Kerron teille pienen tarinan elämästä pasteurella-sairaan pupun kanssa.
Kanipoika tuli meille kiertolaisen elämästä. Oli stressannut kodin vaihtumista ja siinä saanut pasteurellan. KUn kani meille muuti, silmät vuotivat ja kanilla oli syyhypunkki. Eläinlääkäriltä saatiin syyhypunkkien häätölääkitys ja tippoja silmiin. Punkit lähtivät, mutta silmät vuosivat ja lääkäri antoi vielä yhden kuurin, mutta kun sekään ei auttanut, totesi lääkäri vuodon olevan kroonista. Se ei haitannut pupua ja pyyhin silmää keitetyllä vedellä säännöllisesti.
Pojasta tuli meidän perheen oma sohvaperuna-lellikki. Kyhnötti vieressä, varasti omenat suusta ja kuorsasi kainalossa. Pupu rakasti kaikkia ihmisiä, oli täysin sisäsiisti, eikä tuhonnut yhtään mitään ja saikin elää vapaana kanina.
Sairastihan tuo aika lailla, oli korvatulehdusta, suolitukoksia...mutta lääkkeet saatuaan virkistyi ja taas ruoka maittoi. Lääkäriin meni euro jos toinenkin, mutta ystävä sai aina nopeasti avun, eikä rahaa laskettu.
Kunnes pupun terveys romahtui yhtä-äkkiä, takapääkään ei enää toiminut. Piti lähteä sille viimeiselle matkalle. Vielä eläinlääkärin pöydälläkin kömpi takaisin kuljetuskoppaansa ja katsoi mua kuin sanoakseen "Mennään äiti kotiin, en halua olla täällä." Ja pääsi poika vielä kotiin ja nyt nukkuu ikuista unta kesämökillä pihlajan alla.
Kuinka näin paljon voi kaivatakin.
Kanipoika tuli meille kiertolaisen elämästä. Oli stressannut kodin vaihtumista ja siinä saanut pasteurellan. KUn kani meille muuti, silmät vuotivat ja kanilla oli syyhypunkki. Eläinlääkäriltä saatiin syyhypunkkien häätölääkitys ja tippoja silmiin. Punkit lähtivät, mutta silmät vuosivat ja lääkäri antoi vielä yhden kuurin, mutta kun sekään ei auttanut, totesi lääkäri vuodon olevan kroonista. Se ei haitannut pupua ja pyyhin silmää keitetyllä vedellä säännöllisesti.
Pojasta tuli meidän perheen oma sohvaperuna-lellikki. Kyhnötti vieressä, varasti omenat suusta ja kuorsasi kainalossa. Pupu rakasti kaikkia ihmisiä, oli täysin sisäsiisti, eikä tuhonnut yhtään mitään ja saikin elää vapaana kanina.
Sairastihan tuo aika lailla, oli korvatulehdusta, suolitukoksia...mutta lääkkeet saatuaan virkistyi ja taas ruoka maittoi. Lääkäriin meni euro jos toinenkin, mutta ystävä sai aina nopeasti avun, eikä rahaa laskettu.
Kunnes pupun terveys romahtui yhtä-äkkiä, takapääkään ei enää toiminut. Piti lähteä sille viimeiselle matkalle. Vielä eläinlääkärin pöydälläkin kömpi takaisin kuljetuskoppaansa ja katsoi mua kuin sanoakseen "Mennään äiti kotiin, en halua olla täällä." Ja pääsi poika vielä kotiin ja nyt nukkuu ikuista unta kesämökillä pihlajan alla.
Kuinka näin paljon voi kaivatakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huomasin kirjoituksestasi, että kani on ollut perheessänne rakastettu ja siitä on pidetty hyvä huoli. Kun rakkaasta lemmikistä joutuu luopumaan voi tuntua siltä, että nyt perheestä puuttuu jokin. Muistot aina jää niitä ei voi kukaan viedä pois.
Olen menettänyt 6 vuotiaan marsun 3.9.2010, lohtuna on 2 pupua ja 1 marsu.
Muistutan välillä itseäni siitä, että jonain päivänä joutuu luopumaan rakkaista lemmikeistä. Tosin se voi antaa mahdollisuuden jollekin uudelle lemmikille saada pysyvä koti.
Kaverin menettäminen on aina surullista.. Itkeskelin peräti vuoden yhtä kania, kun kuoli vain 2-vuotiaana pasteurellaan ja oli muutenkin mukavan rempseä tapaus. Tänä vuonna jouduimme lopettamaan toisen kanin vaikean sairauden takia, mutta en surrut paljon, koska näin kanin kärsivän ja uskon että pupun on nyt helpompi olla.
Kanit kuolivat pääosin pasteurellan aiheuttamiin oireisiin. Enää harva kani on pasteurellavapaa Suomessa ja niitäkään ei kohta enää ole.
Minusta on lohduttavaa ajatella, että kuoltuaan kukaan ei lähde pysyvästi pois maailmasta, vaan jää ruumiiseensa, pysyy siinä ja muuttuu vähitellen maaksi mistä on alunperin lähtöisinkin. Poismennyt myös pysyy mukana muistoissa, eikä tunnu katoavan mihinkään vaan seuraa aina mukana. Sitä mukaa kun muistot hämärtyy ikäväkin vähenee.
Uudet kanit eivät korvanneet vanhoja ja hoitamisesta tuli välillä vaikeaa, kun en pystynyt uusiin pupuihin kiintymään.