Vauva vuonna 2011

Moikka!

On ihan pakko kirjoittaa tänne, olen niin innoissani kun viimeinkin sovittiin miehen kanssa koska aloitetaan raskauden yritys. Elikkä itselläni on ollut vauvakuume jo pitkään ja olen siitä varovasti puhunut avomiehelleni. Hänkin haluaa lapsia, mutta aina vastaus on ollut "että sitten, kun muut asiat ovat järjestyksessä..." Noh, olen myös itse tietenkin tuota mieltä, sillä olen määräaikaisessa työsuhteessa tällä hetkellä, eikä jatkosta tietoa. Lisäksi asumme yksiössä, koska säästämme rahaa omakotitaloon. Olemme myös miettineet, että haluaisimme olla naimisissa ennen lapsen tuloa, mutta toisaalta emme halua järjestää ainakaan mitään suuria häitä (toisin kuin sukumme toivovat...) Olemme molemmat 27 v.

Pari päivää sitten puhuin taas avomiehelleni lapsen saamisesta ja muistakin tulevaisuuden haaveista. Yllättäin mies sanoikin, että minä voisin lopettaa e-pillerit kun reseptini menee vanhaksi, eli kahden liuskan jälkeen. Olin ihan ihmeissäni ja onnellinen!
5404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moikka!

Onpa sulle tullut vähän vastauksia! :( Kerronpa siis oman tilaanteeni sulle. Mulle on aina ollut itsestään selvyys, et ensin naimisiin ennen kun yritetään ees lasta. Oon 27 ja mies 30 ja kesällä 2009 mentiin naimisiin (pienet häät, eli ne pakolliset sukulaiset ja parhaat kaverit, pieni kirkko ja juhlat ravintolassa, lähdettiin aikasin hotelliin, ei siis juhlittu porukalla yömyöhään, vaan kahdestaan sit jatkettiin dokailua :D) Oltiin sillon oltu yhessä 4,5 vuotta.

Lopetin pillerit pari vkoa häiden jälkeen. Olin syönyt niitä 6,5 vuotta (yksi lyhyt tauko toisena vuonna), Diane Nova oli merkki. Menkat oli ihan sekasin, eli ei toivoakaan et ois voinu oviksia laskea. Oltiin siinä syksy silleen, et tulee jos tulee, mutta ei tärpännyt. Mulla elämäni eka 4 vkon palkallinen kesäloma oli edessä, joten sit päätettiin viettää se eka ja jatkaa sitten vasta yritystä. Eli puolisen vuotta kortsulla/keskeytetyllä. Ja kesällä mies tuli sillon tällön sisään, mut ei mistään ajoituksista hajua...

Viime kuussa aloin sit tekeen ovistestejä ihan omaa uteliasuuttani, että ovuloinko ollenkaan. Ja sainkin sitten positiivisen tuloksen, juuri kierron puolivälissä (nyt on menkat vuoden aikana säännöllistyneet)! Mutta ei ollut mahdollisuutta sitten sekstata sillon...

Meil on vakiduuni molemmilla, mulla tosin sellanen "paska duuni", joka ei korkeakoulutustani vastaa, mut pääasia että jotain. Vuodenvaihteessa meillä on sitten myös se ok-talo, joten nyt ois kaikki valmista, kun vaan haikara suvaitsis tulla...

Äänestä

ei se lapsi tarvitse viimeisintä huutoa olevia Guccin tai muun huippusuunnittelijan vermeitä.
meillä kävi niin että aloimme suunnittelemaan häitä, ja tulinkin raskaaksi. hääpäivää piti siirtää, ja menimme siis naimisiin synnytykseni jälkeen. häät järjestimme "talkoo voimin" eivätkä näin ollen tulleet itsellemme kalliiksi.
mieheni oli silloin töissä, mutta minulla ei ollut tuloja.
pärjäsimme kyllä, eikä tarvinnut ravata sosiaalitoimiston luukulla. ensimmäiset vuotemme asuimme rivitalo kolmiossa. myös kolmannen lapsemme syntyessä, vaikka tilaa ei juuri ollut, niin pärjäsimme kyllä.

Nyt meillä on omakotitalo, minä opintoni sain juuri päätökseen, miehellä kausiluontoinen työ, ja on siis talvet kotona, mutta liiton päivärahalla. kovastihan tässä saa toisinaan tinkiä, mutta aina selviää jotenkin,
omat potut maahan, niin sekin auttaa jo paljon!

meillä ei suku olisi mitään häitä vaatinut lapsen tullessa, vaan itsellä tuntui paremmalle jos olisimme naimisissa. toivotan teille kaikkea hyvää! jo se nostaa äitiyspäivärahasi määrää kun olet ollut töissä ennen äitiyspäivärahan alkua/ raskautta.

kaikkea hyvää yrityksellenne :) zemppiä.

Äänestä
  • Meillä meni kans vähän niin ku teillä että kyselin pikkuhiljaa lapsen hankintaa ja mies vaan tokas että katotaan =) yksi ilta sitten puuhissa suunnilleen anelin että tuli sisään ja niinhän se sitten tuli, mies tokas että nyt sä saatat olla raskaana....nauroin siinä vaiheessa, että ei sitä nyt ihan heti tiiä. Pitää oottaa pikkasen aikaa..No siitä ekasta kerrasta on nyt sitten Vuosi. Eikä haikaraa oo kuulunu. Lääkäri käynnit aloitin tässä kuussa. Ikää minulla on 26v ja miehellä 28. itse olen vaki työssä toistaiseksi ja mies määräaikaisesti. Rakensimme n.2v sitten omakotitalon jossa iso piha. Tilaakin löytyy vaikka kahdelle lapselle.
    Itselläni on vauvakuumetta ollu jo useamman vuoden mutta nyt se sitten vaan suureni kun kaverit lisäntyy ku pienet kanit =)
    Ovis tikkuja on käytetty ahkeraan ja seuraavat ovikset pitäs olla nyt tulevana v.loppuna. Yksi aikaisempi raskaus takana, mutta meni kesken, sama mies kyseessä =)
    Ollaan seurusteltu 5½v eikä vielä kiirettä naimisiin.


    Toivottavasti tästä oli apua :D

    Äänestä

Elikkäs yhdessä oltu 2,5v, kihloissa 1v8kk ja avoliitossa eletty 1,5 vuotta. Ei siis mikään järin pitkä suhde takana, mutta on tässä ehditty huomata, ettei se parisuhde aina tosiaankaan mitään ruusuilla tanssimista ole. Ollaan ehditty kokemaan kaikenlaista ja oppimaan, ettei pienestä kannata säikähtää. Naimisissa ei siis vielä ainakaan olla, eikä olla varmoja mennäänkö edes syystä x koskaan naimisiin. Mulla on tällä hetkellä eräs lääkitys päällä, eikä sen aikana saa yrittää lasta, mutta kun sen vaikutus vaan lakkaa, niin sitten kyllä yritys päälle, ja toivottavasti pian sitten tärppäisikin. Ollaan yritetty aiemminkin muutama kuukaus, mutta jouduttiin jättää yritys kesken, kun multa löytyi eräs sairaus ja tosiaan siihen sitten laitettiin lääkitys päälle. Niin ja sen verran vielä, että mies on meillä alkanu ensimmäisenä vauvakuumeesta oireilemaan, vaikka mäkin oon kyllä aina tiennyt lapsia haluavani ja mielellään vielä nuorena. Tällä hetkellä kuume tosin taitaa olla mulla hurjasti korkeemmalla kun miehellä, mutta ei oo miehenkään kuume vielä ainakaan hellittänyt... =) Kaupoissa pitää vältellä vauvanvaateosastoja, kun siellä on niin ihania vaatteita, et tekis nyt jo mieli ostaa!!

Äänestä
  • Täällä myös yksi vauva kuumeilija. Ihana lukea että on muita yhtä innokkaita. Olen itse 23v ja mieheni 26v. Olemme olleet yhdessä reilu 6vuotta. Olemme pitkää puhunee vauvasta. Mieheni on töissä ja minä opiskellut koko meidän yhdessä olon ajan. Nyt kuitenkin on enää muutama kuukaus minun valmistumiseen. Meidän tarkoitus on alkaa yrittää vauvaa marras-joulukuussa. Ehkäisyrenkaan olen jättänyt jo sivuun ennen kesää. Nyt kun vaan malttaisi odottaa vuoden loppuu, että saisi alkaa yrittelemään. Tsemppiä kaikille ja ihanaa loppu vuotta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haaveissa kirjoitti:

Moikka!

On ihan pakko kirjoittaa tänne, olen niin innoissani kun viimeinkin sovittiin miehen kanssa koska aloitetaan raskauden yritys. Elikkä itselläni on ollut vauvakuume jo pitkään ja olen siitä varovasti puhunut avomiehelleni. Hänkin haluaa lapsia, mutta aina vastaus on ollut "että sitten, kun muut asiat ovat järjestyksessä..." Noh, olen myös itse tietenkin tuota mieltä, sillä olen määräaikaisessa työsuhteessa tällä hetkellä, eikä jatkosta tietoa. Lisäksi asumme yksiössä, koska säästämme rahaa omakotitaloon. Olemme myös miettineet, että haluaisimme olla naimisissa ennen lapsen tuloa, mutta toisaalta emme halua järjestää ainakaan mitään suuria häitä (toisin kuin sukumme toivovat...) Olemme molemmat 27 v.

Pari päivää sitten puhuin taas avomiehelleni lapsen saamisesta ja muistakin tulevaisuuden haaveista. Yllättäin mies sanoikin, että minä voisin lopettaa e-pillerit kun reseptini menee vanhaksi, eli kahden liuskan jälkeen. Olin ihan ihmeissäni ja onnellinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu