Tietääkö kukaan menevätkö sähköpostit tällä hetkellä perille Gambiaan? Nyt näyttäisi sille, että ne eivät ainakaan tule bumerangina takaisin. Joskus tapahtuu myös sellaista. Tuttavamme ei myöskään vastaa tekstiviesteihin. Hiljaista ollut kohta viikon. Tietenkin hänellä saattaa olla henkilökohtaisia syitä, mutta en aio vielä soittaa. Onpahan niin arvokasta touhua. Siis, onko kenelläkään viestintä sähköisessä muodossa jumittanut viime päivinä?
Yhteyksistä
Kuuleeko Afrikka
10497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
toiminut sähköposti ihan hyvin, samoin kuin tekstiviestitkin. Olen ollut päivittäin yhteydessä sinne s.postin ja tekstareitten välityksellä.
tai Rauman suunnalta alunperin ???
Sukulaiset ovat naamakirjassa online ja textaritkin ovat menneet perille.
moittettomasti kaikki yhteydet Gambiaan.
Jätä jo hyvä ihminen tollasen ystävän jahtaaminen,sillä on varmasti jokin "henkilökohtainen"este ettei viestisi mene perille ! Selvästi osoittaa ettei halua olla kanssasi yhteydessä. Ootko kokeillu meneekö raha?? Hölmökö oot?
siellä ystävä, jonka kanssa pidettiin yhteyttä tiiviisti. Sitten loppui kuin seinään ja minäkin ajattelin, että jos on sähköisissä viestimissä jotain häikkää. Lopulta, pitkän ajan jälkeen kävi ilmi, että tuo ystävä olikin mennyt naimisiin ja häipynyt Englantiin. En moista ystävyyttä voi arvostaa. On aika monella ollut samantapaisia ns.ystäviä kuin minullakin. Poikeuksetta kaikki ovat ensin epäilleet viestiensä, sähköpostinsa perille menoa, kunnes totuus on tullut jotain kautta ilmi.
Sitten jos joskus saa yhteyden selostaa et kookos pudonnu päähän ja ollut sairaalassa ja tarvinnu kalliit hoidot eikä ole rahaa maksaa elikä voisitko avittaa tai joku sukulainen tai lehmä kuollut tai,tai,tai mitä vaan ja eiku suomitytön sydän sykkyrällä ottaa vaikka pankista lainaa ja lähettää. Sitten ei taas yhteydet toimi ennenkuin taas on joku katastrofi. Olen nähnyt,kuullut tosi monta kertaa.Rillutellaan vaan itse omat rahamme ja he tehköön oman elämänsä. Elämä on ainakin minua opettanut että väkisin ei pidä tehdä mitään tai pieleen menee. Hyvin usein nämä "ystävät"on naimisissa ja esitteleevät vaimonsa siskonaan tai jonain muuna sukulaisenaan ja muslimihan voi ottaa useammankin vaimon ja mielellään menee naimisiin länkkärin (lompsan)kanssa.Missä se vaimo sitten on ku mies heiluu turistien kanssa? Siellä kotona kurjissa oloissa hoitaa lapset ja karjan ja saattaa saada turpiinsa ku mies tulee kotiin.Ajatelkaamme myös niitä naisia ja varsinkin lapsia kun siellä reissaamme ja nautiskellaan!
nyt on sadekausi ja sähköt katkeilevat useasti. riippuu varmasti paljonkin missä ystävä asuu, mutta ainakin poikaystäväni kylässä nettiyhteys on vaihteleva. sähköposti yleensä menee perille, mutta hänen lähettämät viestit saattavat kadota, varsinkin mesessä, jos yhteys pätkii. luuri vaan käteen, esim. globetellin kautta on hieman halvempi soittaa.
facebookin chatti toimii hieman paremmin jos yhteys pätkii. netin katkeilemisen huomaa kun poikaystävä on sekunnin välein "poissa", "paikalla", "poissa", "paikalla"... tosi rasittavaa.
kiinnostaisi muuten tietää mikä on sijainti ja yhteys(nettipalvelin gambiassa), missä yhteydet toimivat moitteettomasti koko sadekauden ajan? vinkkejä?
poikaystäväni asuu Bakaussa ja sieltä käsin on sähköposti ja tekstarit toimineet ihan tähän saakka.
Tosin joskus osa tekstarista tulee minulle viiveellä. Olemme olleet tiiviisti yhteydessä, lähes joka
päivä. Puheluita emme ole usein harrastaneet hinnan takia.