Windows ei vakuuta

Windows ei edelleenkään vakuuta.
Microsoft puhuu aina innovaatioista uuden Windowsin julkaisun myötä mutta mitään uutta ei ole keksitty. Pyörää on vain kiillotettu ja maalattu "hienommaksi" ja samalla sitten salaa korjailtu pahimmat bugit pois käyttiksestä.
MS "keksii" uusia innovaatioita joiden konseptit ja käytännön toteutukset ovat jo olleet olemassa ties kuinka kauan!

Windowsin paremmuutta perustellaan sillä että sen markkinaosuus on enemmän kuin muiden.
Eli samalla periaatteella Toyota Corolla on parempi auto kuin Audi tai Mercedes Benz koska sillä on suurempi markkinaosuus?

Perimmäinen totuus on se että ihmiset ovat typeriä ja kun tarpeeksi ihmisiä pistetään samaan tilaan muuttuvat he typeristä idiooteiksi! Koskee niin keskustelufoorumeita ja bigbrother taloja sekä eduskuntaa saatikka mitä tahansa peruskoulua yms.
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Seiskakaan kyllä kauheasti ole vakuuttanut. Entistä menoa on paljon jäljellä, mutta suuri joukko Win-käyttäjiä on näköjään hirveän tyytyväisiä siihen että Seiska muistuttaa enemmän Macia kuin mikään aiempi Windows. Ilmeisesti on niin, että mitä enemmän Windowsiin apinoidaan OS X:iä, sen tyytyväisempiä käyttäjät on...:P

Jos Jumala olisi olemassa ja hän yhtäkkiä säätäisi siten että osat vaihtuisivat ja vaikkapa Ubuntusta tulisi (Applea lukuun ottamatta) kaikkien merkkien vakiokäyttis ja Windows olisi aina pakko asentaa jälkiasennuksena jos sitä haluaisi käyttää, markkinaosuudet heilahtaisivat radikaalisti. Suurin osa opettelisi suosiolla sen Ubuntun ja oppisi myös. Vähemmistö ostaisi ja asentaisi Windowsin, tosin alkuun suurehko vähemmistö kun 90 % tietokoneen käyttäjistä on lähes pakotettu tottumaan Windowsiin.

Äänestä
  • Mitä ongelmia Windows ratkaisisi tuossa tilanteessa? Miksi kukaan asentaisi Windowsin jos sillä ei ole niitä etuja mitkä monopoliasemasta tulee?

    Äänestä

  • Penguin kirjoitti:

    Mitä ongelmia Windows ratkaisisi tuossa tilanteessa? Miksi kukaan asentaisi Windowsin jos sillä ei ole niitä etuja mitkä monopoliasemasta tulee?

    Windowsin ainoa etu on julkaisujen pitkäikäisyys. Muuten se on lähes joka suhteessa huonompi kuin Ubuntu.

    Äänestä

>...kun tarpeeksi ihmisiä pistetään samaan tilaan...

Ei tarvitse olla edes samassa tilassa vaan samassa tilanteessa niin heille on helppo myydä mitä tahansa.

Windowsiakaan ei yksin ostaisi juurikaan kukaan mutta kun naapurikin on ostanut niin ei sen niin väliä. ;)

Äänestä

"Eli samalla periaatteella Toyota Corolla on parempi auto kuin Audi tai Mercedes Benz koska sillä on suurempi markkinaosuus?"

Joo ja riisi on paras ruoka ikinä.

Äänestä
  • ..aivan kuten länsimaissa mäkkärin hampurilaiset parasta kurmeeta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Forthewin kirjoitti:

Windows ei edelleenkään vakuuta.
Microsoft puhuu aina innovaatioista uuden Windowsin julkaisun myötä mutta mitään uutta ei ole keksitty. Pyörää on vain kiillotettu ja maalattu "hienommaksi" ja samalla sitten salaa korjailtu pahimmat bugit pois käyttiksestä.
MS "keksii" uusia innovaatioita joiden konseptit ja käytännön toteutukset ovat jo olleet olemassa ties kuinka kauan!

Windowsin paremmuutta perustellaan sillä että sen markkinaosuus on enemmän kuin muiden.
Eli samalla periaatteella Toyota Corolla on parempi auto kuin Audi tai Mercedes Benz koska sillä on suurempi markkinaosuus?

Perimmäinen totuus on se että ihmiset ovat typeriä ja kun tarpeeksi ihmisiä pistetään samaan tilaan muuttuvat he typeristä idiooteiksi! Koskee niin keskustelufoorumeita ja bigbrother taloja sekä eduskuntaa saatikka mitä tahansa peruskoulua yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu