Miksei koiraa kerrostaloon?

Valmistaudun jo "kivitykseen" avaamalla sateenvarjon, mutta ajattelin kuitenkin kysyä tätä.

Usein kuulee puhuttavan että koiraa (varsinkaan vähänkään isompaa) ei missään nimessä tulisi ottaa kerrostaloon, ja kysynkin nyt että miksi? Eihän kerrostalossa asuminen tarkoita ettei koira saisi liikuntaa ja aktiviteetteja, sehän on omistajasta kiinni.
Entäs sitten koiran pitäminen omakotitalossa ulkona, aidatussa pihassa? Monesti kuulee ihmisten päivittelevän sitä ja kutsuvan sitä jopa eläinrääkkäykseksi mitä se mielestäni ei todellakaan ole, sillä monet koirat todella nauttivat siitä.
Toisaalta sitäkään en ymmärrä että monesti koira vain "unohdetaan" pihalle ja oletetaan että se saa tarvitsemansa liikunnan aitauksessa.

Mitä olette mieltä?
15349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

viettää aälyttämän paljon aikaa häkissä ulkona, pienessä häkissä, ypöyksin, pv:stä pv:ään, pissalenkit tehdään ja nekin lyhyet. Oma piha tulee äkkiä tutuksi, iltapissalle päästetään omaan pihaan, hienoa liikuntaa...

Kt-asukit ulkoilevat ja harrastavat paljon enemmän koiriensa kanssa.

Äänestä

Minulle ei tule mitään muuta seikkaa mieleen koiran sopimattomuudesta kerrostaloon, kuin että pennun/nuoren koiran kasvuvaiheessa luusto voi rasittua jatkuvassa rappukävelyssä. Mutta tämäkin asia on korjattavissa hissillä. Tiedän myös laumanvartijarotuisia koiria kerrostaloista, eivätkä ne siellä totu vahtimaan, vaan käyttäytyvät hiljaisesta. Samaten kerrostaloissa kasvaneet suome- ja muut pystykorvat eivät paljoa hauku, toisin kuin maalla ja omakotitaloissa. Kerrostaloissa ja kaupungeissa koirat tottuvat meluun ja ihmisiin paljon paremmin kuin maalla ja omakotitaloissa. Ja yleensä kerrostaloissa asuvat koirat saavat enemmän liikuntaa ja aktivointiakin kuin omakotitaloissa ja maalla asuvat.

Äänestä
  • Aivan! Samaa mieltä.

    Äänestä

  • "Ja yleensä kerrostaloissa asuvat koirat saavat enemmän liikuntaa ja aktivointiakin kuin omakotitaloissa ja maalla asuvat. "

    Mistähän hatusta tämän vetäisit? Meillä ainakin on nimenomaan liikunnan ja aktiviteetin määrä kasvanut vuosi vuodelta. Ihan kerrostalosta on aloitettu, muutettiin rivitaloon, ja nyt omakotitalossa joitakin vuosia oltu. Ehkäpä jopa maalla.

    Vai onko nyt sitten niin, että miellät aktiviteetiksi vain ns. kaupunkilaisharrastukset, kuten agilityt, tokot ja koiratanssit sekä koirapuistot. Minulle kuitenkin koiran aktiviteetti tarkoittaa ihan muita asioita. Kuten luontoa ja nuuskuttelua, Sienimetsäilyä ja vaikkapa sitä puiden kantamista. Kuules, voin kertoa, että koiralle se "metsä agility" on huomattavasti mielekkäämpää kuin se kentällä esteiden selvittäminen. Ja olen sitäkin harrastanut, ei siinä mitään. Joskus tehdään jälkiä, joskus löytyy ihan ehta luonnon jälki, jota seuraillaan. Poluttomat metsät ovat koirille ne mieluisimmat. Mutta moni luulee virheellisesti, että omakotikoirilla ei muka olisi aktiviteettia. Väitän, että kerrostalossa mei pääse lähellekään samoja kuin omakotitalossa. Jo se vapaus valita, ollako sisällä vai ulkona, se ei todellakaan ole sama asia, valitseeko olon parvelleen ja sisätilan välillä.

    Ei sillä, että olisin sitä mieltä, ettei kerrostalossa voisi pitää koiria. Siellä on vain huolehdittava, että naapurit eivät häiriinny. Toki omakotitalossakin, mutta ihan kaikki ei naapuria yhtä herkästi häiritse.

    Äänestä

  • ihmetelleen hiukan kirjoitti:

    "Ja yleensä kerrostaloissa asuvat koirat saavat enemmän liikuntaa ja aktivointiakin kuin omakotitaloissa ja maalla asuvat. "

    Mistähän hatusta tämän vetäisit? Meillä ainakin on nimenomaan liikunnan ja aktiviteetin määrä kasvanut vuosi vuodelta. Ihan kerrostalosta on aloitettu, muutettiin rivitaloon, ja nyt omakotitalossa joitakin vuosia oltu. Ehkäpä jopa maalla.

    Vai onko nyt sitten niin, että miellät aktiviteetiksi vain ns. kaupunkilaisharrastukset, kuten agilityt, tokot ja koiratanssit sekä koirapuistot. Minulle kuitenkin koiran aktiviteetti tarkoittaa ihan muita asioita. Kuten luontoa ja nuuskuttelua, Sienimetsäilyä ja vaikkapa sitä puiden kantamista. Kuules, voin kertoa, että koiralle se "metsä agility" on huomattavasti mielekkäämpää kuin se kentällä esteiden selvittäminen. Ja olen sitäkin harrastanut, ei siinä mitään. Joskus tehdään jälkiä, joskus löytyy ihan ehta luonnon jälki, jota seuraillaan. Poluttomat metsät ovat koirille ne mieluisimmat. Mutta moni luulee virheellisesti, että omakotikoirilla ei muka olisi aktiviteettia. Väitän, että kerrostalossa mei pääse lähellekään samoja kuin omakotitalossa. Jo se vapaus valita, ollako sisällä vai ulkona, se ei todellakaan ole sama asia, valitseeko olon parvelleen ja sisätilan välillä.

    Ei sillä, että olisin sitä mieltä, ettei kerrostalossa voisi pitää koiria. Siellä on vain huolehdittava, että naapurit eivät häiriinny. Toki omakotitalossakin, mutta ihan kaikki ei naapuria yhtä herkästi häiritse.

    Minusta ei ole väliä missä asuu. Ei minkään rotuisen koiran ulkoilupaikka ole sisällä kerrostalossa tai omakotitalossa. Tosin jos rotu on kovin suuri ja kämppä pieni, koiran on jo vaikea kääntyä sisällä, että en mitään esim leonbergiä lähtis ottamaan miniyksiöön... Mutta yleensähän koirat lepää sisällä, ja aktiviteetit ulkona!

    Eikä se liikunnan/aktiviteetin määräkään riipu siitä missä asuu, herranjestas :D Ei kaikki omakotitaloissa asuvat ole häkki/pihakoiria ja kyllä kerrostalossa asuvatkin pääsevät metsään lenkkeilemään. Suomessa ei niin suurta cityä ookkaan mistä ei kohtuullisen matkan päästä löytyis metsää... Ja se mistä koirat nauttii, on koirakohtaista! Jotkutvarmaan pitävät enemmän metsälenkeistä vapaana. Mut kyllä ne jotkut koirat siitä agistakin nauttii, meeppä vaikka kisoihin kattomaan kuinka into piukeena lähdetään radalle :D

    Äänestä

  • 99 kirjoitti:

    Yleensä kämpän ahtauteen vaikuttaa se, että se on täynnä huonekaluja tai muuta tavaraa. Yksiö pelkällä sängyllä ja yhdellä kirjahyllyllä varustettuna ei ole mitenkään ahdas isollekaan koiralle. Ja 2 hengen sängyssä koira kykenee vaivoitta vaihtamaan asentoaan, eikä sekään koko asunnon kaikkea tilaa vie. Koira tottuu kotinsa tilavuuteen yhtä hyvin kuin ihmisetkin. Ei koiralla ole mitään huolia farmariauton mahdollisimman ahtaassa tavaratilassakaan, vaikka ajomatka kestäisi useita tunteja: mutta en tarkoita, että koira tulisi sinne jättää asumaan. Olen omin silmin nähnyt, kuinka koirat sopeutuvat ahtauteen ja isoissakin asunnoissa vartoavat pääsevänsä ulkoilemaan.

    Äänestä

Ehdottomasti voit hankkia koiran kerrostaloon iso tai pieni... Itselläni monta tuttua kellä koira asuu kerrostalossa ja kelläkään asukkaalla ei ole ollut vastaan asiaa.. päin vastoin :) Koirasta on yhessäkin rapussa suorastaan tullut ilon pilkku asukkaille :) Itselläni ei ole koiraa mutta joskus kyllä viellä hankin :)

Äänestä

mä olen sitä mieltä ainakin että kunhan kunnon liikuntaa saa niin ei sen koiran tarvi asua missään omakotitalossa voidakseen hyvin, ja juuri näin että jos asuu omakotitalossa koira kököttää usein siellä ulkotarhassa vailla rapsutuksia jotka mielestäni kuuluis koiran elämään, rakkaus se paljon tärkeämpää kuin että on oma talo missä asua.
koti on koiran pesä ja ei siis välttämättä tarvi edes olla kovin iso, kunhan siis sitä liikuntaa ja aktiviteettejä koiran kanssa harrastaa.
aivan älytöntä kun niin moni antaa koiraa vain omakotitaloihin..miksi ihmeessä?
sen ymmärrän että jos on aikuinen ongelmakoira joka haukkuu tai tietysti rekikoirat ja tälläset ulkona paremmin viihtyvät ehkä tarvisi myös sen tarhan mutta mitä lukenut niin kyllä nekin kerrostaloon sopivat kunhan liikutaan ja vedetään..

Äänestä

on yksilöitä ja rotuja joita ei voi aatella kerrostaloon. Laumanvartijat tarvitsee maaseudun ison pihan vartioitavaksi ja jotkut ylienergiset esim bordercolliet tarvii pihan missä juosta vapaana koko päivän siis maaseudun. ja jotkut yliarat colliet voi paremmin maaseudun rauhassa.

mutta jotkut seurakoiratyyppiset isot menee hyvin kerrostaloissa kunhan on hissi vanhuuden ja lapsuuden ajaksi. Isot useimmin jopa rauhallisempia kuin pienet.

mielestäni muut menee kerrostaloissa kunhan on aktiivinen omistaja. oktaloissa ihmiset pääsee helpommalla lenkkien suhteen mikäli koiraa pystyy pitämään vapaana pihassa.

Äänestä
  • >>jotkut yliarat colliet voi paremmin maaseudun rauhassa.>>

    -Yleensä koirista kasvaa siksi arkoja, että ne ovat kasvaneet liian rauhaisassa ympäristössä, eli tottuneet vain hiljaisuuteen ja rauhaan.

    >>Laumanvartijat tarvitsee maaseudun ison pihan vartioitavaksi>>

    -Minä tunnen jo kaksi kerrostalossa asuvaa kaukasianpaimenkoiraa, eikä kumpikaan niistä edes tiedä, mitä on vahtiminen. Yleensä koirat kasvsvat kerrostaloissa hiljaisiksi ja avoimiksi, mutta en silti tarkoita, että itse tietäisin varmaksi laumisrotujen sopivan kerrostaloasuntoihin: kun kumminkin tunnen vain 2 kerrostaloissa asuvaa laumanvartijarotuista koiraa.

    Kullakin meillä on omat käsityksemme ja >>kokemuksemme>> monen tyyppisistä koirista... Joten en väitä muiden olevan myöskään väärässä noista mainitsemistaan asioista, kuten tuon jolle vastasin. Kaiken rotuisia koiria on monen luonteisia...

    Äänestä

  • fik fik fik kirjoitti:

    >>jotkut yliarat colliet voi paremmin maaseudun rauhassa.>>

    Toisinaan koira voi olla stressaantunut kaupunkiympäristöön ja siksi saatetaan antaa pois maaseudulle..toisinaan on tärkeämpää aatella koiraansa kuin itseänsä. Olen kuullut että collie on annettu pois tai seropi. Mutta enemmän yksilö kuin rotukysymys.

    laumanvartijat ei kuulu kerrostaloon varsinkaan maremma tai vaikkapa fila etc. Enkä itse myisi kerrostaloon enkä rivariin. Tiibetin mastiffi voisi ehkä mennä, mutta en tiedä.

    täytyy olla realistinen ennen kuin tietyn rodun ottaa..moni paimenkoirakin saattaa vaatia todella paljon toimintaa ja kerrostaloissa voi olla vaikeaa riittäävää toimintaa järjestää..liian monesti koira annetaan ajan puutteen takia pois. Maaseudulla koiraa voi pitää pihassa vapaana koko päivän jolloin se saa riittävästi toimintaa vaikkei omistaja itse kulutakaan aikaa koiraansa niin paljon kuin kerrostalossa.

    Itse asun kerrostalossa ja olen miettinyt miten paljon jaksan lenkittää ja miten paljon harrastan ja minkä rodun energiataso menee yksiin oman elämäntasoni ja energiani mukaan. 2-3tuntia per päivä ei ole paljon terveelle aktiiviselle koiralle toimintaa, sillä lopun aikaa se nukkuu/makoilee/hieman touhuaa. Maalla se touhuaa ulkona koko päivän. Mielestäni rodut pitää valita sen mukaan mitkä on olosuhteet.

    toki maallakaan ei ole hyvä jos koira on häkissä tai ulkoremmissä vain...tätä näkee myös :(. silloin se on mielestäni paljon huonommin kuin aktiivisella ihmisellä kerrostalossa.

    Äänestä

Koira voi aivan mainiosti elää kerrostaloasunnossa. Mutta kaikenrotuisia en sinne laittaisi.
Esimerkiksi laumanvartijoita. Joku täällä sanoi että tietää kaksi kaukkaria kerrostalossa ja "ne eivät tiedä mitä vahtiminen onkaan". Kaukasianpaimenkoiraa en IKINÄ myisi kerrostalokoiraksi jos olisin niiden kasvattaja. Kaukasianpaimenkoiran luontainen vietti on VUOSISATOJA ollut se että saa puolustaa ja vahtia ja suojella. Sitä ei noin vain voi tukahduttaa etenkin jos tietää kaukkareista vähän enemmän. Eikä sitä saakaan tukahduttaa. Pyreneittenkoirat ja laumikset yms sopivat isoilla pihoilla varustettuihin omakotitaloihin jotka eivät ole liian vilkkaalla alueella.
Myös turkkiin kiinnittäisin vähän huomiota. Meillä suomenlapinkoira ei ole sisäkoira juuri turkin takia - koiralla tulee hetkessä tosi kuuma kun on sisällä ja se nauttii eniten juuri ulkona olemisesta. Tietenkin tällaisillakin roduilla pohjavilla voi jäädä kevyemmäksi jos pienestä pitäen kasvavat olemaan sisätiloissa, mutta meillä ainakin tuollainen tapaus.

Sen sijaan isokin koira voi kyllä hyvin kerrostalossa. Tietenkin joillakin roduilla voi olla omat "vaatimuksensa" siitä miten paljon ne vievät sisällä tilaa, ja esimerkiksi joku newfoundlandinkoira ei ihan yksiöön varmasti sovi, kun taas vaikkapa venäjänvinttikoira on sisällä yllättävän vähän tilaa vievä vaikka näilläkin säkää on se 70-80cm.
Keskikokoiset ja pienet koirat varsinkin sopivat hyvin kerrostaloihin.

Typerää sanoa, että koira kärsisi kerrostalossa. Helpommin se koira unohtuu omakotitaloon langan päähän tai häkin perälle takapihalle. Liian monesti tällaista näkee. Kun se koira on ulkona, niin eihän se ole silmien alla koko aikaa. Liikuntansa se varmasti saa sieltä 5m x 5m kokoisesta häkistä, riittää että ruoan ja vettä tarjoilee kerran päivässä. Ehkä joskus voi sen Mustin mukaan iltakävelylle napata. Silloin kun muistaa ja haluaa, koska itse ainakin tiedän aivan liian monia tapauksia joissa pihakoiraksi otetut koirat jätetään lähes täysin vaille koulutustakin, koska nehän ovat vain pihalla, eivät sisällä missä vaaditaan jo käytöstapojakin. En tosiaan väitä että kaikkia ulkokoiria kohdeltaisiin noin, etenkin kun itselläkin on ulkokoira, mutta täälläpäin tuota ainakin näkee tosi paljon.

Sisäkoirahan alkaa helposti tuhoamaan irtaimistoa jos ei ole mitään virikkeitä. Eli väkisinkin on annettava koiralle aktiviteettia ja ajateltavaa. Lisäksi koira tekee tarpeensa sisälle, jos sitä ei vähintäänkin käytä pihalla tarpeillaan, ja kyllä sen huomaa kun lemmikki turhautuu siitä jos ei pääse kävelylle. Varmasti siis sisäkoira saa usein jopa parempaa hoitoa kuin ulkona kököttävät..

Äänestä
  • Kyllä laumanvartijaroduistakin ollaan koko ajan muokkaamassa jalsotuksella jatkuvasti vain lempeämpiä ja yhteiskuntakelpoisia, sillä kauniin näköisten koirie (jollaisia ovat ennen kaikkea laumanvartijarodut) ihailijat tahtovat niistä myös lempeän luonteisia. Olen varsinkin kaukasianpaimenkoirien luonteissa ja käyttäytymisissä havainnut huomattavaa muutosta lähivuosikymmenten aikana. Vielä 1980-luvulla melkein kaikki kaukkarit olivat verrattomia vartijoita, mutta nykyään jo varmaan joka toinen tapaamistani kaukasianpaimenkoirista on monta kertaa avoimempia (kuin parin vuosikymmenen takaiset) niin kotona kuin kylässä. Ja pyreneittenmastiffilla se muutos näkyy vieläkin suuremmin. Alkuperä on alkuperää ja nykyaika on nykyaikaa: samaten kuin vaikkapa dobermannilla ja bullterrierilläkin.

    Tosin tämä on >>oma>> havaintoni...

    Äänestä

  • fik fik fik kirjoitti:

    Kyllä laumanvartijaroduistakin ollaan koko ajan muokkaamassa jalsotuksella jatkuvasti vain lempeämpiä ja yhteiskuntakelpoisia, sillä kauniin näköisten koirie (jollaisia ovat ennen kaikkea laumanvartijarodut) ihailijat tahtovat niistä myös lempeän luonteisia. Olen varsinkin kaukasianpaimenkoirien luonteissa ja käyttäytymisissä havainnut huomattavaa muutosta lähivuosikymmenten aikana. Vielä 1980-luvulla melkein kaikki kaukkarit olivat verrattomia vartijoita, mutta nykyään jo varmaan joka toinen tapaamistani kaukasianpaimenkoirista on monta kertaa avoimempia (kuin parin vuosikymmenen takaiset) niin kotona kuin kylässä. Ja pyreneittenmastiffilla se muutos näkyy vieläkin suuremmin. Alkuperä on alkuperää ja nykyaika on nykyaikaa: samaten kuin vaikkapa dobermannilla ja bullterrierilläkin.

    Tosin tämä on >>oma>> havaintoni...

    fik fik fik, varmasti laumanvartijoiden käytöksessä onkin tapahtunut muutosta, ja nykyäänhän niiden luonnetta pyritäänkin parantamaan niin että olisivat avoimempia jne ja sopisivat siten paremmin nyky-yhteiskuntaan. Mutta niistä tuskin koskaan tulee samanlaisia "kaikkienkavereita" kuin vaikka nöffeistä ja tuskin niitä voi suositella kenellekään ensimmäiseksi koiraksi vaan vaativat sen kokeneen omistajan.

    Äänestä

  • -.... kirjoitti:

    En nyt tarkoittanutkaan, että niistä tulee joidenkin pelastusrotujen (kuten nöffi) kaltaisia lemmenpesiä, ainakaan vielä vähään aikaan. Mutta niistä ollaan jalostamassa myös tottelevaisempia (miellyttämisenhaluisempia), sillä varsinkin agility- ja tokokentilla laumanvartijarotuja tapaa jatkuvasti vain useammin. Aika näyttää, kuinka laumisten jalostus avoimemmiksi ja kuuliaisemmiksi kehittyy. Selkeää muutosta on kumminkin jo näkynyt, kuten mainitsin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kummastuttaa? kirjoitti:

Valmistaudun jo "kivitykseen" avaamalla sateenvarjon, mutta ajattelin kuitenkin kysyä tätä.

Usein kuulee puhuttavan että koiraa (varsinkaan vähänkään isompaa) ei missään nimessä tulisi ottaa kerrostaloon, ja kysynkin nyt että miksi? Eihän kerrostalossa asuminen tarkoita ettei koira saisi liikuntaa ja aktiviteetteja, sehän on omistajasta kiinni.
Entäs sitten koiran pitäminen omakotitalossa ulkona, aidatussa pihassa? Monesti kuulee ihmisten päivittelevän sitä ja kutsuvan sitä jopa eläinrääkkäykseksi mitä se mielestäni ei todellakaan ole, sillä monet koirat todella nauttivat siitä.
Toisaalta sitäkään en ymmärrä että monesti koira vain "unohdetaan" pihalle ja oletetaan että se saa tarvitsemansa liikunnan aitauksessa.

Mitä olette mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu