Heip. Olen juuri 15 vuotta täyttänyt ysiluokkalainen tyttö. Lapsena, vielä kolme vuotta sitten mulla oli tarkat tulevaisuuden suunnitelmat: ysin jälkeen lukioon, sitten opiskelemaan kokiksi, fysioterapeutiksi tai hierojaksi. Epävarmuus taisi alkaa samoihin aikoihin kun sitten 12-vuotiaana sairastuin syömishäiriöön - aluksi anoreksian tyylistä (sanon nyt tyylistä, koska ei ole diagnosoitu) ja siitä puolitoista vuotta sitten bulimiaan. Masennuin, viiltelin ja elämä alkoi mennä päin persettä näin suoraan sanottuna. Arvosanat laski monta numeroa, mikään ei jaksanut kiinnostaa. Nyt oksentelu on jäänyt vähemmälle, kai mä oon parantumassa, mutta viiltely on valitettavasti vieläkin kuvioissa.
Ja nyt siis olen 15-vuotias, tänä vuonna pitäis valita mitä mä teen melkeinpä loppuelämäni. Mulla ei oo hajuakaan mitä mä haluisin tehdä, joten mun kaiken järjen mukaan kannattais mennä lukioon, mutta mulla ei ole pätkääkään motivaatiota tai halua opiskella yhtään enempää. Lisäksi mä en osaa kuvitella itteäni työelämässä: mä en osaa kuvitella meneväni aamuisin töihin, maksavani veroja, eläväni normaalia aikuisen elämää. Mua ahdistaa tulevaisuus sanoinkuvaamattoman paljon. Mä en tiedä mitä tehdä - toisaalta mun tekis vaan mieli mennä nukkumaan eikä koskaan herätä.
Mä en oikeestaan tiedä miks mä teille tän kerron, mutta kai mä tahdon jonkunlaista opastusta joltakin.
Apua?
Ja nyt siis olen 15-vuotias, tänä vuonna pitäis valita mitä mä teen melkeinpä loppuelämäni. Mulla ei oo hajuakaan mitä mä haluisin tehdä, joten mun kaiken järjen mukaan kannattais mennä lukioon, mutta mulla ei ole pätkääkään motivaatiota tai halua opiskella yhtään enempää. Lisäksi mä en osaa kuvitella itteäni työelämässä: mä en osaa kuvitella meneväni aamuisin töihin, maksavani veroja, eläväni normaalia aikuisen elämää. Mua ahdistaa tulevaisuus sanoinkuvaamattoman paljon. Mä en tiedä mitä tehdä - toisaalta mun tekis vaan mieli mennä nukkumaan eikä koskaan herätä.
Mä en oikeestaan tiedä miks mä teille tän kerron, mutta kai mä tahdon jonkunlaista opastusta joltakin.
Apua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä tässä kukaan muukaan aamuisin töihin halua mennä, verojen maksamisesta puhumattakaan. No, ehkä jotkut sitten, en tiedä. Joka tapauksessa: älä kuvittelekaan olevasi poikkeuksellinen. Mut kun tässä sinnittelee niin aika kuluu ja sit onkin eläkkeellä ja ei tartte enää herätä aamulla töihin. Eläkeikäähän ollaan nostamassa tohon 70 wee pintaan et sullakin enää 55 vuotta. Tilanne ei ehkä ihan näin lohduton kuitenkaan oo. Sun tarttee vain keksiä jotain mistä oot edes vähän kiinnostunut - tai mikä ei oo ihan hirveen kauheeta: käsityöt, maalaaminen, joku urheilulaji, benji-hyppy tms. Sit ryhdyt duunaan sitä, aluksi harrastuspohjalta - kiinnostus kasvaa kun tekee ja jos ei kasva niin vaihtaa lajia. Alalla on ehkä jotain koulutusta tai sitten ei; menee sinne. Alalla on ehkä jotain työnantajia (vaatefirmat, urheilukentät, hiihtokeskukset) tai sitten ei; hahee sinne duuniin. Muussa tapauksessa ryhtyy ite yrittäjänä järkkäämään jotain benji-hyppyjä tai suunnittelee oman vaatemalliston, teettää ne Kiinassa ja kauppaa internetissä. Tai sit keksii ihan kokonaan oman ratkaisun. Elämä on siitä hyvä tsydeemi et täällä voi ratkaista hommat ihan ite. Ainoo haittapuoli on muut ihmiset kun ne tulee sönkkään ja haluu sulta aina jotain esim. niitä veroja.
Niin ja mee nyt sinne lukioon jos et tähän hätään muuta keksi. Ja se fysioterapeutti on hyvä juttu - voi hakeutua jonnekin duuniin tai olla itsenäinen yrittäjä ja duunata hommia silloin kun lystää. Ja lopeta se viiltely - se ei vie asioita mitenkään eteenpäin, pikemminkin päinvastoin.
Sanonpahan vaan,että tervetuloa elämään.Tulet kyllä huomaamaan sen,että elämä ei ole helppoa...