Mitenkähän tässä nyt pitäisi menetellä kun paikallisella pururadalla, jossa mielestäni "koirakielto" on, oli kytketty tai ei, käy useita koiranulkoiluttajia. Osa omistajistahan on ihan asiallisia ja osaavat pitää koiransa siellä omalla ns. vastaantulevien puolella, mutta osalla taas vaivaa asennevamma pahemman luokan tasolla.
Juuri tänään lenkin lopulla ilmestyi eteen hämmästyttävän typerästi käyttäytyvä herra. Koira ei ensinnäkään ollut kytkettynä ja tämä kaksikko kulki radan koko leveydellä. Siinä kun takana hölkkäsin, niin päätin suoraan kääntyä oikoreittiä kotiinpäin.
Eihän minua nämä muuten häiritse, mutta sitten kun keskittyy omaan lenkkeilysuoritukseen, niin ei ole kiva yllätys kompastua "huolimattoman" koiranomistajan
a) koiraan
b) hihnaan
c) liukumiinaan.
Vielä en näe mitään syytä ilmoittaa mihinkään, mutta jos vastaisuudessa pikku murre näykkää pohkeeseen kiinni, niin onko se sitten suoraan poliisille menevä ilmoitus vai kunnalle "mihinikinä"-osastolle menevä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos koira käy kiinni tai käyttäytyy uhkaavasti.
en ittekään tajuu miks se on niin vaikeeta...? olen ittekin koirien kanssa kyl pururadalla ja koirat kiinni pidän ja tunnollisesti kakat kerään vaikka en aina tajuu miksi? mitä eroa on maatuuko bioska 100% maatuva kakkapussi roskiksessa vai omia aikojaan maassa? onko sillä väliä liukastuuko sitä sitten koiran kakkaan vai peuran kakkaan? ketä niille sen opettaa ettei siihen nyt kyllä saisi kakata koska joku voi liukastua siihen kakka kuin kakka.... ja mitä intoa on kerätä kakat jostakin metästä? yhtä hyvin tikulla vois lykätä ettei nyt ihan keskellä "tietä" oo. oon kyllä niellyt ajatukseni ettei tuu vihaset ihmiset kiljumaan kun koirat tykkää siellä olla kun muuten on niin asfaltti viidakkoa...
kirjoitat että mielestäsi on...
Koira pitää joka tapauksessa olla kytketty. Ja vaikka näin olisi, niin se ei saa aiheuttaa muille harmia, vaan kyllä kai jokaisen pitää saada esteettä pururadalla kulkea.
"kakat kerään vaikka en aina tajuu miksi?"...itsekin tulee radalla käytyä ja yleensä "paskatan" koiran ennen sinne menoa. Jos kikkare tulee kuitenkin, niin onneksi koirani on oppinut tekemään n.2m sivuun ja niitä en kerää.
Paras oli erään kaupungin kävelysillalla, niin jonkun koira paskansi keskelle väylää ja omistaja seurasi vieressä tyytyväisenä ja siihen iso läjä jäi. Hienoa mainosta koiraihmiseltä. Yhtään en ihmettele, jos paskoista naristaan. Itseänikin v@£?taa tälläinen käytös.
Samoin mikä vaikea niitä on kengänpohja syrjällä sysätä ojanpenkalle kun kävelytiellä esim.ollaan. Ihmettelen. No laiska on piittaamaton ihminen.