Ostin 10v sitten löytikseltä potkitun vuoden vanhan kissan, joka oitis leimautui perheeseeni ja varsinkin minuun. Varsinainen sylikissa, iloinen ja älykäs kuin mikä. Luottamus koko perheeseen näkyi olevan aika vahva, kaikkihan sitä rakastaa. Kulkee edelleen perässäni joka paikkaan ja pissallekin tulee yhtä aikaa, vaikkapa vaan malliksi, kunhan vaan ollaan "samaa jengiä". Aiemmin jutteli kymmenenkin minuuttia ja seurasi katsellaan, ymmärsi puhetta paljonkin, siis kommunikoi aika hienosti.
Mutta mikä nyt? En tiedä. Ei juurikaan jutustele, ei halua otettavan syliin, ei ole enää "iloinen". Toki ikääkin on, mutta ei näyttäisi kivuliaalta eikä vaivaiselta muutenkaan. Aivan varmasti tälle kissalle ei ole edes ärähdetty kovalla äänellä, saatikka käyty käsiksi tai muutenkaan kaltoin kohdeltu koko meillä asumisen aikana. On saanut olla koko perheen lellikki koko ajan, kaikki herkut ja rakkautta annettu. Ei edes pienten lasten häiriköintiä ole tarvinnut kokea, aikuisten kanssa asunut. Nyt olen aivan ihmeissäni, mikä tämä muutos on. Edelleen tulee viereeni tuolille ja tarjoutuu sänkyynkin, mutta jos yritä syliin ottaa, niin menee pakoon. Usein kävelee kodissa ja "itkee", se ei ole mielestäni edes kärsivän ääntä vaan jotain ihan muuta. Tulee kyllä sitten kutsusta luokseni ja lopettaa, mutta ei halua tulla syliin. Hirveää, kun en tiedä mikä tämä ongelma sillä nyt on. Mietin jopa sitäkin kun naapuriin muutti uusi perhe ja aivan uskomaton poran ääni kuului muutaman päivän, olisko siitä saanut trauman, mutta olisko liian kaukaa haettu syy.
Nytkin istuu vieressä ja seuraa mua, mutta jos tarjoan kättä, niin heti lähtee. Toki tulee monelle mieleen, että onko pahoinpidelty, mutta ihan varmasti ei koskaan meillä asumisen aikana.Voisikohan traumat nyt vanhukselle tulla sieltä lapsuudesta, silloin oli potkittu lähes henkihieveriin, muutaman kuukauden ikäisenä. Kertokaa mielipiteitänne, mutta älkää arvostelko mua, koska koko elämäni ajan mulla on ollut lemmikkinä kissa ja koskaan en ole moista kokenut. Jo lapsena opetettiin, että eläimestä pitää pitää hyvää huolta. Niin olen tehnytkin. Tuntuu, että sairaanhoitajana ihmisiäkin ymmärrän paremmin kuin nyt tätä toimintaa.
Mutta mikä nyt? En tiedä. Ei juurikaan jutustele, ei halua otettavan syliin, ei ole enää "iloinen". Toki ikääkin on, mutta ei näyttäisi kivuliaalta eikä vaivaiselta muutenkaan. Aivan varmasti tälle kissalle ei ole edes ärähdetty kovalla äänellä, saatikka käyty käsiksi tai muutenkaan kaltoin kohdeltu koko meillä asumisen aikana. On saanut olla koko perheen lellikki koko ajan, kaikki herkut ja rakkautta annettu. Ei edes pienten lasten häiriköintiä ole tarvinnut kokea, aikuisten kanssa asunut. Nyt olen aivan ihmeissäni, mikä tämä muutos on. Edelleen tulee viereeni tuolille ja tarjoutuu sänkyynkin, mutta jos yritä syliin ottaa, niin menee pakoon. Usein kävelee kodissa ja "itkee", se ei ole mielestäni edes kärsivän ääntä vaan jotain ihan muuta. Tulee kyllä sitten kutsusta luokseni ja lopettaa, mutta ei halua tulla syliin. Hirveää, kun en tiedä mikä tämä ongelma sillä nyt on. Mietin jopa sitäkin kun naapuriin muutti uusi perhe ja aivan uskomaton poran ääni kuului muutaman päivän, olisko siitä saanut trauman, mutta olisko liian kaukaa haettu syy.
Nytkin istuu vieressä ja seuraa mua, mutta jos tarjoan kättä, niin heti lähtee. Toki tulee monelle mieleen, että onko pahoinpidelty, mutta ihan varmasti ei koskaan meillä asumisen aikana.Voisikohan traumat nyt vanhukselle tulla sieltä lapsuudesta, silloin oli potkittu lähes henkihieveriin, muutaman kuukauden ikäisenä. Kertokaa mielipiteitänne, mutta älkää arvostelko mua, koska koko elämäni ajan mulla on ollut lemmikkinä kissa ja koskaan en ole moista kokenut. Jo lapsena opetettiin, että eläimestä pitää pitää hyvää huolta. Niin olen tehnytkin. Tuntuu, että sairaanhoitajana ihmisiäkin ymmärrän paremmin kuin nyt tätä toimintaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En kyllä osaa mitenkään arvailla syitä tuohon. Kirjoitan kuitenkin, koska tarinasi oli mielenkiintoinen ja siitä huomaa kuinka hyvin olet huolehtinut ja huolehdit vieläkin lemmikistäsi. Voisithan sinä käyttää sitä sellaisella oikein kunnon eläinlääkärillä. En tarkoita noita kunnallisia, jotka ymmärtävät lähinnä lehmien utaretulehdukset jne.
Jos ne vaikka ottaisivat kokeita, jotka sitten kertoisivat syyn. Jos sillä siis onkin jokin sairaus. Vaikka kissan kanssa voi keskustella, mutta aina ei vaan osaa sen juttuja aivan täysin tulkita:)
Toivottavasti kissasi piristyy. Onhan ne esim. nuo mirrinmintut jotka ovat "sallittuja piristeitä" saaneet kuulemani mukaan monen kissan taas iloisemmaksi.
Kirjoittelehan meillekin miten kissasi mieliala kehittyy. Toivotaan, että se palaa ennalleen.
Kissahan on eläin, joka viimeiseen asti näyttää päälle päin olevan kunnossa. Siinä vaiheessa kun kissan käytös selvästi muuttuu, se on yleensä jo tosi kipeä. Vanhenevilla kissoilla on monia yleisiä vaivoja, jotka vaikuttavat paitsi terveyteen varmasti sitä kautta myös mielialaan.
Esimerkiksi munuaisten vajaatoiminta on vanhoilla kissoilla todella yleinen vaiva. Siksipä suosittelisin eläinlääkärikäyntiä, verikokeista selviää ettei terveydessä ole mitään vialla. Omistaja tuntee kissan parhaiten, ja muutos käytöksessä kertoo yleensä ettei kaikki ole kunnossa.
voisiko olla niin, että lapsuuden muistot tunkee esille, ehkä se uusi naapuri toi tullessaan jonkin hajun tai äänen joka löi läpi. Ja sitten nykypäivä alkoi unohtua. ( oma 15 vuotias kissa alkoi unohdella, että mistä ovestä pyydetään pihalle ja eksyi naapuriin pari kertaa, sitten lopetettiin, kun nöytti siltä ettei mirri muistanut enää, että ulos mennään pissalle, tapahtui joskus 30 vuotta sitten.) Joten jokin muistihäiriö tai sitten syliin ottaminen sattuu, siis piilevä sairaus jota kissa salaa. Onko muutoksia ruokahalussa, tarpeenteko-tavoissa, nukkumisessa ja sen sellaisessa? Ehkä eläinlääkäriin olisi syyrtä käväistä.
Kyllä ne yksilöitä ovat kuten mekin ihmiset. Ei se tosiaan dementia tai muut vaivat tule kaikille saman ikäisinä. Joskus tulee nuorenakin meillekin se lähtö. Joskus pirteästi eletään vanhaksi.