jääkausi

Olen miettinyt jääkauden kokeilua, mutta mites koiraan vaikuttaa kun lapsi (alle 2v) kuitenkin jonkin verran antaa huomiota ja saattaa jotain syömistäkin antaa, kun ei tätä ymmärrä?
4280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja laita lapsesikin jääkaudelle.

Äänestä
  • Juu, koira ja lapset vaan jääkaappiin. Saavat tuta kunnolla jääkauden.

    Mikä siinä on, että kun sanotaan ja sanotaan, että omin päin ei jääkautta kannata pitää, koska pahentaa tilannetta. Ota yhteyttä pevi-kouluttajaan. Koiraneuvolan sivuilta löydät yhttiedot. En suosittele kuitenkaan Likkaa tai Tumpulaa. Emmi, Pertti ja Kirsi parhaita.

    Äänestä

Miksi ajattelit KOKEILLA jääkautta? Se joko toteutetaan kokonaisuudessaan tai ei. Ei sitä vain kokeilla. Sillä voi saada asiat menemään paljon huonompaan suuntaan.

Mitä ongelmia sinulla koirasi kanssa sitten on? Eikö pelkkä normaali huomioimattomuus riittäisi?

Äänestä

Ihan aluksi minä sanoisin tähän että älä lähe omin päin kokeilemaan vaan varaa ensin neuvolatunti joltain pevi-kouluttajalta.
Lapsihan ei ole ongelma koska lapsi saa olla ihan sellainen kun on, noin pienen ei tarvitse vielä "osallistua" jääkauteen. Meillä kun oli jk päällä oli tyttömme reilu 4 vuotias ja hän sai olla niinkuin on aina. Ikävää on se että kun koira saattaa sitten "kiusata" lasta, esim. meillä koira hyppäsi lapsen päälle niin en voinut sitä siitä kieltää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oup9t7 kirjoitti:

Olen miettinyt jääkauden kokeilua, mutta mites koiraan vaikuttaa kun lapsi (alle 2v) kuitenkin jonkin verran antaa huomiota ja saattaa jotain syömistäkin antaa, kun ei tätä ymmärrä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu