jännitetään..
Jännitetään sitä,millainen exän uusi tyttöystävä on. Millaista suhtautumista voi odottaa 20 vuotiaalta lapseen?
Viimeeksi kun exällä oli tuollainen nuori nainen,ei hän lasta halunnut edes tavata.Kuinka sitten pystyy haaveilemaan yhteisestä elämästä lapsen isän kanssa?
Tämän uuden kanssa ei exä ole keskustellut lapsen asemasta tai muutenkaan koko lapsesta.kuitenkin heilläkin yhteenmuuttaminen häämöttää mielessä.kehotin lämpimästi exää puhumaan aiheesta ennen ratkaisuja.
Lapsi suree vieläkin alkukesästä tapahtunut isänsä ja hänen entisen tyttöystävänsä eroa,tähän naiseen lapsi ehti kiintyä kovin..
Exä on tapapettäjä,ei vaan osaa olla yhden naisen mies.Tähän tapaan on kaatunut ja kaatuu kaikki suhteet ennemmin tai myöhemmin.
Jippii..
Itse olen seurustellut pitkään uuden mieheni kanssa.Ja nyt vasta päätettiin muuttaa yhteen,aikaisemmista huolistani välittämättä. Nämä huolet ovat nimenomaan koskeneet lapsen hyvinvointia,sillä uuden suhteen onnistuminen tai epäonnistuminen ei koske vain meitä aikuisia,vaan myös tuota kanssani asuvaa lasta..

Vastaukset 2
Vanhimmat
se ongelma on nimenomaan tällä exälläsi...
ja toki sitä kautta valitettavasti myös lapsella.
No pidetään peukkuja, että kivasti suhtautuva on. Vielä ei kannata hutkia ja tuomita.
Itse olin tuon ikäinen silloin kun puolisoni kanssa tavattiin. Hänkin oli siis nuori mies. Iästä huolimatta ihmisethän ovat persoonia, mutta uskon, että meillä kuviossa on ollut ehdottomasti helpottava tekijä, että kaikki (exäkin siis) ollaan oltu nuoria, tukka takana ja katse edessä. Ei sitä ikinä tullut alta kulmien minun miehen exää katsottua eikä hänkään minua. Ja kyllä käsittääkseni muistakin olen lapseen suhtautunut hyvin eikä ole nokan kopputtamiseen ollut syytä. Tosin lapsipuolikin oli sitten pienempi ja vuosia reippaasti takana eli kiinnyttykin ollaan ihan eri tavalla.
"Tämän uuden kanssa ei exä ole keskustellut lapsen asemasta tai muutenkaan koko lapsesta.kuitenkin heilläkin yhteenmuuttaminen häämöttää mielessä." "Lapsi suree vieläkin" "Exä on tapapettäjä".
Nämähän ne tekijät on, jotka tekee hommasta haasteellisen. Ei täälläkään tosiaan edes yhteen muutettu ennen kuin taisi olla jo about nelisen vuotta seurustelua takana. Lapsi ei ole toipunut entisestä lähdöstä ja siis sen ikäinen, että osaa surra? Voi tulla pientä vastahankaa ja toivottavasti tämä nainen osaa sen käsitellä hyvässä hengessä ja etenkin mies. Ja pettäjä. Ja nopsaan yhteen. :( En mä usko, että sun tarttee tossa nyt erikoisemmin miettiä sitä millainen tämä uusi nainen on vaan sitä, että mitenköhän suhde kestää. Toivottavasti ettei lapsi ehdi taas kiintyä ja sitten taas menettää uutta ihmistä elämässään.
Mutta lopulta: Sä et voi noihin asioihin vaikuttaa. Sä et voi sille mitään, että exäsi on taipuvainen pettämään. Sä et voi vaikuttaa edes siihen milloin päättävät yhteen muuttaa. Mutta siihen sä pystyt, että tuet sitten omalta taholta lastasi, että hänellä olisi helpompi sopeutua tähän touhuun. Ja toki riippuen täysin sun ja exäsi väleistä eli oletteko päässeet siihen pisteeseen, että vanhat kaunat unhoitettu ja suhtaudutte neutraalisti toisiinne, niin voit toki toivoa ääneen, että suhde pysyisi nyt vakaana eivätkä liian hutikassa mene.
Täytyy sanoa, että kyllä se ehdottomasti oli silloin parikymppisenä ihan jo itsellenikin hyvä ratkaisu, kun päätimme yhdessä että hiljaksiin katsellaan miten tässä kolmistaan tullaan toimeen. Siis ihan parisuhteessa ja sitten lapsen kanssa. Ja sain rauhassa totutella ja oli sitä tilaa, etten yhtäkkiä herännyt keskeltä lapsiarkea, lapi siis täällä lähinä. Jotkuthan sitä osaa nopeistakin käänteistä lutviutua, mutta on se hidas ja totutteleva tapa ehdottomasti helpompi ja turvallisempi. Mutta mieti nyt miten paljon haluat itseäsi henkisesti kiduttaa noilla pähkäilyillä ja huolehtimisilla, kun asiaan et pysty vaikuttamaan siten, ettäkö eivät yhteen muuttaisi. Täälläkin ne parisuhdetilanteet toisessa päässä muuttuneet, mutta loppujen lopuksi: Vaikka tämä lapsen isä onkin parisuhderintamalla hiukan häslä, niin lapsella on vakaa parisuhteen malli teidän päässä. Ja se ei ole mitenkään mahdotonta, että lapsi noistakin selviää kun hänellä on kaksi vanhempaa tukemassa omilla tahoillaan.
Pidetään peukkuja!