Mitäs mieltä maagikot olette pornosta?
Ei nyt mitään "pornografian merkitys magian harjoittamisessa" esseitä tarvitse vääntää, vaan kiinnostaisi kuulla ihan tavallisia mielipiteitä.
Pornolla ja magialla on toki kaikenlaisia yhteyksiä. Yksi asia on seksuaalisuus, joka molemmissa on tavallista merkittävämmässä asemassa. Toinen yhtäläisyys on maskuliininen feminiininen kahtiajako. Mutta tämä nyt pätee myös rakkauteen ja magiaan, josta on jo aikaisemmin puhuttu. Nyt puheenaiheena olisi nimenomaan ehta ja aito porno, eikä mikään rakkauden alkemia.
Jotain magiaahan niissä elokuvissa ja lehdissä täytyy olla, ja ylipäänsä koko seksikaupassa kaikissa muodoissaan, koska se on aseiden ja huumeiden ohella maailman tuottoisin ala.
Laajemmin mielestäni pornografian voi katsoa ilmiöksi joka ulottuu myös seksuaalisuuden ulkopuolelle, joista esimerkkinä sosiaaliporno ja tosi-tv-porno. Eikö näissä ole lopulta kysymys melkolailla samanlaisesta "viihdemagiasta", illuusoiden luomisesta ja sellaisen "oho, oho" tunteen luomisesta.
Kaikki on viihteessä jo niin monta kertaa nähty ja koettu, että nyt televisiossa syödään jo heinäsirkkoja ja härän kiveksiäkin. Minusta tämä kertoo siitä, etteivät jännittävät tv-ohjelmat ole koskaan toimineet kannustavina tekijöinä katsojien omassa elämässä, vaan ainoastaan korvikejännityksenä. Katsotaan telkkarista jotain ohjelmaa jossa 30 miestä ja naista riippuliitävät alasti atlantin ylitse...
Vanhaa kunnon seksipornoa sen sijaan syytetään useimmiten siitä, kuinka se kaventaa naiskuvaa ja edustaa yksipuolisesti vain miesten fantasioita. Magian kannalta tällä ei päällisin puolin vaikuta olevan paljonkaan tekemistä, mutta itse ajattelen, että sillä on. Shamanismista, Jumalattaren palvonnasta ja katolilaisuudesta tuttu ilmiö on, että maaginen voima koetaan jostain syystä feminiiniseksi, ja että naisilla on katsottu olevan siihen suorempi yhteys sukupuolensa ansiosta. Miehet joilla maaginen voima virtaa heikkona ovat sitten kai jotakin homofobisia sovinisteja, jotka katkeruudessaan haluavat kostoa naisille, jotka eivät "anna" (jolla tarkoitan tässä yhteydessä sekä seksiä, että feminiinistä shamanistista energiaa).
Pitäisikö pornoa vastaan taistella?
Vai pitäisikö mieluummin alkaa valmistamaan mielenkiintoisempia pornoelokuvia?
Entä tosi-tv-ohjelmat? Genren aloitti muistaakseni Cops. Missä teidän mielestänne kulkee raja? Onko Jackass oikeasti hauska vai oikeasti tyhmä ohjelma? Onko Pelkokerroin jo niin vääntynyt ja kelvoton ohjelma, ettei mitään typerämpää enää voida keksiä? Ehei, Suomen Robinson on vieläkin kauhistuttavampi... Sen rinnalla Selviytyjätkin vaikuttaa aivan kunnialliselta ohjelmalta, jossa on järkevä konsepti.
Mutta entä todellisuudessa? Minulla ei ole edes televisiota itselläni, koska koen pornografisen massaviihteen jotenkin omaa tahtoani tappavana.
Toinen asia mikä hieman arveluttaa on se, kuinka esimerkiksi pelkokertoimessa tehokkaasti pyritään tekemään kaikki neulat, kastemadot, heinäsirkat ja muut asiat niin inhottavan tuntuisiksi kuin mahdollista. Häviäjät yökkäilevät ja ovat noloina. Voittajat poistuvat rahat taskussa, mutta tuskin vapautuneena mistään peloistaan. Tässäkin on oikeana motivaattorina pelkkä raha, ei halu voittaa pelkoja.
Ja viimeiseksi maaginen haaste kaikille ennustusta harrastaville. Milloin sanoisitte, että tämä reality-TV villitys menee ohitse?
Porno
17
2114
Vastaukset
- Chandi
Seksipornon suurin puute on se että se on saatanan tylsää. En ole sitä aktiivisesti seurannut, mutta olen saanut kuvan että kovasti ollaan kiinnostuneita persereiästä ja soosit pitää aina viskoa jonnekin muuanne, mutta ei ainakaan riemurasiaan. No, onhan se tietysti turvallisempaa näinä tautisina aikoina siten. Silikonivarustuksista en jaksa edes aloittaa.
Valitettavasti ns. luonnollistakaan toimintaa ns. tavallisten ihmisten toimesta en ole kiinnostunut näkemään, sillä tavalliset ihmiset ovat rumia. Pornon parhaita puoliahan on se että saa katsoa yli-ihmisiä, mutta valitettavasti henk.koht. varsin harvoin olen nähnyt yhtikäsyhtään helvetin hyvän näköistä miestä josta saisin inspiraatiota. Mikäli haluan katsella hyvän näköisiä miehiä katsonkin sitten ennemmin vaikka X-fileitä - enkä tarkoita nyt sitten että ne hirviöt, örkit ja raadot olisivat sitä mitä sieltä bongailen :)
Mutta on olemassa seksipornoa, jota seuraan viikottain jos en ole aivan v-tuuntunut elämääni. Se on tietysti se real hot pervo happening -kama jota pyöritän omien korvieni välissä kun harrastan minulle rakasta oman käden onnea. (Pitäisiköhän liittyä yhteen masturbointikerhoon?)
Olen havainnut että tylsimmästäkin pornosta, joka mielen tasolla tympäisee, tulee aina tietty fyysinen reaktio: alkaa sylkeä erittyä suussa. En tiedä miksi näin. Muiden ihmisten nieleskelystä olen havainnut etten ole ainoa. Ruutuun äkkinäisesti rävähtävä tositoiminta siis saa aikaan automaattisia toimintoja kehossa, halusi tai ei.
Kun lähdetään sitten miettimään mikä seksuaaliaktista tekee niin järisyttävän että siihen on pakko reagoida, niin ehkä se on sen perustavanlaatuinen energia ja ihmisten kokemus: TÄSSÄ TEHDÄÄN ELÄMÄÄ. Ei tietenkään (onneksi) useimmiten tehdä, mutta siten kroppa siihen reagoi. Ihminen kaihtaa kuolemaa, ja kaikki mikä liittyy sen vastakohtaan, kohtaa kaikilta kättentaputuksia (tai jotain muita käsitöitä). ELÄMÄ on ainoa millä on merkitystä tässä elämässä. Elämä on energiaa, energia on elämää. Kovin usein ihminen ei muuta merkillisempää elämässään voikaan kokea kuin orgasmin. (Vihaksi pistää niiden naisten puolesta jotka eivät koe sitä koskaan, mutta minkäs minä sille mahdan.) Henkilökohtaisesti voin huipusta sanoa että silloin todella kokee että ELÄN. TAPAHDUN. MINÄ OLEN SE JOKA MINÄ OLEN.
Hittojako siinä jaksaa paljon kiinnostaa onko läsnä suuren suuri rakkaus (ts. voiko kokemuksen toistaa heti huomenna vai paineleeko treenikumppani huitsun kuuseen kun hommat on hoidettu). Se alkaa kiinnostaa sitten vasta myöhemmin kun tapahtuma on ohi ja putoaa tavalliseen tilaansa ja olemiseensa.
***
Tosi-tv-"porno"... Se on enimmäkseen aikuisten palaamista lapsen tasolla. Jos sieltä nyt sitten on ollenkaan lähdettykään. "Hei me syödään paskaa kato äiti eix me olla kovia."
Katsoin aikoinani Jackassia melko ihastuneena; silloin juttu oli freesi ja saattoi fundeerata vaikkapa että onpa pojat fakiireja. Laittavat itsensä likoon, all righ! Mutta venyttämällä ja vanuttamalla saadaan tietysti kaikki aina pilattua. Ja sitten alkoi tulla pilvin pimein kaikenlaisia ostoskärryillä köröttelijöitä... Ei kivaa enää.
Idolseihin ja semmoisiin en sano kuin että hyi helvetti. Eikö apinalaumasta löydy niitä siitosuroksia ja himoitumpia naaraita ilman että sillä täytyy viatonta tv:n katsojaa kiduttaa? No, onneksi tv:stä tulee muutakin. Kuten esmes luondodokumentteja!
***
Pornoa vastaan ei pidä taistella, vaan sitä vastaan ettei itse enää osaa hallita mitä vastaanottaa. Ja mihin alistuu - antaako yleisten trendien saada itsensä pyörimään tuuliviirin tavoin. Tietyt ihmiset menevät aina siitä missä aita on matalin, vaikka ei mitään tv:tä tai pornoa tai muuta aivomädäkettä olisikaan. Ehkäpä massat pitää pitää hiljaisina ääliömäisyyksillä, että eivät herää ihmettelemään että miksiköhän me yleensä ollaan olemassa ja miksi pirussa meitä pitäisi olla vielä enemmänkin.- Fanaatikko
Minun mielestäni masturbointia ei voi kutsua pornoksi edes leikillään, enkä näe siinä minkäänlaisia ongelmia siinä suhteessa kuin missä esitin kritiikkiä pornografiaa kohtaan. Vaikka tähän liittyisi kuinka värikästä fantasiointia tahansa, niin sittenkään ei sitä minusta oikein voi verrata pornografiaan, tai ainakaan en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Kenties, jos masturboinnista joskus tulee muotia, niin ehkä sekin saadaan jotenkin pilattua... - Chandi
Fanaatikko kirjoitti:
Minun mielestäni masturbointia ei voi kutsua pornoksi edes leikillään, enkä näe siinä minkäänlaisia ongelmia siinä suhteessa kuin missä esitin kritiikkiä pornografiaa kohtaan. Vaikka tähän liittyisi kuinka värikästä fantasiointia tahansa, niin sittenkään ei sitä minusta oikein voi verrata pornografiaan, tai ainakaan en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Kenties, jos masturboinnista joskus tulee muotia, niin ehkä sekin saadaan jotenkin pilattua...>Vaikka tähän liittyisi kuinka värikästä fantasiointia tahansa, niin sittenkään ei sitä minusta oikein voi verrata pornografiaan, tai ainakaan en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Minulle (seksi-)porno on fyysinen akti jossa ihmiset parittelevat välittämättä tunteista hevon sitä tahi tätä. Ja SITÄ kamaa minä nimenomaan pyöritän päässäni jos tahdon nopean nousun vuorelle ja pompun avaruuteen by myself. Niin yksinkertaista se on minulle.
Minä en siis välttämättä tarvitse kenenkään ulkopuolisen tekemää pornoelokuvaa tappamaan omaa luovuuttani. Onkohan tämä sukupuolesta kiinni?
***
Missäs muuten muiden ihmisten kommentit? Ollaanko täällä sellaisia hienohelmoja että juostaan helmat korvissa kirkuen karkuun tämmöisiä aiheita? Mitäs ne semmoiset maagit ovat jotka eivät pysty edes ajatusten tasolla käsittelemään mitä tahansa inhimillistä... Vai olisiko heillä ihan oikeaa elämää jossain muualla... Mikä olisi tietysti nice. - Chandi
Fanaatikko kirjoitti:
Minun mielestäni masturbointia ei voi kutsua pornoksi edes leikillään, enkä näe siinä minkäänlaisia ongelmia siinä suhteessa kuin missä esitin kritiikkiä pornografiaa kohtaan. Vaikka tähän liittyisi kuinka värikästä fantasiointia tahansa, niin sittenkään ei sitä minusta oikein voi verrata pornografiaan, tai ainakaan en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Kenties, jos masturboinnista joskus tulee muotia, niin ehkä sekin saadaan jotenkin pilattua...>en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Onko porno jo sanana sellainen, että siihen pitää liittää väkisinkin joku ongelma? Pitäisikö käyttää jotain muuta termiä kuvaamaan sitä että ihmiset haluavat "kokeilla ihmisyytensä rajoja" tai jotain semmoista... - Fanaatikko
Chandi kirjoitti:
>Vaikka tähän liittyisi kuinka värikästä fantasiointia tahansa, niin sittenkään ei sitä minusta oikein voi verrata pornografiaan, tai ainakaan en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Minulle (seksi-)porno on fyysinen akti jossa ihmiset parittelevat välittämättä tunteista hevon sitä tahi tätä. Ja SITÄ kamaa minä nimenomaan pyöritän päässäni jos tahdon nopean nousun vuorelle ja pompun avaruuteen by myself. Niin yksinkertaista se on minulle.
Minä en siis välttämättä tarvitse kenenkään ulkopuolisen tekemää pornoelokuvaa tappamaan omaa luovuuttani. Onkohan tämä sukupuolesta kiinni?
***
Missäs muuten muiden ihmisten kommentit? Ollaanko täällä sellaisia hienohelmoja että juostaan helmat korvissa kirkuen karkuun tämmöisiä aiheita? Mitäs ne semmoiset maagit ovat jotka eivät pysty edes ajatusten tasolla käsittelemään mitä tahansa inhimillistä... Vai olisiko heillä ihan oikeaa elämää jossain muualla... Mikä olisi tietysti nice.>> Minulle (seksi-)porno on fyysinen akti jossa ihmiset parittelevat välittämättä tunteista hevon sitä tahi tätä. >>
No, ehkä sinä käytät porno -sanaa tuolla tavalla, mutta minä en tarkoittanut sillä seksiä, eikä sana porno tai pornografia ole koskaan tarkoittanut seksiä, ei edes "seksiä seksin vuoksi".
Ei näin: "Alaks oleen pornoa mun kaa?". Siis mitä, haluatko, että katsomme yhdessä lehtiä tai videoita? Vai haluatko ostaa palveluita?
Porno on lyhennys sanasta pornografia, joka etymologisesti tarkoittaa "prostituoiduista kirjoittamista", sekä myöhemmin tuli tarkoittamaan kaikkea eroottista taidetta ja viihdettä. Sanalla "seksiporno" halusin vain tehdä eron sosiaalipornoon ja reality-tv-pornoon. - Fanaatikko
Chandi kirjoitti:
>en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Onko porno jo sanana sellainen, että siihen pitää liittää väkisinkin joku ongelma? Pitäisikö käyttää jotain muuta termiä kuvaamaan sitä että ihmiset haluavat "kokeilla ihmisyytensä rajoja" tai jotain semmoista...>> Onko porno jo sanana sellainen, että siihen pitää liittää väkisinkin joku ongelma? >>
Ei, mutta minä liitän siihen joitakin ongelmia. Yksi sellainen on vaikkapa silokonirintailmiö. Jos olisit viihdealalla, ymmärtäisit miksi se on eettisesti ongelmallinen asia: Saat enemmän duunia, jos otat silikonit. Asian ytimessä on se, että ns. jättitissi-ilmiö on kasvanut nykyisiin mittoihinsa vasta pornografian avustuksella, varsinkin amerikassa (jenkit ovat tissikansaa).
>> Pitäisikö käyttää jotain muuta termiä kuvaamaan sitä että ihmiset haluavat "kokeilla ihmisyytensä rajoja" tai jotain semmoista... >>
En tiedä minkälaisiin kokeiluihin viittaat, mutta mikäli kysymyksessä ei ole minkäänlainen prostituutiota muistuttava toiminta, ei yleensä ole tarpeen puhua pornosta, vaan silloin se on vain seksiä.
Pornoon kriittisesti suhtautumisessa ei mielestäni ole mitään väistämättömästi lestadiolaista. Asia joutuu minun kirjoissani samanlaiseen kriittiseen syyniin kuin kaikki muukin.
Esimerkiksi se on pornografiaa, kun musiikkivideossa ketkutellaan puolialasti. Ei siksi, että alastomuudessa olisi itsessään jotakin pornografista, vaan siksi, että videon tarkoituksena on esittää seksuaalisuutta nimenomaan pornografisesti, nainen jonakin jonka mies voi ostaa.
Selventääkö tämä pornon käsitettä?
Seksi on seksiä, ja porno on sitten eri asia. Katsotaan nyt vielä sanakirjasta. Tässä on pornon tavallinen määritelmä, sekä muita erilaisia nykyään pornoksi kutsuttavia asioita.
Porn - informal for 'pornography'.
Pornography - books, magazines, films, etc. with no artistic value which describe or show sexual acts or naked people in a way that is intended to be sexually exciting but would be considered unpleasant or offensive by many people.
Pornographer - A person who makes or sells pornography.
hard(-core) (= very detailed) porn
soft(-core) (= not very detailed) porn
gadget pornography - Images and text that glorify or fetishize high-end or high-tech devices and gadgets.
domestic pornography - Books, magazines, and TV shows that display images of domestic perfection.
time porn - Television shows and other media that portray characters as having excessive amounts of spare time.
financial pornography - Books, newsletters, and articles that glorify financiers, money managers, and the deals they make.
gastroporn - The suggestive pictures and prose used to describe recipes in upscale cookbooks or menu items in fancy restaurants. Adjectives used include succulent, mouth-watering, tantalizing, tender, juicy, and melt-in-your-mouth.
carnography - Writings, films, images, or other materials that contain scenes of carnage or other types of violence. - Chandi
Fanaatikko kirjoitti:
>> Minulle (seksi-)porno on fyysinen akti jossa ihmiset parittelevat välittämättä tunteista hevon sitä tahi tätä. >>
No, ehkä sinä käytät porno -sanaa tuolla tavalla, mutta minä en tarkoittanut sillä seksiä, eikä sana porno tai pornografia ole koskaan tarkoittanut seksiä, ei edes "seksiä seksin vuoksi".
Ei näin: "Alaks oleen pornoa mun kaa?". Siis mitä, haluatko, että katsomme yhdessä lehtiä tai videoita? Vai haluatko ostaa palveluita?
Porno on lyhennys sanasta pornografia, joka etymologisesti tarkoittaa "prostituoiduista kirjoittamista", sekä myöhemmin tuli tarkoittamaan kaikkea eroottista taidetta ja viihdettä. Sanalla "seksiporno" halusin vain tehdä eron sosiaalipornoon ja reality-tv-pornoon.No niinpä tiätysti. Oma tapani käyttää sanoja on assosioiva - enkä usko etteikö aika moni muukin ihminen ajattelisi pornoa ankaran fyysisenä seksinä. Tai sitten lehtinä.
- Chandi
Fanaatikko kirjoitti:
>> Onko porno jo sanana sellainen, että siihen pitää liittää väkisinkin joku ongelma? >>
Ei, mutta minä liitän siihen joitakin ongelmia. Yksi sellainen on vaikkapa silokonirintailmiö. Jos olisit viihdealalla, ymmärtäisit miksi se on eettisesti ongelmallinen asia: Saat enemmän duunia, jos otat silikonit. Asian ytimessä on se, että ns. jättitissi-ilmiö on kasvanut nykyisiin mittoihinsa vasta pornografian avustuksella, varsinkin amerikassa (jenkit ovat tissikansaa).
>> Pitäisikö käyttää jotain muuta termiä kuvaamaan sitä että ihmiset haluavat "kokeilla ihmisyytensä rajoja" tai jotain semmoista... >>
En tiedä minkälaisiin kokeiluihin viittaat, mutta mikäli kysymyksessä ei ole minkäänlainen prostituutiota muistuttava toiminta, ei yleensä ole tarpeen puhua pornosta, vaan silloin se on vain seksiä.
Pornoon kriittisesti suhtautumisessa ei mielestäni ole mitään väistämättömästi lestadiolaista. Asia joutuu minun kirjoissani samanlaiseen kriittiseen syyniin kuin kaikki muukin.
Esimerkiksi se on pornografiaa, kun musiikkivideossa ketkutellaan puolialasti. Ei siksi, että alastomuudessa olisi itsessään jotakin pornografista, vaan siksi, että videon tarkoituksena on esittää seksuaalisuutta nimenomaan pornografisesti, nainen jonakin jonka mies voi ostaa.
Selventääkö tämä pornon käsitettä?
Seksi on seksiä, ja porno on sitten eri asia. Katsotaan nyt vielä sanakirjasta. Tässä on pornon tavallinen määritelmä, sekä muita erilaisia nykyään pornoksi kutsuttavia asioita.
Porn - informal for 'pornography'.
Pornography - books, magazines, films, etc. with no artistic value which describe or show sexual acts or naked people in a way that is intended to be sexually exciting but would be considered unpleasant or offensive by many people.
Pornographer - A person who makes or sells pornography.
hard(-core) (= very detailed) porn
soft(-core) (= not very detailed) porn
gadget pornography - Images and text that glorify or fetishize high-end or high-tech devices and gadgets.
domestic pornography - Books, magazines, and TV shows that display images of domestic perfection.
time porn - Television shows and other media that portray characters as having excessive amounts of spare time.
financial pornography - Books, newsletters, and articles that glorify financiers, money managers, and the deals they make.
gastroporn - The suggestive pictures and prose used to describe recipes in upscale cookbooks or menu items in fancy restaurants. Adjectives used include succulent, mouth-watering, tantalizing, tender, juicy, and melt-in-your-mouth.
carnography - Writings, films, images, or other materials that contain scenes of carnage or other types of violence.Seksualisuudesta (tai muusta) tulee pornoa kun halutaan tienata tai hyväksikäyttää. Liekö sana EXPLOITATION sitten oleellinen ilmentäjä.
- I Own U
Chandi kirjoitti:
>Vaikka tähän liittyisi kuinka värikästä fantasiointia tahansa, niin sittenkään ei sitä minusta oikein voi verrata pornografiaan, tai ainakaan en näe siinä mitään niistä ongelmista, joita pornografiaan kulttuurisena massailmiönä liittyy.
Minulle (seksi-)porno on fyysinen akti jossa ihmiset parittelevat välittämättä tunteista hevon sitä tahi tätä. Ja SITÄ kamaa minä nimenomaan pyöritän päässäni jos tahdon nopean nousun vuorelle ja pompun avaruuteen by myself. Niin yksinkertaista se on minulle.
Minä en siis välttämättä tarvitse kenenkään ulkopuolisen tekemää pornoelokuvaa tappamaan omaa luovuuttani. Onkohan tämä sukupuolesta kiinni?
***
Missäs muuten muiden ihmisten kommentit? Ollaanko täällä sellaisia hienohelmoja että juostaan helmat korvissa kirkuen karkuun tämmöisiä aiheita? Mitäs ne semmoiset maagit ovat jotka eivät pysty edes ajatusten tasolla käsittelemään mitä tahansa inhimillistä... Vai olisiko heillä ihan oikeaa elämää jossain muualla... Mikä olisi tietysti nice.HAISTAKAA VITTU KOKO SAATANAN SAKKI! PORNO ON ELÄMÄ!
PORNOSTA SAA RAHAA VITUN PÄLLIT!
PS: http://www.youtube.com/watch?v=ZS2-4w7cUDE
SIINÄ VÄHÄN PORNOA! xD!
- Ifrit
Bill Gatesiä mukaillen. ;) Eiköhän pornon ydin ole fantasia, se että tekee jotain sellaista mihin ei normaalisti pysty. Roolimallia siellä on vain harvoille.
Mitä itse olen pornoon tutustunut pidän enemmän sellaisesta missä kiinnostavan näköinen nainen poseeraa kuin jostain anaalivideoista. Se mitä en siedä on sellainen porno missä kärsitään rahan vuoksi nöyryytystä. Ideaalini on se, että naisen/miehen täytyy nauttia siitä että on näytillä ja olla seksuaalisesti edistyneempi ja kyvykkäämpi kuin keskiverto. - Fanaatikko
Niin, pornolla ainakin itse tarkoitan sitä mitä noissa sanakirjan määritelmissä oli. Katson että asia liittyy laajemmalti ilmiöön, jossa ihmiset nauttivat yhä enemmän kaikenlaista pornografiaa (ei välttämättä ilmiselvästi seksuaalista ominaisuuksiltaan, kuten carnographia). Omasta mielestäni tämä ilmiö on sikäli huolestuttava, että se oman kokemukseni mukaan tappaa ihmisten luovuuden, mielikuvituksen ja kiinnostuksen todellisuutta kohtaan, jotka ovat olennaisia myös esim. shamanismissa.
Minulla ei ole mitään pornografiaa vastaan sinänsä. On olemassa laadukasta pornografiaa, ja sille on oma tarpeensa ja funtionsa elämässä. Kuitenkin, nykyinen maailmanmeno on mielestäni jo alkanut muistuttaa jonkinlaista lihavoittavaa mässäilyä, josta tulee lopulta vain huono olo, mutta ei osaa lopettaakaan, ja mainosmiehet mielellään syöttävät sitä meille niin paljon kuin jaksamme niellä.
Tämä on luultavasti vain länsimainen ongelma, koska muualla maailmassa ei ensinnäkään ole niin korkea elintaso, että olisi mahdollista kuluttaa suuri määrä aikaa vain erityyppisen pornografian parissa.
Tietokonepelitkin ovat nykyään täyttä pornografiaa. Niissä yhdistyy monen tyyppinen "porno", kuten esim. seksuaalinen, väkivaltainen ja koti-ihanne (esim. The Sims). Ennen pelit olivat paljon viattomampia, vähemmän graafisia ja vähemmän virtuaalitodellisuusmaisia.- Chandi
Itse koen pitkälti "maagisen" olemassaolon (jkv vastakkaisena "arkiselle" olemiselle) nimenomaan voimallisena kokemuksena johon liittyy TÄSSÄ ja NYT, eläminen potenssissa 10 yms. Tällaiseen tilaan voi virittäytyä kehonsa avulla tai manipuloimalla tietoisuuttaan. Uskontojen suosio, itseasiassa näemmä melkein luonnostaan tuleva uskonnollisuus, henkisyys, spirituaalisuus ihmisissä kertoo mielestäni kaipuusta kokonaisvaltaiseen kokemukseen. (Monet ymppäävät tähän sanaa "mystinen", mutta se ei ole henk.koht. suosikkini joten kaihdan sitä.)
Shamaanien ja luontokeskeisten elämänmuotojen aikana ihmiset kokivat noita kokemuksia ominpäin tai hakivat niitä poppa-akoilta ja -ukoilta...
Mitä meillä on nykyään? Rokkirätkyttäjiä ja näyttelijätähtösiä joita palvoa kaukaa. Musiikkia ja elokuvia joista hakea inspiraatiota. Kuinka helposti/vaikeasti tuosta tyrkyllä olevasta tarjonnasta on mahdollista ammentaa omia syviä kokemuksia? Mitä jää jäljelle fyysisellä tasolla? Seksi? Himohölkkääminen, Jackass, survival-leikit yms.?
Hengen ravinto on näennäisesti runsastunut (voimme länsimaissa valita kiinnostaako buddhalaisuus, skientologia, Jehovat, kristillinen uskoontulo jne.), mutta on tainnut ravintoarvo köyhtyä.
Nyt kun oikein olen tätä asiaa ajatellut, niin tämähän on minua kiinnostanut helkkari soikoon jo vuosikausia. Mistä me täällä länsimaissa revimme syvät, alkukantaiset, vastaanväittämättömät, yhtäaikaa intiimit ja kollektiiviset kokemuksemme tässä kermavaahtopullasuossa johon olemme vajonneet? Muuntuuko tietoisuus kun kaikkeen kyllästyneenä kytkee itsensä kahleilla seinään ja hommasta rahansa tienaava daami vähän läpsii piiskalla persauksille? Pitäisikö läträtä paskan kanssa jos on aina inhonnut saastaa yli kaiken ja haluaa järkyttää itsensä (ja muut)? Onko haettava videovuokraamosta aina vain shokeeraavampia elokuvia, kun ei Seitsemääkään katsellessa mikään värähdä missään...
Henk.koht. olen pitkään unelmoinut pakanapiiristä jossa pääsisi kirmailemaan vaikkapa Vappusalon ympäri alasti tai jotain sellaista, mutta pelkkää pelleilyähän sekin vain olisi. Se nyt vaan on niin että tällä hetkellä elävät sukupolvet länsimaissa ovat KEINOTEKOISUUDEN poispilaamia paskoja. Turha siinä on hakea kiksejä menneestä, tai varsinkaan oletetusta menneestä ajalta ennen kristinuskon. (Vaikka olisihan se tietysti hienoa päästä siitä eroon valtakunnallisella tasolla. Yksityiset ihmiset voivat toki uskoa vaikka naapurin hevoosen jos huvittaa.) - Ifrit
Chandi kirjoitti:
Itse koen pitkälti "maagisen" olemassaolon (jkv vastakkaisena "arkiselle" olemiselle) nimenomaan voimallisena kokemuksena johon liittyy TÄSSÄ ja NYT, eläminen potenssissa 10 yms. Tällaiseen tilaan voi virittäytyä kehonsa avulla tai manipuloimalla tietoisuuttaan. Uskontojen suosio, itseasiassa näemmä melkein luonnostaan tuleva uskonnollisuus, henkisyys, spirituaalisuus ihmisissä kertoo mielestäni kaipuusta kokonaisvaltaiseen kokemukseen. (Monet ymppäävät tähän sanaa "mystinen", mutta se ei ole henk.koht. suosikkini joten kaihdan sitä.)
Shamaanien ja luontokeskeisten elämänmuotojen aikana ihmiset kokivat noita kokemuksia ominpäin tai hakivat niitä poppa-akoilta ja -ukoilta...
Mitä meillä on nykyään? Rokkirätkyttäjiä ja näyttelijätähtösiä joita palvoa kaukaa. Musiikkia ja elokuvia joista hakea inspiraatiota. Kuinka helposti/vaikeasti tuosta tyrkyllä olevasta tarjonnasta on mahdollista ammentaa omia syviä kokemuksia? Mitä jää jäljelle fyysisellä tasolla? Seksi? Himohölkkääminen, Jackass, survival-leikit yms.?
Hengen ravinto on näennäisesti runsastunut (voimme länsimaissa valita kiinnostaako buddhalaisuus, skientologia, Jehovat, kristillinen uskoontulo jne.), mutta on tainnut ravintoarvo köyhtyä.
Nyt kun oikein olen tätä asiaa ajatellut, niin tämähän on minua kiinnostanut helkkari soikoon jo vuosikausia. Mistä me täällä länsimaissa revimme syvät, alkukantaiset, vastaanväittämättömät, yhtäaikaa intiimit ja kollektiiviset kokemuksemme tässä kermavaahtopullasuossa johon olemme vajonneet? Muuntuuko tietoisuus kun kaikkeen kyllästyneenä kytkee itsensä kahleilla seinään ja hommasta rahansa tienaava daami vähän läpsii piiskalla persauksille? Pitäisikö läträtä paskan kanssa jos on aina inhonnut saastaa yli kaiken ja haluaa järkyttää itsensä (ja muut)? Onko haettava videovuokraamosta aina vain shokeeraavampia elokuvia, kun ei Seitsemääkään katsellessa mikään värähdä missään...
Henk.koht. olen pitkään unelmoinut pakanapiiristä jossa pääsisi kirmailemaan vaikkapa Vappusalon ympäri alasti tai jotain sellaista, mutta pelkkää pelleilyähän sekin vain olisi. Se nyt vaan on niin että tällä hetkellä elävät sukupolvet länsimaissa ovat KEINOTEKOISUUDEN poispilaamia paskoja. Turha siinä on hakea kiksejä menneestä, tai varsinkaan oletetusta menneestä ajalta ennen kristinuskon. (Vaikka olisihan se tietysti hienoa päästä siitä eroon valtakunnallisella tasolla. Yksityiset ihmiset voivat toki uskoa vaikka naapurin hevoosen jos huvittaa.)Tuosta vaan huomautan että ei sen tarvitse mennä pelleilyksi. Täytyy vaan olla tarkka keitä ottaa mukaan tuollaiseen.
- Fanaatikko
Chandi kirjoitti:
Itse koen pitkälti "maagisen" olemassaolon (jkv vastakkaisena "arkiselle" olemiselle) nimenomaan voimallisena kokemuksena johon liittyy TÄSSÄ ja NYT, eläminen potenssissa 10 yms. Tällaiseen tilaan voi virittäytyä kehonsa avulla tai manipuloimalla tietoisuuttaan. Uskontojen suosio, itseasiassa näemmä melkein luonnostaan tuleva uskonnollisuus, henkisyys, spirituaalisuus ihmisissä kertoo mielestäni kaipuusta kokonaisvaltaiseen kokemukseen. (Monet ymppäävät tähän sanaa "mystinen", mutta se ei ole henk.koht. suosikkini joten kaihdan sitä.)
Shamaanien ja luontokeskeisten elämänmuotojen aikana ihmiset kokivat noita kokemuksia ominpäin tai hakivat niitä poppa-akoilta ja -ukoilta...
Mitä meillä on nykyään? Rokkirätkyttäjiä ja näyttelijätähtösiä joita palvoa kaukaa. Musiikkia ja elokuvia joista hakea inspiraatiota. Kuinka helposti/vaikeasti tuosta tyrkyllä olevasta tarjonnasta on mahdollista ammentaa omia syviä kokemuksia? Mitä jää jäljelle fyysisellä tasolla? Seksi? Himohölkkääminen, Jackass, survival-leikit yms.?
Hengen ravinto on näennäisesti runsastunut (voimme länsimaissa valita kiinnostaako buddhalaisuus, skientologia, Jehovat, kristillinen uskoontulo jne.), mutta on tainnut ravintoarvo köyhtyä.
Nyt kun oikein olen tätä asiaa ajatellut, niin tämähän on minua kiinnostanut helkkari soikoon jo vuosikausia. Mistä me täällä länsimaissa revimme syvät, alkukantaiset, vastaanväittämättömät, yhtäaikaa intiimit ja kollektiiviset kokemuksemme tässä kermavaahtopullasuossa johon olemme vajonneet? Muuntuuko tietoisuus kun kaikkeen kyllästyneenä kytkee itsensä kahleilla seinään ja hommasta rahansa tienaava daami vähän läpsii piiskalla persauksille? Pitäisikö läträtä paskan kanssa jos on aina inhonnut saastaa yli kaiken ja haluaa järkyttää itsensä (ja muut)? Onko haettava videovuokraamosta aina vain shokeeraavampia elokuvia, kun ei Seitsemääkään katsellessa mikään värähdä missään...
Henk.koht. olen pitkään unelmoinut pakanapiiristä jossa pääsisi kirmailemaan vaikkapa Vappusalon ympäri alasti tai jotain sellaista, mutta pelkkää pelleilyähän sekin vain olisi. Se nyt vaan on niin että tällä hetkellä elävät sukupolvet länsimaissa ovat KEINOTEKOISUUDEN poispilaamia paskoja. Turha siinä on hakea kiksejä menneestä, tai varsinkaan oletetusta menneestä ajalta ennen kristinuskon. (Vaikka olisihan se tietysti hienoa päästä siitä eroon valtakunnallisella tasolla. Yksityiset ihmiset voivat toki uskoa vaikka naapurin hevoosen jos huvittaa.)Kuuntele Ifrittiä. Olen samaa mieltä siitä, että kaikenlaista järkevääkin "pakanallista" toimintaa on aivan mahdollista järjestää, jopa nykyaikana.
Itse olen ollut jonkin verran mukana tai itse järjestämässä kaikenlaista alastomana kekkulointia ja muita primaalienergioita herätteleviä ritualistisia menoja. Olenkin tullut siihen tulokseen, että hyvät yhteistyökumppanit näissä jutuissa on todella suuri etu, koska yksin ollessaan on millään kikoilla täysin mahdotonta vapautua sosiaalisista rajoitteista (jotka tulevat esille ja itsellekin tiedostetuiksi vasta ryhmässä).
Yhdeksän vuotta sitten aloitin noituuden opiskelun itsenäisesti: ostelemalla pornolehtiä kioskeilta, ja tarkkailemalla omia reaktioitani. Ensin kuumotti ihan perkeleesti, varsinkin jos myyjä oli vanha hapan täti tai kaunis nuori tyttö. Se oli ensimmäinen oikea askeleeni sosiaalisen haarniskani murtamiseksi.
Myöhemmin huomasin, etten enää kehity pitemmälle ilman ryhmän apua, ja hankin itselleni samoja asioita tavoittelevia yhteistyökumppaneita, joista muutamat ovat tätä nykyä myös kertakaikkiaan parhaimpia ystäviäni.
Seuraava askel olisi jotenkin uskaltaa olla oma itseni noinnniinkuin yhteiskunnan valvovan silmän alla, eikä vain kotonani tai kavereitten seurassa. Siinä onkin työsarkaa. Meikäläinen ei ole maailman luottavaisin ihminen, mitä tulee ns. "systeemiin". - Chandi
Fanaatikko kirjoitti:
Kuuntele Ifrittiä. Olen samaa mieltä siitä, että kaikenlaista järkevääkin "pakanallista" toimintaa on aivan mahdollista järjestää, jopa nykyaikana.
Itse olen ollut jonkin verran mukana tai itse järjestämässä kaikenlaista alastomana kekkulointia ja muita primaalienergioita herätteleviä ritualistisia menoja. Olenkin tullut siihen tulokseen, että hyvät yhteistyökumppanit näissä jutuissa on todella suuri etu, koska yksin ollessaan on millään kikoilla täysin mahdotonta vapautua sosiaalisista rajoitteista (jotka tulevat esille ja itsellekin tiedostetuiksi vasta ryhmässä).
Yhdeksän vuotta sitten aloitin noituuden opiskelun itsenäisesti: ostelemalla pornolehtiä kioskeilta, ja tarkkailemalla omia reaktioitani. Ensin kuumotti ihan perkeleesti, varsinkin jos myyjä oli vanha hapan täti tai kaunis nuori tyttö. Se oli ensimmäinen oikea askeleeni sosiaalisen haarniskani murtamiseksi.
Myöhemmin huomasin, etten enää kehity pitemmälle ilman ryhmän apua, ja hankin itselleni samoja asioita tavoittelevia yhteistyökumppaneita, joista muutamat ovat tätä nykyä myös kertakaikkiaan parhaimpia ystäviäni.
Seuraava askel olisi jotenkin uskaltaa olla oma itseni noinnniinkuin yhteiskunnan valvovan silmän alla, eikä vain kotonani tai kavereitten seurassa. Siinä onkin työsarkaa. Meikäläinen ei ole maailman luottavaisin ihminen, mitä tulee ns. "systeemiin".>Seuraava askel olisi jotenkin uskaltaa olla oma itseni noinnniinkuin yhteiskunnan valvovan silmän alla, eikä vain kotonani tai kavereitten seurassa. Siinä onkin työsarkaa. Meikäläinen ei ole maailman luottavaisin ihminen, mitä tulee ns. "systeemiin".
On monta merkillistä asiaa mitä pitäisi "hävetä" ja syrjäkujille luikkineena harrastaa. Itselleni on ollut helppoa suhtautua (lapsuuden yäk-jakson jälkeen) EDES seksuaalisuuteen luontevasti, voin keskustella siitä ja sen ilmentymistä ainakin anonyymina sen kummemmin punastelematta, ja nuorenakin tuli kondomit kassalta ostettua tuosta vaan... olipa joskus korissa Kallekin tms. *leuhk leuhk* - nykyään ei enää tarvitse edellisiä ja kiinnosta jälkimmäiset. Mutta ne henkimaailman asiat sun muut... sussiukkeri. Äitee pelkäsi niin perkeleesti kun keskustelin isän (sittemmin vainaa) kanssa mustista aukoista... Ja pelkästään se että haluan kirjoittaa kirjoja, on edelleenkin kovin outoa ja omituista.
Spirituaalisissa yms. asioissa tuntuu edelleen että ei niistä kovin kauheaa ääntä kehtaa pitää. Joskus suorastaan raivostuttaa että uskovaiset saavat kyllä selittää suu vaahdossa kaikelle kansalle vaikka mitä, mutta meikäläinen co. ovat heti valtakunnan vihollisia nro 1 jos vähänkin avoimemmin alkaisi hengenelämäntapaansa ilmituoda. - Chandi
Ifrit kirjoitti:
Tuosta vaan huomautan että ei sen tarvitse mennä pelleilyksi. Täytyy vaan olla tarkka keitä ottaa mukaan tuollaiseen.
New Age -puolelta kahvi pullatouhun sivusta seuranneena vain helposti pelkään että se Vappusalon ympäri kirmailukin on vain lupsakkaa hengailua kavereiden kanssa.
Lienenkö sitten tosikko vaatiessani KAIKEN ja enemmänkin.
- Ilves
Voi voi tuota PORNOA, minua se häiritsee, niin kauheesti, kun en itse pysty moisiin, suorituksiin.
Olenkin omassa rajallisuudessani keskittynyt tuohon, henkisyyteen tässäkin asisiassa.
Saimaistua rooliin, hahmoon, tilanteeseen, kuvaan
ja, mitä kaikkea "eri" tuuteista tuleekaan, MASSA KULTTUURIA!
Elämän valinnat rajoittaa suuresti, "itsekullakin" pornon arviointia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778