Suurilla konserneilla on raskas organisaatio. Paikallistaso, aluetaso, keskuskokttori ja sitten vielä Ruotsissa konsernin pääkallonpaikka. Joka tasolla istuu kaupallisia ja teknisiä henkilöitä kohtuu hyvillä palkoia, lisäksi tietysti toimisto ja rakennuksen kulut. Asiat on lohkottu niin, ettei mitään kilpailua edes ole, oma koneosasto määrää mistä on vuokratava työkalut ja välineet. Suunnitelussa, jälkilaskenassa, markkinoinissa ja laatupuolella on työvoimaa pilvin pimein. Kaikkien pitää asettua samaan muottiin, persoonallisia tyyppeja ei saa olla mukana ja kaikilla pitää olla kivaa. Tymailla häärii jos jonkinlaista auditoijaa, sertikifaatti miestä ja työnäytteen katsojaa. Työmaatoimisto näyttää yleensä suunnitelutoimistolta pitkine mappiriveineen.
Suunnitelmat tulevat täysin keskeneräisinä ja niitä sitten selvitellään ja riidellään. Rakennuttajan ei tarvitse piitata suunnitelmista ja valvoja ei niistä ymmärrä. Suunnitelun ohjaushan jää silloin sen työmaan murheeksi vaikka sen työmaan pitäisi olla toteuttamispaikka eikä konsulttitoimisto. Tästähäön seuraa se, että vastuut ja takuut on epäselviä. Töitä ei ole tilattu etukäteen ja jälkikäteen riidellään kuka on sanonut mitä ja onko tilauksia tehty urakkaan kuulumattomille töille. Lopuksi pidetään huutokauppa johon on kerätty kaikki ylimääräinen ja asiantuntemattomat sopii jos sopii asian kapinetissa.
Säännöt ja sopimukset on mutta niitä ei noudateta ja asioihin puututaan jälkijättöisesti. Tähän syyllistyy valvojat tavattoman usein.
Projektinhallinnasta on tullut käsittämätön risukassa josta ei kukaan ota oikein selvää.
Ammattitaidottomat saavat tällaista jälkeä, olkoon sitten seinillä kuinka monta sertikifaattia hyvänsä.
Työmaat hoitaisivat kyllä asiansa mutta ei niille anneta siihen pienintäkään mahdollisuuta, ei muuta kuin kuljet siinä putkessa ja päivittelet, ettei saa tehdä asioita oikein. Sitten kun se kötys on pystössä, haihtuvat niin suunnitelijat kuin valvojakin taivaan tuuliin ja työmaa jää yksin hoitamaan muiden aikaansaamat sotkut.
Rakennusliikkeen ylempi johtokin hylkää työmaan ja kahvittelee mieluusti sen hyvänhajuisen porukan kanssa, vastuuta ei ole eikä sitä oteta.
Suunnitelmat tulevat täysin keskeneräisinä ja niitä sitten selvitellään ja riidellään. Rakennuttajan ei tarvitse piitata suunnitelmista ja valvoja ei niistä ymmärrä. Suunnitelun ohjaushan jää silloin sen työmaan murheeksi vaikka sen työmaan pitäisi olla toteuttamispaikka eikä konsulttitoimisto. Tästähäön seuraa se, että vastuut ja takuut on epäselviä. Töitä ei ole tilattu etukäteen ja jälkikäteen riidellään kuka on sanonut mitä ja onko tilauksia tehty urakkaan kuulumattomille töille. Lopuksi pidetään huutokauppa johon on kerätty kaikki ylimääräinen ja asiantuntemattomat sopii jos sopii asian kapinetissa.
Säännöt ja sopimukset on mutta niitä ei noudateta ja asioihin puututaan jälkijättöisesti. Tähän syyllistyy valvojat tavattoman usein.
Projektinhallinnasta on tullut käsittämätön risukassa josta ei kukaan ota oikein selvää.
Ammattitaidottomat saavat tällaista jälkeä, olkoon sitten seinillä kuinka monta sertikifaattia hyvänsä.
Työmaat hoitaisivat kyllä asiansa mutta ei niille anneta siihen pienintäkään mahdollisuuta, ei muuta kuin kuljet siinä putkessa ja päivittelet, ettei saa tehdä asioita oikein. Sitten kun se kötys on pystössä, haihtuvat niin suunnitelijat kuin valvojakin taivaan tuuliin ja työmaa jää yksin hoitamaan muiden aikaansaamat sotkut.
Rakennusliikkeen ylempi johtokin hylkää työmaan ja kahvittelee mieluusti sen hyvänhajuisen porukan kanssa, vastuuta ei ole eikä sitä oteta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jokaisessa työssä on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Pääasia, että hyviä on enempi, ja osaan niistä huonoista pystyy edes jotenkin vaikuttamaan. Aika paljon siihen työhyvinvointiin vaikuttaa oma lähin esimies. Myöskin mahdollisuus kehittyä työssä. Palkankin pitäisi kehittyä edes indexin verran. Koko maailmaa ei tarvitse yrittää parantaa. Systeemi on se mikä on.
Kuulostaa kovin kovin tutulta, vaikka rakennusalalla en olekkaan. ;)
Tuotahan se on. Tässä on yksi projekti jossa kaikkeen paskanjauhamiseen ja riitelemiseen on käytetty varmaan 20 kertainen työmäärä verrattuna siihen, että projekti olisi viety läpi. Uskomatonta poliittista paskanjauhantaa. Ainakaan näin asiantuntijana ei jaksaisi tuo paskanjauhaminen kiinnostaa yhtään. Laitetaan homma kuntoon ja turvat tukkoon, mutta ei. Tuhansia sähköposteja valitusta siitä sun tästä ja turhaakin turhempia palavereita jne.
Ärsyttävää ne tyypit joiden käsitys ongelmien ratkomisesta on istuttaa kymmentä kaveria palaverissa kuuntelemassa kutsujan kaunista ääntä, sen sijaan että käytettäisiin samat kymmenen tuntia itse ongelman ratkaisemiseen.
About 90% palavereista joihin olen joutunut olisi hoitunut parilla maililla.