Tällaisesta minä innostun. Ihmisläheinen kertomus oikeasta elämästä (minun mielestäni) kansankuppilasta Varsovassa, oli juuri TV:ssa Teemalla.
Näin eri asiat meitä kiehtovat ja antavat lempeän olon. Mieleisessäni ohjelmassa, vaikkapa elokuvassa, eläydyn niin, että olenpa itte siellä ihan mukana, joten mitä tahansa en voi katsoakaan....lapset sanoivatkin aikoinaan, kun riehaannuin jostain elokuvasta: äiti, eihän se oo totta!
Kirjoitan tuoreeltaan, ettei tunnelmani häviäisi.
Kommunismin aikaan oli Puolan kaupungeissa melkeinpä vieri vieressä maitobaareja, joissa vähävaraisemmat ihmiset saivat syödä halvalla hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Nämä baarit saivat valtion tukea tuntuvasti, joten ruuan hinnan ja maittavuudenkin takia niissä kävi mahdottoman paljon ihmisiä, muutamalla zlotylla sai vatsansa ähkytäyteen.
Käy edelleen näissä muutamassa harvassa jäljelläolevassa, jäi mieleeni luku 400 päivässä tässä baarissa...perunaa meni ehkä 1000 kiloa...en tiiä, jospa liioittelen. Baarin pomo, pulska sympaattinen nainen sanoi, että ihmisellä pitää olla hetki kerran päivässä nauttia hyvästä ruuasta...ja halvasta, sekä istahtaa hetki miellyttävässä ympäristössä. Korkean elintason maissa, kuten Suomikin on, tällaista baaria pidettäisiin rähjäisenä kuppilana. Mutta ihmiset tekevät sen lempeän olon...ihmiset ovat toisilleen vielä ihmisiä, välittävät toisistaan.
Antoipa taas suuntaa elämälle, tämä vaatimattomuus, ei elintasokilpailuilla mässäily.
Nämä baarit loppuvat vähän kerrassaan, kun valtio lopettaa tukiaisensa, ei ole enää montaa jäljellä...surullista. Niin samastuin näihin aitoihin ihmisiin...taas...tällaisesta minä pidän.
Kirkkohan on puolalaisille hyvin tärkeä edelleen, yleensä katolilaisia ovat ja hekin puhuvat paavista isänä.
Oli hauska juttukin siinä: baaria kunnostettiin, laitettiin siihen uusi kaakeliseinä. Baarin pomo, tämä ihanan rehevä keski-ikäinen nainen kertoi rakennuspojalle, että ihan pappi tulee sen sitten vihkimään, niin poika kysäisi, mites te papin aiotte tänne saada. Niin rouva lohkaisi nauraen...no annoin sille!
Miten tyhjiltä tuntuvatkaan palstan aiheemme ja tappelumme vaikkapa homoista ja lesboista ja ruotsinkielen asemasta, nauran tässä jo ihan ääneen.
Ihan hävettää, kun en osaa sitä kokemaani tunnelmaa tänne välittää. Mutta viikon kuluttua tää tyttö lähtee Prahaan!
Vilkaisin googleen, ja siellähän näkyy olevan tästäkin, sinänsä vaatimattomasta asiasta, tietoa lisää.
Näin eri asiat meitä kiehtovat ja antavat lempeän olon. Mieleisessäni ohjelmassa, vaikkapa elokuvassa, eläydyn niin, että olenpa itte siellä ihan mukana, joten mitä tahansa en voi katsoakaan....lapset sanoivatkin aikoinaan, kun riehaannuin jostain elokuvasta: äiti, eihän se oo totta!
Kirjoitan tuoreeltaan, ettei tunnelmani häviäisi.
Kommunismin aikaan oli Puolan kaupungeissa melkeinpä vieri vieressä maitobaareja, joissa vähävaraisemmat ihmiset saivat syödä halvalla hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Nämä baarit saivat valtion tukea tuntuvasti, joten ruuan hinnan ja maittavuudenkin takia niissä kävi mahdottoman paljon ihmisiä, muutamalla zlotylla sai vatsansa ähkytäyteen.
Käy edelleen näissä muutamassa harvassa jäljelläolevassa, jäi mieleeni luku 400 päivässä tässä baarissa...perunaa meni ehkä 1000 kiloa...en tiiä, jospa liioittelen. Baarin pomo, pulska sympaattinen nainen sanoi, että ihmisellä pitää olla hetki kerran päivässä nauttia hyvästä ruuasta...ja halvasta, sekä istahtaa hetki miellyttävässä ympäristössä. Korkean elintason maissa, kuten Suomikin on, tällaista baaria pidettäisiin rähjäisenä kuppilana. Mutta ihmiset tekevät sen lempeän olon...ihmiset ovat toisilleen vielä ihmisiä, välittävät toisistaan.
Antoipa taas suuntaa elämälle, tämä vaatimattomuus, ei elintasokilpailuilla mässäily.
Nämä baarit loppuvat vähän kerrassaan, kun valtio lopettaa tukiaisensa, ei ole enää montaa jäljellä...surullista. Niin samastuin näihin aitoihin ihmisiin...taas...tällaisesta minä pidän.
Kirkkohan on puolalaisille hyvin tärkeä edelleen, yleensä katolilaisia ovat ja hekin puhuvat paavista isänä.
Oli hauska juttukin siinä: baaria kunnostettiin, laitettiin siihen uusi kaakeliseinä. Baarin pomo, tämä ihanan rehevä keski-ikäinen nainen kertoi rakennuspojalle, että ihan pappi tulee sen sitten vihkimään, niin poika kysäisi, mites te papin aiotte tänne saada. Niin rouva lohkaisi nauraen...no annoin sille!
Miten tyhjiltä tuntuvatkaan palstan aiheemme ja tappelumme vaikkapa homoista ja lesboista ja ruotsinkielen asemasta, nauran tässä jo ihan ääneen.
Ihan hävettää, kun en osaa sitä kokemaani tunnelmaa tänne välittää. Mutta viikon kuluttua tää tyttö lähtee Prahaan!
Vilkaisin googleen, ja siellähän näkyy olevan tästäkin, sinänsä vaatimattomasta asiasta, tietoa lisää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puolan ja Suomen kauppavaihto on aina ollut pienissä kantimissa. Onhan heitin kansantaloudensa ollut pieni näihin päiviin saakka, josko EU-jäsenyys nostaisi sitä.
Ihmiset siellä ovat ovat leppoisia ja vieraanvaraisia, kuten slaavit yleensäkin. Jouduin puolassa turistimatkalla sairaalahoitoon. Potilaalle osoitettiin lämminhenkistä asennetta.