V*tuttaa

Minulle kävi niin, että toimeentulotukihakemukseni myöhästyi neljä päivää, joten minulle ei maksettu kyseiseltä kuulta senttiäkään. Hävisin 670€. No ymmärtäähän tuon, oma vika.

Se tässä vaan pientä ihmistä alkaa vituttaa, että käytännössä en ole koskaan saanut ttt-päätöstä lain vaatimassa seitsemässä arkipäivässä, mutta kiltti ihminen kun olen, en ole siitä mihinkään valittanut. Päin vastoin, olen omalla kustannuksellani soitellut laskuttajille ja siirrellyt eräpäiviä. Ottaa tosiaan päähän, että siellä päässä voidaan kyllä venyttää hakemuksen käsittelyä mielin määrin, mutta jos itselle sattuu virhe, niin vastaus on tyly; et saa senttiäkään. Että kun olet nyt näköjään hengissä selvinnyt, niin et sinä mitään rahaa tarvitse.
6242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Totta. Viranomainen saa ilman sanktioita viivyttää päätöstä kuukauden pari ja asiakas kärsii. Asiakkaan hakemus jos myöhästyy sekunnin, niin asiakas kärsii koko summan nahoissaan.

Tasan eivät käy lain velvoitteet, vaikka viranomaisen toki on jo perustuslain mukaankin tarkoin lakia noudatettava - meillä on siis rikollisia virkamiehiä maa täynnä - tosin viime kädessä vastuu riittävistä voimavaroista on luottamushenkilöillä, päävastuussa kunnanvaltuutetut.

http://www.adressit.com/korkoa
http://www.adressit.com/virkarikos
http://www.sosiaalitoimisto.net

Äänestä

Miten myöhästyi? Odotitko kuun viimeiselle viikolle ja sitten ei tullutkaan vietyä sen kuun päätöstä ajoissa?

Minulla oli kerran kaksi viikkoa myöhässä, vein sen kuun hakemuksen keskellä kuuta ja sain silti rahat.

omahan se on vika, jos ei vie hakemuksia ajoillaan, varsinkin kun sossu pyytää viemään kaksi viikkoa ennen haluttua kuuta.

Äänestä
  • Nuo määräajat hakemuksella on laissa säädetty. Sossu ei niitä voi muuksi muuttaa. Ja jos hakemus myöhästyy niin sossun ei tarvii tukea myöntää. Sossu itse saa kyllä sitten päätöksen kanssa vitkastella.

    http://www.toimeentulotuki.net/2009/hakuajankohta.php

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Nuo määräajat hakemuksella on laissa säädetty. Sossu ei niitä voi muuksi muuttaa. Ja jos hakemus myöhästyy niin sossun ei tarvii tukea myöntää. Sossu itse saa kyllä sitten päätöksen kanssa vitkastella.

    http://www.toimeentulotuki.net/2009/hakuajankohta.php

    en ole tiennyt vaikka olenkin näitä soskun asiakkaita"että on tietty aika hakea.toisaalta monesti joku tulo kuten liksa tms.tulee kuun vika pvä.ja tästä halutaan pankin tiliote ynm.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Nuo määräajat hakemuksella on laissa säädetty. Sossu ei niitä voi muuksi muuttaa. Ja jos hakemus myöhästyy niin sossun ei tarvii tukea myöntää. Sossu itse saa kyllä sitten päätöksen kanssa vitkastella.

    http://www.toimeentulotuki.net/2009/hakuajankohta.php

    Toki ne on laissa säädetty, mutta laissa on säädetty myös, että hakemus on käsiteltävä seitsemässä arkipäivässä. Käytännössä näin kuitenkin harvoin tapahtuu. Kuitenkin, jos päätös on vaikka kaksi viikkoa myöhässä, en voi vaan ilmoittaa sos.toimistoon, että jaahas, päätös tuli myöhässä, ensi kuussa en sitten toimitakaan yhtään liitettä, koska olette toimineet myöhässä.

    Äänestä

  • Juuri näinhän siinä kävi. En nyt ala tarkemmin elämäntilannettani tässä erittelemään, mutta elämässäni tapahtui yllävä ikävä tapaus, joka lamautti hetkeksi toimintakykyni.

    Sos.tsto:ssa sanottiin kysellessäni asian perään, että he olivat voineet maksaa minulle harkinnanvaraisesta tt-tuesta ko. kuun vuokran, jos se olisi jäänyt rästiin. Mutta minä tyhmä tunnollinen ihminen olin maksanut sen edellisen kuun tuesta, jotan sekin jäi saamatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


weoipu kirjoitti:

Minulle kävi niin, että toimeentulotukihakemukseni myöhästyi neljä päivää, joten minulle ei maksettu kyseiseltä kuulta senttiäkään. Hävisin 670€. No ymmärtäähän tuon, oma vika.

Se tässä vaan pientä ihmistä alkaa vituttaa, että käytännössä en ole koskaan saanut ttt-päätöstä lain vaatimassa seitsemässä arkipäivässä, mutta kiltti ihminen kun olen, en ole siitä mihinkään valittanut. Päin vastoin, olen omalla kustannuksellani soitellut laskuttajille ja siirrellyt eräpäiviä. Ottaa tosiaan päähän, että siellä päässä voidaan kyllä venyttää hakemuksen käsittelyä mielin määrin, mutta jos itselle sattuu virhe, niin vastaus on tyly; et saa senttiäkään. Että kun olet nyt näköjään hengissä selvinnyt, niin et sinä mitään rahaa tarvitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu