BI--SOTA

Homot ja heterot ovat sentään valinneet puolensa, mutta mehiläisihmiset ne vasta sekaisin ovat!

Voiko ihminen elää rajamailla, ilman identiteettiä. Onhan kuitenkin niin, että sitä on joko mies tai nainen, niin eikö ole myös niin, että silloin pitää joko miehistä tai naisista.

Kaikkea ei voi saada yhtäaikaa, vaan pitää tehdä valintoja. Bi-sukupolvea vaivaa päättämättömyys ja valintojen tekemisen vaikeus. Ikävää, koska elämä on valintoja! Ei niitä voi vain siirtää ja lapsekkaasti leikkiä jotain rooli-fetissi-leikkejä koko loppuelämänsä.

Yhdestä perversiosta on lyhyt matka toiseen ja uskonkin, että bi-populaation keskuudessa häiriköivät fetissit ja jopa laittomuuksiin, kuten eläimiin ryhtyminen on yleisempää. Asiaa sietäisi tutkia.

Siispä mehiläiset, tehkää valinta oletteko Maijoja vai Matteja, älkääkä leipoko kaikkea mikä vain liikkuu. Ihminen on elävä ja hengittävä tunne-eläin, eikä mikään rietastulen kohteeksi tarkoitettu panopuu.

Tällaiset sekasikiöpalstat tulisi lopettaa ajatuksia sekoittavana ja ahdistuneisuutta kasvattavana. Olen aistivinani monista täällä lukemistani viesteistä suurta epävarmuutta, tuskaa ja onnettomuutta ja tekee pahaa nähdä varsinkin nuorten kanssaihmisten kärsivän.
272160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kerrohan jo etukäteen missä keskustelussa aiot aloittaa heterosodan, jotta voin tulla sillekin naureskelemaan. :)

Äänestä
  • ..heteropalstaa odottaa kuuma debatti.

    Äänestä

...todella noin mustavalkoinen!?! Että ihminen olisi joko hetero tai homo? Bi-seksuaaleja on ollut olemassa yhtä kauan kuin muitakin seksuaalivähemmistöjen edeustajia mikä mielestäni kertoo ihmisen seksuaalisuuden monimutkaisuudesta.

Tätä on varmaankin turhaa selittää sinulle mutta ei sekään ole niin yksinkertaista että on joko mies tai nainen. Tunnen läheisesti ihmisen joka syntyi naiseksi mutta oli syvällä sisimmässään mies. Luultavasti hänet ja hänen kaltaisetkin leimaisit identiteettiä vailla oleviksi kummajaisiksi.

Bi-seksuaalisuus ei tarkoita sitä että "mikään ei riitä". Se on jo syntyessä oleva ominaisuus ja puhut siitä kuin huumeiden käytöstä, "yhdestä perversiosta on lyhyt matka toiseen"...Ja vielä epäilet bi-seksuaalisuudella olevan yhteyttä eläimiin sekaantumisen kanssa!!! Bi-seksuaalisuus ei ole pelkää seksiä ja seksin hakua, se on kaikkea sitä samaa mitä hetero tai homo toiselta ihmiseltä haluaa, rakkautta, lämpöä ja toisen ihmisen lähelläoloa. Lue tämä edellinen lause moneen kertaan ja mieti todella mitä se tarkoittaa. Olet ymmärtänyt koko jutun pahasti väärin.

Äänestä
  • "Bi-seksuaaleja on ollut olemassa yhtä kauan kuin muitakin seksuaalivähemmistöjen edeustajia mikä mielestäni kertoo ihmisen seksuaalisuuden monimutkaisuudesta."

    -Ensinnäkään vanhassa kunnon muna-pimppi -höyläämisessä, mitä KAIKKI nisäkkäät harjoittavat ei ole mitään monimutkaista. Huomionkipeät kimalaiset vain tahtovat nähdä asian omasta näkökulmastaan mukavassa valossa.

    "Tunnen läheisesti ihmisen joka syntyi naiseksi mutta oli syvällä sisimmässään mies."

    -Ihan kaikkea en sentään usko. Kyllä sen jo synnytyssairaalassa kätilö näkee heiluuko siellä haaroissa mitään ja jos ei heilu, niin ei sieltä "sisältä" mitään elimiä löydy piilotettuna. Aika naivi väite.

    Bi-seksuaalisuuden porttiteoria taas ei ole tyystin omani, vaan v. 1997 suomennetussa Van Deickensenin "Ihmisen seksuaalisuuden käsikirja" oli yli 3000 eri ikäisen hollantilaisen aikajanaseurannalla löydetty mielenkiintoisia tuloksia siitä, kuinka heteroseksi on stabiilia, kun taas bi-seksuaalisuuteen liittyy arveluttava dynaaminen elementti, joka vie harjoittajiaan arveluttaville alueille. Tottakai sisimmässään bikut tuntevat samaa läheisyydentarvetta, mutta jostain psykologisesta lukosta johtuen, tämä tarve purkautuu arveluttavin tavoin.

    Äänestä

  • *RAUTANYRKKI* kirjoitti:

    "Bi-seksuaaleja on ollut olemassa yhtä kauan kuin muitakin seksuaalivähemmistöjen edeustajia mikä mielestäni kertoo ihmisen seksuaalisuuden monimutkaisuudesta."

    -Ensinnäkään vanhassa kunnon muna-pimppi -höyläämisessä, mitä KAIKKI nisäkkäät harjoittavat ei ole mitään monimutkaista. Huomionkipeät kimalaiset vain tahtovat nähdä asian omasta näkökulmastaan mukavassa valossa.

    "Tunnen läheisesti ihmisen joka syntyi naiseksi mutta oli syvällä sisimmässään mies."

    -Ihan kaikkea en sentään usko. Kyllä sen jo synnytyssairaalassa kätilö näkee heiluuko siellä haaroissa mitään ja jos ei heilu, niin ei sieltä "sisältä" mitään elimiä löydy piilotettuna. Aika naivi väite.

    Bi-seksuaalisuuden porttiteoria taas ei ole tyystin omani, vaan v. 1997 suomennetussa Van Deickensenin "Ihmisen seksuaalisuuden käsikirja" oli yli 3000 eri ikäisen hollantilaisen aikajanaseurannalla löydetty mielenkiintoisia tuloksia siitä, kuinka heteroseksi on stabiilia, kun taas bi-seksuaalisuuteen liittyy arveluttava dynaaminen elementti, joka vie harjoittajiaan arveluttaville alueille. Tottakai sisimmässään bikut tuntevat samaa läheisyydentarvetta, mutta jostain psykologisesta lukosta johtuen, tämä tarve purkautuu arveluttavin tavoin.

    ...siinä just on kun seksuaalisuus ei ole ainoastaan sitä "muna-pimppi-höyläämistä". Jos se sinulla sitä on niin paljon olet menettänyt elämässäsi, ei voi muuta sanoa.... :(

    Ja mitä tähän tuntemaani ystävään tulee, oletkos rautanyrkki koskaan kuullut sanaa transseksuaali? "Kyllä sen jo synnytyssairaalassa kätilö näkee heiluuko siellä haaroissa mitään ja jos ei heilu, niin ei sieltä "sisältä" mitään elimiä löydy piilotettuna. Aika naivi väite."
    Aika järjen jättiläinen oot :D

    Ei vitsi, en kyllä jaksa ruveta moiselle putkiaivolle enempiä pauhaamaan...Hyvää elämää vaan sulle ja PIDÄHÄN ITTES HETERONA :)

    Äänestä

...ihan selkeesti semmonen mies joka on ollut hyvin rakastanut naiseen monta vuotta, kunnes yksi ihana aamu tämä nainen sai VALAISTUKSEN! Huomasi ettei hänen miehestään ollut tekeemään häntä onnelliseksi pienellä vehkeellään ja löysikin naisen joka kanssa oli paljon onnellisempi! Ja Rautanyrkille (eri tyhmä nimi muutes must sovinisti olis käyny paljo paremmin) tämä oli liikaa. Hän päätti yrittää kostaa koko maailman lesboille ja bi-seksuaaleille aloittaen Suomi24 sivuilta. Hyvää elämän jatkoa sullekin vaan =)!

Äänestä
  • Voisin tässä kärkevästi sanaillen haukkua takaisin, mutta en taidakaan. Se ei ole rakentavaa. Vaikka iltaisin työnnät nenukkasi minne, niin ei se minua haittaa, mutta olisi vain mukava sivistyneesti rupatella, eikä vajota tuolle nimittelyn tasolle.

    Toisaalta lukemani tutkimukset ovat auttaneet minua ymmärtämään lesbojen, homojen ja bi-seksuaalien mielenmaisemaa ja sen synkkyyttä ja siitä olen ammentanut kärsivällisyyttä ottaa vastaan kaikki nämä iskut ja herjaukset, joita täälläkin saan vasten kasvoja.

    Äänestä

Kiva että tulit tännekin julistamaan pyhän sotasi, sait tuolla homopuolella aikaan melkoisen kaakatuksen. Sanan säilä on lempeä ase. Mutta mitäpä jos antaisit kuhnurisedän vähän halia ja pusia sinua? Make love not war.

Äänestä

Tässä yksi vastaus Sinulle lisää.
Olet varmaan seurannutkin tarkkaan ja ihaillen sunnatonta lukija- ja osallistujamäärää. Hieno saavutus, ONNITTELEN.

En valitettavasti ole kanssasi kaikesta aivan samaa mieltä, mutta sen haluan Sinulle sanoa että.
Tekis kyllä oikeesti mieli ottaa Sinut kunnon miehekkäseen ja hellään halaukseen ja että saisit tuntea kunnon kaveruuden toisen miehen kanssa.

Äänestä

että mistä traumasta meidän nyrkkimme oikein kärsii. On hän ainakin aika ahkera homo/bi/lesbo palstoilla kävijä ja joka kerta saa aikaan aikamoista debattia.

Ettei vain olisi näitä piilo tapauksia.... hhmmm ... missäs päin asustelet *RAUTANYRKKI* ?

Täällä olisi yksi kiva mies joka voisi hieman lohduttaa sinua ;). Pääsisit kaapistasikin helpommin ulos.

Äänestä

Olen nyt seuraillut eri palstoilla jonkin aikaa häiriköintiäsi. Minulla on suurin osa materiaalistasi ylhäällä poliisille ilmoittamista varten. Vaadin että sinut jäljitetään,mikä nykyään onnistuu. Laitahan vielä muutama tarina niin eiköhän siinä ala olemaan tarpeeksi paljon matskua kunnian loukkaukseen ja yleiseen häiriköintiin. Sitä saa mitä tilaa. Etpähän kauan enää kirjoittele...

Äänestä
  • vaikka onkin provosoiva, niin hän ei kuitenkaan tee mitään rikollista; ei ole rikollista puhua provosoivasti. Ja toisaalta näiden keskustelupalstojen ideahan on synnyttää keskustelua; vaikka noinkin provosoivaan sävyyn.

    Eli keskustellaan; jokainen homo/bi/lesbo tietää että mitä hänen vastauksensa aiheuttavat; kauheen kalabaliikin. Mutta silti; annetaan keskustelun käydä, sitähän varten nämä palstat ovat.

    Äänestä

Mitä helvettiä sä sit viittit tällästä foorumia käyttää ylipäätään, senkin ahdasmielinen paskiainen?! Mee ittees ja mieti miten paljon kirjotukses sun maailmaas muka helpottaa, saatika muiden "mehiläisten" (ja tosta puheen ollen - ilmasus on eläny ja kuollu ampiaisen elämän jo tossa parikyt vuotta sitte)!!

Idiootti taidat olla.
No okei. Akateemikko?

Sait näköjään perverssin halusi tyydytettyä (nimimerkkisi kertoo uusnatsiuden ihannoinnista, lietkö about 15 vee kaljupää? Ja otsikko viimeistään paljastaa haluistasi kaiken tarpeellisen).

Ole hyvä ja ole itsellesi hyvä.

Äänestä
  • Ikävä kyllä viimeisin terminologia ei ole kantautunut tietooni, koska en aktiivisesti liiku "piireissä". Miksi teitä Bikku-ukkoja ja -akkoja sitten pitäisi kutsua? Haluan olla korrekti.

    "Idiootti taidat olla.
    No okei. Akateemikko?"

    - En tunne itseäni idiootiksi ja mielestäni valistuneet ja vapaamieliset mielipiteeni ja kirjoitukseni itsessään todistavat väitteesi vääriksi. Akateemikko sen sijaan olen ja pohdinnassa onkin väitöskirjan tekeminen seksuaalisten vähemmistöjen dilemmasta länsimaissa, mutta toistaiseksi olen kohdannut ongelmia rahoituksen hankinnassa. Toisaalta olen saanut arvokasta materiaalia ja virikkeitä täältä suomi24 -palstalta, joten projekti etenee. Älkää siis mehiläiset luovuttako toivoanne!

    "nimimerkkisi kertoo uusnatsiuden ihannoinnista,"

    - ei, vaan voimakkaasta luonteesta, oikeamielisyydestä ja tahdonlujuudesta. Uusnatsithan ovat halveksittavia kuvitellessaan olevansa muita parempia ja väheksyessään tiettyjä vähemmistöjä kuten juutalaisia vain näiden uskonnon, kulttuurin tai ulkoisten seikkojen perusteella. Kaikkihan me ihmiset olemme samanlaisia. Kategoriat ovat vain päässämme.

    Äänestä

"Voiko ihminen elää rajamailla, ilman identiteettiä. Onhan kuitenkin niin, että sitä on joko mies tai nainen, niin eikö ole myös niin, että silloin pitää joko miehistä tai naisista."

Tuo luulo bi-ihmisten identiteetin puutteesta tuntuu olevan yhtä yleinen harhakäsitys niin homojen kuin heteroidenkin keskuudessa. Ilmeisesti on niin, että kun fundamentalisti-hoo-ihmisten oma identiteetti on niin suppea, niin ei kertakaikkiaan ymmärrä puhumattakaan että hyväksyisi meikäläisiä, jotka pystyvät tuntemaan kiintymystä, rakkautta ja eroottista mielihyvää molemman sukupuolen kanssa. Mikä kumma tässä biseksuaalisuudessa on niin ahdistavaa että oikein vaatimalla vaadit meitä "valitsemaan leirin" sinun ahtaitten normiesi mukaan?

Äänestä
  • Lapsuus on kokeilujen ja identiteetin etsimisen hulvattoman vapaata aikaa, mutta aikuisena on aika korjata hedelmät ja kantaa vastuu. Ihminen ei voi ikuisesti elää epävarmuudessa ja valitsemattomuuden tilassa, jossain ihme kukkaismaailmassa, vaan olisi hyvä kohdata sisin minänsä, ottaa tiukka ote peilistä, katsoa jalkoväliinsä ja miettiä mikä siellä saa värähtelyä aikaan.

    Bikkujen lapsekas vastuuttomuus vaan tuntuu niin hämmästyttävän naivilta. Itse muistan lapsena pitäneeni sipseistä ja maidosta keskenään sekoitettuna, mutta nykyään kyllä syön sipsini erikseen ja lehmän tissimaitoon en koskekaan. Osaan siis tehdä valintoja. On täysin irrationaalista väittää, että rakkautta voi noin vain tuntea mitä vaan kohtaan. Pidän tuolistani, jolla istun, mutten suinkaan RAKASTA sitä. Ystäväni hamsteri on ihana, mutten tunne mitään vetovoimaa sitä kohtaan. Nämä yksinkertaiset esimerkit riittänevät alleviivaamaan sinulle, että joitain rajauksia ja valintoja on tehtävä.

    Äänestä

  • *RAUTANYRKKI* kirjoitti:

    Lapsuus on kokeilujen ja identiteetin etsimisen hulvattoman vapaata aikaa, mutta aikuisena on aika korjata hedelmät ja kantaa vastuu. Ihminen ei voi ikuisesti elää epävarmuudessa ja valitsemattomuuden tilassa, jossain ihme kukkaismaailmassa, vaan olisi hyvä kohdata sisin minänsä, ottaa tiukka ote peilistä, katsoa jalkoväliinsä ja miettiä mikä siellä saa värähtelyä aikaan.

    Bikkujen lapsekas vastuuttomuus vaan tuntuu niin hämmästyttävän naivilta. Itse muistan lapsena pitäneeni sipseistä ja maidosta keskenään sekoitettuna, mutta nykyään kyllä syön sipsini erikseen ja lehmän tissimaitoon en koskekaan. Osaan siis tehdä valintoja. On täysin irrationaalista väittää, että rakkautta voi noin vain tuntea mitä vaan kohtaan. Pidän tuolistani, jolla istun, mutten suinkaan RAKASTA sitä. Ystäväni hamsteri on ihana, mutten tunne mitään vetovoimaa sitä kohtaan. Nämä yksinkertaiset esimerkit riittänevät alleviivaamaan sinulle, että joitain rajauksia ja valintoja on tehtävä.

    Eli päästiin toiseen tyypilliseen hoo-paranoiaan:

    "Ystäväni hamsteri on ihana, mutten tunne mitään vetovoimaa sitä kohtaan."

    Miten kummassa jonkun ihmisen päässä biseksuaalisuus ja eläinperversiot sekoittuvat yhdeksi ja samaksi asiaksi. Selitä, ole hyvä.

    Äänestä

  • Kuhnuri kirjoitti:

    Jos ihminen ei kykene vetämään rajaa seksuaalisuuteensa ihmisten suhteen, niin suurella todennäköisyydella sama joustavuus jatkuu laajemmallekin. Tästä syystä bikkuja usein pidetään epäluotettavina ja ailahtelevaisina. Tilastollisesti asiaa on vaikea tutkia, koska ihmiset usein valehtelevat eläinperversioihin liittyviin gallupkysymyksiin.

    "suurella todennäköisyydella sama joustavuus jatkuu laajemmallekin"

    Mistä moinen argumentaation alavireisyys? Missä ovat todelliset perustelusi?

    Homopuolella sait aikaan komean kalabaliikin, koska ilmeisenä fundamentalisti-hoona tiedät miten kaltaisesi saadaan provosoitumaan. Mahtaakohan Sinusta olla mehiläishoitajaksi?

    Tarkoituksenani ei ole provosoida, vaan kylmäkäynnistää bikkujen aivoja. Herää ajatus vastauksia lueskellessa, että täällä "mehiläistarhassa" ollaan pysyvällä tyhjäkäynnillä ja sovelletaan samaa "antaa kaikkien kukkien kukkia" ja "jokainen liikkuva eliö on yhtä seksikäs mielestäni" -filosofiaa myös sanoihin ja mietteisiin. Näissä hattarafantasioissa elävät näkevät monitoreissaan erinäisiä kärkkäitä kannanottoja ja sanakollaaseja ja toteavat ristiriitaisessa, infantiilissa mielessään kaikkien olevan "samanarvoisia" ja "yhtä kiinnostavia" ja kaiken kukkuraksi, että "kaikkiin näihin mielipiteisiin voi YHTYÄ, vapaamielisesti", joten todellista keskustelua ei pääse syntymään.

    Olen taipuvainen uskomaan etelä-Tanskalaisen jo eläkkeellä olevan yliopistoprofessorin teoreemaan bi-seksuaalien normaalia alhaisemmasta serotoniinin tuotannosta, joka aikaansaa taipumusta flegmaattisuuteen ja tuottaa manipuloinnille alttiita persoonia. Näitä henkilöitä on keskustelussa ja rakkaudessa helppo viedä kuin pässiä narussa ja onpa asiaa jopa testattukin seuraavasti:

    Otos skandinaavisia bi-henkilöitä joutui koetilanteessa arvioimaan viivan pituutta, jonka päässä olivat nuolet seuraavasti ja >---

    Ehdotan fundamentalistiveljelleni välirauhaa tähän sotaan. Kuhnurisetä ainakin vetäytyy tässä vaiheessa maistelemaan simaa ja siitepölähtelemään heteistä emeihin ja mitä kaikkia yhtymiskelpoisia eliöitten elimiä niitä Vappuna sattuukaan kohdalle. Jatketaan raivokasta taistelua sitten kun surina päässä on vähän vaimentunut.

    Äänestä

  • *RAUTANYRKKI* kirjoitti:

    Jos ihminen ei kykene vetämään rajaa seksuaalisuuteensa ihmisten suhteen, niin suurella todennäköisyydella sama joustavuus jatkuu laajemmallekin. Tästä syystä bikkuja usein pidetään epäluotettavina ja ailahtelevaisina. Tilastollisesti asiaa on vaikea tutkia, koska ihmiset usein valehtelevat eläinperversioihin liittyviin gallupkysymyksiin.

    Vaikkakin olen ajatusmaailmassani havainnut taipumusta eläinsuojeluun, olen kiintynynyt lemmikkikoiraani ja esinesuunnittelijana pidän monia esineitä esteettisesti viehättävän en ole KOSKAAN kokenut halua sekaantua niihin seksuaalisesti.

    Tuoli jossa istun on edelleen vain tuoli, hamsteri juoksupyörässään söötti karvapallo ja koira luotettava lenkkikumppani.

    Seksuaalista kiinnostusta, tasapainoista ja tasaveroista suhdetta olen tosiaankin tyytynyt etsimään vain oman lajini miehistä ja naisista.
    Kenties siksi että mielestäni toimivaan suhteeseen kuuluu näiden ruusunpunaisten hattaratunteiden lisäksi myös älyllinen (tai vähemmän älyllinen) keskustelu, arkiongelmien yhdessä ratkominen ja moni muu toiminta johon epäilisin kovasti tuolin tai hamsterin olevan kykenevä.

    Seuraavaksi kai väität että bi-ihmisillä on tapana tunnetusti sekaantua esineisiin, koska seksikaupoissa ravaava väestö on juuri tätä mitään päättämätöntä kansanosaa, joka etsii kaltaistaan kumiin valetuista symboleista. Hankkien toki komeroonsa sekä miehen, että naisenkorvikkeen...

    Äänestä

Laita se tietokoneesi off-asentoon tai mene vaikka urheilupalstalle, niin eiköhän se ahdistuskin hellitä. Onko pakko puuttua muiden ihmisten elämään? Live and let live.

Äänestä

Onneksi elämä jatkuu. Biit pysyvät biinä ja homot homoina, lesbot lesboina ja heterot heteroina, jos vain eivät kännä takkiaan ja tule jopa kaapista ulos.
Nämäkin kirjoitukset jäävät unholaan ja tuskin kohta niitä muistaa kukaan. Rakkaus on ikuista, se on tarkein asia.

Äänestä

...mutta oletkos edes saanut kummaltakaan sukupuolelta? Tai miltään elävältä olennolta?

Äänestä

No, nyt mäki sotkeennun tähän asiaan mut mun on pakko sanoo et kyl on sairas puheenaihen teil tääl käyny...

Äänestä

On surullista jos jonkun mielestä rakastaminen vailla sukupuolirajaa tekee ihmisestä eksyneen.
Keinotekoinen raja se on jonka ihmiset tunteilleen laittaa.

Ei se kaikilla ole kyse vain seksistä, kyllä sana "panopuu" tuo minun mieleen ennemminkin heteromaailman rappeutuneen käsityksen siitä että me kaikki ihmiset ollaan pelkkiä seksikuluttajia.

Bi ei ole valitsematta jättäminen ainakaan kaikilla. Se voi olla ihmisen perimmäinen olemus, se että rakastaa yksilöä riippumatta siitä missä paketissa tämä on maailmaan tullut. Hyväksyy itsessään niin naiselliset kuin miehekkäätkin piirteet eikä kuuntele sokeasti sitä mitä ympäröisvä kulttuuri kulloinkin sopivana pitää - sehän vasta kaaosta onkin kaikkine ristiriitaisine vaatimuksineen.

Kyllä nämä mielipiteesi niin provoilta haisee, ehkä sinun vaan kannattaisi keksiä parempaa tekemistä, varsinkin jos olet tosiaan aidosti tuota mieltä voisi pieni tajunnanlaajennus olla paikallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*RAUTANYRKKI* kirjoitti:

Homot ja heterot ovat sentään valinneet puolensa, mutta mehiläisihmiset ne vasta sekaisin ovat!

Voiko ihminen elää rajamailla, ilman identiteettiä. Onhan kuitenkin niin, että sitä on joko mies tai nainen, niin eikö ole myös niin, että silloin pitää joko miehistä tai naisista.

Kaikkea ei voi saada yhtäaikaa, vaan pitää tehdä valintoja. Bi-sukupolvea vaivaa päättämättömyys ja valintojen tekemisen vaikeus. Ikävää, koska elämä on valintoja! Ei niitä voi vain siirtää ja lapsekkaasti leikkiä jotain rooli-fetissi-leikkejä koko loppuelämänsä.

Yhdestä perversiosta on lyhyt matka toiseen ja uskonkin, että bi-populaation keskuudessa häiriköivät fetissit ja jopa laittomuuksiin, kuten eläimiin ryhtyminen on yleisempää. Asiaa sietäisi tutkia.

Siispä mehiläiset, tehkää valinta oletteko Maijoja vai Matteja, älkääkä leipoko kaikkea mikä vain liikkuu. Ihminen on elävä ja hengittävä tunne-eläin, eikä mikään rietastulen kohteeksi tarkoitettu panopuu.

Tällaiset sekasikiöpalstat tulisi lopettaa ajatuksia sekoittavana ja ahdistuneisuutta kasvattavana. Olen aistivinani monista täällä lukemistani viesteistä suurta epävarmuutta, tuskaa ja onnettomuutta ja tekee pahaa nähdä varsinkin nuorten kanssaihmisten kärsivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu