Vanhukset?

Mihin me Heinolassa heitä tarvitsemme? Tosiasiahan on, että rahamme eivät yksinkertaisesti riitä heidän tarvitsemien hoitojen rahoittamiseen. Omaishoito tulisi rahoittaa hoitavan omaisen. Kyllä sitä pystyy käymään töissä ja hoitaa omaisiaan siinä ohessa. Kaikilla tuntuu vain olvan kovin kiire. Tulen vielä tekemään paljon töitä, että saamme tämän kasvavan ongelman kuriin. Jos halutaan pitää kalliita vanhusten taloja ynm. hoivakoteja, niin siitä sitten vain yksityistämään ja laskut vanhuksille. Kyllä heillä on rahaa, jota rintaperilliset himoitsee. Nämä säästöt kuuluisi todellisuudessa Heinolan kaupungille. Meiltä loppuu kohta muita palveluita näiden kuppasten vanhuksien takia. Koulut ja päiväkodit saavat kärsiä, kirjastopalvelut, seuratoiminta kaikki kärsii rahoitus ongelmista. Tämä on nyt otettava tosissaan!
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hanki itsellesi vähän tietoakin. Ei vanhukset tarvitse juuri sen enempää hoitoa kuin muutkaan kuin vasta yli 85-vuotiaina. Silloinkin valtio vastaa suurimmaksi osin heidän hoitokustannuksistaan. Sen sijaan kaikki eläkeläiset maksavat isot verot kunnille ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Lapset (koulut, päiväkodit, neuvolat, terveydenhoito jne..) tulevat paljon kalliimmiksi eivätkä lapset maksa edes veroa.

Palvelukodeissa vanhukset maksavat kaiken itse. Jos ei ole itsellä varaa, niin Kela (eli valtio) maksaa.















t

Äänestä
  • Sinä siis väheksyt lapsia. Jokainen alle 18 vuotias tuo taas tuloja kunnalle. Minä teen edelleen kaikkeni, että vanhusten hyysääminen loppuu. Kyllä niistä on mm. terveydenhuollolle sellainen riesa ja kallista. Maksakoot yksityislääkärin, jos on ihan pakko rampata lääkärissä.
    Taidat itse kuulua tuohon Heinolan vaikea ongelmaisiin, kun niin puolustelet. Minä en voi ymmärtää, miksi meidän pitäisi maksaa vanhusten ja eläkeläisten menot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Kokoomus* kirjoitti:

Mihin me Heinolassa heitä tarvitsemme? Tosiasiahan on, että rahamme eivät yksinkertaisesti riitä heidän tarvitsemien hoitojen rahoittamiseen. Omaishoito tulisi rahoittaa hoitavan omaisen. Kyllä sitä pystyy käymään töissä ja hoitaa omaisiaan siinä ohessa. Kaikilla tuntuu vain olvan kovin kiire. Tulen vielä tekemään paljon töitä, että saamme tämän kasvavan ongelman kuriin. Jos halutaan pitää kalliita vanhusten taloja ynm. hoivakoteja, niin siitä sitten vain yksityistämään ja laskut vanhuksille. Kyllä heillä on rahaa, jota rintaperilliset himoitsee. Nämä säästöt kuuluisi todellisuudessa Heinolan kaupungille. Meiltä loppuu kohta muita palveluita näiden kuppasten vanhuksien takia. Koulut ja päiväkodit saavat kärsiä, kirjastopalvelut, seuratoiminta kaikki kärsii rahoitus ongelmista. Tämä on nyt otettava tosissaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu