Rektoseele

Voisiko joku jakaa kokemuksiaan kanssani. Minulle tehtiin vaginan kautta kookkaan rektoseelen vuoksi vaginan takaseinän korjaus ( ei verkotettu ). Alkuun toipuminen eteni melko hyvin, vaikka leikkauksen seurauksena tulikin vaginan? sisäpuolelle hematooma ( hyytymä ). Nyt leikkauksesta on kulunut hieman yli 3 viikkoa ja parin viimeisen päivän aikana peräsuolen aukon ja välilihan kohdalla on voimakasta kipua istuessa ja kävelylenkin jälkeen. Kipu painottuu vasemmalle ja niinpä istuminen on toispuoleista, kun yritän istua oikean kankun päällä. Kuumetta tms. tulehdusoireita ei ole, mutta askarruttaa onko tämä normaalia leikkauksen jälkeistä ohimenevää kipuilua vai merkki jostain häiriöstä. Voisiko joku kertoa mahdollisesta omasta kokemuksestaan.
12176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse olin niin isossa remontissa,että korjattiin etuseinämäkin ja samalla kohtu pois.Mitään ohjeitahan sieltä sairaalasta ei annettu,mutta puskaradio kertoi,että ennen käskettiin välttämään istumista rektoseelen korjauksen jälkeen. Siispä itse en 3 viikkoon mennessä ollut istunut. Tuskaa sekin oli. Täämä siis kaiken varalta. Eikä se istuminen olisi tainnut hääviltä tuntuakaan...

Kuuluthan sinne sairaalan polille vielä jälkitarkastukseen asti,joten kannattaa ottaa sinne yhteyttä.Ei kannata viivytellä.
Itse kävin kaksi kertaa jälkikäteen. Ensin kipujen ja sitten spontaanien verenvuotojen takia.

Hematooma minullakin oli,mutta siellä kohdun poistoarven takana.Hematoomat häviää itsekseen,jos ei tulehdu.
Leikkauksesta on nyt 3.5 kk

Äänestä

Kommentoi aloitusta


If kirjoitti:

Voisiko joku jakaa kokemuksiaan kanssani. Minulle tehtiin vaginan kautta kookkaan rektoseelen vuoksi vaginan takaseinän korjaus ( ei verkotettu ). Alkuun toipuminen eteni melko hyvin, vaikka leikkauksen seurauksena tulikin vaginan? sisäpuolelle hematooma ( hyytymä ). Nyt leikkauksesta on kulunut hieman yli 3 viikkoa ja parin viimeisen päivän aikana peräsuolen aukon ja välilihan kohdalla on voimakasta kipua istuessa ja kävelylenkin jälkeen. Kipu painottuu vasemmalle ja niinpä istuminen on toispuoleista, kun yritän istua oikean kankun päällä. Kuumetta tms. tulehdusoireita ei ole, mutta askarruttaa onko tämä normaalia leikkauksen jälkeistä ohimenevää kipuilua vai merkki jostain häiriöstä. Voisiko joku kertoa mahdollisesta omasta kokemuksestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu