Tiloilla konekanta

mielestäni pahasti, ylimitoitettu hehtaareihin nähden, olisko verokikkailun makua asiassa.
441124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Riippuu kyllä ihan tilasta ja toimijasta, itellä on yksi vanha tarktori ja muutama ehkä romuksi luokiteltava työkone, arvo yhteensä varmaan alle 10 000 euroa.
Eli jotain satakunta euroa hehtaaria kohden, ei mielestäni ollenkaan paha luku.

Urakoitsijat tekeekin sitten aika paljon hommia, muttei se mua haittaa ...

Äänestä
  • lainkaan mahdollista kun lueskelee noita tuotos lukuja tiloilla, että rahtari hoitaa työt, no asia on sinun.

    Äänestä

Ei kaikki ole omaa mikä pelloilla kulkee. Esim . meillä ei ole omia kuin traktorit, ja niidenkin keski-ikä 14 vuotta, hyvin pidetty ja huollettu. Muut koneet on 2-4 talon porukoissa. Voihan se näyttää joku kone olevan vähän iso jollekin parin hehtaarin pellolle, mutta kun sillä hoidetaan vuodessa kahden, kolmen tilan töitä, ei ole ollenkaan ylimitoitettu. Lisäksi uusimman koneen mukaan ei pidä arvioida koko tilan konekantaa - yleensä niitä uusataan ajatuksella ja tarkkojen laskelmien mukaan. Urakointiakin voi harrastaa olematta "pelkästään" urakoitsija, joten tilan kokoon nähden voi olla joku kone iso, koska JUURI SILLÄ koneella urakoidaan, vaikka muuten ei siihen ehditä, esim. naapurilla on perhosniittokone perään ja toinen tavallinen etunostolaitteisiin, koska urakoi niittoa myös naapureille - oma tila 60 ha ja 30 lehmää. että eihän se muuten noin isoja koneita tarvitsisi.

Äänestä

mikä on mielestäsi ylimitoitettu konekanta ja siihen perään sitten mielestäsi oikeinmitoitettu konekanta. Ja miten se määritellään?? Kokonaishinta? Euroa/hehtaari? Hevosvoimaa/hehtaari? Vai jokin muu peruste?

Äänestä
  • näitä mittaillu ja todenneet että satahehtaariselle tilalle noin sadan hevosvoiman traktori on optimi ympärivuotiseen käyttöön.

    Äänestä

  • tutkimuslaitos oli kirjoitti:

    näitä mittaillu ja todenneet että satahehtaariselle tilalle noin sadan hevosvoiman traktori on optimi ympärivuotiseen käyttöön.

    vaikuttaa tilan maalajikin. Multamaat muokkautuu paljon pienemmällä voimalla kuin aitosavi. Myös tilan tuotantosuunnalla on vaikutusta, eli onko pelkästään viljatila, tai onko tilalla eläimiä. Ei minusta voi sanoa että ehdottomasti joku hehosvoimamäärä riittää jollekin hehtaarimäärälle, ja piste.

    Äänestä

  • Mutta muistelisin että taannoin oli vertailu Suomen ja Ruotsin konekannasta ja ero oli selkeä. Sekä traktoria per hehtaari että hevosvoimaa per hehtaari meillä selkeästi suuremmat.

    Äänestä

  • mistään kirjoitti:

    Mutta muistelisin että taannoin oli vertailu Suomen ja Ruotsin konekannasta ja ero oli selkeä. Sekä traktoria per hehtaari että hevosvoimaa per hehtaari meillä selkeästi suuremmat.

    Muistan samantilaston. Oli koko Suomen kaikki traktorit jopa museoista asti. Eli se siittä tilastosta.

    Äänestä

  • bb-hhh kirjoitti:

    Muistan samantilaston. Oli koko Suomen kaikki traktorit jopa museoista asti. Eli se siittä tilastosta.

    TÖÖT TÖÖT TÖÖT

    Äänestä

  • bb-hhh kirjoitti:

    Muistan samantilaston. Oli koko Suomen kaikki traktorit jopa museoista asti. Eli se siittä tilastosta.

    tilastoharhaa asiassa. Meidän kulmilla traktoreita uusivat pääosin urakoitsijat, turvenevalle, kaupungin lumi- ym. muihin töihin. Isoja uusia traktoreita näkyy myös maansiirtotöissä. Tilastoissa on mukana myös kaupunkien ns. pikkutraktorit. Halpaa yli 30v ikäistä traktorikalustoa alkaa olla myös monessa maattomassa taloudessa mm. tien aurausta ja polttopuiden ajoavarten.

    Äänestä

  • bb-hhh kirjoitti:

    Muistan samantilaston. Oli koko Suomen kaikki traktorit jopa museoista asti. Eli se siittä tilastosta.

    Suomessa on pieniä tiloja suhteessa pajon enempi, joten tommonen tilasto väkisinkin näyttää väärin, jokaisella tilalla on kumminkin aina se yksi tarktori ja isolla tilalla peltopinta-ala suhteessa tarktoriin näyttää aina paremmalta.
    Eihän kukaan osta tarktoreita hehtaarien perusteella, vaan tarpeen perusteella.

    Äänestä

  • jeee-mies kirjoitti:

    mutta muistelen lukeneeni että eniten traktoreita peltohehtaaria kohti on Saksassa

    Äänestä

SOVINNOLLA OMALLE PALSTALLEEN

Äänestä

  • täältä>>>> kirjoitti:

    oleelista asiaa maatalouden kulurakenteesta, tässä ei nyt väitellä traktorien paremmuudesta vaan niiden suomessa kuluttajahintaan aiheuttavista hintapaineista. ihan samalla lailla on ruotsissa turvekoneita, aurakoneita ja mökkitraktoreita, ei selitä eroa. mutta jos ne osaakin siellä vaihtaa työkonetta traktorin perään ettei tartte saman koneen eteen yhtä traktoria vuodeksi

    Äänestä

  • sensuroida kirjoitti:

    PERSEARSKA

    Äänestä

  • täältä>>>> kirjoitti:

    aikaame täällä kulutamme , kohta joku kumminkin vääntää jutun "oikeille" urille.
    Johan tässä viitataan , myös kaupunkilaisten traktoreihin , nekun on saaneet ne traktorit
    perintönä. maajussin ostamat traktorit.
    tukee sekin on kaupunkilaisille.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    Ruotsin traktoreiden kokoa per/peltohehtaari keskenään, mutta unohdi että Ruotsin viljellyistä pelloita 80% on etelempänä kuin Suomen eteläisin piste. Ruotsin kasvukausi noilla eteläisillä alueilla on miltei kuukauden pitempi. Eteläeuroopassa pystyy samalla konekannalla viljelemään kaksi satoa vuodessa.

    se perintökaari etenee, joku saa risukarhin, toinen vanhan valmetin.

    Äänestä

  • PERSEARSKA. kirjoitti:

    PERSEARSKA

    tyhmempi jussi, sitä suuremmat potut?

    Äänestä

  • mihkä kirjoitti:

    tyhmempi jussi, sitä suuremmat potut?

    PERSEARSKA

    Äänestä

  • perinnötön toistaise kirjoitti:

    se perintökaari etenee, joku saa risukarhin, toinen vanhan valmetin.

    arkaan paikkaan kun nuo kolme p.......a ilmestyy näkyviin!!!!!

    Äänestä

  • että nyt osu kirjoitti:

    arkaan paikkaan kun nuo kolme p.......a ilmestyy näkyviin!!!!!

    niin näyttää osuvan, perinnöt vaihtelee huonoista hampaista vanhoihin valmetteihin, jaksa odottaa nyt kiltisti ja hoitaa syytinki, niin kyllä aika tekee tehtävänsä.

    Äänestä

  • PERSEARSKA. kirjoitti:

    PERSEARSKA

    että olet, kiitos huomaavaisuudesta.

    Äänestä

  • perinnötön toistaise kirjoitti:

    niin näyttää osuvan, perinnöt vaihtelee huonoista hampaista vanhoihin valmetteihin, jaksa odottaa nyt kiltisti ja hoitaa syytinki, niin kyllä aika tekee tehtävänsä.

    vanhan vallun , toinen uudet tekarit , kolmannelle jää vittuilut

    Äänestä

  • paskaa paketissa kirjoitti:

    vanhan vallun , toinen uudet tekarit , kolmannelle jää vittuilut

    että oikein uudet tekarit, viittaa varallisuuteen ei maatalouteen.

    Äänestä

  • Suomen ja kirjoitti:

    Ruotsin traktoreiden kokoa per/peltohehtaari keskenään, mutta unohdi että Ruotsin viljellyistä pelloita 80% on etelempänä kuin Suomen eteläisin piste. Ruotsin kasvukausi noilla eteläisillä alueilla on miltei kuukauden pitempi. Eteläeuroopassa pystyy samalla konekannalla viljelemään kaksi satoa vuodessa.

    Ja onkin nuo pellot etelämpänä. Mutta mitä sitten? Ns sesonki eli mm kylvöaika ei ole yhtään sen pidempi kuin täälläkään. Saattaa olla jopa lyhyempi, iso osa Ruotsin pelloista on kuivivia savikoita joissa oikea kylvöaika saattaa olla vain 1-3 päivää. Silti Ruotsissa saadaan kylvöön enemmän hehtaareita per traktori? Syystä että? Ja se syy ei liity siihen että pellot etelämpänä! Ajetaanko mahtaa sillä yhdellä traktorilla pitempää päivää? Samoin kun tehdään säilörehua niin se aikaikkuna missä rehut on tehtävä jotta ne ovat hyvälaatuisia on ihan yhtä monta päivää kuin täälläkin. Ainoa mikä on pitempi on syksyn kyntökausi, kaikissa muissa sesonki on yhtä lyhyt kuin täällä. Mutta että tuo että pellot etelämpänä ei selitä yhtään mitään!

    Äänestä

Tehtaissakin on liikaa koneita, kun ruoka on niin kallista!

Jokaisen oma asia, mitä koneita ostaa.

Äänestä
  • Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2007
    Suomessa oli 175.300 traktoria ja 36.500 puimuria, kun taas
    Ruotsissa oli 158.500 traktoria ja 27.000 puimuria.

    Ruotsissa oli käytössä olevaa maatalousmaata 3.121.000 hehtaaria,
    Suomessa 2.255.000 hehtaaria.

    Ruotsissa yhdellä traktorilla hoituu 20 hehtaarin peltoala, Suomessa
    vain 13 hehtaarin. Järkyttävää tehottomuutta.

    Ruotsissa ei makseta kansallisia maataloustukia. Suomessa maksetaan
    suoraa kansallista maataloustukea 1,51 miljardia euroa vuodessa.
    Törkeätä kansallsiten resurssien tuhlausta.

    Tämäkin vertalu, jos mikä, osoittaa kansallisesta maataloustuesta
    aiheutuvan vääristymän, tehottomuuden ja lopulta vastikkeettomuuden.

    Äänestä

  • koneita yhteiskunta osta tehtaisiin eikä jusseille , kyllä omistaan kaikki maksavat. Verotus hieman tuotantovälineissa avittaa, mutta aina pääosan maksaa ostaja.

    Äänestä

  • Jo Vain kirjoitti:

    Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2007
    Suomessa oli 175.300 traktoria ja 36.500 puimuria, kun taas
    Ruotsissa oli 158.500 traktoria ja 27.000 puimuria.

    Ruotsissa oli käytössä olevaa maatalousmaata 3.121.000 hehtaaria,
    Suomessa 2.255.000 hehtaaria.

    Ruotsissa yhdellä traktorilla hoituu 20 hehtaarin peltoala, Suomessa
    vain 13 hehtaarin. Järkyttävää tehottomuutta.

    Ruotsissa ei makseta kansallisia maataloustukia. Suomessa maksetaan
    suoraa kansallista maataloustukea 1,51 miljardia euroa vuodessa.
    Törkeätä kansallsiten resurssien tuhlausta.

    Tämäkin vertalu, jos mikä, osoittaa kansallisesta maataloustuesta
    aiheutuvan vääristymän, tehottomuuden ja lopulta vastikkeettomuuden.

    ole viitsinyt itseäsi valistaa niin paljoa että tuntisit Suomen ja Ruotsin erot maanomistusrakenteessa ja sen historiallisesa muodostumisessa. Suosittelen sinulle itsesi sivistämistä.

    Äänestä

  • Jo Vain kirjoitti:

    Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2007
    Suomessa oli 175.300 traktoria ja 36.500 puimuria, kun taas
    Ruotsissa oli 158.500 traktoria ja 27.000 puimuria.

    Ruotsissa oli käytössä olevaa maatalousmaata 3.121.000 hehtaaria,
    Suomessa 2.255.000 hehtaaria.

    Ruotsissa yhdellä traktorilla hoituu 20 hehtaarin peltoala, Suomessa
    vain 13 hehtaarin. Järkyttävää tehottomuutta.

    Ruotsissa ei makseta kansallisia maataloustukia. Suomessa maksetaan
    suoraa kansallista maataloustukea 1,51 miljardia euroa vuodessa.
    Törkeätä kansallsiten resurssien tuhlausta.

    Tämäkin vertalu, jos mikä, osoittaa kansallisesta maataloustuesta
    aiheutuvan vääristymän, tehottomuuden ja lopulta vastikkeettomuuden.

    tule pää kipeäksi , osaatko ajatella mitään itse , kaikki lainattua tekstiä.
    Tuo ruotsin esimerkki , oliskuhan siellä maatiloja vähemmän , jolloin traktorin ostajiakin on vähemmän.
    ja on ollut kautta aikojen , 100 vuotinen tilanne , ei torppari aikaa ollenkaan. Eikä siirtolais asutusta.
    400 000 pientilaa oli suomessa , ruotsissa ei ainootakaan. Sama Tanskassa , ei niitä voi verrata vieläkään
    Suomeen.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    koneita yhteiskunta osta tehtaisiin eikä jusseille , kyllä omistaan kaikki maksavat. Verotus hieman tuotantovälineissa avittaa, mutta aina pääosan maksaa ostaja.

    konetta poistetaan 16-18 vuotta , pääoma maksetaan heti , näistä tulevat korko ja pääoma menot
    ovat aina miinusta , ja pois tuotannosta.

    Äänestä

  • vähentää tuon kannabis sativan käyttöä, niin muutkin harhat vähenisivät.

    Äänestä

  • kannattaisi kirjoitti:

    vähentää tuon kannabis sativan käyttöä, niin muutkin harhat vähenisivät.

    harhoja ole vaan tajunnanlaajentajan todellisuutta.

    Äänestä

  • Jo Vain kirjoitti:

    Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2007
    Suomessa oli 175.300 traktoria ja 36.500 puimuria, kun taas
    Ruotsissa oli 158.500 traktoria ja 27.000 puimuria.

    Ruotsissa oli käytössä olevaa maatalousmaata 3.121.000 hehtaaria,
    Suomessa 2.255.000 hehtaaria.

    Ruotsissa yhdellä traktorilla hoituu 20 hehtaarin peltoala, Suomessa
    vain 13 hehtaarin. Järkyttävää tehottomuutta.

    Ruotsissa ei makseta kansallisia maataloustukia. Suomessa maksetaan
    suoraa kansallista maataloustukea 1,51 miljardia euroa vuodessa.
    Törkeätä kansallsiten resurssien tuhlausta.

    Tämäkin vertalu, jos mikä, osoittaa kansallisesta maataloustuesta
    aiheutuvan vääristymän, tehottomuuden ja lopulta vastikkeettomuuden.

    ..että onko ne traktorit todella maataloudessa, vai vaan rekisterissä? Ainakin Suomessa on paljon harrastetraktoreita mökkiläisillä ja omakoti asujilla. Lisäksi seurakunnilla, kunnilla ja lukuisilla yrittäjillä on traktoreita, joilla ei ole mitään tekoa maatalouden kanssa. sitten melkoinen arsenaali traktoreita seisoo koneliikkeiden takapihoilla jatkuvasti, osa niistäkin odottaa Puolaan ja Turkkiin lähtöä.

    Mitä taasen noihin puimureihin tulee, niitä on Suomessa melkoinen määrä maakunnissa perikunnilla ja muilla jo viljelynsä lopettaneilla suulit täynnä, joilla ei oe puitu viimeiseen 15v. aikana. Osalla viljelijöistä on nurkissaan kolmekin puimuria, näitä riiskuja, joilla sinnitellään pisaralla pidemmälle, puidaan ne omat karjatilan tai pienen viljatilan viljat. Meilläkin on sadalle hehtaarille kaksi vanhaa puimuria, joista toinen on ostettu yhdeltä perikunnalta ja kumpikin yli 35v. vanhoja puimureita.

    Äänestä

Pahasti ylimitoitettuja. Maatalouden investointipäätöksethän tapahtuvat lähes poikkeuksetta ympäristön painostuksesta eli toimitaan naapurin perässä. Konekannan virheelliset investoinnit johtavat siihen, että pian huomataan laskuja olevan enemmän kuin tilillä rahaa. Sen seurauksana päädytään tekemään urakointia, mutta kohtuuttomien taksojen ja jatkuvien aikatauluongelmien jälkeen kysyntä loppuu.

Todellisuudessa mitään verokikkailua ei pysty toteuttamaan eikä siihen investoinneella tilalla ole mitään tarvettakaan, koska ylimitoitettujen investointien takia ei ole myöskään verotettavaa tuloa. Harva maatalousyrittäjä lopulta tajuaa kuinka pieni se verovähennyshyöty todellisuudessa on. Eli, jos konepoisto on 25% niin säästö veroissa on oma veroprosentti tuosta 25%:ta.

Äänestä
  • tuohon tilastoon, että paljonko oli ruotsissa aktiivisia tiloja, ja montako suomessa. jos ruotsissa tilan keskihehtaarikoko on esim. 60 hehtaaria, se ollessa suomessa n. 30 niin ymmärrän hyvin tämänkin tilaston.
    meillä tehään 34 ha/traktori ja heposia on 2,7hp/ha
    kaluston lisäystä suunnittelemassa....

    mitähän tuo kellekkään kuuluu minkälaisilla vehkeillä toiset tekkee. kokkeilkaa ite minkälaisilla vehkeillä hyvänsä. prkleen demarit ku ei mikkään kelepaa.
    kokkeilkaa ite tehä perässä, pinta-alaa ei oo ku sata hehtaaria. pärjää kait siinä yhelläki romulla!

    Äänestä

  • "Maatalouden investointipäätöksethän tapahtuvat lähes poikkeuksetta ympäristön painostuksesta eli toimitaan naapurin perässä."
    Mistä tälläistä tietoo??

    Äänestä

  • kysästä kirjoitti:

    tuohon tilastoon, että paljonko oli ruotsissa aktiivisia tiloja, ja montako suomessa. jos ruotsissa tilan keskihehtaarikoko on esim. 60 hehtaaria, se ollessa suomessa n. 30 niin ymmärrän hyvin tämänkin tilaston.
    meillä tehään 34 ha/traktori ja heposia on 2,7hp/ha
    kaluston lisäystä suunnittelemassa....

    mitähän tuo kellekkään kuuluu minkälaisilla vehkeillä toiset tekkee. kokkeilkaa ite minkälaisilla vehkeillä hyvänsä. prkleen demarit ku ei mikkään kelepaa.
    kokkeilkaa ite tehä perässä, pinta-alaa ei oo ku sata hehtaaria. pärjää kait siinä yhelläki romulla!

    tilastoinnit eivät kerro totuutta. Siinä pitäisi näkyä vaikkapa traktoreiden ikäjakauma ja teho. Meilläpäin on tiloja joilla on suhteellinen uusi kalusto mutta he urakoivat. Toiset saattavat käydä palkkatöissä ja samalla hoitavat kotitilaa 30 vuotta vanhoilla koneilla. Molemmilla voi olla vaikka 3 traktoria ja leikkuupuimuri. Mutta käytännön tilanne aivan eri jota taas tilastot eivät kerro. Tilastot tehdään niin että saadaan haluttu lopputulos. Eli niihin pitää suhtautua suurella varauksella

    Äänestä

  • , että kirjoitti:

    "Maatalouden investointipäätöksethän tapahtuvat lähes poikkeuksetta ympäristön painostuksesta eli toimitaan naapurin perässä."
    Mistä tälläistä tietoo??

    Kuulostaa enemmänkin nukkumalähiön autonvaihtokierrokselle - mainoksissakin käytetty kikka tuo, että "kun naapurikin vaihtoi". Eihän siellä pihatiellä voi huono auto seistä tietä täyttämässä?
    Esim kun meillä on traktorit ainoat merkkiään koko kunnassa, mitenkähän se naapurin perusmerkkien vaihto olisi meitä motivoinut omaa erikoisempaa traktoria vaihtamaan? Voin todeta vanhemman koneen vaihtuneen, koska silloinen isompi traktorimme joutui niin suureen remonttiin, että oli pakko saada toimiva kone tilalle ja entinen meni korjattavaksi vaihdossa - ei mitenkään kannattava vaihto sinansä, rikkinäisellä traktorilla kun ei ole paljon vaihtoarvoa. Uudemman vaihto taas oli ennakoiva toimenpide mahdolliselle tilan kokoluokan muutokselle ja voimakkaalle kehittämiselle, joka viimeiset 6 vuotta on ollut edelleen käynnissä. Mistä syystä naapurit on koneita vaihdelleet ja milloin, en tiedä eikä kiinnosta. Hyvä kuitenkin olla senverran tasakokoisia koneita kylässään, että yhteiskoneiden käyttö onnistuu useammassa talossa.

    Äänestä

  • Kyllä osa tuottavuuden noususta tapahtuu nimenomaan tekniikkaa lisäämällä ja uusimalla, uudet koneet toimii kuten kuuluukin, kuluttaa vähemmän polttoaineita josta tulee säästöjä ja työaika lyhenee, jolloin voi tehdä enempi töitä ja lisätä tuotantoa.

    Ajatus että esim. paperiteollisuus voisi pyöriä kolmekynnetä vuotta vanhoilla koneilla ja pärjätä kilpailussa tai esim. rekkafirmat ajaisi yli kaksikymmentä vuotta vanhalla kalustolla ja olla kilpailukykyisiä, ei ole realistinen, ei myöskään maatalouden konekanta voi ylettömästi vanhentua ja olla kilpailukykyistä.

    Mikäli haluaa tilan jatkavan, niin siihen on vaan pakko investoida tasaisesti, koko toiminnan ajan.

    Äänestä

  • minä täällä kirjoitti:

    Kyllä osa tuottavuuden noususta tapahtuu nimenomaan tekniikkaa lisäämällä ja uusimalla, uudet koneet toimii kuten kuuluukin, kuluttaa vähemmän polttoaineita josta tulee säästöjä ja työaika lyhenee, jolloin voi tehdä enempi töitä ja lisätä tuotantoa.

    Ajatus että esim. paperiteollisuus voisi pyöriä kolmekynnetä vuotta vanhoilla koneilla ja pärjätä kilpailussa tai esim. rekkafirmat ajaisi yli kaksikymmentä vuotta vanhalla kalustolla ja olla kilpailukykyisiä, ei ole realistinen, ei myöskään maatalouden konekanta voi ylettömästi vanhentua ja olla kilpailukykyistä.

    Mikäli haluaa tilan jatkavan, niin siihen on vaan pakko investoida tasaisesti, koko toiminnan ajan.

    traktori on rahoitusyhtiön nimissä. Se kertoo vain sen, että Suomalainen maatalous on tällä hetkellä liian velkaantunutta. Ihmetellä saa miksi niin moni vaihtaa melkein uuden traktorin ihan uuteen vaikka vanhallakin olisi vielä hyvin tehty tilan työt.

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    No varmaan on syytäkin ihmetellä, jos joku noin tekee, mutta eihän missään muussakaan yritystoiminnassa yhteiskunta sitä takaa, että yrittäjä toimii aina järkevästi.

    Se että tarktori on rahoitusyhtiön nimissä ei itsessään todista vielä mitään, aika harvalla on kumminkaan riittävästi omaa rahaa tilillä että voisi kaiken velattomasti ostaa, silloin täytyy rahoitus hakea ulkopuolelta.
    Näin se menee muillakin aloilla, jos teet investointeja, niin jotenkin ne on rahoitettava, jos et tee, niin silloin yleensä on pakko käyttää alihankkijoita, pitää vaan laskea kumpi kannattaa pitemmän päälle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

valmeet kirjoitti:

mielestäni pahasti, ylimitoitettu hehtaareihin nähden, olisko verokikkailun makua asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu