Onko pelkoa

onko kenenkään koiralla ollut seuraavia oireita. Koira on koko päivän aivan normaali ulkoilee paljon , riehuu, syö hyvin. Kaikki aivan normaalia. Illan loikoilee tyytyväisenä sohvan nurkassa , mutta kun menemme nukkumaan . koira hyppää viereen , mutta sitten se alkaa. Koira tuijottelee ympäriinsä, on selvästi pelokkaan näköinen. ramppaa sängystä pois ja taas takaisin. Tunkee itseään ahtaisiin paikkoihin. Tätä kestää 10 minuutista kahteenkin tuntiin kunnes rauhoittuu ja nukkua porskuttaa hievahtamatta aamuun asti. Heti aamusta on taas aivan normaali. Mitään outoja ääniä en minä ainakaan iltaisin kuule joita pitäisi pelätä. Olen aivan ihmeissäni ja jnkinverran huolestunutkin. Pystyykö kukaan auttamaan mitä pitäisi tehdä. Koira on mielestäni täysin terve 8-vuotias paimenkoira
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun te olette nukkuneet, kuullut tai nähnyt jonkin varjon, haistanut jotain, mitä pelästynyt ja siitä jäänyt tuo päälle. ehkä...

olkaa vaan normaalisti, rauhallisia, ei mitää hyssyttelyä koiralle eli ette lähde mukaan sen pelkoon.

Äänestä
  • nukkui ennen koko yön sängyssämme, nyt se tulee ainoastaan "nukuttamaan" meidät ja menee sitten lattialle, siellä on varmasti viileempi ja mukavampi. "Hän" päätti itsenäistyä 6-vuotiaana, tönöttää pää pystyssä siihen asti, kunnes luulee meidän nukahtaneen.

    Äänestä

Koirasi näkö (hämäränäkö)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä vika kirjoitti:

onko kenenkään koiralla ollut seuraavia oireita. Koira on koko päivän aivan normaali ulkoilee paljon , riehuu, syö hyvin. Kaikki aivan normaalia. Illan loikoilee tyytyväisenä sohvan nurkassa , mutta kun menemme nukkumaan . koira hyppää viereen , mutta sitten se alkaa. Koira tuijottelee ympäriinsä, on selvästi pelokkaan näköinen. ramppaa sängystä pois ja taas takaisin. Tunkee itseään ahtaisiin paikkoihin. Tätä kestää 10 minuutista kahteenkin tuntiin kunnes rauhoittuu ja nukkua porskuttaa hievahtamatta aamuun asti. Heti aamusta on taas aivan normaali. Mitään outoja ääniä en minä ainakaan iltaisin kuule joita pitäisi pelätä. Olen aivan ihmeissäni ja jnkinverran huolestunutkin. Pystyykö kukaan auttamaan mitä pitäisi tehdä. Koira on mielestäni täysin terve 8-vuotias paimenkoira

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu