Hei!
Minulla on reilun 4 kk:n ikäinen poika ja olen maistattanut hänelle pari kertaa kaupan valmista maissivelliä. Korviketta (NAN1) hän on juonut syntymästään lähtien. Maissivelliä maisteltiin ihan pikkuisen, noin 10 ml korvikkeen joukossa ja molemmilla kerroilla alkoi parin tunnin päästä hirveä huuto, joka ei meinaa loppua millään. Olisko tällä palstalla muita, joiden vauvoille ei maissivelli ole sopinut? En kaipaa mitään valistusta tai vinoilua siitä, miksi olen mennyt antamaan velliä lapselleni, haluaisin vain löytää kohtalotovereita ja analysoida asiaa hieman. Esikoistyttöni alkoi juoda maissivelliä noin 3,5 kk:n iässä ilman mitään ongelmia ja jatkoi siitä noin 5 kk:in iässä kiinteiden maistelun ongelmitta. Mietin olisiko poikavauvani allerginen nimenomaan maissille vai onko se se vellissä oleva tärkkelys joka aiheutti mahavaivat? Muistan lukeneeni jostain, että kaupan valmisvellit ovat kuitenkin pääosin pelkkää korviketta. Jos vaivan aiheutti tärkkelys, siinä tapauksessa toisen valmisvellin perunaporkkaversion kokeileminenkin lienee turhaa? Oliskohan jollain antaa vinkkiä, mitä muita vellejä voisi tuon ikäiselle kokeilla? En haluaisi vielä aloittaa kiinteitäkään ja pelkällä korvikkeella ei tahdo vauvan nälkä pysyä poissa ja paino nousta tarpeeksi. Toisaalta en haluaisi aiheuttaa hänelle turhaa itkua kokeilemalla sellaista, mikä ei hänelle suurella todennäköisyydellä sovi. Maissiallergiastaan en ole koskaan kuullut, voisiko se olla, että suolisto vaan ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vauvamme nyt 5,5kk ja olemme antaneet sekä maissivelliä, että maissisosetta ja kumpikaan ei sopinut. Vatsa meni aivan kovalle ja itkuinen oli. Sama tapahtui myös bataatin kohdalla. Muut soseet ovat sopineet. Muita vellejä ei ole kokeiltu.
meilläkään ei maissi ole sopinut, meillä herkkä maha ja kehittymätön suolisto ollut myös..mutta jos teillä ei paino nouse niin eikö neuvolasta sanonett mitä kandes antaa? ehottomasti ei maissia ainakaan mutta muuta velliä ei kai ole kun tuo porkkanaperuna, sekin on mielestäni ekaks velliks vähän outo kun siinä kahta lajiketta. ite en ole vellejä antanut ollenkaan vaan 5kk iässä kaurapuuroa. noi vellit on vähän jotenkin turhia, mutta jokaisella oma mielipide. toki itsekkin annoin ns kauravelliä ensin eli laimeeta puuroa koska totuttelin uutta ainesta ja ei kovin tuhtia viihtiny antaa kun ei ollut aijemmin muuta saanu kun rintamaitoa! meillä kaura sopi hyvin eikä tullut vaivoja. nykyään puuron sekaan luumua aamuin illoin pieni jääpala kuutio ja maha tykkää =) en osaa neuvoa mitä kannattas antaa nyt sitten =) kysäse neuvolata kun käytte =)
Riisivelliä on ainakin. Sillä meillä aloitettiin ja sitten riisipuurolla (Muksu-hiutaleista).
riisi luetaan käsittääkseni viljoihin eikä sitä suositella kuin 5kk alkaen..meillä meni riisivellistä masu kovalle :/