroksuvia. Päin vastoin, transihmiset tekevät usein "töitä, jotka eivät suomalaiselle kelpaa". Sitä paitsi työtä vieroksuvillakin on oikeus terveydenhuoltoon. Tätä asiaa teidän natsien on hyvin vaikea ymmärtää.

    nimimerkiksesi Taneli sillä sehän sinä olet! Täsmälleen samat jutut löytyy tuolta kauempaa tältä keskustelupalstalta. Toisaalta on ihan virkistävää kaivella muistin sopukoista niitä ikivanhoja perusteita sinulle uudelleen. Kokeillaanpa muistanko vielä...

    Äärimmäisen harva transsukupuolinen saa kaiken elantonsa ja hoitokulunsa sossusta. Kyllä sossun asiakkaina on ylivoimaisesti eniten (suhteellisestikin) tavallisia työtä vieroksuvia. Transtutkimusyksiköt eivät jaa rahaa tutkittaville. Transsukupuoliset ovat työelämässä ja ovat joko maksaneet ennakkoon veroissa hoitonsa tai maksavat ne jälkikäteen veroina. Yksikään hoitoa tarvitseva ei ole jäänyt ilman hoitoa eikä yksikään sydänpotilas ole kuollut jonoon transsukupuolisten hoitojen takia, siitä olen täysin varma. Transsukupuolinen joutuu aina jonottamaan pisimpään leikkauksiaan, vakavasti sairaat pääsevät paljon nopeammin leikkauksiin.

    Mitä sinäkin teet tällä palstalla? Oletko joku shemalen perään runkkava kun palsta kiinnostaa.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    mikään sairaus ole. Täälläkin on käynyt transihmisiä kertomassa kuinka he ovat yhteiskunnan elättejä, joten se siitä työnteosta. Samanlaisia yhteiskunnanelättejä on ts ihmisissä kuin muissakin henkilöissä.

    Täysin terve ihminen jolla on terveelliset elämäntavat voi saada sydänkohtauksen. Sydänkohtaukseen kuolee, mutta ei transsukupuolisuuteen. Itsarihöpinät ovat täysin turhia sillä muutkin ihmiset kuin ts:ät tekevät itsemurhia. Mm. kolme vanhusta joka päivä.

    Äänestä

  • reilusti... kirjoitti:

    nimimerkiksesi Taneli sillä sehän sinä olet! Täsmälleen samat jutut löytyy tuolta kauempaa tältä keskustelupalstalta. Toisaalta on ihan virkistävää kaivella muistin sopukoista niitä ikivanhoja perusteita sinulle uudelleen. Kokeillaanpa muistanko vielä...

    Äärimmäisen harva transsukupuolinen saa kaiken elantonsa ja hoitokulunsa sossusta. Kyllä sossun asiakkaina on ylivoimaisesti eniten (suhteellisestikin) tavallisia työtä vieroksuvia. Transtutkimusyksiköt eivät jaa rahaa tutkittaville. Transsukupuoliset ovat työelämässä ja ovat joko maksaneet ennakkoon veroissa hoitonsa tai maksavat ne jälkikäteen veroina. Yksikään hoitoa tarvitseva ei ole jäänyt ilman hoitoa eikä yksikään sydänpotilas ole kuollut jonoon transsukupuolisten hoitojen takia, siitä olen täysin varma. Transsukupuolinen joutuu aina jonottamaan pisimpään leikkauksiaan, vakavasti sairaat pääsevät paljon nopeammin leikkauksiin.

    Mitä sinäkin teet tällä palstalla? Oletko joku shemalen perään runkkava kun palsta kiinnostaa.

    on enemmistö tavallisia ihmisiä. Sehän johtuu siitä, että ts henkilöitä on hyvin pieni promillemäärä kaikista ihmisistä.

    Oletko tehnyt jonkin tutkimuksen siitä kuinka suuri osa transsukupuolisia on työelämässä. Näitä juttuja kun seuraa, niin suurin osa on ennen hoitoja ollut henkisesti siinä kunnossa, että eivät ole töihin pystyneet. Hoitojen jälkeen suurin osa taas ei saa töitä, koska työnantajat eivät palkkaa sukupuolensa korjauttaneita

    Äänestä

  • sossun asiakkaina kirjoitti:

    Olet yleistänyt nuo sossuelättijutut. Luulenpa että niistä on kirjoittanut ilmeisesti vain yksi ihminen.

    Eiköhän ole päinvastoin, ehdottomasti suurin osa joko opiskelee tai on työelämässä. Työelämässä olevat transsukupuoliset myös jatkavat työtään koska laki on heidän puolellaan eikä heitä voi erotaa hoitojen vuoksi. Ääritapauksia tietenkin löytyy, kaikki eivät viitsi kuunnella vittuilua työtovereilta ja vaihtaa mieluummin työpaikkaa. Mutta se on sittenkin harvinaista, M-S:n tapaus on vain tuonut tämän julkisuuteen. Minäkin luulin että voi tulla ongelmia työkavereiden kanssa, mutta ei tullut, hyväksyivät naisenakin työtoverikseen. Työllistymättä jääminen ei riipu transsukupuolisuudesta, siihen vaikuttaa aivan samat asiat kuin muillakin työnhakijoilla. Transsukupuoliset ovat yleensä keskimäärin paremmin koulutettuja joten kyllä töitä löytyy.

    Koska et ole itse TS, et pysty näitä asioita ymmärtämään.

    "Oletko tehnyt jonkin tutkimuksen siitä kuinka suuri osa transsukupuolisia on työelämässä. Näitä juttuja kun seuraa, niin suurin osa on ennen hoitoja ollut henkisesti siinä kunnossa, että eivät ole töihin pystyneet."

    Ketkä ovat, ketkä eivät: jotkut ovat myös hukuttaneet dysforiansa tekemällä töitä olan takaa. Tunnen tällaisia monta. Oli niin tai näin, argumenttisi puoltaa sitä, että hoidot tehtäisiin ennen kuin ihmiset pääsevät sellaiseen kuntoon henkisesti etteivät ole työkuntoisia.
    Puhutaan nuorten naisten mielenterveyseläkepommista. Minä tunnen yhden nuoren eläkkeellä olevan transnaisen, mutta olosuhteet huomioon ottaen ilmiö on yllättävän harvinainen transihmisten keskuudessa.

    "Hoitojen jälkeen suurin osa taas ei saa töitä, koska työnantajat eivät palkkaa sukupuolensa korjauttaneita "

    Se on tietysti työnantajan tappio, kun palkkaa asiat huonommin hoitavan cissukupuolisen. Minulla on kolme työpaikkaa ja olen tehnyt ylitöitä kohta vuoden putkeen. Töitä oli välillä niin paljon, että jouduin antamaan niitä kavereillekin.
    Kun ei tavoittele kuuta taivaalta niin kuin M-S Aalto ja tapaa ihmisiä, niin kyllä töitä rupeaa löytymään, jos ei omalta paikkakunnalta, niin sitten muualta. Ota huomioon, että cissit muodostavat hanakasti perheitä eivätkä pysty sen takia liikkumaan yhtä noileasti työn perässä kuin usein perheettömät transsukupuoliset.

    Reija ryömisit taas koloosi ja olisit vaihteeksi hiljaa...

    Äänestä

  • on juttuja kirjoitti:

    olet päähäsi saanut, että transsukupuoliset ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja. Se on jostain syystä siis koulutettujen sairaus ja nillä jotka ovat käyneet vain peruskoulun ei ole huolta siitä, että olisivat transsukupuolisia. Tuo onkin monelle melko helpottava tieto.

    Sossun elättinä on montakin transsukupuolista ja ihmettelen, että miten yhteiskunnalla on varaa ja halua maksaa sellaisten hoidot.

    Älä puhu naurettavia kun et asioita kuitenkaan tiedä. Tuskin tunnet läheskään kaikkia Suomen transsukupuolisia.

    kun eivät pysty perustamaan perhettä. Hyvin harva haluaa kumppanikseen transsukupuolisen.

    Äänestä

  • on se vaikeus kirjoitti:

    kun eivät pysty perustamaan perhettä. Hyvin harva haluaa kumppanikseen transsukupuolisen.

    Hyvin harva edes on transsukupuolinen tai haluaa olla sitä. Tavallisia naisia tai miehiä me olemme. Ja olethan sinäkin siittänyt kaksi lasta, että kyllä transsukupuolinen voi perheen hyvinkin perustaa.

    Äänestä

  • älyttömyyden kirjoitti:

    olet päähäsi saanut, että transsukupuoliset ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja. Se on jostain syystä siis koulutettujen sairaus ja nillä jotka ovat käyneet vain peruskoulun ei ole huolta siitä, että olisivat transsukupuolisia. Tuo onkin monelle melko helpottava tieto.

    Sossun elättinä on montakin transsukupuolista ja ihmettelen, että miten yhteiskunnalla on varaa ja halua maksaa sellaisten hoidot.

    Älä puhu naurettavia kun et asioita kuitenkaan tiedä. Tuskin tunnet läheskään kaikkia Suomen transsukupuolisia.

    Minen tunne itteenikkää. Emmie ees muist' montaks perssoonnaa miul oll.

    Äänestä

  • älyttömyyden kirjoitti:

    olet päähäsi saanut, että transsukupuoliset ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja. Se on jostain syystä siis koulutettujen sairaus ja nillä jotka ovat käyneet vain peruskoulun ei ole huolta siitä, että olisivat transsukupuolisia. Tuo onkin monelle melko helpottava tieto.

    Sossun elättinä on montakin transsukupuolista ja ihmettelen, että miten yhteiskunnalla on varaa ja halua maksaa sellaisten hoidot.

    Älä puhu naurettavia kun et asioita kuitenkaan tiedä. Tuskin tunnet läheskään kaikkia Suomen transsukupuolisia.

    Tilastoistahan nuo älyttömyydet on päähän tarttunut. Kun virallisesti tunnetaan vain tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuneet niin ehkäpä on syntynyt vääristymä. Peruskoulupohjalta sekalaisissa hommissa tai työttömänä oleva joka ei ole koskaan käyttänyt tietokonetta, saati internettiä, ei ehkä koskaan osaa hakeutua hoitoihin vaikka kokisikin sukupuoliristiriitaa. Kun vielä kulmakapakan kännikaverit naureskelevat paskaisesti kirkkoherran lehtijutuille, ei siinä uskalleta tuoda omia ajatuksiaan esiin. Tilastollisesti transsukupuolisuus koskee kaikkia koulutustasosta tai älykkyydestä riippumatta, mutta em. syistä ei ehkä osata hakeutua tutkimuksiin ja sinnitellään elämän loppuun saakka entisellään. Kun vielä luullaan että hoito on kallista (onhan se jos jokainen euro menee kaljaan ja pitäisi keriä kasaan muutaman vuoden aikana puolisentoista tonnia) tuumataan ettei kannata.

    Transsukupuolisia ei varmaankaan ole suhteellisesti yhtään sen enempää sossun elättinä kuin taviksia. En tunne henkilökohtaisesti yhtään transsukupuolista joka olisi sossun elätti, mutta tunnen useita taviksia. Joihinkin nettikirjoitusten huhuihin ei kannata uskoa. Kuitenkin todennäköisesti näistä sossun eläteistä transsukupuoliset palautuvat paremmin työelämään kuin tavikset. Juuri tuohon perustuu hoitotarve. Kannattaa hoitaa sairas terveeksi jotta ihminen palautuu työelämään ja maksaa veroissa hoitokulunsa takaisin. Tämä koskee yhtä hyvin transsukupuolista kuin sydänsairaitakin.

    Kyllä minä tiedän ja varmasti paremmin kuin sinä! Olen vuosien mittaan joutunut selvittämään paljonkin näitä asioita ja tunnen taranssukupuolisten hoitoprosessia varmasti paremmin kuin kaltaisesi Taneli. Onneksi laitoit tuohon viimeiseen lauseeseen sanan 'tuskin'. Kukaan ei voi tuntea kaikkia transsukupuolisia, ei edes tutkimuksia tekevät lääkärit. Siksi tilastotkin perustuvat pitkälle olettamuksiin. Tunnen kyllä aika ison osan suomalaista transsukupuolisista, sinä taas et tunne ilmeisesti yhtäkään.

    Äänestä

  • Reija Persreikä kirjoitti:

    Hyvin harva edes on transsukupuolinen tai haluaa olla sitä. Tavallisia naisia tai miehiä me olemme. Ja olethan sinäkin siittänyt kaksi lasta, että kyllä transsukupuolinen voi perheen hyvinkin perustaa.

    Aika moni vanhempi transsukupuolinen on perustanut perheen nuoruudessaan kun hoitomahdollisuudet oli huonot. Oletettiin ettei asialle mahda mitään ja halutiin kuitenkin perhe. Kolme lasta minäkin olen tehnyt. Mutta monelle tie nousee pystyyn myöhemmin tavalla tai toisella. Perhe hajoaa jos lähdetään prosessiin tai hoitoon ei lähdetä. Mutta kyllä niitä perheitä säilyykin vaikka avioliitto muuttuukin rekkariksi. Ja kyllä perheitä perustetaankin kun oma sukupuoli on vihdoinkin oikea niin parisuhde alkaa houkuttelemaan. Tilastollisesti transtaustaisen voi olla vaikeampaa löytää puoliso, kun ajatusmaailma on edelleen se mikä se on, TS:t luetaan joksikin pervoiksi. Jos ei paljasta seurustellessa taustaansa, parisuhde on yhtä helppo solmia kuin muillakin, mutta taustan paljastuessa suhde voi katketa.

    Äänestä

  • on tilastoja kirjoitti:

    mistä käy selville transsukupuolisten koulutus ym asiat, ei missään. Sen jälkeen kun hoidot on annettu, niin hoitoprosessia ei enää kiinnosta miten ihmisellä menee. Ei sieltä lähetetä mitään kyselykaavaketta, jossa kysellään miten elämä menee. Jokainen on sen jälkeen omillaan kuten muissakin sairauksissa, jos ei mitään seurantakäyntejä ole määrätty.

    Kun sydänsairas on saanut loppulausunnon, niin ei häneltä enää kysellä yhtään mitään, eikä myöskään transsukupuolisilta.

    Ei nykymaailmassa löydy enää ainuttakaan sellaista henkilöä joka ei olisi käyttänyt internetiä ja tietäisi miten sitä käytetään. Jos transsukupuolisuus aiheuttaa itsemurhia, jota tosin en usko, niin todennäköisesti se lähiökapakan kaverikin lähtee hakemaan apua.

    Taviksia on 5 miljoona ja hoidettuja transsukupuolisia muutama sata, joten mikä olisi suhde noissa sossun asiakkaissa. Yhtä transsukupuolista sossunasiakasta kohti on kymmeniä taviksia. Melko todennäköistä, että tiedät siellä käyvän taviksen paljon helpommin kuin ts:n.

    Äänestä

  • Reija Persreikä kirjoitti:

    Hyvin harva edes on transsukupuolinen tai haluaa olla sitä. Tavallisia naisia tai miehiä me olemme. Ja olethan sinäkin siittänyt kaksi lasta, että kyllä transsukupuolinen voi perheen hyvinkin perustaa.

    on transsukupuolisiin nähden tosi suuri ero. Tavallisella naisella on kohtu ja hän pystyy synnyttämään lapsia Tosin eivät kaikki pysty, mutta kohtu on kaikilla. Tavallisella miehellä on toimiva penis ja siitä transmies voi vain haaveilla.

    Hoitojen jälkeen transsukupuolinen ei pysty synnyttämään lapsia, eikä miehen näköinen ts nainen varmastikaan saa miestä. Suurin osa ts naisista on miehen näköisä ja siitä asiasta ei kannata edes väitellä. Homomies voi ehkä innostua, mutta tuskin sekään.

    Äänestä

  • tai ei kirjoitti:

    muuttaa suhdetta rekkariksi, sillä samalla myöntäisi, että ei olekaan hetero. Tämä on suurin syy siihen, että avioliitto puretaan vaikka yhteiselo jatkuisikin.

    Hoidetulla ts taustaisella on vaikeuksia solmia parisuhdetta, sillä moniko haluaa kumppanikseen miehen näköisen naisen, tai miehen joka ei pysty normaaliin sukupuolielämään.

    Seurustellessa käy jo selville moni asia haluaa sitä tai ei. Mies ei mene herkästi parisuhteenseen entisen miehen kanssa, sillä niillä on homofobia. Jos et kerro taustaasi ja se selviää myöhemmin, niin siinä saa turpaansa.

    Asioilla on se paha tapa, että ne paljastuvat ennemmin tai myöhemmin halusi sitä sitten tai ei

    Äänestä

  • ei halua kirjoitti:

    yhtä epäonnistuneita kuin sinä. Monista tulee ihan taviksen näköisiä. Minustakin tuli, vaikken olisi uskonut. Toki olin alle 58 hormonit aloittaessani.

    Tuntemieni transmiesten seksielämä on kuulemma yhtä juhlaa. Kasvaessa testojen myötä kokonaiseksi mieheksi peniksettömyyden oppii kuulemma hyväksymään. Yllättävän moni nainen hyväksyy peniksettömän miehen, ja dildot on keksitty. Joillekin on vaan helpotus, ettei toisen mieheys ole kiinni peniksessä ja täydellisessä erektiossa.

    Äänestä

  • tavallisilla miehill kirjoitti:

    on transsukupuolisiin nähden tosi suuri ero. Tavallisella naisella on kohtu ja hän pystyy synnyttämään lapsia Tosin eivät kaikki pysty, mutta kohtu on kaikilla. Tavallisella miehellä on toimiva penis ja siitä transmies voi vain haaveilla.

    Hoitojen jälkeen transsukupuolinen ei pysty synnyttämään lapsia, eikä miehen näköinen ts nainen varmastikaan saa miestä. Suurin osa ts naisista on miehen näköisä ja siitä asiasta ei kannata edes väitellä. Homomies voi ehkä innostua, mutta tuskin sekään.

    Perustuvatko väittämäsi omiin kokemuksiisi? Onko joku mies halunnut tehdä lapsia kanssasi? Synnyttääkö sinun ja minun ikäiset naiset vielä paljonkin lapsia? Eikä läheskään kaikilla miehillä ole toimiva penis. Erektiohäiriöt ovat hyvin yleisiä ja ovat lisääntymään päin stressin, lihomisen ja kaljoittelun vuoksi. Nykyään joka toisesta yli 40v poikamiehestä ei ole panohommiin...

    kohdunpoiston läpikäyneitä naisia eikä niillä koskaan ole kumppania, koska eihän sellainen nainen voi saada seuraa. Kyllä se kohduttomuus näkyy päälle.

    Äänestä

  • et tiedä mitään kirjoitti:

    saada sellainen äijä pukemaan strap-onin.

    Äänestä

  • sellainen tilasto kirjoitti:

    mistä käy selville transsukupuolisten koulutus ym asiat, ei missään. Sen jälkeen kun hoidot on annettu, niin hoitoprosessia ei enää kiinnosta miten ihmisellä menee. Ei sieltä lähetetä mitään kyselykaavaketta, jossa kysellään miten elämä menee. Jokainen on sen jälkeen omillaan kuten muissakin sairauksissa, jos ei mitään seurantakäyntejä ole määrätty.

    Kun sydänsairas on saanut loppulausunnon, niin ei häneltä enää kysellä yhtään mitään, eikä myöskään transsukupuolisilta.

    Ei nykymaailmassa löydy enää ainuttakaan sellaista henkilöä joka ei olisi käyttänyt internetiä ja tietäisi miten sitä käytetään. Jos transsukupuolisuus aiheuttaa itsemurhia, jota tosin en usko, niin todennäköisesti se lähiökapakan kaverikin lähtee hakemaan apua.

    Taviksia on 5 miljoona ja hoidettuja transsukupuolisia muutama sata, joten mikä olisi suhde noissa sossun asiakkaissa. Yhtä transsukupuolista sossunasiakasta kohti on kymmeniä taviksia. Melko todennäköistä, että tiedät siellä käyvän taviksen paljon helpommin kuin ts:n.

    Transsukupuolisille on määrätty STM:n hoito-ohjeistuksessa seurantakäynnit hoitojen päätyttyä. Valtavan ruuhkan vuoksi niistä luistetaan ja aika moni ei halua edes kusta tutkimustiimin kotipaikkaan päin sieltä päästyään ja jättää mieluummin seurantakäynnit käymättä. Koulutuspohja ja työhistoria kaivetaan kyllä tarkkaan esiin tutkimuksissa. Otos on vaan tilastollisesti niin pieni ettei julkaistuja virallisia tilastoja ole. Ne ovat siellä tutkimusyksikön johtavan psykiatrin pöytälaatikossa ja niistä annetaan tietoa vain epävirallisesti.

    Kyllä nykymaailmasta löytyy vielä runsaasti ihmisiä jotka eivät edes tiedä mikä on internetti eikä ole koskaan edes koskenut tietokoneeseen. Minua muutaman vuoden nuorempi veljeni ei omista tietokonetta eikä käytä sellaista, eikä ole mikään harvinaisuus. Nuorten joukossa tilanne on aivan toinen, mutta kyllä sieltäkin löytyy sellaisia ihmisiä jotka eivät käytä tietokonetta. Tällaisten ihmisten tiedot transsukupuolisista rajoittuu siihen mitä on sattunut lukemaan lehdistä tai näkemään telkkarista. Kavereiden mielipiteillä on tässä tapauksessa hyvin suuri vaikutus.

    Sille lähiökapakan epätoivoiselle voi olla helpompaa ryypätä itsensä hengiltä kun lähteä kallonkutistajan juttusille. Moni hakee ainoaa apuaan sieltä kaljatuopista, olkoon TS tai tavis.

    Äänestä

  • eivät ole kirjoitti:

    yhtä epäonnistuneita kuin sinä. Monista tulee ihan taviksen näköisiä. Minustakin tuli, vaikken olisi uskonut. Toki olin alle 58 hormonit aloittaessani.

    Tuntemieni transmiesten seksielämä on kuulemma yhtä juhlaa. Kasvaessa testojen myötä kokonaiseksi mieheksi peniksettömyyden oppii kuulemma hyväksymään. Yllättävän moni nainen hyväksyy peniksettömän miehen, ja dildot on keksitty. Joillekin on vaan helpotus, ettei toisen mieheys ole kiinni peniksessä ja täydellisessä erektiossa.

    Strap-onista ei lopahda seisokki kesken sänkyleikkien. Partneri saa useamman kieroksen peräkkäin.

    Äänestä

  • tavallisilla miehill kirjoitti:

    on transsukupuolisiin nähden tosi suuri ero. Tavallisella naisella on kohtu ja hän pystyy synnyttämään lapsia Tosin eivät kaikki pysty, mutta kohtu on kaikilla. Tavallisella miehellä on toimiva penis ja siitä transmies voi vain haaveilla.

    Hoitojen jälkeen transsukupuolinen ei pysty synnyttämään lapsia, eikä miehen näköinen ts nainen varmastikaan saa miestä. Suurin osa ts naisista on miehen näköisä ja siitä asiasta ei kannata edes väitellä. Homomies voi ehkä innostua, mutta tuskin sekään.

    Todellakin, kaikilla naisilla ei ole kohtua, ei edes syntyessään. Vaikka kohtu olisikin, kaikki eivät pysty tai halua synnyttää lapsia.

    Mitenkä sitten on ne miehen näköiset CIS-naiset saaneet aviomiehen ja heitä on paljon. Lauantaina istuin juuri naisten saunassa lauteilla naisen kanssa joka alastomana oli paljon miehekkäämmän näköinen kuin minä. Vaatteet päällä tilanne vielä paheni kun vertailukohtana oli vain kasvot. Minä taas väitän että taatusti suurin osa transnaisista on näöltään niin naisellisia ettei heidän taustansa epäillä hetkeäkään. Nuoremmissa on paljon kauniitakin. Transnainen ei kiinnosta homoja laisinkaan, koska pöksyistä ei löydy oikeaa tavaraa.

    Äänestä

  • eivät ole kirjoitti:

    yhtä epäonnistuneita kuin sinä. Monista tulee ihan taviksen näköisiä. Minustakin tuli, vaikken olisi uskonut. Toki olin alle 58 hormonit aloittaessani.

    Tuntemieni transmiesten seksielämä on kuulemma yhtä juhlaa. Kasvaessa testojen myötä kokonaiseksi mieheksi peniksettömyyden oppii kuulemma hyväksymään. Yllättävän moni nainen hyväksyy peniksettömän miehen, ja dildot on keksitty. Joillekin on vaan helpotus, ettei toisen mieheys ole kiinni peniksessä ja täydellisessä erektiossa.

    asia. Siinä ihminen alkaa kuvittelemaan sellaista mikä ei pidä paikkaansa, kuten sinä teet.

    Äänestä

  • tolkuttamista kirjoitti:

    Todellakin, kaikilla naisilla ei ole kohtua, ei edes syntyessään. Vaikka kohtu olisikin, kaikki eivät pysty tai halua synnyttää lapsia.

    Mitenkä sitten on ne miehen näköiset CIS-naiset saaneet aviomiehen ja heitä on paljon. Lauantaina istuin juuri naisten saunassa lauteilla naisen kanssa joka alastomana oli paljon miehekkäämmän näköinen kuin minä. Vaatteet päällä tilanne vielä paheni kun vertailukohtana oli vain kasvot. Minä taas väitän että taatusti suurin osa transnaisista on näöltään niin naisellisia ettei heidän taustansa epäillä hetkeäkään. Nuoremmissa on paljon kauniitakin. Transnainen ei kiinnosta homoja laisinkaan, koska pöksyistä ei löydy oikeaa tavaraa.

    mutta on siinä sekin, ettei transnainen kiinnosta homoa, koska transnainen nyt vaan on nainen monella muullakin tapaa, ei vain jalkojen välistä.

    Tuon änkyrän kuusykkösen jutuista ei kannata piitata, hänhän on sanonut, ettei edes tunne yhtäkään teeässää. Ja sen, että kirjoittaa vaan ärsyttääkseen, koska muutakaan elämää hänellä ei ole.

    Äänestä

  • kadulla kulkee kirjoitti:

    kohdunpoiston läpikäyneitä naisia eikä niillä koskaan ole kumppania, koska eihän sellainen nainen voi saada seuraa. Kyllä se kohduttomuus näkyy päälle.

    asian ymmärtämisessä. Tavallisella naisella on kohtu näkyy se tai ei. Ts naisella sitä ei ole joten se siitä tavallisuudesta. Tavallista ts naisesta ei saa tekemälläkään.

    Äänestä

  • mielenkiintoinen, kirjoitti:

    asia. Siinä ihminen alkaa kuvittelemaan sellaista mikä ei pidä paikkaansa, kuten sinä teet.

    olen taviksen näköinen? Ei minulla ole tarvetta lähteä sitä sinulle todistelemaan, mutta näin vaan on. Ainoa asia, mikä herättää huomiota ulkonäössäni on se, että näytän ikäistäni nuoremmalta, mutta sitähän ei kadulla kulkijat tiedä.

    En sano olevani mallin näköinen vaan taviksen. Oikeasti hyvännäköisiäkin ts-taustaisia, ihan suomalaisia ja aikuisena hoitoihin lähteneitä naisia ja miehiä tunnen kyllä.

    Äänestä

  • on vaikeuksia kirjoitti:

    asian ymmärtämisessä. Tavallisella naisella on kohtu näkyy se tai ei. Ts naisella sitä ei ole joten se siitä tavallisuudesta. Tavallista ts naisesta ei saa tekemälläkään.

    olevan. Monella cisnaisella ei ole kohtua, koska se on poistettu, eikä se näy mitenkään päälle. Ja miehet huokaa helpotuksesta, kun ei tarvitse pelätä raskautta.

    Sinulla ei ole koskaan ollut kohtua ja sinulla on munat. Mietipä hetki sitä.

    Äänestä

  • vaikeuksia tuntuu kirjoitti:

    olevan. Monella cisnaisella ei ole kohtua, koska se on poistettu, eikä se näy mitenkään päälle. Ja miehet huokaa helpotuksesta, kun ei tarvitse pelätä raskautta.

    Sinulla ei ole koskaan ollut kohtua ja sinulla on munat. Mietipä hetki sitä.

    On minulla ollut maitohampaatkin eikä ne mietitytä lainkaan jälkeenpäin.
    Olepa varovainen tyypittelyissä, täällä on monen IS:n tai osittain intersukupuolisen alapää ollut alun perinkin toinen, mistä sinä fantasioit.

    Äänestä

  • Reija Persreikä kirjoitti:

    Hyvin harva edes on transsukupuolinen tai haluaa olla sitä. Tavallisia naisia tai miehiä me olemme. Ja olethan sinäkin siittänyt kaksi lasta, että kyllä transsukupuolinen voi perheen hyvinkin perustaa.

    toista kohtaan, niin se on kunnialoukkaus. Poliisin on erittäin helppo selvittää mistä IP osoitteesta se tulee. Menen huomenna tekemään rikosilmoituksen joten voit jäädä odottamaan kutsua kuulusteluun. Elämä ei aina ole niin kivaa. Hauskaa jatkoa poliisia odotellessa.

    Äänestä

  • kadulla kulkee kirjoitti:

    kohdunpoiston läpikäyneitä naisia eikä niillä koskaan ole kumppania, koska eihän sellainen nainen voi saada seuraa. Kyllä se kohduttomuus näkyy päälle.

    kuvittelevat, että heistä tulee naisia muutaman hormoonipillerin syötyään. Pitäisi asiassa olla jotain todellisuuden tajua.

    Äänestä

  • et tiedä mitään kirjoitti:

    Perustuvatko väittämäsi omiin kokemuksiisi? Onko joku mies halunnut tehdä lapsia kanssasi? Synnyttääkö sinun ja minun ikäiset naiset vielä paljonkin lapsia? Eikä läheskään kaikilla miehillä ole toimiva penis. Erektiohäiriöt ovat hyvin yleisiä ja ovat lisääntymään päin stressin, lihomisen ja kaljoittelun vuoksi. Nykyään joka toisesta yli 40v poikamiehestä ei ole panohommiin...

    mutta transmiehellä ei auta sekään.

    Äänestä

  • julkisesti törkeyksi kirjoitti:

    toista kohtaan, niin se on kunnialoukkaus. Poliisin on erittäin helppo selvittää mistä IP osoitteesta se tulee. Menen huomenna tekemään rikosilmoituksen joten voit jäädä odottamaan kutsua kuulusteluun. Elämä ei aina ole niin kivaa. Hauskaa jatkoa poliisia odotellessa.

    viestin, enkä löytänyt mistään edes osaa nimestä. Eli se siitä kunnianloukkaussyytteestä.

    Joskus minäkin naureskelen näille henkilöllisyyksien arvailuille ja kuinka pahasti ne menee pieleen.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    On minulla ollut maitohampaatkin eikä ne mietitytä lainkaan jälkeenpäin.
    Olepa varovainen tyypittelyissä, täällä on monen IS:n tai osittain intersukupuolisen alapää ollut alun perinkin toinen, mistä sinä fantasioit.

    että ko henkilö haukkuu transihmisiä, vaikka on sellainen itsekin.

    Äänestä

  • romulaiset miehet kirjoitti:

    kuvittelevat, että heistä tulee naisia muutaman hormoonipillerin syötyään. Pitäisi asiassa olla jotain todellisuuden tajua.

    hehän ovat jo naisia.

    Äänestä

  • sinisilmäinen! kirjoitti:

    Transsukupuolisille on määrätty STM:n hoito-ohjeistuksessa seurantakäynnit hoitojen päätyttyä. Valtavan ruuhkan vuoksi niistä luistetaan ja aika moni ei halua edes kusta tutkimustiimin kotipaikkaan päin sieltä päästyään ja jättää mieluummin seurantakäynnit käymättä. Koulutuspohja ja työhistoria kaivetaan kyllä tarkkaan esiin tutkimuksissa. Otos on vaan tilastollisesti niin pieni ettei julkaistuja virallisia tilastoja ole. Ne ovat siellä tutkimusyksikön johtavan psykiatrin pöytälaatikossa ja niistä annetaan tietoa vain epävirallisesti.

    Kyllä nykymaailmasta löytyy vielä runsaasti ihmisiä jotka eivät edes tiedä mikä on internetti eikä ole koskaan edes koskenut tietokoneeseen. Minua muutaman vuoden nuorempi veljeni ei omista tietokonetta eikä käytä sellaista, eikä ole mikään harvinaisuus. Nuorten joukossa tilanne on aivan toinen, mutta kyllä sieltäkin löytyy sellaisia ihmisiä jotka eivät käytä tietokonetta. Tällaisten ihmisten tiedot transsukupuolisista rajoittuu siihen mitä on sattunut lukemaan lehdistä tai näkemään telkkarista. Kavereiden mielipiteillä on tässä tapauksessa hyvin suuri vaikutus.

    Sille lähiökapakan epätoivoiselle voi olla helpompaa ryypätä itsensä hengiltä kun lähteä kallonkutistajan juttusille. Moni hakee ainoaa apuaan sieltä kaljatuopista, olkoon TS tai tavis.

    mitä tutkimuksissa sanoo koulutuksestaan ja työhistoriasta. Ei sitä siellä kukaan penkomaan alan, eikä se tutkijoita eriityisemmin kiinnosta. On siellä sellainenkin kysymys, että oletko ollut vankilassa. Sekin on aivan itsestä kiinni mitä siihen vastaa, ei ne sitä selvittämään ala eikä se vaikuta millään tavalla tutkimuksiin. Kysytään sitäkin, että oletko harkinnut itsemurhaa ja siihenkin voi vastata mitä haluaa.

    Äänestä

  • on sillä kirjoitti:

    hehän ovat jo naisia.

    joka painaa sata kiloa on hyvinkin uskottava naisena.

    Äänestä

  • ts nainen kirjoitti:

    joka painaa sata kiloa on hyvinkin uskottava naisena.

    ja mielestäsi satakiloinen 190 cm pitkä CIS nainen on sitten mies. Eikä tällaiset naiset ole nykypäivänä edes harvinaisia.

    Äänestä

  • jaaha... kirjoitti:

    ja mielestäsi satakiloinen 190 cm pitkä CIS nainen on sitten mies. Eikä tällaiset naiset ole nykypäivänä edes harvinaisia.

    Satakiloisia ainakin näkee usein.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Taas tätä kirjoitti:

Aalto taas otsikoissa. Kiva että sai töitä. Mutta voi HYVÄN TÄHDEN, onko se aina niin vaikeaa median tajuta että kyse on muustakin kuin leikkauksesta?! STT:n kautta höpinä Aallon muka jo kauan sitten läpikäymästä leikkauksesta levisi tehokkaasti muuhunkin mediaan.

Asiavirheenä samaa luokkaa kuin jos Vanhasen olisi ilmoitettu kertoneen eronsa syyksi, että hänen jalkansa on amputoitu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu