Asensin vanhalle isäuukolle Ubuntun tietokoneeseen Windowsin tilalle. Olen huomannut sillä olevan selviä terveysvaikutuksia.
Hänen kätensä toimii paremmin, kun ei ole tarvinnut hakata kiukussa pöydänreunaan alituisesti. Aiemmin koholla ollut verenpaine laskenut normaalin tason rajoihin, päänsäryt vähentyneet, vatsahaavat lakannut oireilemasta ja ei kuulemma ole enää kertaakaan tarvinnut heitellä hiirellä kohti tietokoneen näyttöä, joten ei ole pelkoa tenniskyynärpäästäkään. Yleinen vireys ja hyväntuulisuus kasvanut. Nettipankissa asiointikin tapahtuu nyt muutamassa minuutissa entisen puolen tunnin sijaan.
Minä puolestani en ole saanut juuri lainkaan enää tuskaisia puhelinsoittoja isäukolta, että taas on kone jumissa. Ei edes puhelintukea ole kaivattu.
Muistakaa nyt hyvät ihmiset huolehtia omasta ja vanhempien sukulaistenne terveydestä ja siirtykää noista liian suolaisista, tahmaisista ja rasvaisista windowsseista pois ja laittakaa raikas Linux-jakelu tilallle. Säästätte terveyttänne, elinvoimaisuuttanne, aikaanne ja tietysti luontoa, kun sähköä kuluu vähemmän nettipankkiasiointiin kuluvan ajan pienentyessä. Windowssin turhat käynnistelyt vievät myös kohtuuttomasti energiaa. Ubuntu on terveysvaikutteisempi kuin kannullinen tyrnimarjamehua.
Raikasta ja tervettä syksyä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
No tuollaista nyt ei juuri pitäisi mennä sanomaan, ohjenuorana olkoon edelleen että on jokaisen oma valinta mitä käyttää. Olkoonkin että aloituksessa voi piileskellä totuuden siemen niin silti, meillä pitää olla vapaus valita, tuputtaminen on aina pahasta. Kyllä se totuus tulee lopulta ilmi ihan ilman huutamistakin, aikaa se tosin vie koska muut huutavat päälle.
Mutta jos nyt itse asentaisin isoäidilleni koneen niin ei kai epäilystäkään mikä käyttöjärjestelmä siinä EI olisi ;)
Täysin huumorilla tein viestin, palstan yleisen hengen mukaan, mutta ajattelin tehdä sen ilman täällä yleisesti vallitsevia itkupotkuraivareita ja silmitöntä haukkumista. :)
Mutta tosiasia on, että isäukko on kovasti pitänyt Ubuntusta.