Tietääkö täällä kukaan 1800-luvun alkupuolen avioitumiskäytännöistä leskillä ?
Olen tässä ihmetellyt erään esivanhempani toista avioliittoa, sillä päivämäärien mukaan,hän olisi mennyt uudestaan naimisiin vain pari kuukautta edellisen puolisonsa kuoleman jälkeen, ja nyt ihmetyttää, että olisiko noin nopea uudelleenavioituminen ollut hyväksyttävää 1800- luvulla, vai onko kyseessä kirjoitusvirhe kirkonkirjassa.
Ihmettelen vain, kun tiedän, että nykyaikanankin uudelleenavioituminen vain vähän aikaa edellisen puolison kuoleman jälkeen herättää kummastelua ja jopa paheksuntaa monissa. ("Että eikö se sure yhtään"), Niin luulisi, että 1800-luvun maailmassa olisi edellytetty lesken viettävän vieläkin pidempää suruaikaa ennen uudelleenavioitumista.
Olen tässä ihmetellyt erään esivanhempani toista avioliittoa, sillä päivämäärien mukaan,hän olisi mennyt uudestaan naimisiin vain pari kuukautta edellisen puolisonsa kuoleman jälkeen, ja nyt ihmetyttää, että olisiko noin nopea uudelleenavioituminen ollut hyväksyttävää 1800- luvulla, vai onko kyseessä kirjoitusvirhe kirkonkirjassa.
Ihmettelen vain, kun tiedän, että nykyaikanankin uudelleenavioituminen vain vähän aikaa edellisen puolison kuoleman jälkeen herättää kummastelua ja jopa paheksuntaa monissa. ("Että eikö se sure yhtään"), Niin luulisi, että 1800-luvun maailmassa olisi edellytetty lesken viettävän vieläkin pidempää suruaikaa ennen uudelleenavioitumista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uuudelleen avioituminen oli menneinä aikoina pakollista, että esim. lapsen synnytykseen kuolleen puolison lapsi säilyi hengissä, eli siis naisten ja miesten (erilliset) työt tuli hoidettua.
1800-luvullahan ei ollut yhteiskunnan huolena ihmisten selviytyminen.
Naispuolisella leskellä, vaikka oliskin omistanut esim. maatilan oli tarve saada joku tekemään "miesten"-töitä,
mieslesken lapsia saattoi tulla hoitamaan avion kautta "velvollisuusdesta" vainajan sisar.
Eikä tuohon aikaan ns. rakkausavioliittoja liene ollutkaan, joten mitäs suremaan ...
Naispuolisella leskellä ei ollut oikeutta maahan, joten miehen kuollessa omaisuus meni jollekin lähisukulaiselle ja leski joutui jopa lähtemään nyytti kainalossa mieron tielle. Oli lähes pakko päästä nopeasti uusiin naimisiin. Tosin joskus oli naisilla 6 kk odotusaika ja silloin ei ollut soveliasta vielä mennä vihille. Piti ensin katsoa, ettei lesli ole raskaana kuolleelle puolisolle.
Oma isäni jäi leskeksi ja lapset sijoitettiin. Kun isäni meni uusiin naimisiin niin uusi vaimo otti lapset hoitaakseen muuten lapset olisivat jääneet kokonaan vieraille. Viikot kaukana metsätöissä olevalle isälleni ei olisi ollut millään mahdollista hoitaa 6 lasta joista kolme alle kouluikäistä.
Jos leskivaimo kuului talon sukuun ei ollut muuta hätää kuin saada miespuolinen johtaja talolle, ellei talo mennyt lesken veljelle. Siinäkään tapauksessa ei hänellä ja hänen perheellään usein ollut pulmia taloon jäädessään, mutta monasti uusi isäntä ei tykännyt perijäkilpailijoista, joten leski sai hankkia uuden asuinpaikan jostain, helpommin se kävi avioitumalla. Jos leskivaimo oli ulkopuolinen ja avioitui sitten uudestaan talon ulkopuolisen miehen kanssa, ei uudella isännällä yleensä ollut kovin mukavat oltavat talonväen kanssa, joten pariskunta muutti usein pois. Olen myös törmännyt tapaukseen, jossa vainaja testamentissaan määräsi talon hallinnan leskeksi jääneelle vaimolle koko elinajaksi, jonka jälkeen vasta tehtäisiin perinnönjako, joten sitä ei sitten sillä kertaa toimitettu. Emäntä kuitenkin avioitui nopeasti, ja talon hallinta siirtyi uudelle miehelle, jonka kuoltua edellisen isännän vanhin poika tuli isännäksi - hankaluuksia ei tullut, koska edellisestä avioliitosta oli vielä muitakin poikia ja jälkímmäisestä vain tyttäriä.
Jutun juju oli ennalta arvaamaton: leski eli 1. miehensä jälkeen vielä yli 50 v, ja toisen kin jälkeen melkein 30, joten perimyksessä olisi jouduttu hyppäämään yhden sukupolven yli testamentin määräyksen mukaan toimittaessa.