YVK tuomio

Perjantaina tuli Asiakastiedolta kirje, että on annettu Yksipuolinen tuomio OK Perinnän toimesta 17.8. summa vähän reilu satanen.

Soitin OK Perintään ja sain selville, että tuomio on annettu haasteesta, joka hain heinäkuun puolessa välissä.

Kun olin hakenut haasteen, soitin perintätoimistoon, sain summan, joka piti maksaa, jotta haaste perutaan. Summa oli noin 10 euroa suurempi kuin haasteen summat yhteensä. Maksoin koko köntän pois.

Odotin pari päivää, soitin perintätoimistoon ja he kertoivat peruneensa haasteen 29.7. joka oli siis tiedoksiantoajan puitteissa. Kysyin vielä erikseen, että onko asia selvä ja että onko heillä mitään avoimia asioita. Ei ollut.

Soitin eilen OK Perintään ja sieltä ei osattu sanoa/tehdä mitään asialle. Olivat vain ihmeissään, että näin on käynyt. Kertoivat, että käräjäoikeus oli kuitannut peruutuksen 29.7.

Miten voidaan antaa tuomio asiasta 17.8., jonka kantaja on perunut 29.7.?
Miten voidaan antaa tuomio 111 eurosta, vaikka vastaaja on maksanut haasteen summat ja vielä vähän enemmänkin?
Miten ja kenen taholta asia korjataan?

OK Perinnästä soitetaan minulle maanantaina. Toivon, että asia selviää ilman oikeudenkäyntejä tms.
1623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eli käräjäoikeuden virkailijan inhimillisen erehdyksen takia tuomio oli tehty. Hän ei ollut huomannut, että peruutus oli tullut. OK Perinnästä soittivat heti aamulla. Maksuhäiriömerkintä on peruttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekavaa oikeutta kirjoitti:

Perjantaina tuli Asiakastiedolta kirje, että on annettu Yksipuolinen tuomio OK Perinnän toimesta 17.8. summa vähän reilu satanen.

Soitin OK Perintään ja sain selville, että tuomio on annettu haasteesta, joka hain heinäkuun puolessa välissä.

Kun olin hakenut haasteen, soitin perintätoimistoon, sain summan, joka piti maksaa, jotta haaste perutaan. Summa oli noin 10 euroa suurempi kuin haasteen summat yhteensä. Maksoin koko köntän pois.

Odotin pari päivää, soitin perintätoimistoon ja he kertoivat peruneensa haasteen 29.7. joka oli siis tiedoksiantoajan puitteissa. Kysyin vielä erikseen, että onko asia selvä ja että onko heillä mitään avoimia asioita. Ei ollut.

Soitin eilen OK Perintään ja sieltä ei osattu sanoa/tehdä mitään asialle. Olivat vain ihmeissään, että näin on käynyt. Kertoivat, että käräjäoikeus oli kuitannut peruutuksen 29.7.

Miten voidaan antaa tuomio asiasta 17.8., jonka kantaja on perunut 29.7.?
Miten voidaan antaa tuomio 111 eurosta, vaikka vastaaja on maksanut haasteen summat ja vielä vähän enemmänkin?
Miten ja kenen taholta asia korjataan?

OK Perinnästä soitetaan minulle maanantaina. Toivon, että asia selviää ilman oikeudenkäyntejä tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu