Forum

Mitkä on tuon paikan aukioloajat?
Olen menossa Roomaan (läpikulkumatka) nyt kohta syyskuun lopussa yhtenä torstaina ja torstai-iltapäivällä olisi aikaa käydä katsomassa raunioita. Kuinka suuret on jonot tähän aikaan vuodesta sinne?

Kauheesti tekisi mieli mennä sinne sisään, koska edellisellä reissulla jäi käymättä pitkien jonojen takia (oli heinäkuu) ja tämä kohde on juuri se missä haluaisin vierailla.
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 8.30-19.00. Pääsylipun voi ostaa Largo Salara Vecchia (sivukuja Via dei Fori Imeprialilta, Coloseumin puoleisesta päästä) tai Via di San Gregorio 30 ( Palatinon virallien sisäänpääsy), sekä netistä. Nykyään kai myydään vain yhdistelmälippuja jolla pääsee kaikkiin kolmeen kohteeseen, Collosseumille, Foro Romanolle ja Palatinolle. Viime aikoina on ollut mahdollisuus myös yöaikaan käydä näissä kolmessa kohteessa, mutta vain osallistumalla opastettuihin käynteihin. Yhdistelmälippu maksaa 12 euroa.

Äänestä
  • että jos menet tuonne Palatinon portille ( Via di San Gregorio 30) ja ostat sieltä pääsylipun niin tuskin on jonoja. Käyt ensin läpi Palatinon, sitten sieltä pääset siirtymään suoraa kujaa pitkin Foro Romanolle ja sieltä sitten Via Sacraa pitkin Colosseumille. Niin Colosseumin kuin Via dei Imperialin sisäänpääsyissä on aina jonoja. Palatinon portilta ostamalla pääsylipulla pääset sitten jonojen ohi Colosseumilla.

    http://maps.google.com/maps?q=via san gregorio 30&rls=com.microsoft:sv:IE-SearchBox&oe=UTF-8&rlz=1I7TSEH_svSE377SE377&um=1&ie=UTF-8&sa=N&hl=sv&tab=wl

    Palatinon perukoilla sijaitsee ihana puistoalue Giardino Farnese, josta on upeat näköalat. Foro Romanolle pääsee esimerkiksi ihanaa Via di San Bonaventuran kujaa pitkin. Siinä on muuten kaksi erittäin idyllistä luostaria, San Bonaventuran ja San Sebastianon luostarit oikealla puolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Romanum kirjoitti:

Mitkä on tuon paikan aukioloajat?
Olen menossa Roomaan (läpikulkumatka) nyt kohta syyskuun lopussa yhtenä torstaina ja torstai-iltapäivällä olisi aikaa käydä katsomassa raunioita. Kuinka suuret on jonot tähän aikaan vuodesta sinne?

Kauheesti tekisi mieli mennä sinne sisään, koska edellisellä reissulla jäi käymättä pitkien jonojen takia (oli heinäkuu) ja tämä kohde on juuri se missä haluaisin vierailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu