kasvattavat, yhdistävät tai erottavat yhdessä olevia pareja. Kokemuksia kaikenlaisista vaikeuksista ja mitenkä selvisitte vai kääntyivätkö kantapäät erisuuntiin.
Vaikeudet joko
Kaikki pelissä
9403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meillä vaimon kanssa elämän rankat asiat ovat vaan vahvistaneet suhdettamme. Voi todella sanoa että olemme kasvaneet yhteen vaikeuksien kautta ja avullakin. Olemme olleet yhdessä kaks ja puol vuotta ja rakkaus on vaan syventynyt vaikka kaikenlaista on ollu matkanvarrella, etenkin suhteen alussa... Nyt olemme jo naimisissakin onnellisesti ja perheenlisäystä suunnitteilla sitten joskus
No tuokin riippuu vain ja ainoastaan ihmisistä,mitä vaikeuksia,kuinka paljon ja onko ylitsepääsemättömiä..Siis edellyttäen että miten on valmis käsittelemään asiaa itsensä ja toisensa kanssa. Puhuminen,puhuminen ja puhuminen taitavat olla niitä avainsanoja. Itselläni on ollut pari kertaa kumppanin kanssa pari isompaa selkkausta jolloin ajatteli että tässä se nyt oli mutta kuitenkin ei halunnut luovuttaa kun kertaa oli ihanan ihmisen saanut siihen vierelle. Täytyy sanoa että tietyt "kynnykset" on vain kasvunpaikkoja. Täytyy osata kertoa/ilmaista kauniisti omat periaatteet ja ottaa myös toisen näkökannat huomioon,joustoa molemmilta suunnilta.
Kasvun paikkoja on siis tullut ja uskon että lisää tulee ;) Kunhan molemmilta vaan löytyy sitä tahtoa selvittää asiat ja ongelmat. Yhteispelillä ja -ratkaisut siten taas vaan yhdistävät. Mutta niin,kahden kauppa tämä on aina. Jos toinen ei edes halua nähdä/kuulla kuin itseänsä ja sitä miten oikeassa aina on niin sitä saa sitten yksin huipulla tuuletella....
Voi olla tai tietysti se on nimenomaan niin kuten totesit kahden kauppa ja vaatii molemmilta osapuolilta toimia ja siis ihan konkreettisesti ei vain ajatusta. Pahaksi onneksi joskus käy niin, että vaikka kuinka ns.ymmärtää toista ja ottaa hänen näkökannat huomioon, se ei saa toista yhtään sen enempää ymmärtämään toista. Joten en tiedä kumpi osapuoli siinä sitten on se joka siellä huipulla "tuulettelee", siellä on tietysti siinä mielessä parempi olla kuin alaspäin raahattuna, johon tilanne voi mennä jos toista pitää yksipuolisesti vain ns.ymmärtää.
Se ei ole hedelmällinen lähtökohta millekään suhteelle. Vain sellaiset suhteet ovat antoisia joissa toista nostetaan ylöspäin korkeuksiin eikä alaspäin, jos ymmärrät mitä yritän sanoa.
sen, että joku täysin erilainen käsittelytapa on näköjään nainen/nainen suhde pohjalla kuin nainen/mies, en pysty edes kuvittelemaan tilannetta, että jos mieshlö tekisi jotain loukkaavaa ja sen hänelle suoraan ilmoittaisin, että ovi löytyy tuolta jne. niin asiahan on aika nopeasti käsitelty, mutta jostain syystä naiset rupeavat kuvittelemaan, että heidän kanssaan pitää täysin periaatteellisissakin ns."rikoksissa ihmisyyttä" vastaan tulla heitä ymmärtämään ja puhumaan asiasta jne.
Sitä joko kunnioittaa toista tai sitten ei. Tietysti on asioissa aste-eroja ja niitä voi sen pohjalta ratkoa.
Mutta jotenkin henkii nyt näissä asioissa se, ettei toista oikeen näe naisena/ihmisenä, jossa toisen vielä saa sellaiseksi toisen entistä enemmän kokemaan (niinkuin käy toisinaan mies/nainen suhteissa), jolloin se suhde ei muodostu sellaiseksi, jossa molemmat osapuolet voivat loistaa ja täydentää toisiaan. Koska siihen tulee liiaksi sellaisia elementtejä, että odotetaan myötämielisyyttä, ymmärtämistä, selvittämistä ja silti ei ymmärretä sitä, miten matala voi jotkut pitää sitä kynnystä, että voivat ylipäätään tehdä sellaisia loukkaavia asioita toista kohtaan ja se voi syödä aivan liikaa sitä toisen arvostuspohjaa, mitä tarvitaan hyvään suhteeseen. Jokainen tietysti kokee asiat miten kokee, jollekin toisenlaiset periaatteet riittää mihin suhteeseen tahansa, toiselle ei.
todellakin sitä, että ymmärtämiset on kaikkien osalta loppu, jos ei osaa toimia/käyttäyä asiallisesti. Ymmärtämisellä on tietysti hyvää tarkoittava pohja-ajatus, mutta se syöveri mihin se voi johtaa, sai olla viimeinen kerta. Ja on jotenkin käsittämättömän typerää omaksua joitakin "lesbokulttuurin" oletusmallinnuksia ja alkaa uskottelemaan, että tietyllä tavalla voisi toimia, koska niinhän suurin osa muistakin "lesbokulttuuri" piirteen omaksujia tekevät. Itse en sitä kannata enkä suosittele.
Jokainenhan itse päättää mitä sietää ja mitä ei.Turha on kasata suhdetta kokoon jos tuntuu että kaikki pohja on poistettu ja itsellä tuntemus että tästä ei voi tulla enään mitään hyvää ja kestävää.Itse kuulun niihin keskusteleviin naisiin mutta kun kumppani taas ei.Väärinkäsitykset ovat arkipäivää ja raastavat hermoja toden teolla.
viisas ja ytimekäs vastaus. Juuri noin.
aina tapahtuu jos jonkinmoista. kuluneen vajaan neljän vuoden aikana, on ollut ihan liikaa mustasukkaisuutta, pientä pettämistä pussailun muodossa puolin ja toisin, asioiden kertomatta jättämistä ja valehtelua, jopa fyysistä väkivaltaa,,, mutta niin me vaan on kaikki puhuttu halkipoikkipinoon. viimeisimmällä kerralla jo laukkuja pakattiin, mutta päätettiin siltikin vielä jutella, ja sanoisin kyllä et se on ollu kaiken avain. Luottamus syntyy avoimuudella toista kohtaan, nöyryydellä ja omien virheidensä myöntämisellä ja toiminnan muuttamisella. Seuraavaksi on edessä suhteessa mullistava vaihe sillä toinen meistä muuttaa ulkomaille 9kk ajaksi, ja toinen jää tänne yhteiseen kotiin hoitamaan eläimiä ja tienaamaan rahaa jotta tää toisen ulkomailla opiskelu olis ees mahollista. Asiaa on vatvottu jos kuinka monta kertaa et miten selvitään, jne jne. Todellisuus jonka kumpikin kuitenki ymmärtää on, että jos jotain sattuu ni sit me ei oltu meant to be.
Kyllä se on mahdollista. Meillä takana 10 v ja hankalinta on varmaan ollut se, että asuttiin 2 v eri maissa. Kyllä senkin asian kanssa pärjäsi eikä missään vaiheessa mieleen tullut erota sen takia.