Piitulle nimi!

Sopisiko pienelle tytölle mielestänne nimeksi Irina tai Irene? Mietimme myös Gabriella-nimeä, mutta se on aika hankala suomessa ja kun sukunimkin on ihan normaali suomalainen niin kuulostaa tyhmältä jos on esim. Gabriella Koskinen. Mitkä voisivat olla toinen ja kolmasnimi? Lempinimenä tytöllä on ollut Piitu jo vatsasta saakka joten olisi kiva jos se voisi säilyä, vaikka toisen nimen kautta...
14833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pirjo, Pirkko tai Pia Piitulle nimeksi

Äänestä

Itselleni on eniten väliä sillä, että nimi on kaunis. Piitu ja Gabriella ovat aika erityyppisiä, mutta nättejä nimiä, Irina noista kuitenkin ehkä kaunein. Erikoinen nimi tavallisen sukunimen kanssa voi olla aika huvittava, mutta kolmantena nimenä mielestäni ok. Eli esim

Piitu Irina Gabriella Koskinen

tai

Irina Gabriella Koskinen

ovat ihan nättejä nimiä. Piitua en kuitenkaan ihan suoraan yhdistäisi Gabriellaan. Vaatii jonkun kansainvälisen ja silti suomalaiseen korvaan sopivan nimen väliin (Sofia, Irina, Julia, Maria, Olivia, Laura, Anna, Emma).

Piitu Irina Gabriella on mielestäni ihan kelpo nimi minkä tahansa sukunimen kanssa. Henk. koht tykkään noista eniten Irina-nimestä. Mukavan raikas, kansainvälinen ja klassinen, silti erikoinen.

Äänestä
  • Niin ja kuten on huomattu niin Piitu voi ihan sellaisenaankin olla etunimi, esim. näyttelijä Piitu Uski (salkkareiden Laura). Tunnen myös erään Piitu-nimisen tytön, jonka oikea nimi paljastui vasta vuosia myöhemmin Piaksi. Hän kun ei ristimänimestään pitänyt.

    Äänestä

  • Miramari kirjoitti:

    Niin ja kuten on huomattu niin Piitu voi ihan sellaisenaankin olla etunimi, esim. näyttelijä Piitu Uski (salkkareiden Laura). Tunnen myös erään Piitu-nimisen tytön, jonka oikea nimi paljastui vasta vuosia myöhemmin Piaksi. Hän kun ei ristimänimestään pitänyt.

    Piitu on kiva nimi:) muttä tässä ehdotuksia:

    Irina Piitu Lumia
    Irene Piitu Rosalia
    Piitu Siiri Elise
    Elmi Piitu Eveliina
    Mari Piitu Elviira
    Tuire Piitu Olivia
    Sini Piitu Merilla
    Ida Piitu Susanna

    Äänestä

  • Miramari kirjoitti:

    Niin ja kuten on huomattu niin Piitu voi ihan sellaisenaankin olla etunimi, esim. näyttelijä Piitu Uski (salkkareiden Laura). Tunnen myös erään Piitu-nimisen tytön, jonka oikea nimi paljastui vasta vuosia myöhemmin Piaksi. Hän kun ei ristimänimestään pitänyt.

    Ihan vain pienenä välihuomautuksena kerron, että näyttelijä Piitu Uskin oikea etunimi ei ole Piitu,
    vaan Pirkko.
    Ihan kiva nimi Piitu kuitenkin on. Piitu Irina ja Piitu Irene ovat ihan hyviä nimiä.
    Gabriellaa en laittaisi etunimeksi - varsinkaan,jos sukunimenne alkaa K:lla.

    Jos lapsen etunimi olisi esim. Pinja, Pihla, Pirta.. niin voisitte silti kutsua häntä Piituksi.

    Äänestä

  • Täti kirjoitti:

    Ihan vain pienenä välihuomautuksena kerron, että näyttelijä Piitu Uskin oikea etunimi ei ole Piitu,
    vaan Pirkko.
    Ihan kiva nimi Piitu kuitenkin on. Piitu Irina ja Piitu Irene ovat ihan hyviä nimiä.
    Gabriellaa en laittaisi etunimeksi - varsinkaan,jos sukunimenne alkaa K:lla.

    Jos lapsen etunimi olisi esim. Pinja, Pihla, Pirta.. niin voisitte silti kutsua häntä Piituksi.

    Niin mutta tarkoitinkin, että henkilö tunnetaan julkisesti Piituna, ei Pirkkona.

    Äänestä

Omasta mielestäni Irina ja Irene (molemmat kivoja!) ovat nykypäivänä oikein hyviä nimivaihtoetoja pikkutytölle. Eikä varmasti ole kovin montaa samannimistä ja -ikäistä esim. aikanaan koulussa :) Tässäpäs olisi omat ehdotukseni pikku-neitille nimeksi:

Irina/Irene Piitu Pauliina
Irina/Irene Piitu Petriina
Irina/Irene Piitu Peppiina

Tai jos haluatte Piitun ihan etunimeksi, joka ei mielestäni myöskään olisi yhtään hullumpi vaihtoehto:

Piitu Irina/Irene
Piitu Inka Irina/Irene
Piitu Iida Irina/Irene
Piitu Isla Irina/Irene

Onnea nimen valintaan ;)

Äänestä

Minulla oli opiskeluaikana Gabriella niminen opiskelukaveri. Sukunimi ihan suomalainen ja hän oli käynyt suomenkieliset peruskoulut mutta oli sikäli kaksikielinen, että puhui ruotsia toisen etävanhempansa kanssa. Tykkään siitä nimestä kovasti. Häntä kutsuttiin lempinimellä Gabi. Ja Irene ja Irina ovat myös kauniita. Irinasta pidän ehkä enemmän.

Äänestä

Piitu olla virallisesti Beata? Beata Karoliina tai Beata Katriina? Entäs Pikka? Irene Pikka Maaria?

Äänestä

Irina Gabriella.

Äänestä
  • Kiitos kaikista ehdotuksista. Taidamme pitää Piitun ihan vaan lempinimenä, mutta tuo Peppiina ehdotus kuulosti kivalta. Myös lyhyempi versio Peppi on hauska nimi. Miltä kuulostaa Peppi Elle Irene?

    Äänestä

Peppi Elle Irene on ihan kiva nimikokonaisuus. Itse kuitenkin tykkään pidemmestä muodosta Peppiina... Mitens olisi Peppiina Elle Irene...? Peppiä voisi sitten käyttää vaikka lempinimenä :) Tuli muuten mieleen vielä yksi nimiehdotus pikku-neidille: PIPSA! Saman tyylinen Pepin, Piitun ja Peppiinan kanssa; tosi pirtsakan ja raikkaan kuuloinen nimi ainakin omasta mielestäni ;)

Äänestä
  • Ja tyttö saisi aina kuulla koulussa olevansa Piina? Onko järkeä? Peppi ok, Peppiina korkeintaan kolmantena nimenä! Pipsakin on jotenkin tosi tekopirteä, kääk.

    Peppi Elle Irene tai Peppi Elle Irina sopii paljon paremmin kuin Peppiina Elle Irene.

    Äänestä

  • grenadilli kirjoitti:

    Ja tyttö saisi aina kuulla koulussa olevansa Piina? Onko järkeä? Peppi ok, Peppiina korkeintaan kolmantena nimenä! Pipsakin on jotenkin tosi tekopirteä, kääk.

    Peppi Elle Irene tai Peppi Elle Irina sopii paljon paremmin kuin Peppiina Elle Irene.

    Tytöstä tuli Peppi Ella Irina! (Sain kuulla, että kauan sitten kuolleen mummoni (jota en koskaan ehtinyt tavata) toinen nimi oli Irina, joten päädyimme tähän nimeen. Kiitos avusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IIIIIRIIIIINAAAA? kirjoitti:

Sopisiko pienelle tytölle mielestänne nimeksi Irina tai Irene? Mietimme myös Gabriella-nimeä, mutta se on aika hankala suomessa ja kun sukunimkin on ihan normaali suomalainen niin kuulostaa tyhmältä jos on esim. Gabriella Koskinen. Mitkä voisivat olla toinen ja kolmasnimi? Lempinimenä tytöllä on ollut Piitu jo vatsasta saakka joten olisi kiva jos se voisi säilyä, vaikka toisen nimen kautta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu